Social Media Icons

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Äidin uusi välipalasuosikki

11 kommenttia Share It:
arla1  arla7

Sain Arlalta testiin (vailla kirjoitusvelvollisuutta mikäli joku sellaista pohtii) jokunen aika sitten heidän uusia proteiinirahkojaan, ja täytyy sanoa, että olen aika ihastunut. Brändiyhteistyössä Arlan kanssa on superihana Elastinen, ja he yhdessä loivat runsaasti proteiinia mutta vähän hiilihydraatteja sisältävän välipalarahkan jossa ei ole lainkaan keinotekoisia makeutusaineita. Arlan proteiinirahka on myös ensimmäinen elintarvike, jolla on oma hashtag, #Arlaprotein nimittäin.

Minä kuulun siihen ihmisryhmään, joka ei kestä verensokerin heittelyä, nälkää tai pitkiä taukoja ruokailun välissä. Minua alkaa oksettamaan, heikottamaan, päätäni alkaa särkeä ja kiukkuinen nälkähirviö minussa ottaa vallan. Esimerkiksi yöimetykset ovat olleet piinallisia siksi, että minulla on aamuisin ihan järjetön nälkä ja öisin hereillä ollessani joudunkin käymään jääkaapin ja hammaspesun kautta! Minut tuntevat tietävät, että minulla on aina välipalaa mukanani, missä tahansa olenkaan. Eikä pelkästään lapsille. En vain oikeasti pärjää tuntikausia ilman, vaan nojailen oksennusta pidätellen metroaseman välipala-automaatteihin tai sitten itken Ikeassa. Sellainen minä olen.

Ihastuin Arlan proteiinirahkaan jo siksikin, että se on täydellinen kokoinen mukaan otettavaksi hoitolaukun kylmätaskuun, kelpaa nirsolle jälkikasvullekin ja mikä parasta - se ei läiky tai roisku ja sen katapulttaaminen ikkunoihin on konkareiltakin haastavaa. Esikoisen kerhoeväänä se on mitä mainioin; kerhotätien on helppo pakata mahdolliset jämät muovipussiin tai eväsrasiaan ilman että repun pohjalta tarvitsee tunnin päästä onkia limaista purkkia ja varoa tahmeita roiskeita. Inhoan epämääräisiä hedelmäyllätyksiä, liiskaantuneita voileipiä elmukääreessä ja falskaavia pillijuomia, joten lohkeava rahka on aika ihanteellinen vaihtoehto. Yhdessä 200 gramman purkissa on 20 grammaa proteiinia eikä lainkaan rasvaa ja kaloreitakin vain 140, mutta perhekerhoeväänä ja matkan päällä nautittavana se on täydellinen välipala, sopivan kokoinen ja pitää hyvin näläntunteen loitolla.

Makuja laktoosittomaan ja rasvattomaan tuoteperheeseen kuuluu neljä: vadelma-ruusunmarja, puolukka, mansikka-sitruunamelissa ja perinteinen, maustamaton rahka. Itse ihastuin vadelma-ruusunmarjaan ja puolukkaan hoitolaukkueväänä perhekerhossa nautittavana, mutta maustamatonta rahkaa monipuolisempaa tuunaajaa niin aamupalalla, lounaalla kuin jälkiruoassa tuskin on! Olen heittänyt sitä lasten suosikkiherkkuruoan, kinkku-vihannes-makaronisalaatin joukkoon majoonesin tai turkkilaisen jogurtin sijaan, tuunannut marjoilla ja tuoreilla sen hedelmillä, laittanut sitä belgialaisten täysjyvävohveleiden päälle jälkkäriaikaan ja tänään laitoin maustamatonta proteiinirahkaa banaanilettujen päälle - toimii! Sillä saa helposti muuten aika höttöisistä ruoista vähän täyttävämpiä ja kevyempiä kuin perinteisimmillä lisukkeilla (vrt. kermavaahto). Minusta mansikka-sitruunamelissa oli tosi makea, niinkuin mansikkatuotteet yleensäkin, mutta mieheni ja lapset liputtavat kyseisen maun puolesta (kuten aavistelinkin). Henkilökohtaisesti en voi sietää mansikkajogurttia tai jäätelöä, en edes pakastemansikoita - mansikat kun kuuluvat juhannuksen viettoon tuoreina, vai mitä sanotte?

Oletteko te ehtineet maistamaan jo Arlan uutuusrahkoja? Mitkä ovat teidän välipalasuosikkejanne? Vai oletteko mieheni kaltaisia vesipaastoajia, joita ei välipalattomuus hätkähdytä?

PS. Jos mielitte maailman helpoimpia ja nopeimpia banaanilettuja, niin ohje on mitä yksinkertaisin: kaksi kananmunaa ja yksi banaani, tehosekoitin. Muussaa mössöksi, heitä pannulle. Alkuperäisissä ohjeissa neuvotaan käyttämään runsaasti öljyä tai voita, mutta minä en ainakaan ole ylettömästi sitä tarvinnut teflon-pannulla paistaessa, tuskin lainkaan. Anna paistua kunnolla ennen kuin käännät - ellet sitten pidä repaleisista muotopuolista! Pidä lettujen koot melko pienenä, se helpottaa kääntämistä. Ohukaispannu on huippuvehje (meillä ei ole) jos sellainen löytyy, mutta ilmankin pärjää. Myös yksi banaani ja yksi kananmuna toimii, letuista tulee silloin vain paksumpia ja makeampia, mutta kahden munan kanssa ne ovat helpompia paistaa. Heitä maustamatonta proteiinirahkaa ja pakkasesta marjoja kyytipojaksi ja nauti!

