Social Media Icons

tiistai 19. marraskuuta 2013

(Vaate)kriisi ja kuinka siitä selvitään

14 kommenttia , , , , , , , , Share It:
9b 5b 6b

 

Villaneuletakki ja paitapusero Gant, toppi alla Mamalicious, housut H&M, reppu Fjällräven, saappaat Sorel


Tuntuu, että äitiyden myötä olen joutunut miettimään niin monia asioita uudelleen. Kuka minä olen, mitä teen, mihin pystyn. Kulunut vuosi on ollut varmaan koko elämäni raskain. Se on pitänyt sisällään monenlaisia muutoksia niin työ kuin -perhekuvioissakin, pohjamutia ja aallonharjoja. Nyt kun pahin on takana, ja elämä alkaa palata uomiinsa, olen tietoisesti muuttanut minua ärsyttäviä asioita, niin ajatuksen tasolla kuin konkreettisestikin.

11b

Ehkä isoimmat näkyvät muutokset ovat tapahtuneet minussa itsessäni; vaatekaappini ruutupaitasisältö on eksponentaalisessa kasvussa vaikka niiden ei pitänyt sopia minun vartalotyypilleni ollenkaan. Mustan talvitakin sijaan minulla on sekä kirkkaanturkoosi että kirkkaanpunainen untuvatakki. Koska en ole laukkutyyppiä ollenkaan, ostin kolmen vuoden pähkäilyn jälkeen repun, klassisen Kånkenin kirkkaankeltaisena (ehkä vähemmän ajattomana). Värjäytin hiukseni originaalin värisiksi. Kuuden platinablondivuoden jälkeen villasukanväriset hiukset tuntuvat kummallisella tavalla kotoisilta, tummilta mutta minun näköisiltäni. En ole koskenut naistenlehtiin enää aikoihin - en kai kestä, että joku sanoo minun olevan värityyppiä joka ei voi käyttää oranssia tai oliivinvihreää, tai että näin paksureitisenä minun olisi suosittava hulmuavia housuja. Minusta se, että tuntee olonsa hyväksi näyttää paremmalta kuin yhdenkään värianalyysin tai viisi kiloa hoikentavan vaatekappaleen valinta.

En muista kriiseilleeni edes teini-ikäisenä yhtä paljon kuin äidiksi tultuani. Osansa tietenkin on tuonut muuttunut vartalo, pullataikinavatsa ja rinnasta ruokaileva vauva, mutta isoimpana ahdistuksen aiheena on ollut ajatus siitä, miltä äidin pitäisi näyttää. Tai miltä nuoren äidin pitäisi näyttää - olen 22-vuotias kahden lapsen äiti ja yhden miehen vaimo, enkä tiennyt, onko paheksuttavampaa hyväksyä kehossa tapahtuneet muutokset vai koettaa teeskennellä, ettei mikään olisi muuttunut. Koska tottakai minä olen muuttunut.

Raja turhamaisuuden ja piittamattomuuden välillä on häilyvä - hiusten kihartamista vessassa käytetään keskustelupalstoilla synonyymina heitteillejätölle mutta toisaalta rotinakoriin pakataan kuivashampoota tiheän imun kauden varalle ja synnytyksen jälkeisestä masennuksesta puhuttaessa otetaan usein esiin kylpytakki päällä vaeltavia, räjähtäneitä zombeja jotka ovat unohtaneet huolehtia itsestään. Se mikä ennen oli hyväksyttävää itsestään huolehtimista, on nykyään paheksuttavaa turhamaisuutta; tiedättehän, ripsienpidennykset, kampaamokäynnit, tammikuiset alennusmyyntipyrähdykset.

Käytännöllisyys on yhtä tylsää kuin täydellisyys. Meillä ei ole (eikä tule) valkoisia nahkasohvia, ei valkoista toppatakkia ja tietenkin asuvalintoja tähdittää aina olennaisesti imetysmahdollisuudet (tai mahdottomuudet), mutta ajatus siitä, että perhe-elämä olisi minun osaltani pelkkää kumisaapaskeliä, velourvaatetta ja tinkimistä, on aika masentava. Kun viimein sain aikaiseksi hankkia uudet, ärhäkänpinkit imetysrintaliivit, olisi mieleni tehnyt polttaa roviolla vanhat virttyneet ja kaaritukensa pesukoneeseen menettäneet lörpökät. Vähemmän dramaattisesti heitin ne vain sekajätteisiin ja korkkasin mansikka-limesiiderin. ....Ja vähän hiljaa mielessäni hurrasin (lapset nukkuivat).

