Social Media Icons

tiistai 22. lokakuuta 2013

Imetys, meidän juttu

27 kommenttia Share It:
imetysb1 imetysb2

Tuntuu, että imetyksestä tai imettämisestä on nykyään vaikeaa puhua, ilman että pahoittaisi kenenkään mieltä, syyllistäisi tai syyttäisi. Se on vähän nurinkurista, koska oikeastaan pidän sitä enemmän tai vähemmän jokaisen omana valintana, yhtenä valintana muiden joukossa (vaikka toki on tapauksia ja ihmisiä, jotka eivät ole voineet tehdä sitä valintaa - minulla on esimerkiksi yksi kaveri, jolla maito ei noussut alun alkaenkaan rankan synnytyksen jälkeen, lääkityksestä ja kaikenlaisista vippaskonsteista huolimatta). Tarkoituksenani ei siis ole syyllistää tai syyttää ketään, vaan jakaa omia kokemuksiani aiheesta.

imetys2b

Minulle oli jo Helmin odotusaikana selvää, että halusin imettää, vaikka ehkä naiivina ja tiedostamattomana agendana oli suklaakakulla eläminen imetyksen turvin. Häntä imetin reilun vuoden vanhaksi, ja imetys hiipui ikään kuin itsestään ilman sen ihmeempiä lopettamispäätöksiä, sillä odotin toista lastamme ja mitä ilmeisimmin hormonitoiminta muutti maidon makua siinä määrin, ettei Helmi enää halunnut rinnalle. Sen imetysajan loppuminen oli kuitenkin kova paikka; esikoiseni on aina ollut "aika" temperamenttista laatua, ja tuntui, ettei maailmanlopunraivareihin ollut enää oikotietä onneen - sitä imetyshetkeä. Helmi tarrasikin tuolloin aika tiukasti tuttiin, jonka nappasimme häneltä pois puolisen vuotta sitten. Yhä edelleen hän käy varastelemassa tutteja ja syö tuttia salaa kun silmä välttää, hieman itsekin naureskellen kuitenkin.

imetys3b

Toisen lapsen kanssa imetys tuntui tietenkin luontevalta valinnalta, ja puolen vuoden täysimetys onnistui toisellakin kertaa. Ehkä kuopuksen kanssa takerruin pikkuvauva-aikana ensimmäistä kertaa enemmän imetykseen ja tuttipullottomuuteen, koska imetyshetket olivat ainoita hetkiä, jotka olivat vain meidän kahden. Kaikessa muussa minut saattoi korvata, vaan ei tässä. Ja siitä pidin kiinni. Ehkä vähän turhankin tunnollisesti - korviketetraan tartuin kerran, kun perhekerhosta iloisina tuliaisina saadun oksennustaudin kourissa ykäsin vessan lattialla kolmattatoista tuntia enkä yksinkertaisesti jaksanut taistella tuoreen vauvan huonon imuotteen kanssa. Samasta tunnollisuuden tunteesta olen käynyt vauvani kanssa yhdessä niin hammaslääkärissä kuin kampaajallakin. Vaikka on kaikessa puolensa: minä osaan ja voin imettää miten vain ja missä vain, sen sijaan että olisin juurtunut nojatuolin perimmäiseen nurkkaan imetystyynyineni. Ehkä juuri siksi lähdinkin pian synnytyksen jälkeen liikkeelle; takaisin kerhoon, puistoon, mummoloihin ja no, ihmisten ilmoille.