Seuraa meitä InstagramissaBloglovin’issa tai facebookissa. HUOM! Blogin osoite muuttuu 1.3, uusi osoite maaliskuusta alkaen on blogit.kaksplus.fi/lapsellista

11 kommenttia:

  1. Minäkin olen sellainen, jonka nälästä kärsii kaikki läheiset ja vähän joskus tuntemattomatkin. Pidän varalla mukana yleensä aina pähkinöitä ja rusinoita, sekä pillismoothieita ja banaania. Repun vakiovarustukseen kuuluu myös riisikakkuja/maissinaksuja ja vesipullo. Metromatkailussa on se hyvä puoli, että matkan aikana ehtii yleensä aina syödä eväät. :D

    En ole kova testaamaan uusia tuotteita, mutta jos törmään hyvään tarjoukseen niin saatan kokeilla. Onneksi olen naimisissa "jätemyllyn" (self titled) kanssa, joten hutiostokset eivät yleensä päädy roskikseen vaikka ne ei mulle maistuisikaan. :)

    VastaaPoista
  2. Keskityn nyt olennaiseen, mutta ei taatusti ole maailman, Suomen tai minkään ensimmäinen elintarvike millä on oma hashtag :) Hashtagillahan merkitään ihan kaikkea, olisi suorastaan ihme että jos kaikki maailman asiat hashtagataan, olisi elintarvikkeet jääneet tägäämättä :D #enuskopistefi mutta tällä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa etteikö noi olisi hyviä!

    VastaaPoista
  3. Kuten maanantaina puhuttiin, mä olen ihan samanlainen eli verensokeri vetää aika nopeaan siksakia, vaikka söisikin terveellisesti ja tarpeeksi proteiinia saaden. Mua nuo Arlan rahkat eivät vakuuttaneet, mieluummin syön omaa mössöäni (rahkaa + raejuustoa + kuopukselta jäänyttä pilttiä + leseitä + pellavansiemeniä + soijarouhetta) tai näitä: http://www.proteinsmoothie.fi/tuotetiedot/.

    VastaaPoista
  4. Ooo!! Ihanaa kuulla että on muitakin ihmisiä maanpäällä, jotka ei syö vaan omenaa päivässä ja on ylpeä kun pärjää sillä.
    Mä oon aina ollu 3h välein syötäväää tarvitseva. Se korostui alkuraskaudessa, jos päästi syömisvälin minuuttiakaan yli 3h ja purjosin. Aika monta kertaaa sain pidätellä purjoa, kun ei oppinu välipalaa kantamaan mukanaan. (No en kyllä vieläkään) imettäessä yllätyin taas siitä että oli jääätävä nälkä3h välein. Välillä ruokaväli piteni ja sitte sortui herkkuihin, yöllä myös. Siitä alkoi sit imetuskilojen nousu. 5kg yhessä kuussa nousi ja itsepitaisesti näin 8kk jälkeen pysyy n.4kg enemmän ku ennen raskautta.
    Vieläkääään ei mee kaaliin et söis n.3h välein. Oon klassinen väärinsyöjä. Tyntuu vaan että kun on sääännölinen ateriarytmi, syö uhan hirveästi. Vaikka se nyt ei olekkaan ihan totuus ; D

    VastaaPoista
  5. Anna, kiitos kirjoituksestasi ja aktiivisuudestasi. Tosi kiva, että uudet proteiinirahkamme ovat löytäneet fanin. Purkin sisäpahvissa kerrommekin vähän miksi teimme tuotteen, mutta luomisvaiheessa tulevat käyttäjät ovat vain kaino toive, siksi meitä lämmittää hurjasti aito palaute siitä, että tuote tuntuu omalta. Juuri sellaiseksi yritimme sen luodakin. Energiaa helmikuuhun toivottaen! Arlan poppoo

    VastaaPoista
  6. Uh, mulle nuo leseet on niin nou nou! Söin niitä (kuten myös tavallista maitorahkaa) joskus ihan liikaa. :D

    VastaaPoista
  7. Teksti voisi olla mun kirjoittama! Nim. mantelisuklaata metromatkalla puputtanut (en ehtinyt syömään edes aamiaisella vaikka sinne läksinkin, what a day!). :D

    VastaaPoista
  8. Olen miettinyt Arlan protskurahkoja, treeni jälkeen ihan huippuja. Olen siis proFeel:in ja uuden Skyrin rahkoihin tykästynyt. Itselleni ei aamupalat oikeiin maistu, vaikka tarvitsen syödä. Ja rahka on helppo vetää naamariin ja pitää nälkää luonaaseen saakka :)

    VastaaPoista
  9. ProFeel ja Skyr onkin tuttuja. Skyr on mulle ehdoton no no, sen hajukin oksetti raskausaikana kun mies popsi niitä välipaloina, ProFeel on ihan ok. :)

    VastaaPoista
  10. Suurkiitos ihanasta kommentista! Meillä viimeistä purkkia viedään n-y-t ja kun ostin supersokerista marjarahkaa tarjouksesta eilen, oli vastaanotto aika tyly kun mies katsasti tuoteselosteen. Kyllä tykätään! :)

    VastaaPoista
  11. Voisi muuten olla juurikin mun kynästäni! Mä olen tosi ennakkoluuloinen maistelija ja voin korkeintaan ostaa tarjouksesta jotain uutuutta jotta kehtaan kokeilla. Mun mies nauraa aina, kun ostan broilerini tasan siinä tutussa ja turvallisessa hunajamarinadissa, thai-soosit ja valkosipulit hiiteen. :D

    VastaaPoista