Social Media Icons

lauantai 15. helmikuuta 2014

Ihanat naiset kahvilla (ja lastenvaatekutsuilla)

nosh1nosh5nosh8 nosh6

Vietin ystävänpäivää eilen kuten kuuluukin: ihanien naisten seurassa. Häädin mieheni naapuriin, jonka naisväen vauvoineen olin (vaatinut) lastenvaatekutsuille kylään, laitoin kahvipannun tulille ja odottelin ovikellon soivan. Alkuperäiset suunnitelmani päivälle kaatuivat omaan mahdottomuuteensa: olin ajatellut, että ehtisin samana (palkka-)päivänä Ikeaan, ruokakauppaan, postiin sekä kotiin siivoamaan ja leipomaan. Puolitoistatuntia ennen vieraiden saapumista, villasukat ja velourhousut jalassa, miehen fiksatessa hetkeä aiemmin lauennutta astianpesukonetta, tukka takussa ja koti kaaoksessa tajusin, että olin ollut ehkä hiukan liian optimistisella tuulella. Ehkä hiukan.

nosh7 nosh3

Vaan ei hätä ollut sen näköinen: ostin Lidlistä pakastepizzaa (puolustuksekseni sanottakoon, että maailman parasta sellaista) jota veistelin tyynen rauhallisesti puukolla, jonka marttaystävä-Anni oli iskenyt ensin selkääni. Me aina leikillämme kuittailemme vierasvaroistani (joita ei siis ole, koska syön ne itse) ja nyt Anni yökylään tullessaan toi Methodin yleispuhdistussuihkepullon - ei vinkkinä mistään kuitenkaan, vaan hän käytännöllisenä tyyppinä ajatteli, ettei tuo mitään lakastuvaa tullessaan. Sanoin vieraille, että tulevat juuri sellaisina kuin ovat (ihanina), ja että sellaisina myös minä otan heidät vastaan. Potkin duplo-palikat pois eteisestä, suljin keittiön oven ja keräilin epämääräiset vaatekasat pyykkikoreihin. Jauhopeukaloina kunnostautuneet Elli ja Eevi leipoivat suklaisia herkkuja, ihana, sympaattinen naapurini pimpotti ovikelloa vaaleanpunaiset Reino-tossut jalassaan, luottokampaajani & paras ystäväni tuli hyväntuulisen vauvansa kanssa ja naisyrittäjäpoppoo tuli meille palaverista kimppakyydillä. Jos ystävien seurassa ei voi olla pingottamatta ja oma itsensä, niin milloin sitten voi?

Buukkasin yhden suosikkibrändini, Nosh Organicsin lastenvaatekotikutsut jo joulukuussa, kun uuden kevätmalliston julkistamisajankohta julkistettiin. Yleensä en jaksa ymmärtää julkaisuajankohdista meuhkaamista tai facebookin-superfanien ylläpitämiä kirppisryhmiä joissa varrotaan uusien mallistojen ja lisäysten päivittymistä verkkokauppoihin. En ymmärrä, jossei sille löydy järkevää selitystä. Noshin suhteen olen antanut itselleni luvan hairahtaa. Aika montakin kertaa. Fanitukseni perimmäiset syyt eivät oikeastaan juonna herkullisiin kuoseihin (vaikka hyvä syy sekin on tykätä vaatteista) vaan ihan mielettömän hyvään suunnittelutyöhön ja hyvään kulutuksenkestoon. Nosh Organicsin takana on suomalainen perheenäiti Hanna Rannila, ja tunnetusti äitihahmo brändin takana on aina hyvä juttu. Hän on itse suunnitellut vaatteiden mallit suomalaislapselle hyvin istuviksi ja pidentänyt pienillä mutta merkitsevillä asioilla vaatteiden käyttöikää. Bodeissa ja paidoissa on esimerkiksi kääntövaraa hihoissa ja bodeissa on tuplanepit. Kaikki mallit ovat kivan kapeita jonka vuoksi voi ihan oikeasti valita kokoa isomman vaatteen kasvunvaralla ja tuplakokomerkintäkin on varsin paikkansa pitävä - minä ostin kahdeksankuiselle Helmille aikanaan lyhythihaisen bodyn koossa 86/92cm ja pakkasin sen kirppiskassiin vasta viime viikolla. Noshin vaatteita olen rummuttanut aika surutta, kun yleensä olen varjellut parempia vaatteita välttämällä kuudenkympin pesuja ja kuivaamalla ne aina narulla. Pienehkössä brändissä on myös se etu, että yksittäisetkin asiakaspalautteet, parannusehdotukset ja toiveet otetaan hyvin huomioon, oli kyse sitten väripaletista, materiaalista, istuvuudesta tai mallista. Esimerkiksi joustavuutta antavaa elastaania on lisätty yhä useampiin tuotteisiin kuluttajien toiveesta.

