Social Media Icons

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Unikouluun käy vauvan tie

18 kommenttia , , , , , , , , Share It:
b1

Kuten aiemmassa postauksessani jo sivusinkin, muuttivat lapset yhteen huoneeseen kotiin paluun yhteydessä. Alunperin olin ajatellut tällaisen virstaanpylvään ajankohdan olevan myöhemmin, ehkä ensi jouluna, mutta levottomien öiden ja veristen imetysliivien jälkeen päätin viheltää pelin poikki, ainakin valvomisten ja yösyöttöjen osalta. Vauva esikoisen tapaan teki ja tekee hampaitaan piiiitkään, jonka sivutuotteena on kaiken pureminen ja raastaminen, myös imetyshetkinä. Jo parin kuukauden ajan yösyötöt ovat olleet itkua ja hammasten kiristelyä, kun syöminen ei ole napannut, mutta hengaileminen ja hampaat irvessä pureminen kylläkin on.

Tähän asti olen poikkeuksetta hoitanut yöheräämiset yksin, mutta viikko sitten kotiin muuttaessamme päätin, että on unikoulun, omaan sänkyyn opettelemisen ja yösyötöistä luopumisen aika - ja että sitä en hoitaisi minä, en enää. Vanhempi neuvolan terveydenhoitaja joskus neuvoi, että yösyötöistä vieroittaessa isä olisi se parempi nukuttaja ja rauhoittaja, koska häneltä ei osata vaatia ruokaa, ja nyt ensimmäisen viikon jälkeen en voi olla kuin samaa mieltä. Viikon aikana kokonaan nukuttuja öitä on takana kaksi, suurimpana osana öistä vauva on herännyt kerran ja nukahtanut vesimukista vettä saatuaan alle viidessä minuutissa. Illalla lasten nukuttamisen hoidan minä, sillä mies on yleensä iltaisin poissa, mutta nukuttamiseen ja nukahtamiseenkin menee tiukkojen ja säännöllisten iltarutiinien päätteeksi alle vartti. Joskin myönnän, että fuskaamme edelleen keinutassujen (ja öisten kertakäyttövaippojen) verran - jostain syystä kuopus ei ole silitettävää sorttia, eikä ole koskaan tykännyt nukahtaa syliin, vaan mieluummin esimerkiksi kevyeen keinumiseen sitteriin tai vaunuihin, joten öisin ja iltaisin hän vain tuntuu vavahtuvan hereille silityksistä ja keveästä kosketuksesta.

b2

Tiedostan, että meneillään on monta isoa muutosta aina evakkopaikan vaihtumisesta kotiin ja unikouluun, mutta päätimme antaa muutokselle ja muutosvastarinnalle aikaa. Kaikki tuntuu menneen paremmin kuin osasin kuvitellakaan (koputan puuta!).

Kuopuksen kanssa olen tajunnut, miten paljon olenkaan muuttunut sitten Helmin vauva-ajan; olen tullut itsevarmemmaksi omasta äitiydestäni ja toimintatavoista, ja uskallan luottaa siihen, että elämä kyllä kantaa. Odotin Armasta kun vielä imetin Helmiä, ja jouduin luopumaan yösyötöistä, koska ne saivat aikaan karmeita supistuksia jo ensimmäisellä kolmanneksella. Istuin pinnasängyn vierellä iltaisin, kätkin kyyneleeni ja kuuntelin Helmin lohdutonta nyyhkimistä, koetin kovettaa itseni vaikka tuntui, kuin sydän olisi revitty rinnasta. Olin varma, että kiintymyssuhteemme olisi pilalla ja koko lapsi menetetty, vaikka oikeasti sekin siirtymä oli aika kivuton ja nopea - minä vain stressaannun lasten itkusta tavattoman herkästi. Armaksen aikana unikoulun tullessa ajankohtaiseksi en ole vellonnut syyllisyydentunnoissa tai hävennyt sanoa naapureille, että meillä harjoitellaan nukkumaan ja nukahtamaan omaan sänkyyn, lastenhuoneeseen ja että siksi meiltä saattaa kuulua (ja kuuluu, näin vanhassa talossa) lasten itkua iltaisin ja öisin. En ole pelännyt hänen psyykkisen hyvinvointinsa puolesta tai kokenut millään tapaa hylkääväni häntä. Alun alkaenkin uskalsin luottaa maalaisjärkeen, siihen, että jos nukuttaminen ja nukahtaminen olisi ollut tuskainen tuntien taival, olisin siitä luopunut hyödyttömänä vaihtoehtona.
Unikoulussa ja yöheräämisissä tai niiden jakamisessa tragikoomisinta on minusta se mies, joka asuu meillä. Hän on aina viitannut kintaalla toiveisiini saada nukkua viikonloppuisin pitkään ja noussut lasten kanssa aikaisin aamulla pitkin kynsin ja hampain, ja vähätellen todennut vain että "vauvat nyt valvoo". Parhaiten koskaan nukutun viikon päätteeksi hän on nukkunut ties kuinka monet päiväunet, kulkee aamuisin zombina ja juo pannullisen kahvia ennen puolta päivää, muttei sano sanaakaan yöherätyksistä. Ei varmaan kehtaa - olenhan minä kaksi vuotta noussut joka yö rauhoittelemaan lasta tai lapsia. Itse taasen olen tuntenut oloni aamuisin suorastaan uudesti syntyneeksi, noussut virkeänä ennen kuutta ja kummastellut päänsäryn ja asiaankuuluvan ketutuksen puuttumista. Tuntuu, että koko maailma on kirkkaampi, asiat saa oikeisiin mittasuhteisiin ja jaksaa paremmin aiempaa paremmin niin uhmadraamoja kuin remonttikommervenkkejakin.

