Social Media Icons

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kolme on uusi kaksi - vai onko sittenkään?

39 kommenttia Share It:
helistin2Olin aina ennen ajatellut itseni kolmen lapsen äitinä. Tiedättehän, takapenkki täynnä tulevaisuuden toivoja, yksi esikoinen, yksi keskimmäinen ja yksi kuopus, joka ei koskaan silmissäni kasvaisi aikuiseksi. Kun sain ensimmäisen lapseni, pidin tästä toiveesta kiinni. Säästin vauvanvaatteet, turvakaukalot, sitterit, imetystyynyt, no, kaikki. Kun lähdimme toisen lapsen kanssa synnytyssairaalasta kotiin, vilkaisin apukuskin paikalta olkani yli ja huokaisin miehelleni: "katso, meillä on takapenkki täynnä lapsia!".

Kahta sylitellessä, nukuttaessa, syöttäessä, pukiessa ja vaipattaessa minut valtasi aika usein riittättömyyden tunne etenkin kuopuksen vauvavuotena, ja samaa riittämättömyyttä tunnen toisinaan edelleenkin, koska vastaan pitkälti arjesta, lapsista ja taloudesta yksin. Viime kesänä, putkiremontin aikaan anopin kellarissa asuessa tunne omasta voimattomuudesta ja venymättömyydestä sai minut vakuuttuneeksi siitä, etten koskaan, siis ikimaailmassa haluaisi olla kolmen lapsen äiti. Roudasin vauvanvaatteet kirpputorille, lahjoitin äitiysvaatteeni hyväntekeväisyyteen ja annoin kaikki pikkuvauvatavarat unipusseista newborn-settiin ja kaukalopusseihin ystäville. Never ever again.

Jossain kohtaa talvea arjen ja elämän normalisoituessa muuttojen ja remonttien jälkeen iski kuitenkin kummallinen kaipuu. Sellainen pistävä tunne rinnassa, sellainen kauhea joka nostatti vedet silmiin siitä ajatuksestakin, että olin päättänyt olla haluamatta lisää lapsia. Mietin, kuinka ahne ja itsekäs saatoinkaan olla, kun kahden ihanan ja terveen lapsen äitinä kaipasin päivin ja öin jotain sellaista, mitä minulla ei ikinä ole ollutkaan ja jota aiemmin en halunnut. Kolmatta lasta. Keskustelimme asiasta aina silloin tällöin kuukausien ajan, vatvoimme ja mietimme seuraavaa askelta. Ja halusimme kolmannen lapsen, sitten kuitenkin.

tyyppi1

Mutta kun raskaustesti näyttikin odotetusti positiivista maaliskuun alussa, hiukan Kaksplussalle siirtymisen ja muiden kovien myllerrysten jälkeen, oli ensimmäinen ajatukseni pakokauhu. Minullahan on jo kaksi lasta! Kun katsomme Pikku Kakkosta, ei syliini mahdu ketään tai mitään muuta, ei edes vauvamahaa, puhumattakaan vauvasta! Entä auto sitten? Takapenkki on täynnä turvaistuimista eikä niiden väliin mahdu istumaan aikuinen kuin toisella pakaralla ja selkä mutkalla! Mihin mahtuu turvakaukalo? Ja pinnasänky, vastahan Armas oppi nukkumaan siellä, nytkö me hänet sieltä karkotamme pois? Asunnossakin on vain kolme makuuhuonetta - pitääkö meidän siis kymmenen vuoden päästä muuttaa pois teinidraamojen puskiessa päälle? Mihin mahtuu kolmas syöttötuoli? Entä rattaat, niissäkin on paikka vain kahdelle?! Hyperventiloin ja syöksyin vessasta ulos testitikku kädessäni ja ensimmäinen asia, jonka miehelleni sanoin, oli että "eihän me voida tuoda sitä edes sairaalasta kotiin" (viitaten siis autoon).

Niin. Vauvakuumeillessa ja pieniä varpaita ajatellessa ajattelin kovin vähän käytännön asioita. Olen ehkä yleensäkin go with the flow-tyyppi, joka luottaa siihen, että elämä kyllä kantaa, ainakin joissain asioissa. Ja tottahan nyt perheenlisäys olisi sellainen - ovathan ihmiset lisääntyneet kautta aikain! Asioilla on tapana järjestyä!  Vai onko? Jännittävältä tuntuu se, että länsimaisessa yhteiskunnassa kaikki on mitoitettu kahdelle lapselle ja kahdelle aikuiselle; perheliput eri paikkoihin, lomamatkapaketit, asunnot, autot, rattaat, ruokailuryhmät ja niin edelleen, mikä on mielestäni typerää, koska myös perheen ja perhekoon käsite on tänä päivänä paljon joustavampi. On yhden lapsen ja yhden aikuisen perheitä, joille ei myönnetä perhelippualennuksia, ja kahden aikuisen ja kuuden lapsen perheitä, jotka niin ikään jäävät myös tämän edun ulkopuolelle. Ruotsin risteilyllä keväällä meillä oli perhehytti, siis parisänky ja kerrossänky. Mietin mielessäni, kuinka vastaava retki voitaisiin hoitaa vuotta myöhemmin. Vaikka vauva voisikin nukkua välissämme tai laivalta lainatussa matkasängyssä, ei se luultavasti silti onnistuisi, koska meitä olisi yksi liikaa. Olisimme liian suuri perhe perhehyttiin. Suurperhe.

