Social Media Icons

perjantai 11. lokakuuta 2013

Olalle vie

4 kommenttia Share It:
Ostin uuden laukun - alert the media! Ette ehkä tiedäkään, mutta minä en ole ollenkaan laukku-ihminen. Siis ollenkaan. Pitkin kynsin ja hampain kannan mukanani laukkua, mutta esimerkiksi rattaisiin sullottuja vaippajemmoja, auton hansikaslokeroon ripoteltuja huulirasvoja ja farkun taskuissa viihtyviä avainnippuja löytyy sitäkin enemmän. Onneksi miehelläni on pohjattoman kokoiset taskut takista riippumatta, ja kauppareissuilla sujautan aina lompakkoni hänen taskuunsa. Rattaiden työntöaisalla laukku on kätevä, mutta olalla en sellaista osaa kantaa, ainakaan päivittäin.

IMG_2624IMG_2609

Koska moiseen tylsistymiseen ja ikävään rahtaamiseen toimi ainoana ratkaisuna vain laukkukaapin päivitys, päätin laiskahkosti etsiä uutta tulokasta kotiutettavaksi. Vuoden etsinnän jälkeen täydellinen laukku etsiytyi luokseni facebookin etusivun kuvavirran mukana. Hölmö ja hullu ystäväni oli luopumassa ihanasta Ristomatti Ratian Marimekolle suunnittelemasta markiisikankaisesta klassikkolaukustaan. Siis sellaisesta, joita minulta löytyi jo kotoa neljässä eri värissä. Koska kyllähän viides kerta toden sanoo. Tummansininen, come to mama! Monogrammikuvioitua Luiskaa tai kultaketjuyksityiskohdin koristeltua Korsia tuskin nähdään minun kaapissani koskaan; minä kun haluan laukun, joka sopii mutkattomasti yhteen tennarien kanssa ja säilyy klassikkona vuodesta toiseen, siis ihan oikeasti. Markiisikankainen olkalaukku on tullut markkinoille vuonna 1971, ja se on aina vain ajaton ja ihana. Ensimmäisen Marimekon laukkuni olen ostanut tosin vasta kahdeksan vuotta sitten, enkä sittemmin ole muunlaisia laukkuja hankkinutkaan. Miehelläkin on omansa, oliivinvihreä - jota minä tosin lainaan toisinaan.

Sinistä kautta on liikkeellä yhdellä sun toisella, ja minäkin olen aina tykännyt sinisestä ja sen eri sävyistä. Näin vaaleaihoisena musta tuntuu liian kovalta väriltä, mutta tummansininen toimii aina. Aina.

4 kommenttia:

  1. Nyt on pakko kommentoida, että LV:n monogramkuosi on vuodelta 1896 eli ehkä sen kohdalla ainakin voidaan ihan oikeasta klassikosta puhua :) Se onkin sitten makuasia, minkä kanssa se sopii yhteen...

    VastaaPoista
  2. Tämä olikin uutta tietoa minulle. :) Mä jotenkin menetin makuni koko kuosiin kun joka ainoan Turkin tuliaiskassissa oli jotain tuttua... :D

    VastaaPoista
  3. Minä olen samaisen laukun fani. Monta vuotta haaveilin ennen kuin raaskin ostaa. Vai mahtoiko mies ostaa sen mulle? En muista :) Mutta kun tuon sain, en ole muihin laukkuihin katsonutkaan. Kaapissa makaa muutama nahkainen laukku ja oon miettinyt pitäiskö ne hävittää, kun en oo niitä moneen vuoteen käyttänyt. Uusista väreistä haaveilen välillä, mutta en raaski ostaa. Ja jos ois kaksi laukkua, niin sit kuitenkin käyttäisin vain toista, koska huulirasvojen yms. siirto laukusta toiseen on niin vaivalloista :D

    VastaaPoista
  4. Mä taas tunnustaudun laukkufriikiksi. Kaapissa on sopimattomia kenkiä, mutta vielä monta avointa paikkaa niille täydellisille laukkuyksilöille ;-)

    VastaaPoista