imetys1

Imetys julkisilla paikoilla tuntui pitkään hyvin vaivaannuttavalta Helmin vauva-aikana, toisen lapsen kanssa ei enää ollenkaan. En oikeasti usko, että kukaan katsoo, ja jos katsoo, niin mitä sitten? Pikkujouluaikana ketjuvaateliikkeet markkinoivat pikkujouluaikana pitsihepeneitä enemmällä paljaalla pinnalla, kuin mitä minulla on näyttää kahvilan nurkkapöydässä imetyspaidan kanssa. Enemmän kanssaihmisiä häiritsevänä pidän sitä veret seisauttavaa itkuhuutoa, jota nälkäinen vauva pitää kunnes saa ruokaa - tässä tapauksessa minun rinnuksestani. Kukaan ei katso paheksuen tuttipullosta lapsensa ruokkivaa äitiä, miksi imettävääkään naista pitäisi siis mulkoilla? Itse uskon, että julki-imetys  (täällä koto-Suomessa) on ongelmallista vain niin kauan kuin siitä tehdään sellaista.

Jos minun pitäisi kuvailla yhdellä ainoalla sanalla imetystaivaltani tai yleensäkin meidän imetyshetkiämme, olisi se sana mutkaton. Imetän milloin missäkin, miten missäkin; kotona kylkimakuulla duplo-tornia rakentaessa, kantorepussa kaupan kassajonossa pin-koodia näppäillessä, löylyistä vilvoitellessa anoppilan pukuhuoneessa. Tuntuu hyvältä, että näinkin rankan vuoden ja kovien syyllisyydentunteiden ja syyllistymisten jälkeen voin rehellisesti sanoa, että imetys on ainoa asia, jossa olen tuntenut onnistuneeni aina - silloinkin kun mikään muu ei tuntunut osuvan kohdalleen.

Suurimmat tai merkittävimmät syyt imetykselleni eivät ole niinkään ekologiset tai liity hyvän vastustuskyvyn takaamiseen - en imetä boikotoidakseni Nestleä tai koska pelkäisin korviketetra-kartonkijätteen tuhoavan maailman, vaikka Ilmastovanhempiin kuulunkin. Imetän, koska se tuntuu minusta luontevalta, mutkattomalta ja ennen kaikkea siksi, että se on niin tavattoman helppoa; tavara on aina mukana, aina sopivan lämpöistä ja parasta ennen-päiväyskään ei lähesty vaikka beibillä onkin mittarissa jo kymmenen kuukautta. Ja okei, myönnän, että suklaakakulla laihduttaminen kirii listan kärkipäähän.... Toivoakseni imetettyjä kuukausia on vielä yhtä monta, ellei enemmänkin, edessä.

Imetys - mitä, missä, milloin? Avatkaa sanaiset arkkunne!

27 kommenttia:

  1. Kiva lukea sun kokemuksia ja suloiset kuvatkin tässä!

    Imetän itse myöskin milloin vain, missä vain ja miten vain, lapsentahtisesti toki mutta muuten ei mitään väliä. Imetän siellä, missä nälkä vauvalle tulee ja jos jossain ei voi imettää, niin enpä sinne sitten ole mennyt alunperinkään. Esikoinen ei ollut täysimetyksellä oikeastaan lainkaan, mutta imetän kyllä pari kuukautta yli vuoden osittain. Pikkusisko puolestaan oli puolivuotiaaksi täysimetyksellä, ja nyt kymppikuisena sormiruokailevana lapsosena edelleen syö rintaa useamman kerran päivässä vuorokauden ajasta riippumatta eikä se mua haittaa. Mitään paineita ei ole lopettaa, katsellaan miten tää menee ja tilanteen mukaan :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat teistä! :)
    Alkuun imetys julkisilla paikoilla tuntui hirmu ahdistavalta ja nololta, häiritsi kun kaikki "katsoi". Äkkiäpä se tuntemus meni ohitse. Poika nyt 1v4kk ja imetän edelleen vaihtelevasti. Joku päivä poika saattaa roikkua paidanhelmassa pyytäen maitoa (muistan kuinka pojan syntyessä vannotin lopettavani imetyksen kun vuosi tulee täyteen, en halua että poika osaa itse vaatia rintaa, mites kävikään...) ja joku päivä menee parilla kerralla, aamut ja illat ne tärkeimmät.