Minkälaisia kokemuksia teillä on unikouluista tai omaan huoneeseen siirtymisestä? Miten teillä nukutaan?

18 kommenttia:

  1. Voih, munkin pitäis aloittaa unikoulu, mutta en vaan jaksa. Neuvolastakin jo vähän ihemettelivät, kun 8kk syö vielä neljästi yöllä ja nukkuu vieressä, mutta mä en vaan jaksa tehdä siihen muutosta. Samaan huoneeseen tuskin laitan noita vielä vuoteen. Poju ansaitsee nukkua. :)

    Sen verran olen alkanut pertaamaan, että nukutan neidin omaan sänkyyn, enkä rinnalle, mutta siitäkin tulee tunnin huuto ja luovutan lähes aina... Isi olis varmaan parempi tässä unikoulussa, mutta meillä se ei oikein ole mahdollista. Oma raja on siinä, että yksivuotias ei enää syö öisin, joten vielä on kolme kuukautta aikaa, ennen kuin pitää ruveta tosi toimiin. :D

    Kiva, että teillä on lähtenyt sujumaan. Ja vautsi, että saat ne jo nukkumaan samaan huoneeseen. Mä en enää edes muista, mitä se on, että makuuhuoneessa ei nukkuisi yhtää alle metrin mittaista. :D

    ps. Tuossa tekstissä on kahteen kertaan sama pätkä. ;)

    VastaaPoista
  2. Hyvä näpäytys miehelle ;) olen ilmeisen onnekas, kun tämä ainokainen on alusta alkaen nukahtanut yksin omaan sänkyynsä ilman mitään kommervenkkejä. Tutti riittää... Toki on poikkeuksia, joskus joutuu hyssyttämään vaunuissa tai makaamaan vieressä, kerran nukahdettiin syliin kesken surkean itkun :( sanoisin kuitenkin että olemme päässeet helpolla, odotin vauvavuodelta juurikin sitä väsynyttä zombie-olotilaa 24/7.

    VastaaPoista
  3. Oi ei, olipas kamala ja sekava teksti kun oli tosiaan sama kappale eksynyt toistamiseen keskelle seuraavaa kappaletta. Puuuh. Mulla on ollut sivustopohjan kanssa hienoisia ongelmia ja joudun varmuuden vuoksi kirjoittamaan kaikki tekstit ensin Wordille ja copypastemaan ne sitten tekstiksi tänne. Nyt kävi moka, sori. :D

    Musta hämmästelijät saa hämmästellä, jokainen saa syöttää ja nukuttaa viereen niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. :) Kyllä meidänkin yösyöttöjä on kauhisteltu kummankin kohdalla, eikä se ole mua koskaan mitenkään haitannut. Lähinnä ihmettelin, että tulin niin nopeasti raskaaksi toisen kerran kun imetin vielä öisin(kin).