Vaikka tiedänhän minä kuitenkin, että järjestelykysymyksiä nämä ovat. Minulla on kolme sisarusta, joista yksi on aina asunut vanhempiensa (isäni) kanssa muualla, ja kotona meitä on ollut kolme lasta ja kaksi aikuista, samoin mieheni lapsuudenperheessä. Hotelleissa selviää lisävuoteella, lentokenttämatkoista tilataksilla, ja mikäli oikein olen ymmärtänyt, niin turvaistuiniässä perhefarkun takapenkille saa mahdutettua kolme turvalaitetta telakallisella turvakaukalolla. Lähivuosien ongelmia olen yrittänyt ratkoa mielessäni parhaani mukaan, ja miettinyt esimerkiksi tätä vanhan talon onnea mitä tulee makuuhuoneisiin: isoimman makuuhuoneen voi jakaa kahtia väliseinällä ilman että lopputulemana on kaksi karsinaa. Kolmannelle syöttötuolillekin on tilaa. Ratasongelman (meidän rattaisiin ei saa seisomalautaa) ratkaissee yksinkertaisesti se, että esikoinen on jo nyt reipas kävelijä, ja jos ei ole, niin sitä vartenhan kantoreput on. Tai sitten kiristelen hampaitani kiljuva lapsi repussa ja työnnän rattaita loskassa. Ja no, perheloma laivalla.... Tiedä häntä.

Erilaista on ollut myös muiden, ihan vieraidenkin ihmisten suhtautuminen asiaan. Ensimmäisen lapsen saaminen oli toki suuri askel, ja keskivertoa nuorempana ensisynnyttäjänä koin monella tapaa olevani suuremman tarkkailun kohteena niin neuvolassa, kahvilassa kuin mummojenkin silmien alla. Kun kerroin odottavani toista lasta, niin etäiset perhetututkin sukujuhlissa kaappasivat syleilyynsä. Toinen lapsi, miten ihanaa, he huudahtivat. Neuvolantätini parahti onnesta itkuun. Kaksi lasta tuntui normaalilta, ikään kuin yhden kylkiäisenä tulisi aina toinen. Mutta kun kerroimme odottavamme klaanin viidettä ja viimeistä jäsentä, ei yllättyneitä reaktioita piiloteltu. "Oikeasti? Ai.... No onneksi olkoon sitten, kai". Kai? En kai olisi kertonut odotuksestani, jos en lasta haluaisi? Laimeita tekohymyjä ja ehkäisyvitsejä osakseen oli saanut myös eräs ystäväni, jonka mummo tiedusteli neljännen lapsen odotusuutisten julkistamisen aikaan, että "kai te aiotte hankkiutua siitä eroon". Minusta lapsiluvun kommentointi on mautonta, ja kyllä kolmatta lasta odottaessa monta kertaa on tullut huomanneeksi, kuinka kaksi todellakin on normi, ja kaikki sen ulkopuolelle jäävä jotenkin outoa tai erikoista. Yksilapsisten perheiden odotetaan lisääntyvän minä hetkenä hyvänsä ja kahta lasta isommat perheet ovat liian suuria, suoranaisia pataljoonia vaippahousuja. Meidän lukumme on kolme, vaikkei se natsaakaan perhelippualennuksien tai tarjousmatkojen kanssa. Ennen tätä odotusaikaa on aina kai jotenkin tuntunut, että meiltä olennaisesti puuttuu jotain. Yksi perheenjäsen.

Kuulisin silti mieluusti kolmilapsisten tai suurempien perheiden kokemuksia siitä, kuinka "suurperheellisenä" joutuu tekemään erikoisratkaisuja ja millaisia. Onko teistä tuntunut, että kolmanteen, neljänteen tai vaikkapa viidenteen lapseen tai hänen odotukseensa olisi suhtauduttu eri tavalla? Miten? Entä osaisikohan joku suoralta kädeltä vinkata mahdollisimman kapeasta ja turvallisesta istuimesta autoon yli 15 tai 16 kiloiselle? Missä telakallisessa turvakaukalossa lapsella on eniten tilaa? Entä matkustaminen kolmen lapsen kanssa? Tai ajankäyttö? Miten ihmeessä te repeätte joka paikkaan (se minusta ainakin tuntuu kaikista toivottomimmalta huonoina päivinä)? (Kuulostaa yhä vähemmän siltä, että olen varma lapsiluvusta, hahah..)

Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellista) tai Blogilistalla (Huom! Blogilistan osoite on muuttunut!).


 

39 kommenttia:

  1. Loistava kirjoitus!

    VastaaPoista
  2. Mulle on ollut itsestäänselvyys, että meille tulee 3 tai enemmän lapsia, kun meitä on ollut vaan kaksi ja on tuntunut tosi vajaalta ja nyt sitten saa toteuttaa tämän haaveen, mutta odotelkaamme vielä, vauvauutisia ei ole luvassa ainakaan hetkeen. Tsemppiä rajojen rikkomiseen!

    VastaaPoista
  3. Vaikka itse juuri vannoin ja vakuutin, että mulle riittää kaksi, niin on ihanaa, että teidän juttu on kolme. Tai se saisi mun puolesta olla mikä luku vain. Muistan vieläkin, kun kerroit tästä ja kuinka kestohymyn sait sillä aikaan. Kukaan ei voi arvostella toisten päätöstä hankkia tai olla hankkimatta lapsia. On kamalaa, että joku ottaa asiakseen arvostella kärkkäästi OMIA päätöksiä.

    Täältä siis tulen nunnuttamaan tätä pientä pakettia varmaan ärsytykseen asti, kunhan aika on kypsä! <3

    VastaaPoista
  4. Tohon risteilyyn on pakko kommentoida että siljalinellä perhehytissä PItÄä olla väh 3 lasta:D ollaan kirottu monesti sitä...;D Meille ei kyllä lisää Tuu,mun mielenterveys ei kestäis ja ootan ko innolla töihin paluuta :)

    VastaaPoista
  5. Meillä on kolme lasta, kahden ja puolen vuoden ikäerolla toisistaan. Vain yksi on aina kerrallaan käyttänyt vaunuja / rattaita, sillä kaksi vuotias on ihan Pätevä kävelemään omilla jaloillaan. Rattaat ovat unohtuneet varastoon jo hyvissä ajoin ennen seuraavan syntymää. Kolme istuinta mahtui meidän perheen takapenkille hyvin. Mutta ehkä automme on keskivertoa suurempi.

    Kolmannen odotukseen liittyi meillä kummallinen sävy. Kaksi ensimmäistä olivat keskenään samaa sukupuolta, joten ympäristö jaksoi odottaa äänekkäästi "sitä toista laatua tällä kertaa". Olen itse kolmesta lapsesta nuorin, tyttö kuten kaksi edellistäkin. Olinkohan minä ympäristölle suurikin pettymys?

    Olisin halunnut neljännenkin lapsen. Unohdamme haaveen, kun emme jaksaneet perustella "yleisölle" valintaamme. Kolmannen lapsen perustelemisessa oli jo tarpeeksi. Uskokaa pois.

    VastaaPoista
  6. meillä on 5 lasta, kaikki poikia. sanotaanko näin että kahen nuorimman odotusaikaan ihmisten kommentit pelotti tms. enpä paljoo ees odotuksesta huudellu. ikäeroo pojilla on max.2vuotta...eli siis vanhin meillä täyttää syksyllä 8v. ja nuorin ens kuussa 1v. kyllähän noita kommentteja: kai te vielä tytön teette tai 7veljestä on kuullu ja se ärsyttää. meidän oma asia kai se on montako lasta jne. ja ei olla mitn. lestadiolaisia :) niin arjesta: auto piti vaihtaa suurempaa, eli toinen auto on nyt semmonen 9paikkanen volkkari :D toinen ihan normi henk.auto. lapsia on tosi vaikee saaha hoitoon tai ees hoitajaa kotiin. eli yhteistä vapaa-aikaa miehen kaa ei oikeestaan oo. eikä kyllä paljon omaakaan kodin ulkopuolista elämää :D (onnex oon nyt opiskelemassa :D ). mut ihania noi on kaikki ja siinä ne on menny jokainen aina joukon jatkona. kovin suuri kotikaan meillä ei oo (n.100neliöö) mut hyvin mahdutaan ja yx huone on jopa "varastohuoneena". maalla asutaan niin pihalla on tilaa temmeltää :) ja paljon kuljen/kuljetaan kaikkien lasten kaa ja välillä on yritetty huomioida aina yksilönä. eli siis yx saattaa päästä esim. isin mukaan metsälle, muut kotona. toinen päivä toinen lapsi äidin kanssa kauppaan jne.