    Jos poika on tovin miehen kanssa keskenään, ei mitään ongelmaa, vaan kun minut näkee niin heti tulee maitohätä mieleen. :D Tosin monesti toimii kun antaa maitopyynnön sijasta ruokaa ja maitoa nokkiksesta. :) Nykyään en julkisilla paikoilla/tuttujenkaan nähden imetä, vetäydyn jonnekin "piilon viereen". Harvoinhan tuota missään useampaa tuntia ollaankaan käymässä, että imetyksen tarvetta tulisi. Monikin tuntuu silmät kierossa katsovan, ja naksauttaa sanoa jotain "pätevää", kun yli vuosikasta lasta imettää. Mitäpä tuosta tietysti välittämään, jokainen tehköön omat päätöksensä. Mutta mieluummin vältän niitäkin tilanteita.

    VastaaPoista
  3. Mä sanoisin että ei ole vain nykyään vaikea puhua. Sama homma oli ainakin jo 13 vuotta sitten esikoisen vauva-aikana. Ja varmasti jo kauan ennen sitäkin. Kolmatta lasta imettäessäni koen että ehkä se johtuu siitä että meillä tosiaan on vaihtoehtoja joista valita. Ehkä sentakia tämä on vuodesta ja nyt jo vuosikymmenestä toiseen kuuma peruna. Mä en jaksa uskoa että se päivä tulee kun äideillä on olo että tästä olisi helppo puhua. Niin kauan kun niitä vaihtoehtoja on, niin niin kauan myös äidit painiskelee niiden valintojen ja syyllisyyden tunteidensa kanssa. Tuntuu että täysimettäminen on vähän sama kuin luomusynnyttäminen. Sitä pitäisi jotenkin häpeillä ettei kenellekään vaan tule nyt paha mieli jos on toiminut toisin. Voi meitä naisia.

    VastaaPoista
  4. Meidän lapsi on nyt 1v 11 kk, ja imetän edelleen. Tosin en varmaan enää kovin montaa viikkoa, niin harvoin tyyppi enää muistaa pyytää. Meillä imetys ei ole ollut ihan noin mutkatonta kuin teillä. Maitoa kyllä riitti - vaikka naapurin lapsillekin, mikä olikin se ongelma. Ensimmäiset puoli vuotta sitä suihkusi milloin minnekin ja oltiin sitten vaatteet märkinä sekä minä että vauva. Julki-imetys ei tuntunut kauhean luontevalta sen sähläämisen keskellä. :D Kiukulla silti liikuin kodin ulkopuolella ja imetin kun oli tarvis. Nykyisin ei julki-imetyksiä enää ole, sillä olen rajoittanut imetyshetket vain aamuun ja iltaan. Kesällä imetin puolitoistavuotiasta vielä kaupungillakin. En muista saaneeni kummia katseita.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa että sulla imetys on onnistunut! Pitkään jo sun blogia seuranneena on sillointällöin pieni kateuden tunne tullut kun oma imetys ei ottanut sujuakseen.. Haaveena oli aina imettää mahdollisimman pitkään ja myös ehkä samalla tavoitella sitä laihtumista sen suklaakakun turvin:D se oli alkukuukausina ehkä jopa liikaa se pakonomainen tavoite, että oli pakko onnistua imettämisessä koska sen niin oli suunnitellut.. Kuitenkin näin jälkeenpäin ajateltuna oli ehkä omallekkin mielenterveydelle hyväksi että ei imetys onnistunut, koska raskaudenjälkeinen masennus ja siitä aiheutuneet paniikkihäiriöt lievittyivät kun pääsi pariksi tunniksi salille hikoilemaa ilman koliikkivauvaa.. Ehkä joskus toisen lapsen tullessa osaan ottaa rennommin ja imetys onnistuu.. Kuitenkin on kyse jokaisen omasta valinnasta eikä ketään kuuluisikaan syyllistää :)

