Social Media Icons

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Tallinna kaksin

9 kommenttia Share It:
tb7tb12 tb13tb9

Tallinna kaksin on nyt nähty ja koettu, katastrofaalinen aamu selätetty ja laukut purettu. Alkuperäiset, romanttiset suunnitelmani käsi kädessä kävelystä, auringonlaskun ihailusta ja kahden keskisestä ravintolareissusta vaihtuivat tylysti laivan buffet-aamupalaan, ruokaostoksiin ja yhteen "outlettiin". Ei käsityöläispuoteja, ei vanhankaupungin katsastusta, ei kynttilöitä. Silti paljon puhetta, paljon talsittuja kilometrejä ja täysiä kapsäkkejä.

Minua nauratti, kun eräs lukijani kertoi "häämatkastamme" lukiessaan miettineen, että hetkenä minä hyvänsä lisäisin, että reissu taitetaan tietenkin koko perheen kesken. Koska lapset nyt tulevat aina paketin mukana - tai ainakin minun mukanani. Kahden ja puolen vuoden aikana yhteisiä hetkiä tai reissuja ei ole olllut synnytyskeikkaa ja yhtä parin tunnin ravintolapiipahdusta lukuunottamatta, joten murusten jättäminen kokonaiseksi päiväksi isovanhempien hellään huomaan tuntui haikealta mutta kovin tarpeelliselta ja niin kaivatulta. Ensi keväälle on suunnitteilla matka länsinaapuriin lasten kanssa ja ehkä toinen mokoma Viroon, joskin pidemmäksi toviksi. Päivän kestävä piipahdus tuntui raskaalta jo aikuisessa seurassa, enkä siis niin ikään kadehtinut väenpaljoudessa sompailevia yhdistelmävaunuja työntäjineen, en päiväuniajan itkua buffet-pöydässä enkä tax-free-raivareita. Neljä tuntia maissa on turhan lyhyt aika, mutta hotelliyöpymisen kanssa risteilymatka pallomerineen ja runsaine (kyllä!) lasten ohjelmineen voisi toimiakin.

tb11tb1 tb2 tb3 tb4 tb6

Tuliaisten suhteen emme olleet kovinkaan erikoisia tai yllättäneet ketään: toimme toki herkkuja niin joulupöytään kuin yksivuotiskahveillekin, mutta lastenvaateostoksiksihan se meni. Kävelymatkan päässä satamasta osoitteessa Kadake tee 46 on Adelli-niminen "outlet"-kauppa, jossa käsitykseni mukaan erilaisia jäännöseriä niin naisten kuin lastenkin vaatteista. Omaan vaatemakuuni turhan prameat naisten vaatteet jäivät hyllyyn, mutta alusvaatteita ostin niin itselleni kuin lapsellekin. Mainittakoon nyt vaikka 3,5 euroa kustantaneet imetysliivit ja kuuden euron pitsiunelmat! Lasten alusvaatteita ja sukkia saa hävyttömän halvalla, ja kuivaksi opettelevalle Helmille ostinkin nipun molempia. Pikkuhousujen hinnat pyörivät kuudenkymmenen sentin ja puolentoista euron välillä, sukat maksoivat pääsääntöisesti alle euron parilta. Sekä kuoseja että kokoja löytyi reilusti, ja kaksi kassillista (!) alusvaatteita, sukkia, sukkahousuja ja rintaliivejä maksoi karvan vajaat neljäkymppiä. Yleensäkin tekstiilit tuntuvat olevan melko edullisia verraten Suomen hintatasoon, ja esimerkiksi luonnonmateriaaleja kuten pellavaa ja villaa saa murto-osalla siitä mitä Suomessa joutuisi maksamaan. Siksipä mukaan tarttui myös 2,62 euroa maksanut keittiöpyyhe mittavaan kokoelmaani (keittiöpyyhkeet on mun tosi heikko kohta…). Yksivuotiskuvia varten taasen ostin Seppälästä (Suomesta kun ei saa, heh) alennusmyyntikorista kuopukselle paidan ja housut odottaessani miestä juustokaupasta.

Ruokaostoksilla pitäydyimme vanhoissa suosikeissa: saaristolaisleivissä ja sen tyyppisissä, savujuustossa, yrttiteessä ja Kalevin suklaassa. Elintarvikkeiden hinnat tuntuvat kivunneen Tallinnassa hurjasti ja ainakin sataman lähellä olevassa Rimissä sai pitää kukkaronnyörit tiukalla - vaikka emme me olisi oikeasti enempää jaksaneet raahatakaan.

Nyt mietintämyssyssä on jo uusi retki, nyt tosin koko perheen kesken. Ihan vinkkinä sanottakoon, että Viking Clubin jäsenetuna Tallinnan päiväristeilylle pääsee kahdella eurolla per nuppi maaliskuun loppuun saakka, mikä meidän kohdallamme tarkoittaisi, että pyörähdykselle tulisi hintaa neljältä hengeltä meno-paluineen ja metrolippuineen huikeat kymmenen euroa. Ei huono.

9 kommenttia:

  1. meillä tallinnan perhereissut on jääny siihen että lapsille pitäs hankkia passit sitä varten...ruotsiin pääsee onneks kelakortilla:)

    VastaaPoista
  2. Eihän tallinnaan enää passia tarvitse:)

    VastaaPoista
  3. lainaus tallink siljan sivuilta..."Huomioithan että myös alaikäinen lapsi tarvitsee oman matkustusasiakirjan (passi tai henkilökortti)."
    soitin jokuaika sitten laivayhtiölle ja kysyin et mitä jos mennään risteilylle ja ei mennä maihin..voivat kysyä suomen päässä kuulemma papereita..lapselle pitää siis olla henkilökortti tai passi..ruotsiin riittää kelakortti.

    VastaaPoista
  4. Ei periaatteessa, koska viranomaiset eivät tarkista niitä erikseen, mutta kuitenkin jokaisella on oltava voimassa oleva matkustusasiakirja eli henkilökortti tai passi esittää jos sellainen satutaan pyytämään. Ihan samallalailla kuin muissakin schengen maissa.

    VastaaPoista
  5. tulee sakot jos kysytään ja ei sitä ole..ja tuskin pääsee edes maihin..

    VastaaPoista
  6. Meiltä kysyttiin ainakin mennessä henkkarit ja minä korvat punaisena ojensin heinäkuussa vanhaksi menevän, tyttönimellä olevan passini ja oikealla nimellä olevan ajokorttini, virkailijaa nauratti. Mutta joo, ei oltaisi varmaan päästy lähtemään Suomesta lasten kanssa jossei olisi ollut passeja lapsilla. Eikä heillä ole. En ole minäkään saanut aikaiseksi hankkia niitä. Tai edes kuvallisia henkilökortteja. Shame on me. :)

    VastaaPoista
  7. Mä koetin meidän minuuttiaikataululla etsiä mutten löytänyt! Onneksi meillä on seuraava matka suunnitteilla Annin kanssa, koska se kuulosti niiiiiiiin hyvältä ja mun on saatava maistaa sitä. :)

    VastaaPoista
  8. Mistä tuon 2€ tarjouksen löytää? :-)

    VastaaPoista