    VastaaPoista
  7. Meillä on kolme lasta. Haaveiden kakkosesta tuli kakkonen ja kolmonen. Ikäeroa tytöille tuli 1v8kk. Nyt kun kaksoset ovat 9kk niin elämä on yllättävän helppoa. Joo toki, seisomaan nousevat (ja kaatuvat) kaksoset aiheuttavat päänvaivaa ja joku on sylissä vähän väliä itkemässä. Mutta siltikin. Kolme on meidän juttu. Mitä liikkumiseen tulee niin se on helppoa, kun vaan lähtee liikkeelle. Meillä esikoinen on seisomalaudalla tai kävelee ja duo on rattaissa. Ja auto.. ford mondeoon mahtuu oikein hyvin kolme lastenistuinta. Meillä on esikoisella turvavyöistuimena maxi-cosin Rodi. Kaksosilla on gracon cosmic xtp ja klippanin triofix recline.
    Kyllä te selviitte :) Jaksuja vointiin :)

    VastaaPoista
  8. Tuli tarpeeseen, kiitos tästä! :) Mä olen tässä kolmoskuumeilussa ollut huomattavasti enemmän huolissani jo nyt etukäteen käytännön asioista, kuin ekan tai tokan kohdalla. Kirjoitin tästä sekavan postauksenkin keväällä blogiini. Ehkä se vain tarkoittaa, etten ole juuri nyt vielä valmis, vaikka jossain vaiheessa kolmannen haluaisimmekin...

    Me olimme aina puhuneet kahdesta lapsesta, mutta heti ensimmäisen syntymän jälkeen tiesimme, ettemme haluakaan "tyytyä" kahteen vaan haluamme "lisää tätä". :D En tosin usko minun hermojeni tai oman taloutemme kestävän useampaa kuin 3 lasta, joten siihen jäämme.

    Jään todella innolla seuraamaan kolmatta odotustanne ja tulevaa "suurperhearkea" - sekä mielenkiinnolla tähän tulevia kommenttejakin!

    VastaaPoista
  9. Hyviä mietteitä! Meillä on myös kolme lasta, 4v, 2v ja 4kk. Itse olen kokenut hankalaksi juuri tuon turvaistuinasian, hankala oli löytää tarpeeksi kapeat istuimet. Kaukaloksi suosittelen cybex atonia, se on näppärän kokoinen telakan kanssa. Joskus myös kaipaisi yhtä käsiparia lisää, jos esim.kaikki tahtovat syliä samaan aikaan.. mutta niistä hetkistä selviää, on ihanaa olla äiti kolmelle, minulle tuli ainakin tunne että nyt perheemme on "kokonainen" :D tsemppiä loppuodotukseen!

    VastaaPoista
  10. eikös lascalin lauta sovi, tai oran? se voi kiinnittää tuolle ylemmäksi toisin kuin ns perus brion tai emmaljungan laudat..

    VastaaPoista
  11. En tiedä mitkä rattaat teillä on mutta bumprider seisomalaudan pitäisi sopia mihin tahansa rattaisiin tai vaunuihin koska kiinnityssysteemi on joustava. Vaikea selittää mutta kannattaa tsekata.

    VastaaPoista
  12. Itse haaveilin neljästä! lapsesta, mies sanoi että maksimissaan kolme. Me ei pidetty tästä haaveesta kiinni koska järki. Meille tuli yksi, ja tuskin enää enempää. Siperia opetti ja silleen, ideaalit on meille ideaaleja ja todellisuus toista :) Kyllä varmaan elämä kantaisi, mutta tuntuu että elämällä on niin paljon muutakin annettavaa kuin lapset (apua, saako näin sanoa???), toisaalta taas tiedän että paljosta luopuisin jos lisää tekisimme. Välillä surettaa oikein urakalla oma jaksamattomuus ja laiskuus, pääasiassa olen kuitenkin hyvin onnellinen ja kiitollinen että perhekoko on tämä :)

    Ihanaa, että on ihmisiä jotka uskoo siihen että elämä kantaa! Nostan hattua teille, kun uskaltaudutte tavoittelemaan unelmia ja ideaaleja! :)

    3v3kk pojan äiti, kohta se aloittaa tarhan, hyvästi kotinurkat! :D

    VastaaPoista
  13. Ja lisäisin vielä, että se oli vielä lapsen synnyttyäkin "vähintään kaksi, ehkä kolme". Niin ne ajatukset muuttuu ja ihminen kasvaa niistä jotenkin "ulos" jos se osoittautuu liian kuormittavaksi (meillä tässä yhdessä vilkkaassa ja nyttemmin sairaalareissuja aiheuttaneessa lapsessa on aivan tarpeeksi). Hassua :) Minulla on neljä sisarusta, joten en edes ikinä ajatellut että yksilapsinen perhe voisi olla oikeasti se toivottu perhemuoto!

