Social Media Icons

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kulissien takana

4 kommenttia Share It:
b2 b4

 

Minä luen todella harvoin vanhoja tekstejäni. Hetkeä ennen julkaisua sydän jättää lyönnin välistä, kurkku tuntuu kuivalta ja käheältä. Joitakin pitkään hauduteltuja (mutta nopeasti sanoiksi puettuja) ajatuksia julkaistessa olo on liki main sama kun kolmannella luokalla itsenäisyyspäivän juhlissa itse kirjoittamaani runoa lausuessani; sormenpäistä katoaa tunto, jokin värisyttää jalkoja. Tuolloin itkin ja pidättelin oksennusta, unohdin laittaa mikrofonin päälle ja juoksin pois lavalta sanaseni sanottuani. Minua jännittää hieman aina vaikken julkaisisikaan kuin pari kappaletta ekopuhdistusaineesta. Vaikka kuulijoita on monin kerroin enemmän kuin ala-asteella, olette te paljon armeliaampia: paljon puhutaan kommenttiboksien sodankäynnistä, asiattomasta kritiikistä ja pilkkalauluista, jotka eivät näe päivänvaloa kuin kommenttienvalvonnassa, mutta minä olen joutunut koko blogihistoriani aikana poistamaan korkeintaan kolme kommenttia, ja niissäkin on yritetty paljastaa (toiveista ja kielloista huolimatta) kuopuksen etunimeä ja kerran jopa kotiosoitteemme.

Aika usein harmittelen itsekseni, etten saa ladattua vastauksena kommentteihinne sitä sykähdyttävää iloa, heränneitä ajatuksia tai karvat pystyyn nostattavia kertomuksia teidän elämästänne. Jokainen kommentti on silti luettu, odotettu ja joitain olen jäänyt miettimään pitkäksi aikaa. Aika usein esimerkiksi mietin yhtä teistä, jolla oli laskettu aika samaan aikaan kuin minulla kuopuksesta, mutta joka menetti vauvansa jo masuaikana. Muistan kun jäin sanattomaksi sen sähköpostin luettuani, enkä vieläkään osaa kuin pahoitella - vaikken olekaan kuullut hänestä kuukausiin. Toiset kommentoijat jäävät mieleen, toisia jään kaipaamaan kun tiet eroavat, syystä tai toisesta. Esimerkiksi Helmin odotusaikana vakituiseen kommentoinut Miikulainen, joka tuolloin odotti toista lastaan, on jäänyt mieleeni symppiksen oloisena tyyppinä. MoonUnderWaterista olen nähnyt untakin!

Olen sattumalta tavannut muutaman teistä ohimennen varsin arkisissa tilanteissa; ruokakaupan kassajonossa, apteekissa kuumelääkeostoksilla, hyisenä aamuna metroasemalla, kesäsunnuntaina yhteisen ystävän juhlissa. Pitää sanoa, että siellä ruudun takana on kerrassaan mahtavia tyyppejä, upeita naisia ja erikoisia tarinoita. Vaikka tuntuukin hassulta, että te tiedätte minusta yhtä ja toista, ja minä monesti teistä aika vähän, on kasvotusten kohdatessa ollut sellainen olo, että tapaisi vanhan luokkatoverin; te vain tunnutte tutuilta. Yhdessä olemme päivitelleet aikaisia aamuja ja pitkiä öitä, joukkohysteriaa Ikeassa ja pipokauden latistamia frisyyrejä (mukavuus ennen kaikkea!).

PS. Tänään olemme viettäneet (taas kerran) matalalentoista kotipäivää kuvien järkyttävän kauheissa asukokonaisuuksissa. Helmiä kerhosta hakiessanikin sujautin vain vauvan kantotakin alle nukkumaan ja verhosin kasvoni piiloon jättimäisellä huivilla, aurinkolaseilla ja paksulla pipolla. Kotimatkalla kahlasimme kummatkin asiaankuuluvasti jokaisessa vesilätäkössä, keräsimme kellastuneita vaahteranlehtiä maljakkoon (Helmin bravuuri) ja lounasaikaan lopetin yrittämisen kokonaan ja annoin luovutusvoiton lapsille - koiranoksennusta aka makaroonia, lihapullia ja raejuustoa. Luimme pitkän tovin kirjoja sängyssä, ja toivon, etteivät lapset huomanneet, että torkahdin aina toisinaan... Nyt kun kaikki muut ovat päiväunilla, tein minä tujua espressoa ja odotan brittihömpän alkamista televisiosta. Vaikka kyllä minä olen tänään tehnyt ihan oikeasti tärkeitäkin asioita: maksoin puhelinlaskun, teippasin tapettinäytteen eteisen seinään, pohdin kahviastiaston väriä, pesin koneellisen pyykkiä (testatakseni uutta pesuainetta) ja hei, teinhän sen lounaan! Minkäköhän takia tällä tontilla ei ole hetkeen nähty päivä kuvina-postauksia, hmmm....

4 kommenttia:

  1. Minua taasen harmittaa, kun en osaa kirjoittaa jokaiseen postaukseesi järkevää, hyvää palautetta, vaikka joka kerta olisi aihetta! Kirjoitat niin elävästi arjesta ja juhlasta, rakastan tätä blogiasi! :)
    P.s. Jos minä pitäisin blogia, siellä ei myöskään näkyisi päivän asu -kuvia turhan tiuhaan.. ;D

    VastaaPoista
  2. Voi miten kiva kuulla, että olet viihtynyt blogini parissa! :)

    VastaaPoista
  3. Yllätyin, että olen jäänyt mieleen ja ajattelet minua! Täällähän minä lueskelen juttusi joka kerta. Tai no nuo tuotejutut jätän usein väliin.

    Helmin edesottamukset kiinnostavat, koska esikoisillammehan on viikko ikäeroa. Tosin omani on hyvin eriluontoinen. Ja tietysti Armas kiinnostaa, että mitä meidän poika tällä hetkellä olisi. Ei edes tunnu pahalta lukea. Toisinkuin kerhoissa käydessä samanikäiset vauvat tai raskausmahat aiheuttavat vatsanväänteitä ja miehelle kiukuttelua kotona. Meillä kolmas lapsi on toiveissa ja työnalla. Ja kuten esikoisenkin kohdalla, tarvitsemme taas lääkärien apua. Siksikin raskausmahat tuntuvat pahalta, mutta erityisesti poikien lasketut ajat joululle.

    Pääasiallisesti perheemme on toipunut menetyksestä, elämä on ihan tavallista arkea. Mutta kyllä päivittäin poikamme käy mielessä.

    Minusta on kiva, kun rohkeasti kirjoitat myös elämän nurjista puolista, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, Helmin uhmasta ym. Elämä kun ei useinkaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista.

    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  4. <3 <3 <3

    PS. Jaoin tänään Facebookissani Hesarin linkin, joka mielestäni sopii myös tähän postaukseen ja kiittelen sinua samoin kuin edellinenkin kirjoittaja rohkeista, realistisista ja elämänmakuisista kirjoituksistasi, joihin on helppo samaistua! Ei kaikilla voi olla blogimaton lisäksi blogilapsia, jotka rauhallisina, kiltteinä, mykkinä ja täydellisesti puettuina keräilevät simpukoita upealla hiekkarannalla! :D

    Katja Lahden kolumni siis: http://www.hs.fi/m/elama/a1382491891881?jako=a2779f89ae6fb737096567ffad13059a&ref=fb-share

    VastaaPoista