    VastaaPoista
  6. Jo ennenkuin ehdin lukea kirjoitustasi loppuun, ajattelin, että laitan sinulle kommentin: Saat olla erittäin ylpeä itsestäsi!
    Tämä oli juurikin sellainen kirjoitus,mikä kannustaa imetykseen,mutta ei loukkaa ketään,joka syystä tai toisesta ei ole pystynyt/halunnut imettää.
    Oma mielipiteenikin on se, että aivan sama mistä vauva ruokansa saa - kunhan saa :) Itse imetin poikaani vuoden ikään saakka ja suoraan sanottuna rakastin sitä! Minulle sen loppuminen tuntui olevan kovempi paikka,kuin pojallemme. Julkisesti en oppinut koskaan imettämään, mutta en millään lailla paheksu äitejä, jotka niin tekevät. Siitäkin on mielestäni tehty turhan iso numero.

    ps. Ihania kuvia teistä <3

    VastaaPoista
  7. Esikoista imetin 1v8kk vanhaksi ja pikkuveikka kohta 9kk saa hänkin tissitellä vielä reilusti vuoden vanhaksi. Pulloa eivät nämä lapset ole kumpikaan huolineet. Imetyksestä huolimatta olen päässyt kampaajalle/kauppaan/töihinkin ilman lapsia. Se maaginen "kiinteiden aloitus" mahdollistaa monta juttua ja meilläkin tuo ysikuinen tissittelee entistä harvemmin päivän aikana ja tankkailee sitten illasta/yöstä/aamusta. Lapsentahtisesti kun mennään, niin en ole tarjoamassa, kun toinen ei malta. Katsotaan, koska äidille riittää yöheräilyt ;). Siihen se esikoisen kohdallakin sitten loppui. Kertalaakista, kun päätös oli tehty.

    Mitenköhän siellä pääkaupunkiseudulla hammashuollossa suhtaudutaan pitkään imetykseen? Sain eräältä suuhugienistiltä haukut pitkästä imetyksestä. Esikoisella on nimittäin reikiä. Hammaslääkäri sanoi vain päivää ja näkemiin. Ärsyttävää, että eka puoli vuotta neuvola toitottaa imetyksen tärkeydestä ja sen jälkeen pitäisi sitten heti lopettaa.

    VastaaPoista
  8. Täällä myös yksi enemmän ja vähemmän julki-imettäjä. Täysimetin nyt 6kk ikäistä tyttöäni 5kk ikään asti, jolloin myös julki-imetyksiä tuli aika paljon. Nykyään imetän julkisesti enää melko harvoin, sillä meidän neiti ei enää malta keskittyä syömiseen julkisesti vaan pyörii kuin väkkärä, jolloin hän usein paljastaa myös maitovarustukseni... Muutenkin meidän imetyshetket keskittyvät lähinnä iltaan/yöhön sekä juuri ennen päiväunia.

    Mutta olen kyllä nauttinut suunnattomasti imetyshetkistä ja aion imettää osittain reilun vuoden ikään asti, jos vain lapsi itse haluaa.

    Sitä tunnetta ei vaan voi oikein sanoin kuvailla, kun lapsi on rinnalla ja katsoo silmät täynnä rakkautta kuin sanoen: "Olet minun äitini ja rakastan sinua".

    VastaaPoista
  9. Siis vieläkö imetät noin vanhaa? Olen ymmärtänyt rivien välistä, että ihmiset vähän pyörittelee silmiään selän takana silmiä, kun edelleen imetän juuri yksitoista kuukautta täyttävää. Ensin ne itse kysyy että vieläkö imetät ja sitten vähän paheksuu sitä kun vastaa, että joo. Mä en oikein tajua, miksi se on niin outoa jonkun mielestä, että yhä vauvaiässä olevaa (tai vuoden ikäistäkään) imetetään. Mun mielestä sen pitäis olla ihan normaalia.

