Social Media Icons

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Jumalamummo ja sananen neljästä sukupolvesta

9 kommenttia Share It:
IMG_7827 jm1 jm2 jm3 jm4IMG_7831 IMG_7844

Vaikka nuorena äitinä tunnen olevani ahtaalla toisinaan joidenkin asioiden kanssa, olen yhdestä hyvin ylpeä: lapseni ovat saaneet tutustua samaan sukuun, kuin jonka parissa me olemme kasvaneet. Kummankin kaikki isovanhemmat ovat elossa ja lasten kanssa menossa mukana. Itse olen tuntenut vain yhden isoisovanhemman, isän äidinäitini, jonka mukaan esikoistyttäremmekin sai kolmannen nimensä, Eleonooran. Mahtava nainen oli hänkin, aivan kuten meidän isoäitimme, lastemme isoisoäidit. Mummoloita on ruhtinaallisesti ja sukurakkaina tyyppeinä mummolakahvittelujakin on keskimäärin kahdesti viikossa.

Mielestäni on ihanaa, että lapset saavat tuntea isovanhempamme: istua heidän sylissään, heidän kahvipöydissään, kuunnella samoja juttuja Kirsti-tädin tuomista punaisista nahkakengistä ja kannaksen Karjalasta. Poliisivoimista 80-luvulla, 60-luvun liikennekäyttäytymisestä, villeistä ja aikaansaavista lapsista (äidistäni ja hänen sisaruksistaan). Ja tuntemisen arvoisia he ehdottomasti ovat. Äitini äitiä kutsuin veljeni kanssa salaa jumalamummoksi koska hän on ollut jehovantodistaja niin kauan kuin muistan. Jumalamummo, joka leipoo maailman parasta ruisleipää, rakastaa Kanarian aurinkoa ja jolla on enemmän leninkejä kuin kenelläkään muulla tuntemallani ihmisellä. Isoisäni rakastaa pieniä lapsia, ja aikanaan hän vei meitäkin uimaan, puistoon, autoajeluille, pyöräilemään... Nyt kun omien lasteni kanssa hän leikkii kuurupiiloa kävelykeppeineen ja mummokin leipoo edelleen ainoaa oikeaa ruisleipää, jota lapsetkin rakastavat. Helmi ja Armas tosin muistavat hänet karhumummona - mummolana, jonka etupihalla on kivinen karhupatsas, jota täytyy silittää mennessä ja tullessa. Lisäksi värikkääseen joukkoon mahtuu myös esimerkiksi koiramummi, metromummi, vaarin mummi, ja isäni, pillimehu-setä (en tosin iedä, kuinka imarreltu hän on tästä tittelistä).

Mukavaa on sekin, että kahta porukkaa lukuunottamatta kaikki asuvat alle kymmenen kilometrin säteellä, jolloin fanfaarien ja kakkuleivonnan sijaan voidaan ihan oikeasti jakaa arkisia kahvihetkiä ja kokemuksia ilman sen enempää suunnittelua tai valmistautumista. Aika usein olen vain hurauttanut autolla äidin vanhempieni pihaan ja kysynyt, josko sopii tulla kahville. Ja aina on sopinut. Omassa lapsuudessani vierailimme isovanhempien ja sukulaisten luona aika harvoin ja mummoa varten piti pukea päälle parhaat vaatteet ja viedä aina vähintäänkin kukkia mennessään. Nyttemmin meininki on rennompi: lapset ovat tervetulleita sellaisenaan, collegeissaan ja tukat takussa, itse harvemmin vaivaudun laittamaan edes ripsiväriä. Kukkiakin vien aniharvoin - mummoni on varma, että leikkokukkakimppu on tie väistämättömään kurjuuteen ja köyhyyteen. Voi aikoja, voi tapoja!

Ja jos jotain tahtoisin lasten muistavan omista isovanhemmistani, niin ainakin sen, ettei kukaan kerro äijää parempia juttuja menneiltä vuosikymmeniltä ja että mummillani soi herätyskello eläkkeelläkin, arkisin ja viikonloppuisin. He säästävät kaiken mahdollisen ja mahdottomankin, vanhoista lakanoista tekohampaisiin ja 70-luvun lämpörulliin, ajavat silti urheiluautolla ja ostivat ensimmäisten joukossa tietokoneet ja puhelimet. Internetin ihmeellisen maailman löydettyään isoisäni jaksoi ilahduttaa meitä arvoituksellisilla sähköposteilla monta vuotta, koskien sitten tietovisaa töltistä islanninhevosen askellajina tai Michiganin asukaslukua.

Millaiset suhteet teillä ja lapsillanne on isovanhempiinne tai vanhempiinne? Millainen meininki on teidän mummolassanne? Kuinka usein tapaatte?

Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellista) tai Blogilistalla (Huom! Blogilistan osoite on muuttunut!). 

9 kommenttia:

  1. "Jumalamummo", kylmät väreet hiipi niskaan. Miksikö? Mä luen paljon blogeja, olen myöskin Jehovan todistaja.. Aina kun sivutaan asiaa uskonto tai Jehovan todistajia sävy on alentava tai ivallinen. Kiitos tästä poikkeuksesta! :) Perheitä on tosiaan monenlaisia, hienoa että teidänkin lapset saa nauttia ennakkoluulottomasti ja avoimesti erilaisista ihmisistä lähellään.