    VastaaPoista
  14. Musta on niin hienoa, että te ette ole säikähtäneet isompaa ikäeroa vaan muovanneet elämää tällä välin sellaiseksi, että toisen (ja kolmannen) lapsen on lupa myöhemmin tulla. Ymmärrän päätöksenne siis hyvin! Tsemppiä opintoihin :)

    VastaaPoista
  15. Niin, ei se oma (täysi) lapsiluku ole muilta pois. :) Mä en ole ikinä ajatellut, että kauheaa, onpas tuolla monta lasta tai miten nuo voivat, vaikka itselle luku olisi tuntunut liian suurelta. Meitä perheitä on niin monenlaisia ja monenkokoisia, mutta kaikki yhtä oikeita ja kaikki yhtä lailla perheitä kuitenkin. :)

    VastaaPoista
  16. Haha! Meillähän on edessä sitten vain laivayhtiön vaihtaminen. :D

    VastaaPoista
  17. Niin, tuota en olekaan koskaan tullut miettineeksi, että miltäköhän tuollaiset kommentit tuntuisivat lapsesta. Me olemme mieheni kanssa kumpikin esikoisia ja siis aivan erityisessä asemassa niin vanhempien kuin isovanhempienkin silmissä, joten omalle kohdalleni en ole osannut moista ajatella. Mutta kyllähän tiedän, että esimerkiksi oma mummoni oli vain tuhahtanut, kun isäni kertoi että saa kolmannen lapsensa. Aika karua.

    VastaaPoista
  18. Apua, onpa kamalaa kommentointia! Mun mielestä ihmiset harvoin tajuaa, että omat näppärät neronleimaukset vaikka seitsemästä veljeksestä eivät olekaan niin kovin hauskoja ihmiselle, jolle ne lausutaan. Pitäisi kuitenkin muistaa, että perhekoon pieneneminen on ihan viime vuosikymmenten juttu. Oma mummoni tuumasi, että kolme lastahan on ihan hyvä luku - hänellä oli 11 sisarusta ja osa on äitiäni vain hiukan vanhempia!

    VastaaPoista
  19. Huh, kaksoset.. Meillä onneksi kolmas tulee liki parin vuoden ikäerolla edelliseen ja isoin on tuolloin jo 3,5-vuotias. Kun siis sanot, että elämä kolmen kanssa helpottaa alun jälkeen, niin uskon kyllä! Meidän vauvamme on 9-kuinen kesällä, hmm....

    VastaaPoista
  20. Niin, kyllä ikäerolla on tekoa siihen, miten asiat kokee. Ja tietysti, millainen elämä noin muuten on. Laskin, että kuopuksen vauva-aikana muutimme kolme kertaa ja vaihdoin työnantajaa kahdesti - kyllä siinä oli melkoista hulinaa vauvan ja uhmaikäisen lisäksi ;)

    Uskon, että sen tietää sitten, kun aika on oikea. :)

    VastaaPoista
  21. Aika samanlaisella ikäerolla siis kuin meilläkin tulee olemaan. :) Olipa rohkaiseva kommentti, kiitos! Ja kiitos myös kaukalovinkistä, laitan korvan taa!

    VastaaPoista
  22. Mun käsittääkseni meidän rattaissamme ei vain ole sellaista putkea, johon sen laudan voisi kiinnittää. Tai siis siitä putkesta jatkuu meillä suoraan tavarakori, ja oletettavasti seisomalaudan asennusta varten joutuisi rikkomaan tavarakorin verkon. Vähän huonolta tuntuu myös teleskooppiaisa, jossa on kaksi säätöä ja sisaristuin, jonka suuntaa ei voi vaihtaa. Luulen, että työntäminen talvisäässä kolmen lapsen kanssa kävisi mahdottomaksi seisomalaudan kanssa kun ei voisi seisoa edes rattaiden takana... :D

    VastaaPoista
  23. Minäpä tsekkaan tuon! Meillä tosiaan vain on rattaat, joissa ei ole sellaista avonaista putkea, johon laudan saisi... :/

    VastaaPoista
  24. Kyllä perhekokoon varmasti vaikuttavat myös olosuhteet ja tilanteet lapsen kanssa. Äitini sanoi joskus, että olisi halunnut enemmän lapsia, mutta siskoni syntyi hyvin allergisena ja atooppisena, ja se yhdessä iän kanssa lienee ollut suuri syy siihen, miksi lapsiluku jäi ennalta kaavailtua pienemmäksi.

    Kyllä perhe itse tietää itselleen sopivan luvun - ja se voi ja saa muuttua elämäntilanteen mukaan.

