Social Media Icons

perjantai 6. joulukuuta 2013

Parhaiten käyttämäni kolmekymmentäsenttiä

Ei kommentteja Share It:
niitib12

Konkurssiin ajautuneella Tiimari-ketjulla on huikea poistomyynti päällä ja esimerkiksi juhlatarvikkeita ja lastenkutsukamaa irtosi melkoisen kohtuullisella 90% alennuksella. Jos minun tavoin himottelee esimerkiksi ihania numerofoliopalloja lastenkutsuille (Evelinan blogissa inspiskuvia!) niin nyt niitä irtoaisi reilulla eurolla-kahdella. Itse lähdin metsästämään lastenkutsutarvikkeita koska meillähän vietetään kolmen viikon päästä 1-vuotissyntymäpäiviä. Taas! Kesän kolmevuotiskemuillekin löytyi ihania juttuja kartonkihatuista pöytäliinoihin ja keijupilleihin ja hintaa kassillisella oli viisi euroa. Siis muovikassillisella!

Joululahjapaketteja silmällä pitäen uskalsin lisäksi satsata kolmekymmentä senttiä muoviseen (hirvittävään) tiaraan. Tiedän, olen taas kerran myynyt sieluni ja kääntänyt takkini, mutta hitto soikoon, taisipa muuten olla parhaiten investoidut kolmekymmentä senttiä ikinä! Pikku Prinsessa-kirjoja ja -ohjelmaa fanittavalle kaksi ja puoli vuotiaalle oli helppo syöttää pajunköyttä ja sanoa, että kruunu päässä ei saa esimerkiksi kaivaa nenää tai piirtää seinään. Toimii paremmin kuin jäähypenkki tai (olemattomaan) empaattisuuteen vetoaminen. Helmi oli niin tohkeissaan, ettei antanut leikata hintalappua irti eikä "kuunua" saanut ottaa pois päästä edes nukkumaan mennessä.

En taidakaan kertoa, että joululahjaksi on paketoitu viisitoista senttiä kustantanut värikkäin muovihelmin koristeltu taikasaiva….

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti