Social Media Icons

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

"VOI FITTU, ÄITI!"

19 kommenttia , , , , , , , , , , Share It:
puh2 puh3

Ah. Meillä on se kuuluisa radiojuontaja-vaihe päällä. Eikä siis koskaan hiljaista hetkeä. Papatus alkaa aamulla ennen kuin edes koko mimmiä näkyy ja vielä illalla valojen sammuttuakin kuuluu hiljaista supinaa. "Äiti, kenen ääni?", "äiti, missä heppa?", "äiti, katso, koina!", "tämä minun tyttö, sinä et koske", "äiti, minä työn", "äiti, minun paita", "äiti, katso, pinkki kenkä", "mummi on totona, Ussi keehossa, ukki töössä", "Muumi tulee, hei muuuuuumi, muumi tulee äiti, katso, muumi tulee, hei muuuumi". Aika kauan saimme odottaa ensimmäisiä lauseita ja sitä yhteistä kieltä, mutta nyt kun sitä on, mietin, josko sitä voisi olla vähän vähemmän. Tai voisiko meillä olla hetken aikaa hiljaista ilman että se tarkoittaa huulipunan salakähmäistä raatelua vaatekaappiin piiloutuneena tai kylpyhuonekaakelien kuorruttamista evässmoothiella. No ei vaan. Ihan kilttejä nuo ovat, suurimman osan aikaa, uteliaita (ja puheliaita) vain. Liki kolmevuotiaan sisäinen sosiaalipoliisi on herännyt henkiin ja sen lisäksi, että kaikki pitää selostaa, kaikkia muita pitää komentaa: "Nyt kuule Noova, riittää heti! Lopeta!", "Ukki ei saa ottaa pullaa", "Usko! Nyt! Heti!", "Tuje veikka, nyt heti mennään!".

Meillä mikään ei pysy enää salassa, siis mikään. Enkä sano tätä sillä, että meillä olisi jotain piiloteltavaa, mutten ole ihan varma, kuinka mukavuusalueellani olen kun liki kolmevuotiaani ylpeänä kailottaa keskellä kauppakeskusta että äiti muuten kävi vessassa aamulla. Tai että isi paukuttelee. Tai että meillä on ostoskärryssä hampurilaisia. Yleensä letkautuksiin on voinut suhtautua huumorilla ja olenkin vain hymyillen koettanut vaihtaa puheenaihetta. Mutta pari kertaa olen kyllä korvat kuumottaen purrut poskea ja toivonut, ettei kukaan kuullut, mitä enkelikiharainen pellavapääni riemukkaasti nauraen on sanonut.

Ensimmäinen kerta sijoittuu loppusyksyn viimeisille terassisesonkiviikonlopuille, kun lasten kanssa lähiostarin K-kaupasta iltapäivällä tullessamme Helmi katsoi pitkään kolpakkoineen ja savukkeineen ulos parkkeeranneita ihmisiä ja huusi kirkkaalla äänellään sitten: "iskäääää, tuu kotiin! Iiiiiiskäää! Tuu kotiin, on aika!". Päät kääntyilivät, joku tyrskähti nauruun ja joku katsoi paheksuvasti. Tarkennuksena sanottakoon, ettei mieheni tupakoi tai käy terassilla, mutta häntä nyt kaivataankin milloin mistäkin kotiin.

Toinen häpeäkuolema hetki koitti kun Helmi tiputti jokunen kuukausi sitten tabletimme lattialle niin että koko näyttö halkesi, pääsi mieheltä ensireaktiona kaunis ja laajalti tunnettu suomenkielen kirosana. Siis "voi v-i-t-t-u" kahdensadan euron arvoisen tunnelatauksen merkiksi. Kaksivuotiaan korvaan se kuulosti (ehkä vähemmän onnekkaasti) "voi, tippui". Ja sittemmin meillä on fittunut yhtä sun toista. "Voi, haajukka fittu! Anteessi!". Vaan eipä naurattanut kun kaksin kauppareissulla ollessamme Helmi otteesta lipesi ostoskorin kahva, ja teatraaliseen tyyliinsä hän puuskahti, löi kätensä epätoivoisen näköisenä otsalleen ja huokaisi sitten kovaan ääneen: "voi fittu, äiti!". "Niin, voi voi, niinpä TIPPUI", yritin korjata tilannetta kotiin päin. Turhaan. Tunsin hitaasti perässämme laahustavan rollaattorimummon polttavan katseen selässäni kassoille saakka. Peli menetetty, kaksivuotias kiroilee - tai siltä se ainakin mummon korvaan kuulosti.