    Itse en nykyään enää julki-imetä, kun poika ei osaa oikein rauhoittua syömään maitoa missään hälinässä tai kun on kaikkea mielenkiintoista ympärillä. Kotona kyllä syö edelleen lähes joka aterian yhteydessä myös maitoa (en tiedä miten sen kuuluisi muuten mennä), mutta jos ollaan jossain menossa, niin sitten vaan kiinteitä.

    Meillä ollaan kyllä myös välillä taisteiltu tuon imetyksen kanssa, joten ihan helppoa ei kyllä aina ole ollut, mutta sitten se on taas sujunut. Nykyään tuo 11 kk osaa myös vaatia maitoa, jos tää mamma ei ymmärrä antaa.

    VastaaPoista
  10. Minä En juuri ajatellut imettämistä raskaana ollessani.. Ehkä olin imettÄMisen kannalla..mutta en ottanut paineita.poika syntyi kiireellisellä sektiolla ja joutui vielä keskolaan infektion Takia, mutta imemisen tarve oli kova. Kävin imettämÁssä Usein ja hartaasti. Poika osasi Homman heti :).. En Ole koskaaan häpeillyt julki-imettämistä, enkä edes ajatellut kokoasiaa "julki-imettämisenä" . Minä imetän siloen kun pojalla sattuu nälkä olemaan. Minä kyllä suunnittelin täysi-imetystä,mutta poika alkoi jo 4kk Olemaan valmis maistelemaan ruokia, että melkein suuttui ,jos er saanut vettä lasista TMS,,Välillä Annan useasti muutaman lusikallisen soseita, Välillä taas imetän useasti ja pitkään.

    Poika on Vaan niin utelias ympäristöstään, että Ei Malta keskittyä syömään rintaa.
    Minulle imetys on tärkeää,sillä poika on melko isin poika ja itselläni on soks paljon myös aikaa itselleni. Olen päässyt paljon ulos ja käyn sailla. Imetys on sellaista mitä kukaan muu er voi tarjota. Ihanin tunne on se, kun tulen kotiin ja poika ei Ole millään rauhoittunut ja selkeästi haluaa rintaa, ja sitten rauhoittuuu herkeksi rinnalle.

    Olen vitsaillut, että imetän pojalla 7v asti :D mutta silakka vitsailuahab tuo on.. Imetän niin pitkään kun riittää maitoa tai kun minulle riittää..
    En pidä imettämista mitenkään super ihmeellisenä Asiana, enkä tee siitä numeroa. Minulle se on normaalia. En julki-imetä mieltä osoittaakseni, Vaan koska se on Vaan niin helppoa. :)

    VastaaPoista
  11. Ihana kirjoitus imetyksestä! Minäkin jo raskausaikana tiesin, että haluan imettää. Haaveilin puolen vuoden täysimetyksestä ja osittaisimetyksestä ainakin vuoden ikään asti. Tyttö olikin luonnonlahjakkuus ja imetys lähti hyvin käyntiin. Ongelmat tulivat sitten myöhemmin, kun oli suihkutissit ja ilmeisesti siitä johtuneet 1,5kk jatkuneet rintaraivarit. Niistä kuitenkin selvittiin. Pullosta tyttö söi kolme päivää parin kuukauden iässä, kun keltaisuuden vuoksi tehtiin äidinmaidonvälttökoe. Sen jälkeen ei ole pullosta suostunut syömään, pisti vain suun tiukasti kiinni, kun yritettiin. Kiinteistäkään ei ole innostunut ja käytännössä täysimetin 8kk ikäiseksi asti. Nyt 1-v iässäkin suurin osa ravinnosta on rintamaitoa, joinakin päivinä jopa kaikki, kun tyttö ei kerta kaikkiaan suostu syömään muuta. Vaikka olisi tietysti helpompi, että kiinteät jo maistuisivat paremmin ja tyttö olisi helpompi jättää jollekin toiselle hoitoon, nautin imetyksestä, eikä minua haittaa, että meille taitaa tulla pitkä imetystaival.
    Alusta asti olen imettänyt julkisesti. En myöskään ajattele sitä mitenkään ihmeellisesti, vaan imetän, kun lapsella on nälkä. Meillä oli välissä myös useampi kuukausi, kun neiti ei malttanut syödä muiden läsnäollessa, joten on tullut myös imetettyä monessa invavessassa. Nyt taas julki-imetetään, kun tyttö malttaa.

    VastaaPoista
  12. minä oon taas aina pitäny imetystä (siis omalla kohdallani) jotenkin ällötttävänä :D kaikki 5 lasta oon kyllä jokaista hetken aikaa ees imettäny, meidän nuorin kohta 5kk on varmaan eniten imetetty näistä lapsista. edelleen siis imetän yöt ja osin päivällä. mut koko ajan on saanu pullostakin korviketta.
    En ees oikein tiedä minkä takia oon imetystä pitäny jotenkin ällöttävänä, nyt nuorimman kohalla kyllä varmasti auttoi tämän jatkumisen kanssa se, et kriiseilin ja itkin alussa miehelle et imetys on niin ällöttävää jne. jne ja kun mies siihen sanoi et ei siinä mitään ihan luonnollinen asia, niin ehkä siinä sitten itsekin jotenkin muutti sitä asennettaan :)
    mutta olen itsestäni huomannut sen että jos joku kysyy imetätkö niin hirvee selittely alkaa itsellä et minkä takia vaan osin imetän, ihan kuin se asia jollekkin muulle jotenkin kuuluisi tai tekisi minusta huonompaa äitiä. Parhaita äitejä me kaikki ollaan lapsillemme, imetämme taikka emme :)

    VastaaPoista
  13. Ihanasti kirjoitettu. :) Mulle imetys on myös ollut ihanaa aikaa, ja olen nauttinut sen suomasta erityisestä läheisyydestä. Tosin kummankaan kanssa taival ei ollut helppo, vaan molempien kohdalla noin 3-4kk ikäisinä tuli rankka kausi, kun maidontuotantoni ei pysynyt perässä vaan meinasi jopa kokonaan ehtyä. Sain paljon noottia neuvolasta ja lääkräiltäkin, käytiin painokontrolleissa ja tuki imettämisen jatkamiseen oli nolla. Onneksi pidin pääni ja hankin apua synnytyssairaalan imetystukihenkilöiltä. Heidän kanssaan saatiin homma taas pelaamaan ja maidontuotanto nousemaan riittävälle tasolle. (Tietenkään en olisi ollut näin itsepäinen, jos lapsilla olisi ollut jotain muuta haittaa kuin nollakäyrän alapuolella kulkeva paino. Mutta koska molemmat olivat virkeitä ja tyytyväisiä ja touhukkaita, en halunnut heti luovuttaa.)

    Noita ongelmia lukuunottamatta olen kokenut imetyksen helpoksi. Ja oikeastaan juuri sen helppouden vuoksi en halunnutkaan heti vastoinkäymisien tullessa tarttua korvikepulloon. En sen takia, että korvike olisi mielestäni pahasta tai missään nimessä huono valinta (meilläkin on molemmat sitä ihan pikkuvauvoina pieniä määriä silloin tällöin saaneet), vaan koska koin itse korvikkeen kovin hankalaksi. Osin siis omaa mukavuudenhaluani (ei tarvitse lämmitellä maitoja eikä pestä pulloja eikä varsinkaan öisin tehdä muuta kuin kääntää kylkeä) halusin pitää imetyksestä kiinni.