    Meillä pinnasängylle ei ollut oikein hyvää paikkaa, joten siirrettiin se samassa rytäkässä lastenhuoneeseen. Meillähän Helmi on nukkunut ekat 4kk kaksiossa asuessamme myös vauvan kanssa, joten muutos ei ollut hänen osaltaan dramaattinen - omanssa yksinäisyydessään neitokainen on nukkunut elämänsä aikana huikeat 2kk. :D Helmi on onneksi tosi hyvä nukkumaan, isäänsä tullut. Maailma ympärillä voisi räjähtää ilman että Helmi heräisi.

    VastaaPoista
  4. Aah, mikä bebe! Mä kyllä vähän kadehdin tuollaisia vauvoja. :D Meille saisi tulla kolmas lapsi vain jos se olisi puolta rauhallisempi kuin kakkonen ja nukkuisi 13 tunnin yöunet synnäriltä saakka. Eli taisi jäädä tähän.. :D

    VastaaPoista
  5. Pidimme kuopukselle unikoulun hänen ollessaan 9kk ja alle viikossa yöt rauhoittui. Edelleen hän nukkuu samassa huoneessa meidän vanhempien kanssa, sillä nukkumaanmenoaika esikoisen kanssa, joka nukkuu omassa huoneessaan, vaihtelee jopa muutamalla tunnilla: pienempi (nyt 1v2kk) painuu yöunille klo.19-19.30 ja isompi (melkein 3v) käy nukkumaan vasta ysiltä.
    Yöheräämiset loppuivat unikoulun aikaan (joka muuten pidettiin vauvan nukkuessa samassa huoneessa kanssamme edelleen) ja nykyään pienempikin koisii heräämättä aamuun asti omassa sängyssään.

    VastaaPoista
  6. Muistatko mikä on tuon muumipussilakanan nimi?

    VastaaPoista
  7. Nukutusrumbat ovat menneet aikalailla sykleissä. Ensin nukahdetaan ihan mahtavasti ja sen jälkeen tulee kausi, kun ei nukuttais ollenkaan.
    Nyt tää vieressä nukutus -kausi on kestänyt jo puoli vuotta, ja päätin tänään, että kohta saa riittää. Öisin herätessään kyllä kääntyy helposti takaisin omaan sänkyyn, jää sinne ja nukahtaa sinne. Mutta auta armias, kun pitäisi mennä päikkäreille tai illalla yöunille. Kun on juossut minuutin välein kahden tunnin ajan (ja viikon verran) sängyn ja olohuoneen väliä, mä olen aivan satavarma, että siinä on tarkoitus nukuttaa äiti, ei suinkaan lapsi. Lopulta sitten kuitenkin päädyttiin siihen, että hankittiin kaksi vuotiaalle vähän leveämpi sänky, että siinä pystyy helposti nukuttamaan (voi kyllä!!), kun toinen ei osaa nukahtaa kuin viereen.

    Kaiholla muistelen niitä aikoja, kun ei tarvinnut kuin kantaa pinnasänkyyn ja jättää sille tielle. Niin rauhallista oli kaikki. Ja nyt, kun sieltä pinnasängystä opittiin kiipeämään pois ja pitäisi pysyä laidattomassa sängyssä. Voi tsiisus.

    Ensi viikko vielä, ja sen jälkeen mä pyhitän lomani täysin sille, että yritän pitää tuon lapsen tuolla sängyssä.

    VastaaPoista
  8. Aaaaah, kuulostaa ihanalta! Imetin keskimmäistäni keskimäärin neljä kertaa yössä vielä 1- vuotiaanakin, tulin uudelleen raskaaksi eli ehdin sen yhdeksän kuukautta olemaan imettämättä (ja aika lailla heräämättä) ja nyt kolmikuisen kanssa taas sama rumba. Hän syö, syö, syö... Mutta nopeastihan tämä aika menee niin hyvässä kuin huonossa, ja kohta nukutaan taas!