Minä pidän Noshin ideologiasta niin tuotannon kuin suunnittelunkin suhteen. Heille oli esimerkiksi tärkeää, ettei hyvälaatuisia, myrkyttömiä Ökö-tex-sekä GOTS-sertifioituja luomupuuvillavaatteita valmistettaisi halpatuontamaissa paremman katteen vuoksi. Nosh Organicsin vaatteet valmistetaan Euroopassa, Portugalissa suomalaisen perheyrityksen tehtaalla ja työolosuhteet ovat hyvin valvottuja - Hannalle oli ehdottoman tärkeää myös se, etteivät lapset valmista lapsille vaatteita. Eettisesti kestävistä tuontaratkaisuista ja yhä parannellummasta laadusta huolimatta Nosh on silti halunnut pitää luomupuuvillavaatteidensa hinnan kohtuullisena kuluttajallekin, mikä ainakin minulle, hoitovapaalla olevalle perheenäidille, tuntuu merkittävältä tekijältä ostopäätöksessä. Järkevä hinta.

Lastenvaatteiden lisäksi mallistosta löytyy Nomppu for Nosh-helmikoruja, siis tuttinauhoja, helmipompuloita ja kaulakoruja lapsille ja aikuisille. Nomppu on haukiputaalainen vuonna 2011 perustettu yritys jonka tuotteet on valmistettu myrkyttömästä materiaalista Euroopassa, ja itse korut valmistetaan käsityönä Suomessa. Nomppu for Noshin korut, tuttinauhat ja helmipompulat aina sovitettu kauden malliston väreihin, mikä tuli minulle ihan yllätyksenä!noshfk5 noshfk4 noshfk3 noshfk6 noshfk2

Noshin kevätmallistossa pidin värikirjosta, josta löytyi niin herkullisia karkkivärejä kuin murrettuja, pehmeämpiäkin sävyjä. Keväässä oli mielestäni sopivassa suhteessa jotain modernia ja jotain perinteistä; froteisissa raitahuppareissa oli kirkkaanväriset kanttaukset ja hauska, kietaisumallisen näköiseksi ommeltu vetoketju pääntiessä ja turkoosi-oransseihin, kuosillisiin paitoihin oli lisätty raikasta raitaa ja hauskat vaarinnappiyksityiskohdat.