    Kuitenkaan kumpikaan meidän lapsista ei ole täysimetetty, noiden satunnaisten korvikehörppyjen ansiosta, vaikka omassa mielessäni niin ajattelenkin. Kumpikin myös aloitti kiinteiden maistelun 5-kuisena, osittain pienen kokonsa vuoksi. Esikoisen kohdalla imetys tuli kuin itsestään tiensä päähän 10 kuukauden ikäisenä, oletettavasti raskauteni vuoksi. Tosikoisen kanssa jatkettiin tissittelyjä liki vuoden ikäiseksi asti (taisi jäädä viikkoa vajaaksi), mutta sekin hiipui kuin itsestään. Molemmat kerrat olivat minulle haikeita, mutta lapset eivät juurikaan imetyksen loppumiseen reagoineet - heidän aloitteestaanhan se kävikin. Ja hyvä näin, en ole joutunut miettimään vieroittamisia ja tuntuu, että lapsentahtisuus on meillä onnistunut hyvin.

    Vaikka imetys sinänsä ei mielestäni ole itseisarvo, haluan itse kannustaa myös niitä, joilla se saattaa olla hieman hankalampaa. Niin kauan kuin äiti haluaisi imettää ja myös henkiset voimavarat antavat myöten sitä sitkeästi edesauttaa ja yrittää, kannattaa pitää siitä kiinni. Imetys ei aina ole helppoa ja vaatii monesti tukea asiantuntijoilta (pikemminkin imetystukihenkilöiltä ja -kätilöiltä kuin neuvolasta tai lääkäriltä), mutta neuvojen pyytäminen ja tarvitseminen ei ole häpeä. Kukin tyylillään ja tavallaan, kunhan äiti ja vauva ovat valintaan tyytyväisiä! :)

    VastaaPoista
  14. Meillä myös kymmenkuinen syö fiiliksestä ja päivästä riippuen paljon rinnalla, vaikka kyllä kiinteätkin (tai no, makaronilaatikko, neljällä hampaalla tuo mussuttaa samaa ruokaa kuin me muutkin) maistuu pikku-buddhalle.

    VastaaPoista
  15. Kyllä minä ymmärrän tuon, että haluaa välttyä pahalta mieleltä ja toisten letkautuksilta. Vaikka ne onkin aiheettomia eikä kuulu muille, niin kyllä sellaisista näppäristä kommenteista tulee paha mieli.

    Mä itse vähän jännitän, miten meidän "julkisten" imetyshetkien käy, kun vauva vähän kasvaa; nytkin on tullut kommenttia "pitkästä imetyksestä" ja kaikenlaisia "eikö sen voisi opettaa tuttipullolle"-neronleimauksia. :D

    VastaaPoista
  16. Synnytys ja imetys on toden totta asioita, joissa tehdyt valinnat tuntuvat henkilökohtaisilta. Jo kommenttiasi lukiessani minulle tuli sellainen tunne, että mun on painotettava, että itsekin olisin halunnut synnyttää luomuna MUTTA.. Siis selitettävä. Sillä vaikka se on vain minun valintani, tuntuu aihe (kuten imetyskin) olevan niin pinnalla, että omia valintoja on perusteltava ja puolustettava - vaikkei kommenttisi edes ollut mitenkään tuomitseva! Mutta tiedostan kyllä, että tämäkin teksti on saattanut jossakussa nostattaa karvat pystyyn, vaikken sitä tietenkään halua.

    VastaaPoista
  17. Suihkutissit kuulostaa hyvinkin tutuilta. Toisen kanssa niin ikään odottelin, että se tasaantuisi jossain vaiheessa, mutta kymmenen kuukauden ikään mennessä isoja parannuksia ei ole tapahtunut. Harsot ja liivinsuojat ovat ystäviä. :)

    VastaaPoista
  18. Osittaisimetin 4 kuukautta, kunnes nuhainen poika lopetti kokonaan rinnan syömisen.