    Iloista unikoulun loppua, kohta teillä toivottavasti nukkuu koko perhe :)

    VastaaPoista
  9. Usko pois, kyllä me muutkin äidit stressaannumme vauvan itkusta, kuten sanoit erityisesti Helmin aikana olleen. Se on vain hienoa, että biologian kautta meihin on rakentunut se ominaisuus, että äiti on valppaana ja täysin lastaan varten kun lapsi on itkee tai on hätä. :)

    VastaaPoista
  10. Meidän 2v on nyt hoksannut, että hän haluaa nukkua äidin ja iskän vieressä. Omaan sänkyyn ei nukahda enää ollenkaan, meidän sänkyyn yksin alle viidessä minuutissa. Saa sen kantaa sieltä vaivihkaa omaan huoneeseen kun itse menee nukkumaan, mutta jossain vaiheessa yötä herää vaan sitten siihen kun jääkylmät varpaat tungetaan oman peiton alle. Ehkä tää on vaan vaihe... on meillä kyllä sen verran leveä sänky, että tuo viereentulo ei meiän yöunia haittaa ollenkaan. Siksipä ei olla asialle mitään viittitty tehdä. Sitten varmaan tehtäisiin jos ei ite saatais tuon takia nukuttua.

    Muuten toi on ollut kyllä ihan unelma, nukkunut sieltä synnäriltä saakka ehjiä, pitkiä yöunia. Joskus 3,5-6kk välillä oli semmonen "kiva" pätkä, että tyttö heräsi vartin-tunnin välein. Läpi yön. Jokaikinen yö. Mutta se loppui kuin seinään, kun terkkarin, krhm, määrätietoisesta kehotuksesta (:D) siirrettiin lapsi omaan huoneeseen nukkumaan.

    VastaaPoista
  11. Meillä esikoinen (2v4kk) nukkui vuoden ikään asti vanhempien makkarissa, toki omassa häkkisängyssä. Sitten tuli muutta uuteen kotiin ja omaan huoneeseen. Samalla kertaa opeteltiin nukahtamaan itse, pari kuvakirjaa tytölle selattavaksi, ensi alkuun äiti tai isi istuskeli huoneessa.. jonka jälkeen siirryttiin siihen että jäi yksin. Nukahtaminen kesti 15-30min.. Siirsimme tytön 1v 9kk iässä lastensänkyyn, sen jälkeen on nukahtanut yksin tasan 2 kertaa. mutta nukahtaa kyllä kun on luettu yksi iltasatu ja joku istuu jalkopäädyssä unen tuloon saakka.. unen tulo kestää yleensä 15-30min.. Ja esikoinen ei suostu nukkumaan päiväunia,, paiitsi päikyssä ja mummulassa, mutta kotona ei tule kuuloonkaan.
    Kuopus 2kk nukkuu vanhempien makkarissa omassa häkkisängyssä.. Illalla nukahtaminen hankalaa, mutta pyritään että nukahtaa omaan sänkyyn tutin ja mobilen avulla.. Sitten kun uni vie voiton noin 22-23, nukutaankin yleensä sinne kello 6 korville tai jopa yli.. Sitten syödään ja jatketaan unia...

    VastaaPoista
  12. Meillä poitsun vauva-aika oli jär-kyt-tä-vä! Juurikin tuon nukkumisen (tai nukkumattomuuden) vuoksi. Jätkä heräs 10-30 kertaa joka yö, jo synnärillä kätilöt totesivat sen olevan aivan mahdoton". Nice!

    Puolen vuoden ikään mennessä ei ollut muutoksia asian suhteen tapahtunut, joten päätin toimia. Oman mielenterveyden ja koko perheen hyvinvoinnin vuoksi. Neuvolan terkkarikin ehdotti lähetettä sairaalaunikouluun, jos ei ois ite jaksettu/onnistuttu.

    Meillä minä pidin unikoulun ja mies nukku toisessa huoneessa korvatulpat päässä - epäili, ettei olisi kestänyt huutoa tarpeeksi kuunnella ja sehän olis sitten vesittänyt koko homman, joten sovittiin että hän sitten viihdyttää lasta päivisin, kun äiti on "vähän väsynyt". Voimavarani eivät riittäneet enää muuhun, kuin pistäytymisunikouluun, mutta hyvä että edes siihen. Ensimmäisenä iltana lapsi tais huutaa tunnin verran, yöllä neljä(!), mutta kolmantena veteli hirsiä jo 9h!!

    Toki nukkuminen on ollut vaihtelevaa tuonkin jälkeen - kokonaiset yöt ovat harvinaista herkkua, mutta pari herätystähän on melkeen kun ei ois heränny ollenkaan, tuohon alkuperäiseen verrattuna. Poitsu nyt 1v3kk ja kuukauden verran ollut jonkin sortin eroahdistusta - tämä on ratkaistu sovelletulla tuolimenetelmälä, eli illalla kun menee nukkumaan ja yöllä jos herää, mennään vaan istumaan sängyn viereen ja ollaan siinä ihan hiljaa vaan.