Isoin oivallukseni on ollut, että vaikka olen äiti, olen myös jotain muuta. Minä. Ei äitiys ole kaikesta (tai itsestä) luopumista, vaikka päällimmäisenä ensimmäisenä aamulla ja viimeiseksi illalla mielessä ovatkin lapset. Oma aika tai itsensä hemmottelu ei kohdallani tarkoita edelleenkään villejä ja kosteita iltoja ja lapsenvahtien hätyyttämistä, mutta uuden huulipunan ostamista tai vartalon kuorimista kahvinporoilla se hyvinkin tarkoittaa. Blogiin on eksynyt aiempaa enemmän juttuja ja kuvia minusta, joka on jakanut ihmisiä ja mielipiteitä kahtia. Blogi kuitenkin elää mukanani ja tavallaan - juuri nyt elämäni on paljon muutakin kuin kaurapuuroa ja sydänääniä.

PS. Shoppailuintoni kauppakeskuksissa ja putiikeissa on edelleen hukassa. Kuvissa näkyvän kauluspaidan ja villaneuleen viekkaasti varastin äidiltä, joka oli hankkinut ne teini-ikäiselle iltatähtisiskolleni. "Tukkimies-tyyli" ei kuulemma ole hänen juttunsa ja kokokin oli väärä. Onnea on äiti, joka vaatettaa vaikka olen pesästä lentänytkin jo aikapäiviä sitten pois.

14 kommenttia:

  1. Ihan mahtava postaus :)! Niin ajankohtainen mulle, nuorelle taaperon äidille joka vieläpä lyllertää viimeisillään raskaana niissä ainoissa "vaatteissa" jotka mahtuvat päälle. Tosi hienot kuvat, ja musta (pidempiaikaisena lukijana) tuntuu että sulta on karissut kauheesti kiloja :o! Oli niin tai näin, niin kyllä se on totta että kun kantaa ne kilonsa oli niitä miten paljon tahansa, kunnialla, niin se jos joku näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtava postaus. Kiitos :)

    VastaaPoista
  3. Kiva että pidit ja että oli ajankohtainen sielläkin! Raskaana ollessa saa luvan kanssa lyllertää, mutta ymmärrän kyllä tuskasi; mä olen kummallakin kerralla kerännyt varteeni kymmeniä kiloja ja käyttänyt puolijoukkueteltan kokoisia tunikoita....
    Mä itse en huomaa dramaattista muutosta kropassa, mutta vaa'an lukema on viimeisimmän tiedon mukaan 30 kg vähemmän kuin viimeisessä raskausneuvolassa. Eli myös 9 kiloa vähemmän kuin ennen kuopusta. Liikunnalla ja terveillä elämäntavoilla on kovin vähän tekemistä asian kanssa, mutta imetys-suklaadieetillä varmaan sitäkin enemmän. Kun imetys jossain kohtaa loppuu, pitää varmaan alkaa säännöstelemään Fasun sinisen määrää, niisk.....

    VastaaPoista
  4. "...kylpytakki päällä vaeltavia, räjähtäneitä zombeja jotka ovat unohtaneet huolehtia itsestään." Olipa osuva kuvailu, sopii täydellisesti ainakin mun osalle - tuollaisena mä vietin ensimmäisen vuoden kuopuksen syntymän jälkeen :D Ja mä en vaan ikinä voi lakata ihailemasta sun luonnonkauneutta<3

    VastaaPoista
  5. Siis olet todellakin luonnonkaunis ihminen! Ja vaikka oonkin pidempään ollut lukijana niin sun ikä tuli ihan puskista! Pidin sua monta vuotta vanhempana,en tarkoita ulkonäköä vaan tekstiäsi joka on paljon kypsempää mitä minulta ikinä irtoaisi ja olen itse jo 27:D

    VastaaPoista
  6. Ihana, inspiroiva kirjoitus!

