Social Media Icons

torstai 12. joulukuuta 2013

Ensiaskeleet

2 kommenttia Share It:
ekat2bekat1b

 

Koska kuopuksella ei ole vauvakirjaa (hups), olen pitänyt blogia jonkinlaisena paikkana tallettaa tärkeitä päiviä ja muistoja. Ja kun mietin esimerkiksi kulunutta vuotta, tuntuu hiton hyvältä, että on paikka, josta lukea mitä olemme tehneet, mitä meille on kuulunut. Aina ei kovinkaan hyvää, mutta senkin kestän.

Ilmoitusluontoisena asiana pidän sitä, että kuuluisat the ensiaskeleet on nyt otettu. Siinä missä Helmin kehitysvaiheita seurasin suurella innolla ja antaumuksella leikkimaton vierellä urheiluvalmentajan tavoin tsempaten, on toisen kanssa kaikki ollut toisin jo olosuhteiden pakosta - olemme niin ikään huomanneet, että seitsenkuinen vauvamme osaa kontata kun hän löysi tiensä (maadoitetulle) pistorasialle ja ensimmäiset kunnolliset askeleet isäntä otti pontevasti kun päätti kävellä kylpyhuoneesta ulko-ovelle. Minua naurattaa edelleen kun muistelen vanhalta puhelimeltani löytämääni videota neljä viikkoa vanhasta esikoisestani, joka pötkötteli leppoisasti imetystyynyllä ja kun hän kolmen leukansa takaa nosti korkeintaan puolitoista milliä päätään kuuluu taustalta innostuneet riemunkiljahdukseni: "ÄIDIN KULTA! ÄIDIN KULTA! MIHIN SÄ OOT MENOSSA? HEI, MIHIN SÄ OOT MENOSSA, ÄIDIN KULTA?!". Arvatkaa, kuinka monta videota Armaksesta on? Niinpä. Ei yhtään.

Hillittömimmän alkuinnostuksen laannuttua myös syyllisyys ja jatkuva oman äitiyden kyseenalaistaminen on jäänyt taa - en varsinaisesti ole menettänyt yöuniani koska ostin silikonitutin enkä ole julistanut torkkupeittoja pannaan vauvan tukehtumisen pelossa. Se, että lähestulkoon kaiken on käynyt jo kertaalleen läpi, ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö uudet virstanpylväät tuntuisi sykähdyttävinä koko kehon täyttävinä onnenpuuskina kuten ennenkin. Suosikkipuuromerkki ja tavaton ylpeyden tunne on kyllä säilynyt lapselta toiselle. Niin myös ensimmäisen vilkutuksen, ensimmäisten sanojen ja ensiaskeleiden kohdalla. Niitä varten vain ei varsinaisesti rakennettu omaa treeniohjelmaa. Ehkä kuopus onkin saanut olla eri tavalla vauva: kasvaa ja kehittyä omassa tahdissaan ilman että edes alitajuisesti odottaisimme hänen olevan vielä hieman isompi ja taitavampi (mitä ei ehkä yllä olevista, päiväunien jälkeen ulkona räpsityistä kuvista äkkiseltään uskoisi).

PS. Ensi viikolla vietetään hänen yksivuotissyntymäpäiviään, voitteko kuvitella? Jos joulu on pulkassa, niin syntymäpäivävalmistelut ovat ainakin alkutekijöissään. Ehkä pitäisi kutsua vieraita….

2 kommenttia:

  1. Kylläpä Armas on jo taitava! Vaikka Tosikoinen on reilu 2kk vanhempi, otti hän ensiaskeleensa ilman tukea vasta reilu viikko sitten. Tosin minullakaan ei ollut tällä kertaa yhtään kiire hoputtaa häntä tässä asiassa: Pysyi paremmin langat eli tenavat käsissä, kun vain yksi osasi kävellä kahdella jalalla tai kiivetä. Nyt alkaa olla jo molemmat pitelemättömissä, jaiks! :D

    VastaaPoista