    VastaaPoista
  2. Olen itsekin törmännyt usein samaan ilmiöön ja isoäitini harmittelee yhä edelleen sitä, kuinka kova paikka hänen uskonsa on esimerkiksi osalle hänen sisaruksistaan. Itse en voi ymmärtää moista kauhistelua tai ivallista sävyä koskaan kun puhutaan toisten ihmisten valinnoista tai vakaumuksesta, koska ne ovat kuitenkin hyvin henkilökohtaisia asioita, ja jokaisella on vapaus uskoa mihin haluaa, toisilla mielestäni vain velvollisuus kunnioittaa sitä. En ole koskaan paheksunut tai kummastellut hänen uskoaan, ja miksi olisinkaan? Hän on perinteisten perhearvojen kannattaja, joka tahtoo toisille vain hyvää. :)

    VastaaPoista
  3. Hyvin tiivistetty :) kaikkien valintoja ei tarvitse hyväksyä toki mutta kyllä toista ihmistä tarvitsee aina kunnioittaa!! Tätä ei aina somessa tai lehtien lööpeissä muisteta vaan ollaan mielummin repimässä kappaleiksi! Kaikkea hyvää odotukseen ;) jään innolla seuraamaan tänne kuten kahdessa aikaisemmassakin. Mulla viikot onneksi vetelee viimeisiään ja alle kuukauden päästä on VIIMEISTÄÄN meidän perheen kakkonen sylissä.

    VastaaPoista
  4. Olipa ihana postaus! Itse muistan mummolasta Ylen aikaisen säätiedotukset majakkatietoineen, joita kuuntelin mummin pöydän alla maaten. Muistan myös elävästi mummin tekemät kaalikääryleet, joita en osannut lapsena arvostaa ja sen, että mummilla oli aina aikaa.

    Itse olen onnellinen, että lastemme molemmat mummit asuvat parinkymmenen kilometrin päässä ja ovat taajaan meillä tai me heillä. Tai jos ei ihan kasvotusten nähdä, niin ainakin pari kertaa viikossa pitää soitella. Isinäiti on tomera, aikaansaapa, lasten kanssa innolla touhuava tehomummi. Hän jaksaa viedä taaperoa kuralätäköihin pomppimaan, kun veanhemmat ahertavat suursiivouksen parissa. Oma äitini taas on perinteisempää sorttia, jonka suusta kuule liian usein sanan "ei". Olen yrittänyt muistuttaa, ettei äiti jättäisi esim. piniä lasiesineitä lasten saavutettaviin, jos ei halua niitä käpälöitävän. Ei ole vielä mennyt perille ;-) Mummi tulee aikanaan opettamaan lapsenlapsille, miten rypytetään maailman parhaat karjalanpiirakat ja miten pullasta sulee suussasulavaa. Oma isoäitini on jo sen verran Alzheimerin runtelema, etten ole vienyt lapsia hänen luokseen vähään aikaan. Itsekin haluaisin säilyttää muistikuvani hänestä puutarhassa touhuavasta, teetä juovasta ja Hufvudstadsbladetia lukevana harmaapäänä.

    P.S. Komppaan Annikaa.

    VastaaPoista
  5. Itse sain ensimmäisen lapsen 32 vuotiaana, ja silti meitä ehti hetken aikaa olla viisi sukupolvea! :D Oma äitini kun on saanut minut supernuorena.
    Mulla oli pienenä monta mummolaa joihin pyöräilin monta kertaa viikossa. Ihanan arkista, jota valitettavasti ei omilla lapsillani tule olemaan, kun nyt asutaan kaukana kaikista sukulaisita.

    VastaaPoista
  6. Vanhempani ovat kuolleet, äitipuoleni asuu n.60km päässä, mutta häntä ei tule nähtyä kuin noin kerran kuukaudessa. Miehen äiti ja äidinäiti asuu n. 300km päässä, heitä tulee nähtyä muutaman kerran vuodessa. Olisi ihana kun olisi isovanhemmat arjessa mukana.

    VastaaPoista
  7. Meillä on vielä kaksi isoisovanhempaa miehen puolelta, mutta etäisyyksien vuoksi nähdään harvoin heidän puolen väkeä. Toiset kun asuu Oulussa ja toiset Englannissa. Mun vanhempia tavataan hieman useammin, eli pari kertaa kuussa. Olisi mahtavaa jos koko suuri suku asuisi lähettyvillä niin, että heitä pääsisi tapaamaan lasten kanssa vaikka ihan hetken mielijohteesta. Nyt se on aina sitä matkojen säätämistä ja loma-aikojen varmistelua. Ehkäpä mekin tuo mummomme sieltä Oulusta vielä etelään saadaan, kunhan se pääsee eläkkeelle. :)

    VastaaPoista
  8. Pojan isoisovanhemmat ovat valitettavasti kuolleet useita vuosia sitten, mutta isovanhemmat ovat elossa, tosin 300 km ja 500 km päässä. Se harmittaa minua tosi paljon, sillä oma mummuni ja hänen kaksi siskoa olivat minulle tosi tärkeitä, näin heitä viikottain ja olin mummulassa usein pitkiäkin aikoja yökylässä. Mutta eipä sille mitään voi, että työt vie kauas sukulaisista. Onneksi kaikki isovanhemmat ovat eläkkeellä ja pääsevät käymään useammin kuin jos olisivat työelämässä.

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana postaus! Meillä on valitettavasti vain yksi mummola,joka on aika kaukana, mutta sitäkin ihanampi. Ja melkein aina sieltä ollaan saatu apua, kun mies on matkoilla tms. vaikka ovatkin kaukana. Mummo hyppää aina yöjunaan ja saapuu hätiin. :)

    VastaaPoista