    Uskon, että tästä ei lapselle traumoja jäänyt eikä kiintymyssuteemme vioittunut - sen sijaan uskon, että jos en olis tehnyt mitään, asiat ois ehkä tällä hetkellä aika huonosti!

    Toinen lapsi olis haaveissa, MUTTA....... hieman tuo nukkuminen mietityttää.

    VastaaPoista
  13. Meidän 9 kk:n ikäisestä tyttärestä on tullut aikamoinen äidintyttö, joka ei suostu enää nukahtamaan kuin rinnalle, ja siinäkin ollaan mielellään monta kertaa ja aina mahdollisimman pitkään. Noin 8 kk ikään asti tyttö nukahti itsekseen tutin ja soittorasian kanssa omaan sänkyyn, vaikka olisikin ollut hereillä sänkyyn laitettaessa. Nyt ei puhettakaan, että uni tulis niin. Itku alkaa välittömästi, jos vain yritetäänkin laittaa sänkyyn eikä tuttikaan enää kelpaa. Eipä siinä, että tutista itsestään pois vierottuminen haittaisi, mutta välillä tuntuu, että tässä tilanteessa olisi kiva, jos tutista olisi hyötyä. :) Unikoulu on meilläkin ollut jo mielessä, mutta mulla on vähän sama juttu kuin sulla Helmin kohdalla: se oman lapsen itku meinaa vähän stressata... Koska tyttö nukahtaa aika helposti vaunuihin, oon ajatellut myös keinutassujen hankintaa. Oon kuitenkin miten, miten tukeva sänky on tassujen kanssa, koska tyttö kuitenkin nousee sängyssä seisomaan. Millaisia kokemuksia sulla on tassuista?

    Niin ja kiitos ihanasta blogista! On ollut mukavaa lueskella blogia, kun on ihan samanikäiset lapset. :) Mukavaa syksyä teille!

    VastaaPoista
  14. meillähän P oppi nukkumaan miljoonannen unikoulun jälkeen jossain 1,5-2vuoden välillä ja sen jälkeen on nukkunu täydet yöt (pääasiallisesti).J taas..noh se raukkahan oli koko ekan vuoden kipeenä,laitoin huudot sen piikkiin.kun oli putket korvissa ja kierre poikki ja huudot jatku pidettiin unikoulu.noh se meni plörinäks ku lähdettiin reissuun.jäljelle jäi vaan taito käydä yksin nukkumaan(ennen ei jääny missään tapauksessa yksin sänkyyn).sit alettiinki ihmettelee sekoilevaa vatsaa ym..nyt kun ruokavaliosta on otettu pois maito,soija ja kaikki viljat ja vieläkin heräillään on kai uuden unikoulun paikka:/ mä en ymmärrä sitä hysterisointia että lapsi jotenki vahingoittus siitä unikoulusta..jos muuten saa läheisyyttä,turvaa ym ni siinä mitään tuu..oon saanu ite nin paljon sontaa niskaa tosta et meillä on huudatettu lapsia...ei vaan muu noihin tehoo.p:llä koitettiin sitä ennen kaikki mahdollinen mutta ei nukkunu.ja ihan normaalilapsi toi on nyt 4vuoden iässä..tuskin sitä neuvolatäti sun muut suosittels jos ois jotenki vaarallista.
    meillä mä oon hoitanu unikoulut ja heräämiset ku toi rakas paukapää ei vaan herää:D
    J muuten siirrettiin lasten huoneeseen jo reilu 6kk mut ei auttanu mitään...

    VastaaPoista
  15. Meillä pidettiin esikoiselle unikoulu (joka sisälsi yövieroituksen ja omaan huoneeseen siirtymisen, Anna Wahlgrenin Sova hela natten -menetelmällä) vuoden iässä, kun oli pari kuukautta riekkunut öisin ihan mahdottomasti. Sujui yli kaikkien odotusten, ja parin yön jälkeen meillä nukuttiin jo tosi hyvin ja sekä lapsi että äiti löysi päiviin ihan uutta virtaa. Tästä rohkaistuneena sitten jaksoin kaksosten kanssa yöimetyksiä 9-kuisiksi, kun taustalla oli koko ajan ajatus siitä, että saan kyllä nukkua sitten kun unikoulu toteutetaan - ja piti paikkansa.