    VastaaPoista
  25. Kiitos rehellisestä kirjotuksesta :)
    Meillä lapsia on 4... Ja voih kun jo kolmosen kohdalla päiviteltiin että kuinka meinaatte jaksaa ja kuinka luulette että rahat riittää kun sitten kun ne on isoja niin harrastukset maksaa paljon... Totta, kyllä näihin 4poikaan rahaa uppoaa ihan tajuttomasti. 3 vanhinta ( 13v, 10v &7v) pelaa lätkää mutta ollaan tehty valintoja joiden tuloksena harrastuksiin on ollut varaa ( ei ulkomaan reissuja kuin tosi harvoin ja kierrättäminen kunniaan)ehkä isoin juttu kun "isot"pojat oli pieniä oli kuitenkin se jaksaminen enemmän kuin raha tai kyllä se penninvenyttäminen kävi aika-ajoin tai käy edelleen eniten hermoon mutta yleisesti pojista huolehtiminen sairastelujen ja yövalvomisten keskellä oli raastavinta! Me ostettiin iso maasturi, ajetaan paljon polkupyörillä ( peräkärryt on aikas käteviä) ja ennen pojat, kaikki kolme asuivat samassa huoneessa vasta kun vanhin täytti 12 vuotta ruvettiin miettimään omia huoneita! Mutta tämä meidän nelonen räjäytti pakan 5kk sitten kun syntyi... Kaikki, kirjaimellisesti luulivat että lapsi on vahinko ja kommentit olivat sitä luokkaa ;( olen "vasta" 33v eli sain isot pojat nuorena ja pääsin opiskelemaan muutama vuosi sitten eli elämä oli seesteistä mutta se joku puuttui meidän perheestä... Nyt meitä on 6 ja enää ei koti pysy siistinä ja arki on hetkittäin kaoottista vauvan, harrastavien ja vauhdikkaiden isojen kanssa mutta ah... Tämä on meille just oikea määrä ... Tsemppiä sulle <3 kyllä elämä kantaa ja kaikkiin pulmiin löytyy ratkaisuja kun on luova ja ps: omaa aikaa ei meilläkään ole, aina on joku pojista mukana mutta ei nuo aina oo kintuissa pyörimässä, kohta ne ei lähde mukaan vaikka kuinka pyytäis :)

    VastaaPoista
  26. tuntuu niin jännältä et 3 on jo niin paljon monista! mulla on sisaruksia, serkkuja ja kälyjä/lankoja tuohon nähden.. öö.. pilvin pimein. eikä olla lestadiolaisia tms. haluaisin ite ainakin 5.. on hauskaa kun on paljon sakkia enkä piittaa lomamatkoista tms :D mutta saapa nähdä missä kohtaa realismi iskee X) nyt on vasta 1 joten on niin kovin leppoisaa. auton vois ehkä vaihtaa "perhefarkun" asemasta suoraan siihen minibussiin :'D

    VastaaPoista
  27. Tutun kuuloista juttua...ja noista ratkaisuista: Oltiin ostamassa kämppää ja pohdittiin huonelukua. Esikoinen oli silloin 16-vuotias. Päädyttiin kolmioon siten, että isompi makkari jaettiin pojille ja pienempi jäi tytölle. Olkkariin rakennnettiin alkovi Lundialla. Joo ei o uus talo ni huoneet on oikean kokoisia ja pohjaratkaisu selkeä. Kylppäri ja erillinen WC on jees. Esikoinen lähti inttiin kolme vuotta muuton jälkeen, tuli takaisin ja muutti kokonaan pois vajaa vuosi kotituksesta. Nyt odotellaan keskimmäisen lähtöä ja suljettavan oven suomaa omaa rauhaa.

    Lasten ollessa pieniä meillä oli neliö. Pienemmät jakoivat makkarin, esikoisella ja meillä oli omat. Seisomalautaa ei olla koskaan edes harkittu, koska koimme sen turhaksi (lapsillakin on jalat ja aikatauluja voi säätää vauhtiin sopiviksi). Ikäeroahan noilla on 5 ja 2,5 vuotta.

    VastaaPoista
  28. Meillä on kolme lasta, kaikki tyttöjä. Sillä hetkellä kun ensimmäinen lapsi syntyi, minulle iski ajatus että haluan näitä kolme. Sitä ennen en oikein osannut sanoa montako lasta haluaisin. Säästin myös kaikki tarvikkeet ja elin koko ajan sen ajatuksen kanssa että joskus lapsia on kolme.

    Toista lasta odottaessani ajattelin odottavani keskimmäistä. En silloin edes tiennyt kumpaa sukupuolta sieltä oli tulossa (eikä haluttu tietääkään). Kun tämä toinen tyttö sitten syntyi, sain kommenttia että nyt se täytyy tehdä vielä se kolmaskin että saadaan se poika. Tämä tuntui pahalta, en siis ollut puhunut kolmannen lapsen haaveista muiden kuin mieheni kanssa.

    Itselläni jännintä oli se, kun keskimmäisen vauva-aikana olin ratkiväsynyt, niin ajattelin että kauheaa joudun valvomaan vielä yhden lapsen takia. Sinänsä hullua murehtia jotain mitä ei ollut vielä edes olemassa :) Mutta olin niin päättänyt hankkia kolme lasta :)

    Kolmatta odotin samaan aikaan kuin sinä Armasta (meillä oli sama laskettu aika). Kun raskauteni selvisi, niin saimme kommenttia että nyt ne yrittävät sitä poikaa. Tuntuu kamalalta että varsinkin vanhempi väki tuntuu ajattelevan että se poika täytyy olla, edelliset kun olivat tyttöjä. Kaikkein loukkaavimpana koin kun sain anopiltani joululahjaksi hieman ennen lapsen syntymää vaaleansiniset villasukat. Se oli pahalta tuntuva ele, vaikka kyse olikin vain villasukista.

