Social Media Icons

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Vuoriortta, oi, Vuoriortta

4 kommenttia Share It:
vuori1 vuori2 vuori3

Sain Astu Butiikkiin-postauksen yhteydessä tutustua muutamaan suomalaiseen, minua kiinnostavaan brändiin, ja yksi niistä oli Vuoriortta, jonka maanläheiset, yksinkertaiset ja vähän retrohenkisetkin kuosit ja leikkaukset sulattivat sydämeni heti. Vuoriortan oman kuosin, Adrianin lämminhenkinen väripaletti vaniljasta okrankeltaiseen, appelsiininoranssiin ja taivaansiniseen vain iski. Yksinkertaisesti. Mieleeni tulvi välittömästi kuvia Lapin ruskasta, keski-Euroopasta, kesäisestä Helsingistä ja aurinkoisista päivistä.

Vuoriortan Annin kunniaksi täytyy todeta, että kuosien ja värien lisäksi myös pakkaukset ovat mielettömän upeita - lahjaksi kelpaavia sellaisenaan! Ostajan tai lahjan saavan nimi kirjoitetaan kauniisti paketin kylkeen ja osoitetiedotkin on kaunokirjoitettu käsin. Ihanaa, että on vielä tällaisia askartelijoita jotka eivät veloita kauniista palvelustaan erikseen!

v1 v2

Yllätyksekseni pikkuveljelle lähetetty Adrian-paita olikin liki kolmevuotiaan prinsessakautta potevan Helmin suosikki, joka täytyi saada päälle. Heti. Hänelle koko 92/98cm oli luonnollisestikin aika nafti pituutensa puolesta, mutta Armakselle koossa oli juuri sopivasti kasvunvaraa kesäkautta ajatellen (arvatkaahan, kuinka monta otosta sain päiväuniaikaan villintyynestä puolitoistavuotiaasta? Niinpä).

PS. Vuoriortan samalla kuosilla varustettuja bambusukkia saa äitienpäiväpaketteihin nyt Kaapelitehtaalta Kierrätystehdas-tapahtuman Weecos-kaupasta. Lahjapakkauksessa tietenkin.

4 kommenttia:

  1. Oiii miten kauniisti sopii!! Kesän raikkaita värejä B)
    Eikä haittaa vaikka on "tyköistuva", luomupuuvilla on hyvä pienen iholle <3 Paita menee niin tytölle kuin pojalle, itseasiassa Vuoriortan miesten paitaa on hankkineet naisetkin - Boyfriend look!
    Hei meillä on ihan samanlainen oranssi tuoli! :D

    VastaaPoista
  2. Tää ei nyt liity mitenkään postauksen aiheeseen, mutta oli pakko tulla kertomaan! Näin viime yönä ihan tosi elävää unta, että törmäsin tossa pihan hiekkalaatikolla suhun ja pariin muuhun bloggariin (miten niin vietän liikaa aikaa koneella? :D), ja kerroit että teidän kolmonen on tyttö ja että sen nimeksi tulee Mari! Yleensä en muista melkein koskaan uniani, mutta tää oli ihan elävästi mielessä kun heräsin. Oisko joku enneuni...? :D

    VastaaPoista
  3. Oletko muuten tulossa Kierrätystehtaalle? Mä ajattelin napata O:n mukaa n ja mennä huomenna. :)

    VastaaPoista
  4. Oi, ihana! Ja sointuupa sisustukseenkin mahtavasti ;)

    VastaaPoista