Ei siis elämänviisauksia hamepakkoa lukuunottamatta ja puujalkavitsitkin ovat jääneet toistaiseksi kertomatta. Kummatkin opettelevat puhumaan samaan aikaan ja sanavarasto tuntuu kasvavan räjähdysmäisesti. Tänään viimeksi kuuntelin hymynkare huulillani kun isompi opasti pienempää: "Ei 'appi'. Se on appilsiini! Tano APPILSIINI, tano nyt heti veikka!". Onneksi enin osa tarinoinnista on hellyyttävää ja hauskaa, ei raastavaa tai rasittavaa. Mutta myönnän: kaipaan toisinaan niitä aikoja, kun autossa saattoi kuunnella liikennetiedotteet ja joutavaa poppia. Nyt bongaillaan heppoja.

Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa tai Blogilistalla (Huom! Blogilistan osoite on muuttunut!). 

19 kommenttia:

  1. Ihanaa!!! Tää on tätä sarjassamme "ÄITI, susta tulee kakahajua!!!(kaupan kassajonossa..) "

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän tunteesi! Meiän poika alkoi puhuun vasta 1v9kk iässä. Sanoi sillon äiti. Paria kuukautta myöhemmin tuli kaksi sanaiset lauseet ja pari kuukautta siitä puhetta alkoi tulemaan tauotta. Ja sitä vaan tulee ja tulee ja tulee. Meillä puhutaan Muumeista, traktoreista ja muista kulkuneuvoista. Mietitään kuka ostaisi papalle naapurin traktorin tai toivotaan, että joulupukki toisi ison traktorin. Ja kerrotaan miten taikuri lensi kissalla muumitaloon ja mimmosella autolla kukin hoitokaveri on lähtenyt kotiin). Lisäksi kerrotaan tietty, että äitiltä tuli pissa tai isi pissaa vessassa. Noloihin tilanteisiin ei ole vielä jouduttu, mutta se lienee vain ajan kysymys kun minä punastelen 2-vuotiaani kommentteja :D

    VastaaPoista
  3. Ihan herkistyin ja nauroin kyynel silmäkulmassa tätä lukiessa, tosi ihanasti kirjoitettu postaus! Kiitos tästä!
    (Herkistyminen todennäköisesti johtuu siitä, että itse toivoisin kuulevani samankaltaisia keskusteluja tulevaisuudessa.. Enkä yhtään tiedä, kuinka todennäköistä tällaisen todistaminen on. Tyttäremme kuurouden takia, kuin myös cp-vamman..)
    Kiitos oikeasti hurjasti tämän jakamisesta! Lapset on ihania. Kaikessa ärsyttävyydessäänkin! Totuus lasten suusta kuulee? :D

    VastaaPoista
  4. Johan sai yöllinen imetystuokio uutta puhtia. Hihitin ja hytkyin ( yritin todella pidätellä suurta naururepeämistä) tätä lukiessani yön pimeinä tunteina niin paljon, että reaktioni herätti miehenikin utelemaan onki joku hätä!?
    Täällä vasta odotellaan tuota vaihetta ja taidetaan olla vielä hetki tyytyväisiä, että järkeenkäypä juttelu koostuu kourallisesta eläintenääniä.

    Vanhempani ovat usein muistelleet minun ollessa puhumaan opetteleva taapero yhdeksänkymmentä luvun alussa. Minä olin monesti jogurttihyllyn kohdalla juossut hyllyä päästä päähän; äiti, missä on sitä vihtua? Äiti, mä en löydä sitä vihtua. Äiti!!! Saanhan mä sitä VIHTUA?!
    Vanhempani eivät kuollakseenkaan muista mikä sen jogurtin oikea nimi oli:)

    Kiitos tästä postauksesta! Luen tämän varmasti vielä useasti uudelleen aina kun tuntuu, että alakuloisuus alkaa viedä voiton mielialasta! :)

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa NIIIN tutulta!! Mä lupasin taaperolle rusinarasian, jos olisi edes kymmenen sekuntia hiljaa. Arvaa saiko tyttö rusinoita? :-D

    VastaaPoista
  6. Mullakin nousi puna poskille kun ison marketin kassalla poika kysyi kovaan ääneen "Löytykö sitä iskän väkevää limpsaa?" Tarkoitti kyllä cocacolaa, mutta eihän ne mummot sitä tienneet...

    VastaaPoista
  7. Muistelen vieläkin, kun tytär lauleli rattaissa Kikan kappaletta; tartu tiukasti hanuriin ja näppäile mua....siinä sitä sitten yritti hiljentää lasta, kun mummot tuijottivat ihmeissään kaupan kassajonossa.. HUH niitä tilanteita, mutta jälkeenpäin naurattaa..

    VastaaPoista
  8. Voi apua kun kahvit tirskui suusta tätä lukiessa, huonosti valitsin kahvitaukolukemiseni ;D Muutaman kerran minäkin "korjannut" noita kirosanoja lapselle, kun lipsahdellut ties kenen suusta (lähinnä kun mies remppaa, eikä mene kuten strömsössä, "jaa isillä tippu nyt joku, TIPPUI :D)

    VastaaPoista
  9. I feel you. Just äsken tultiin kaupasta ja meidän 2,5-vuotias kirkui iloisesti "Äiti poishh!!! HITTO!! HITTO!! HITTO!!" ja löi kädellä otsaansa. Onnea on teini-ikäiset tädit, jotka opettavat kivoja sanoja.

    Pari viikkoa sitten kassajonossa kailotti "ISI!!" ja korjasin: "Niin, samanlainen takki ku isillä." Poika sen jälkeen huuti "KAKKA!!" ja osoitti miehen työtakkia ja taas korjasin (lue: naama punasena): "hommissa takki likaantuu juuh".

    Samassa kaupassa on poika mennyt siiderihyllylle, napannut siiderin ja mulle kassajonoon sen kantanut "ÄITIN!!"

    VastaaPoista
  10. Hahahah! Illan naurut! Kiitos tästä! :D Vaikka sua ei varmastikaan silloin naurattanut...

    VastaaPoista
  11. Niin tutun kuuloista! :) Ja vielä tulevat häpeäkuoleman hetket, trust me, niihin riittää ihan ne muutamatkin sanat...

    VastaaPoista
  12. Mieleeni nousee muisto Onnin ekasta bussimatkasta mun ja Einon kanssa Turkuun. Eino istui omalla penkillään käytävän toisella puolella. Kohta pian mun takana istuvalle papalle selvittää et "Mun isillä on pitkä pippeli!" :D Mä sitte pitelin naurua ja selvitin, että ei sovi tuollaisia jutella, onneks papparainen vaimoineenkin vain naureskeli. :D huhu.

    VastaaPoista
  13. Ahhahahhaa nauroin katketakseni! Ihana Heemi! Meijän tyttö laulo sydämmensä kyllyydestä Kaija Koota kauppareissulla "kaunis, lietas onnellinen" "mä olen kaunislietasonnellinen" "ÄITI KUUULEKKKO MUA, kaunis lietas onnellinen" "ÄITI OOKKO SÄÄKI lietasonnellinen" ihana 3-vuotiaani <3

    VastaaPoista
  14. Ainiin ja tänään hän ei saanut pallosta koppia ja tokas tuskaisesti että " voi heevetti".

    VastaaPoista
  15. Ihana postaus! Tähän täytyy myös kommentoida vanha asia jonka olen unohtanut "kertoa"! Olen siis sun kanssa lähes samanikäinen ja myöskin hyvin nuoresta asti seurustellut nykyisen avokumppanini kanssa. Meillä ei ole lapsia, mutta olen seurannut sun blogia aivan alusta asti ja lukenut joka ikisen postauksen :) No, ilmeisesti melko intensiivisesti olen teidän elämässä mukana: näin nimittäin yksi yö unta, että paljastit vahingossa yhdessä tekstissä Armaksen oikean nimen (siis etunimen, eikös ollut näin että se ei ole tuo Armas?) ja se oli KUULAS. Kyllä. Ja olin vielä aivan varma aamulla, että se on totta! Kävin lukemassa sen postauksen ja mietin että näköjään olet muokannut sen nimen pois kun sen vahingossa lipsautit. Myöhemmin aloin kuitenkin miettimään josko se olikin vain unta, onhan Kuulas nimenä aika erikoinen... :D

    No, oli pakko kertoa tämä! Lohdutuksena voin sanoa että luultavasti tämä johtuu siitä että viimeisenä ennen nukahtamista luin puhelimesta sun uusinta postausta..

    Ihanaa kevättä koko teidän valloittavalle perheelle!

    VastaaPoista
  16. Voi pieniä! Puheen opettelu on jännittävää, ei vain siksi että saa seurata, mitä sanoja lapsi osaa vaan myös siksi, että se lapsen päänsisäinen maailmankaikkeus aukeaa koko ajan enenevässä määrin myös aikuiselle. Paitsi silloin kun se ei aukea.... :D

    http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2014/03/29/arjen-hauskuuksia/

    VastaaPoista
  17. Kiitos, että olet koskaan aloittanut tämän blogin. Kirjoitat kaikesta juuri siihen tyyliin ja kunnioitettavan rehelliseen sävyyn, että pahimmissa alkuraskauden masennuksissa ja pahoinvointiepätoivoissani miekin hymyilen, ja totean, että eiköhän tästä selvitä. Monet mammablogit jo lukeneena, vasta sinä sait mut uskomaan ja hymyilemään muummuassa sille mielikuvalle, että oman lapsen kanssa tähän pisteeseen pääsee. Ihana sinä.

    VastaaPoista