Social Media Icons

lauantai 24. toukokuuta 2014

Kesäjalkojen pikafreesaus kotikonstein

6 kommenttia , , , , , Share It:
kesäjalat2 kesäjalat4IMG_1223IMG_1193

Keittiön lämpömittarin kivutessa hellelukemiin tajusin, että nyt on aika kuoria sukat ja tennarit jalasta ja vaihtaa ballerinoihin. Pistiin tilaukseen ensimmäiset sandaletit varmaan kymmeneen vuoteen, ja tiedättekö, nälkä se vain kasvaa syödessä! Villasukkasillaan koko pitkän talven ja alkukevään hipsutelleena olen kuitenkin hävyttömän huonosti ajatellut jalkoja niiden alla. Lakkaan kyllä varpaankynnet, öh, silloin tällöin, mutta esimerkiksi erillistä jalkavoidetta en ole ikinä omistanut. Olen kai sikäli onnekas, että ainoa kinttujani vaivaava ongelma on suuri kengänkoko, ei siis kivenkovat kantapäät tai halkeilevat jalkapohjat, mutta silti tunsin kaipaavani pikaista, siis nyt heti toteuttavaa freesausta villasukkakelien jälkeen.

Kesäisin kuorin jalkani ja jalkapohjani aina kotitekoisella tahnalla, johon tulee keitettyjä (ja siis käytettyjä) kahvinporoja, hienoa merisuolaa ja oliiviöljyä. Oliiviöljyn ja lämpimien kahvinporojen pyhään liittoon olen vannonut supertehokkaana ja edullisena kotikuorintana aiemminkin, mutta kun joukkoon lisää hieman merisuolaa, saa kuorinta ihan uutta boostia paksummalla iholla, jalkapohjissa. Nyt olin onnettomasti hukannut eteerisen piparminttuöljyni, mutta normaalisti laitan sitä vielä joukkoon tipan tai kaksi freesimmän tunteen aikaansaamiseksi. Jalkapohjien, jalkapöytien ja säärien kuorintaan riittää hyvin noin ruokalusikallinen kahvinporoja ja teelusikallinen merisuolaa, öljyä laitetaan vain sen verran että tahnasta tulee helposti levittyvää. Kuorinta on todella tehokas ja iho jää ihanan kuulaaksi ja pehmeäksi.

Lisäksi olen vielä rasvannut jalat ja laittanut valkeat puuvillasukat jalkaan, jolloin jalat pysyvät ihanan pehmeinä ja siloisen näköisinä pitkään. Oman henkilökohtaisen tehokosteuttavan yleisvoiteen, Weledan Skinfoodin, ostin kuivana pakkaspäivänä viime vuonna Tallinnan laivan tax free-myymälästä erään vanhemman rouvan suosituksesta, ja täytyy sanoa, että tuo ärhäkänvihreä puteli on pelastanut monilta akuuteilta kriiseiltä. Ahavoituneilta poskilta, kuivuneilta käsiltä, rohtuneilta huulilta, talven käpristämiltä jaloilta... Vaikka pakkauskoko on kohtalaisen pieni, on voide hyvin paksua ja vähän tahmaistakin, mutta myös äärimmäisen riittoisaa. Joulukuussa ostetusta tuubista on edelleen arviolta puolet käyttämättä vaikka kovalla käytöllä se on ollutkin. Pidän voiteen kosteuttavien ominaisuuksien lisäksi sen raikkaan yrttisestä tuoksusta, joka ei kuitenkaan tuoksu liikaa herkkään raskausnenäänkään.

Kynsilakkojen suhteen olen todella nirso, ja oikeastaan käytän vain nudelakkoja ja punaisen eri sävyjä. Sain suurelta kynsilakkafriikiltä Elliltä taannoin Essien herkullisen karkkipinkin lakan (sävy 37), joka sulatti sydämeni heti. Näytän suorastaan ruskettuneelta, vaikka oikeasti viidenkympin suojakertoimella kevätauringolta suojautuneena olen ihan yhtä vaalea kuin aina ennenkin! Essien kynsilakoista täytyy sanoa sen verran, että vaikka kynteni normaalisti ovat kuin teflonia, johon ei tartu mikään, ja joista lakat irtoavat kerroksista, pohjalakoista ja päällilakoista huolimatta, olen ollut todella positiivisesti yllättynyt aika perushintaisen Essien kynsilakkojen laadusta ja pysyvyydestä. Tällä kertaa ongelmia tuotti vain päiväunilta herännyt kuopus. Tiedättehän sanonnan, että nainen on avuton vain sen hetken kun kynsilakka kuivuu (pikakuivattaja on aina vain ostoslistalla mutta unohtuu aina)....

Seuraavana dilemmana onkin enää kesäjalkojen turvotus. Kuten kuvista näkee, nestettä on kertynyt jo nyt jonkin verran, sniif....

Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellista) tai Blogilistalla (Huom! Blogilistan osoite on muuttunut!).

6 kommenttia:

  1. Pitäisi tehdä tosiaan itsellekin joku jalkojen kesähuolto, että kehtaa laittaa rantasandaalit jalkaan. Meillä kynsilakkojen sävyt on myös juurikin se nude, ranskalaiseen manikyyriin tarvttavat sävyt ja ärhäkkä Lumenen angry birds -pinkki.

    VastaaPoista
  2. Mullakin on ärhäkkä pinkki vakkarikäytössä talviaikaan, Make Up Storen tosin. :)

    VastaaPoista
  3. Kiva, että lakat pääsivät mun kaapista lojumasta käyttöön. Tuo sävy sopii sulle mielettömän hyvin!

    VastaaPoista
  4. Oi tää menee heti huomenna testaukseen!♡
    btw~mistä tommonen ihana "mariannemuki"?? :D

    VastaaPoista
  5. Muki on muistaakseni Annon tms. Niitä myytiin talvella Kodin ykkösissä, Cittareissa, Anttiloissa jne, luulisi löytyvän vieläkin? :)

    VastaaPoista