    Periaatteessa meillä siis nukutaan tosi hyvin, mutta käytännössä tietysti kolmesta lapsesta aika usein joku näkee painajaista, jollain on kasvukipuja tai nuhaa tai pissahätä...

    VastaaPoista
  16. Hui, vein juuri tyttäreni 6kk ekaa kertaa omana huoneeseen! Ihan kauheeta äitille :D Meillä ekat 4kk nukuttiin yhdellä syötöllä - ihanaa. Sitten alkoi liikkumisharjoitukset ja hampaiden teko, joten viimeiset pari kuukautta valvoskeltu enemmän. Illalla nukutus oli lähes aina tissille ja yöllä sama homma. Kokeiltiin ihan varovasti tassu-unikoulua, jolla edettiin siihen, että illalla mimmi nukahtaa melkein joka yö itsekseen. Jotenkin hampaiden teon lomassa mulla ei ollut sydäntä huudattaa yöllä kovin kauaa, vaan menin sieltä, mistä aita matalin ja otin rinnalle.

    Kokeiltiin sitten huviksemme sellaista kolme yötä sitten, että mentiin miehen kanssa sohvalle nukkumaan ja mimmi nukkui yksin makkarissa. En todellakaan ymmärrä miten ihmeessä, mutta kaikki nämä kolme yötä, kun on nukuttu sohvalla, on ollut tasan yksi herätys - viime yönä sekin vasta klo 6.30! Niinpä nyt rohkaistuin, ja alkuperäistä ajatusta ainakin puoli vuotta aikaisemmin siirsimme tänään tyttösen omaan huoneeseen. Katsotaan, kuin käy! A p u a...

    VastaaPoista
  17. Meillä on ollut yöunien suhteen helppo vauva (koputan puuta). Hän oppi nukkuun yöt läpeensä ollessaan 5kk. Ja samalla oppi nukahtaankin itekseen. Ongelmana olin vaan minä, heräsin joka ikiseen ääneen esim. tutin tippumiseen. Niinpä poika siirtyi omaan huoneeseen kun oli 8kk. Vähän alle vuoden ikäisenä tuli vaihe kun piti nukuttaa. Pinniksen vieressä piti istua ja pitää kättä pinnasängyssä puolesta tunnista reiluun tuntiin. Päätettiin unikouluttaa. Yhtenä iltana itkeskeli vartin, toisena puoli minuuttia ja sen jälkeen onkin nukahtanut itekseen. Päiväunien kanssa meillä onkin sit käyty enempi taistoa. Just eilen meni päivä ilman päiväunia, kun kaveri ei kolmesta yrityksestä huolimatta nukkunut. Ilta oli varsin rattoisa... Siirtymä parvekepäiväunista sisäpäiväuniin oli alussa tosi nihkeä ja on nihkeä edelleen, vaikka siirtymästä on nyt kaksi kuukautta. Onneks nyt jo nukkuu useampana päivänä kuin on nukkumatta.

    VastaaPoista
  18. Meillä ei nukuta öisin vieläkään vaikka n. 2 kk sitten aloitettiin unikoulu :/ siirtyi omaan huoneeseen ja rupesi saamaan pullosta maitoa - paino putosi paljon kun neiti ei suostunut olemaan enään tissillä huikka sillon tällöin ja sillonkin nukahti yleensä heti, raastaa itseä se etten ollut tarpeeksi kykeneväinen saamaan lastani syömään :/ mutta takaisin unikouluun, huutoa kesti 1,5 viikkoa iltaisin ja öisin monen monta tuntia ennenkuin rauhottui, nykyään annetaan maito, laitetaan tutti ja lähdetään pois huoneesta, joskus nukahtaa heti, joskus tarvitsee useampaankin otteeseen käydä kääntämässä selälleen

    Öisin saattaa herätä 4kin kertaa huutamaan kurkku suorana ja oon ottanu tavaksi sen pistäytymisen voimat ei riitä muuhun yksin, mies yötöissä ja kaiken kukkuraksi herään 2h välein yöllä, kai se kroppa tottui siihen 7kk aikana, mutta onneksi tää yö heräily loppuu joskus, päivät ovat ihania rakkauden täytteisiä ja lapsi ilonen, miksen siis minäkin kyllä mä muutaman kerran kuussa saatan saada nukkua kokonaisen yön, mutta joskus nää on muisto vain sen voimalla eteenpäin puuskutetaa !:)

    VastaaPoista