    VastaaPoista
  7. Sama kuvaus sopii kyllä yhtä hyvin myös muhun. Mä hiippailen kotona ilman rintaliivejä ja kietoudun kylpytakkiin kun posteljooni tai remppamies soittaa ovikelloa. :D

    Ja vai että luonnonkaunis? Voi kiitos! Nyt istun kotona verkkareissa ja yöpaidassa kun lapset on kipeinä ja olo on kaikkea muuta kuin kaunis... :D

    VastaaPoista
  8. Pakko huudella täältä, että minäkin jostain kumman syystä luulin sinua paljon vanhemmaksi! En tiedä miksi? Äitiyskin kuulemma (valitettavasti) vanhentaa, ainakin mua se kuulemma vanhensi välittömästi (kiitos vain tämän kommentin sanojalle). Yhtään yrittämättä väheksyä, vaikutat kyllä paljon ikäistäsi kypsemmältä.

    Mitä kuitenkin tulin sanomaan oli se, että tykkäsin minäkin kovasti tästä postauksesta, sulla on jotenkin aina niin loppuun asti mietittyjä ajatuksia ja monesti itsekin oivallan sun teksteistä asioita. Kiitos siis ihanan rehellisestä ja elämänmakuisesta (muttei ällörealistisesta kuitenkaan) blogista, tänne on aina mukava tulla lukemaan sun ajatuksia, ne kun on monesti tosi samaistuttavia ja aitoja.

    VastaaPoista
  9. Voi kiitos! Korvia kuumottaa... :)

    Alunperin blogini nimi oli siis Kaurapuuroa ja sydänääniä ja leimauduin nopeasti nuoreksi ensiodottajaksi. Kyllästyttyäni teiniäiti-yllätysvauva-kommentteihin muutin pian, jo raskausaikana blogini nimen nykyiseksi niin ikään vastaiskuna kaikenlaiselle pilkalle ja sättimiselle. Lapsellista ei siis pelkästään viitannut aluksi lapsiperhe-elämään vaan myös omaan ikääni. Sittemmin se on tuntunut aika vähäpätöiseltä seikalta, koska en ole tuntenut ikäni vuoksi itseäni mitenkään erityisemmäksi tai vähäpätöisemmäksi kuin muutkaan äidit esim. perhekerhoissa jne.

    VastaaPoista
  10. :) Kiva että olet tuota mieltä!

    VastaaPoista
  11. Moikka, lueskelen blogiasi melko säännöllisesti mutta ajattelin nyt näin tapojeni vastaisesti myös ihan kommentoida yhdestä asiasta jota olen pohdiskellut jo pidempään. Meinaan: HUHHUHUHHUH KUIN KAUNIS OOT ! SIIS EI HERRAN JEESUS! Kriiseillä ja lapsilla tai ilman, oot ihan jumalaisen kaunis (ja nyt lopetan nämä uskonnolliset viittaukset).

    Ja on tää blogi muutenkin minulle mieluinen, mutta rouvan kuvan kaunista olemusta nyt halusin kehua ihan urakalla.

    VastaaPoista
  12. Hauska idea taltuttaa vaatekriisi: anna Helmin joku päivä valita sulle vaatteet sun kaapista. Kuinka hauskaa ja mielenkiintoista. Lapsilla, kun ei ikinä tunnu vaatekriisiä olevan - paitsi silloin, kun ei saa pukea päälle, mitä huvittaa :)

    VastaaPoista
  13. Itse kiskoin tänään conssit, nahkahousut, collegepaidan ja huivin kaulaan ja kirmasin kun jänis (ehee..) historian luennolle kun mies tuli kotiin.
    ikää 26 ja 3 lasta, ehdin kotona käyttää niitä mukavuusvaatteita ihan tarpeeksi :)

    VastaaPoista
  14. Wau, 30kg vähemmän... Se on pöyristyttävä saavutus! Jos itsekin pääsis vielä tohon niin paino alkaisi joskus taas kutosella... Oon epätoivoisena katsonut laskettuaika-laskuria joka väittää että vauvan paino on näillä viikoilla noin 3.5 kiloa, ja sen jälkeen vaakaan ja miettinyt että joku tässä yhtälössä ei nyt toden totta täsmää. Siis 3.5 vai 35 kiloa? Viikko sitten ohitettiin laskettuaika, niin että mä vain haaveilen paidoista jotka peittää mahan jonka sf-mitta on 40cm!

    VastaaPoista