    Mutta mutta, meillä matkustaminen on sujunut tähän asti hyvin kolmen kanssa. Viking Linellä olemme ainakin vielä mahtuneet hyvin perhehyttiin :) Tuplarattaita emme oikeastaan ole koskaan tarvinneet, emmekä seisomalautaa. Mutta meillä lapsilla on ikäeroa kaikilla n. 2,5 vuotta, joten vanhemmat ovat aina olleet jo sen ikäisiä että ovat jaksaneet kävellä kun pienempi on syntynyt. Autoon hankimme vanhimmalle istuinkorokkeen siinä vaiheessa kun nuorin syntyi, hän oli kuitenkin jo 5-vuotias tuossa vaiheessa.

    VastaaPoista
  29. Meillä miehelle ois riittänyt yksi. Minä oon "aina" halunnut kaksi tai kolme lasta. Nyt meillä on kaksi ja minä haaveilen vielä kolmannesta....mutta luultavasti tyydymme näihin kahteen.

    En kyllä tiedä miten jaksaisimme kolmen kanssa, kun tukiverkostoa ei juurikaan ole...mutta tää asia ei vissiin oo järjellä selitettävissä. :)
    (Ja mun onnella seuraavaksi saataisiin kaksoset. :D )

    VastaaPoista
  30. Tsekkaa ihmeessä toi bumprider ei vaadi sellaista avoinaista putkea vaan ne kiinnitys osat saa pysty putkeen tai oikeastaan mihin vaan kiinni.

    VastaaPoista
  31. Heippa Anna! Täällä on kolmen lapsen äiti ja kyllä, hyvin samanlaista pohdintaa odotusaikana myllersi mielessä. Kolmannen lapsen odotusuutinen sai vähän laimeita vastaanottoja, juuri mainitsemaasi tyyliin. Etenkin, kun kaksi ensimmäistä lastamme ovat syntyneet 1v7kk ikäerolla ja keskimmäisen ja kuopuksen ikäeroksi tuli huimat 2v10kk. Kaikki varmaan jo luulivat, että lapsia ei enää tulisi meille. Minä olin ihan aina haaveillut kolmesta lapsesta, halusimme vain antaa aikaa keskimmäiselle kasvaa vähän isommaksi. Ihmeellistä kyllä, miten isoja eroja onnitteluissa on kertooko asiasta esikoisen, keskimmäisen vai kuopuksen kohdalla.

    Mutta kaikki kolme lastamme ovat tavattoman rakkaita ihan kaikille. Hauska juttu on, että erityisesti kuopuksen nyt ollessa jo 2v7kk, on hän edelleen porukan vauva/pikkuinen/maskotti... :) Jokaisella on oma paikkansa ja perheemme on nyt täydellinen. Kahden lapsen jälkeen rinnassa painoi koko ajan sellainen tunne, että yksi tästä joukostamme vielä puuttuu. Ja heti kolmannen unelmatyyliin menneen nopean synnytyksen jälkeen olo oli sanoinkuvaamattoman onnellinen ja content kuten englanniksi sanotaan. ;) Aiemmin vauvakuumeilin koko ajan ja rinnassa läikähti vauvoja nähdessäni, nyt se tunne on kadonnut. En kaipaile odotusaikoja tai pikkuvauva-aikoja. Vilpittömästi olen onnellinen muiden puolesta, mutta en enää haikaile sen perään perheemme kohdalla. Olen onnellinen näin ja on ihanaa, kun lapset ovat jo vähän isompia. <3

    Vaunuasiaan - meillä oli seisomalaudallinen ja sisaristuimellinen Emmaljunga-yhdistelmä ja se toimi hyvin. Isommat jaksoivat aika hyvin kävellä itse, joten se ei tuottanut ongelmia.

    Istuinasiaan - luulin, että Avensiksemme isona autona kyllä vetää kolmen lapsen istuimet, mutta olinpa väärässä. Kesän ajan kuljimme autoliikkeissä ja lastentarvikeliikkeissä. Haimme auton koeajoon, ajoimme lastentarvikkeeseen, kokeilimme, josko joku kombo istuimia telakallisen kaukalon pariksi mahtuisi. Mittanauhalla mittasimme, mikä auto vetää kolme istuinta ja sillä perusteella lähdimme autonhakuun lopulta. Ainoat vaihtoehdot olivat tuolloin tila-autot sekä Volvo V70 ja Ford Mondeo. Päädyimme lopulta 7-paikkaiseen Corolla Versoon, mahtuupahan lasten harrastuskaveritkin samaan kyytiin aikanaan. :) Telakallinen kaukalo vie yllättävän paljon tilaa ja ei jousta yhtään. Aluksi meillä oli telakallinen kaukalo, keskimmäisen selkä menosuuntaan HTS:n istuin ja isoimman Britaxin Multi-tech. Kaukalosta päästyämme, isommille vaihtui vähän isompien lasten penkit (alkaen 15kg) ja pienin meni HTS:n istuimeen. Eteen emme halunneet lapsia sijoittaa ketään.