lintukassi1

Ja vaikka minulla ei Noshin kanssa olekaan mitään blogiyhteistöitä päällä, niin pyysin silti jotain pientä ihanaa teille! Mikäli Nosh Organicsin-kotikutsut kutkuttavat, kannattaa ne varata tämän linkin kautta suoraan edustajalta (listaus löytyy sivulta) 15.2-31.3 välisenä aikana ja mainita viestikentässä blogini. Silloin saatte emännänlahjan (20 euron lahjakortin) lisäksi Noshin reilunkokoisen, kierrätysmateriaaleista valmistetun lintukuosisen kangaskassin, jota ei voi ostaa mistään! Minusta Nosh-kutsuilla helppoa ja ihanaa oli tietynlainen paineettomuus; ostopakkoa ei tietenkään ole, eikä ole myöskään vähimmäisvierasmäärää. Kokoja, materiaalia ja värejä pääsee näkemään luonnossa, sovittamaan ja mallailemaan toisin kuin verkkokaupassa. Myös Outlet-puolen tuotteita ja kankaita on mahdollista tilata kotikutsuilta. Meillä ollut Noshin edustaja Marika (joka keikkailee Uudellamaalla, vink vink) on helposti lähestyttävä, hyväntuulinen ja niin hyvä siinä, mitä tekee. Minua ei hetkeäkään hävettänyt kaaos keittiössä ja tuntui kuin vanha tuttu olisi tullut vaaterekkeineen ovesta sisään (tulppaanikimpun ja onnitteluiden kera, olen edelleenkin ihan äimän käkenä, kiitos!). Eniten kotikutsuilla minua ahdistavat myyjät, jotka painottavat, ettei tilauspakkoa ole, mutta kuitenkin vaanivat tilauslomakkeen kanssa kahvikuppini takana ja tiedustelevat, mitä kokoa olisin tilaamassa. Onneksi Marika ei todellakaan kuulu tähän kastiin - olen ollut hänen pitämillään kutsuilla vieraana ja lähtenyt tuolloin tilaamatta mitään (enkä tuntenut polttavaa katsetta selässäni). Koska aina ei vaan iske.

Huh! Tulihan piiiitkä paasaus aiheesta. Summa summarum: ihana, ihana kevät-kesä 2014, ihana Nosh Organics, ihanat vieraat ja ihana Marika. Jos kotikutsujen pitäminen shoppailurahankin vuoksi kiinnostaa, varatkaa kutsut tämän linkin kautta suoraan edustajalta (listaus sivulla) 15.2-31.3.2014 välisenä aikana, mainitkaa blogini ja saatte pienen ekstran, limited edition-lintukassin jota ei voi mistään ostaa.

Seuraa meitä InstagramissaBloglovin’issa tai facebookissa. HUOM! Blogin osoite muuttuu 1.3, uusi osoite maaliskuusta alkaen on blogit.kaksplus.fi/lapsellista

6 kommenttia:

  1. Oli kyllä hyvät kutsut, ihana uusi tuttavuus tuo Nosh ja herkullista pakastepizzaa! Ihana oli tulla suoraan hiki päässä kuin omaan kotiin. Olet oikein kätevä emäntä. <3

    VastaaPoista
  2. Voi nakki, että harmitti tämän välistä jääminen! Vaan eipä mahtanut mitään tällä kertaa..
    Noi lippikset ja raitajutut on niin hienoja, että pitäisi varmaan laittaa lapsilisäpäivän tienoilla tilausta menemään. :)

    VastaaPoista
  3. Tai järjestä kotikutsut ja I'll be there!

    Musta tuntuu toisinaan, että mekin ollaan aina kipeinä silloin, kun kaikista kivoimmat jutut on. Puuuh. Joko siellä voidaan paremmin?

    VastaaPoista
  4. Se Alfredo Trattoria ON maailman parasta pakastepizzaa ja halpaa kuin saippua. 2,99 euroa / kaksi pinaatti-mozzarellapizzaa. Neljä riitti hyvin kymmenelle aikuiselle ja kahdeksalle lapselle kun oli makeaakin tarjolla. Ei siis todellakaan isot kustannukset koidu emännällekään - ei varsinkaan jos ehtii tehdä itse!

    VastaaPoista
  5. Eevi hoi, ne jumalaiset rocky roadsit, oi laitathan niiden ohjetta!!

    VastaaPoista
  6. […] parhaimman vaatemyyjän, Noshin ikioman ilopillerin Marika Väyrysen vaatteita esittelemään. Edelliset kutsuthan emännöin ystävänpäivänä, muistatteko […]

    VastaaPoista