    Perhepaketeista - siis juuri näin. Se kolmas lapsi on jotenkin ylimääräinen. Suomessa perhepaketti on liian usein mallia 2+2, mikä ei enää kovinkaan usein pidä paikkaansa monestakaan syystä. Tässäpä olisi oiva kehityskohde palveluntarjoajille. :)

    No joo, tällainen tajunnanvirtakirjoitus. Ihan aiheesta kirjoitit ja samaistuin monen ajatuksen kanssa. Kiitos tästä. :) Mutta sen vain sanon, että elämä todellakin kantaa. Meidän lapset ovat jo 7v, 5v5kk ja 2v7kk. Hyvin olemme selvinneet ja asiat löytävät paikkansa. :) Elämä on ihanaa ja lapset ihania. Perheemme on valmis (jos niin voi sanoa) ja olemme onnellisia näin. <3

    Onnellista odotuksen jatkoa! Nauti kaikista potkuista ja koko raskaudesta, se menee kolmannella kerralla tosi nopeaan ohi. :)

    VastaaPoista
  32. Suosittelen lämpimästi Graco Logico S-turvakaukaloa. Tässä kaukalossa on oikeasti tilaa lapselle; Leo mahtui tähän vielä kymmenkuisena jolloin mittarissa oli yli 12 kiloa ja 80senttiä. Ihan loistokaukalo ja käy kätevästi autoon kuin autoon vyökiinnitteisen telakan ansiosta :)!

    Helmille taasen kapeaksi juniori istuimeksi suosittelisin Maxi-Cosi Rodi Airprotect - istuinta. Testaessani näitä istuimia asiakkaiden autoon, on tämä osoittautunut sinne soveltuvaksi mikäli autossa on kaksi tai useampi istuin :)

    Ihanaa odotus aikaa<3!

    VastaaPoista
  33. Tulen täältä sivusta huutelemaan, että tämä oli aivan ihanasti kirjoitettu! :)

    VastaaPoista
  34. Minä päädyin vauvan yksinhuoltajaksi ja poden huonoa omaatuntoa siitä, että syli tuntuu vajaalta kun on "vain yksi lapsi". Järki sanoo, että tästä yhdestäkin murusesta pitäisi olla onnellinen (ja tietysti olenkin), mutta kuitenkin sisällä on tuo kuvaamasi tyhjä olo... Olenkin päättänyt, että muruseni saa vielä sisaruksen keinolla millä hyvänsä, olen valmis vaikka tietoiseen kahden lapsen yksinhuoltajuuteen.

    VastaaPoista
  35. Kaukalokeskusteluun: Brion kaukalo on älyttömän tilava ja oikeasti 13 kg lapsikin siihen vielä mahtuu... poika kohta 1,5 v ja vieläkin satunnaisesti käyttää kaukaloa ja varmasti mahtuu vielä kesän yli kun ei tarvitse olla talvikamppeita.

    VastaaPoista
  36. Komppaan Äniä! Aivan ihana kommentti. Ja tajunnanvirta tuntuukin usein kaikista parhaimmalta kommentointivaihtoehdolta. Se on ajatusten vaihtoa. :)

    Kiitos vinkeistä ja tsempeistä! Kyllä tämä tästä. :)

    VastaaPoista
  37. Kiitos vinkistä! Meillä ongelmana (taas) kylläkin juuri se, että vauva pitäisi vuosikkaana saada talvikamppeidenkin kanssa mahtumaan kaukaloon. Ja varmaan kahden turvaistuimen väliin, hmm.. :D Eli tilavin ja silti kapein vaihtoehto hakusessa :D

    VastaaPoista
  38. Upea kirjoitus, kiitos siitä. =)
    Odotan nyt toista lastani ja olen jo nyt kuullut sukulaisilta, että "teidän lapsilukunne onkin sitten siinä". Esikoinen on tytär, pikkukakkonen on ultran mukaan poika. Siis loppuvuodesta meillä on kasassa se normiperhe; vanhemmat ja kaksi lasta, tyttö ja poika. Huvittavaa sukulaisten kommenteissa on se, ettei kukaan vaivautunut itse asiassa kysymään, että mitä mieltä me asiasta olemme. Minun mielessäni ideaali lapsiluku kun on ollut 2-3 ja nyt alan jo kallistumaan kolmen puolelle. Olen kotiäiti ja nautin elämästäni, kaikkine hymyineen ja itku-potkuraivareineen. Ja sydämessä olisi tilaa tämän vauvan jälkeen vielä yhdelle. Jos niin on tarkoitettu, sanoivat sukulaiset mitä tahansa.

    VastaaPoista