    Minä imetin vain kotona ja mummolassa, koska näillä riippuvilla jättilolloilla ei yksinkertaisesti voinut imettää kuin kyljellään maatessa tai ainakin sain niskat/selän/käsivarret ihan älyttömän kipeiksi. En myöskään koskaan oppinut imettämään niin, ettei koko rintavarustus olisi paljaana. Tähän kun lisätään vielä kahden kuukauden (= puolet koko imetysajasta) kestäneet rintaraivarit, jolloin jouduin joka kerta käyttämään vippaskonsteja että poika ylipäänsä suostui rinnalle, niin olen jokseenkin ylpeä tuosta neljästä kuukaudestakin. Toki haaveilin puolen vuoden täysimetyksestä, muttei meidän tiimi toiminut ihan niin kuin piti. :/

    VastaaPoista
  19. Mun mielestä pitää aina ajatella kokonaiskuvaa ja sitä, miten perhe jaksaa parhaiten. Jos imetys stressaa ja ahdistaa, ei ota sujuakseen ja takkuaa alun alkaen, onko lapsenkaan edun mukaista jatkaa sitä? Mulle esimerkiksi luomusynnytyksen epäonnistuminen, siis epiduraalin ottaminen, oli tosi kova paikka, ja silloin lääkäri ja kätilö lohduttivat kummatkin, että pitää ajatella myös äidin parasta, ja sitä että oikeasti jaksaa, synnytystä ei tarvitse avittaa jne (mä en saanut liikkua kummallakaan kerralla mihinkään suuntaan vaan makasin sängyssä alusta loppuun). Ja sama pätee ihan kaikkeen muuhunkin. Aika kliseistä, mutta todettava on, että useimmiten äidin hyvä olo on lapsen hyvää oloa - jos imetys vain tekee paniikkikohtauksia äidille, miltä se mahtaa tuntua lapsesta?

    Imetys ei siis tosiaan ole minun silmissäni äitiyden mittari. :)

    VastaaPoista
  20. Oi, onpas kiva kuulla! Nämä on aina tosi henkilökohtaisia ja arkoja aiheita, ja mä itse olen kyllä sellainen antaa kaikkien kukkien kukkia-tyyppi enkä missään nimessä haluaisi syyllistää ketään valinnoistaan, varsinkaan tällaisista. Mutta silti on kiva jakaa omia kokemuksia, ja ihan jo statistiikankin mukaan niitä on odoteltu.. :)

    VastaaPoista
  21. Tuon unohdin ihan mainita, kiinteiden aloituksen nimittäin! Meillä kuopus alkoi syömään tosi hyvin kiinteitä puolivuotiaana ja imetysväli piteni huimasti, joka mahdollisti saunassa käymisen ilman että tarvitsi kuunnella veret seisauttavaa huutokarjumista.

    Mä en ole itse asiassa koskaan kuullut, että hammaslääkäri antaisi noottia pitkästä imetyksestä?! Tutin syömisestä kyllä motkotettiin (neuvolassa), mutta imetyksen vaikutuksesta purukalustoon en muista koskaan olleen mitään puhetta.

    VastaaPoista
  22. Oi, allekirjoitan kyllä tuon katseen! Liekö maailmassa on enää mitään ihanampaa! :)

    Meillä oli yhden puhdin vaihe, ettei vauvaa voinut imettää edes kotona olohuoneen sohvalla koska herkkis häiriintyi ja puri jne, mutta se meni, Luojan kiitos, ohitse. Nyt syödään missä vaan jos tarve on :)

    VastaaPoista
  23. Imetyksen pitkästä kestosta paheksuen tuskin voidaan puhua vielä yksivuotiaankaan kohdalla, WHO:n suositushan on se kaksi vuotta - siitäkin huolimatta, että sen tarpeellisuutta länsimaissa on kritisoitu. Lyhyt imetys, kuten myös omaan sänkyyn nukuttaminen yms. on aika tuoreita trendejä, ja täytyy muistaa, että suurimmassa osassa maailmaa lapsia imetetään edelleenkin (kuten ennenkin) pitkään. Mun isoisäni aina muistelee, kuinka hän on käynyt tissillä vielä viisivuotiaana - vaikka sisaruksia perheeseen oli tällä välin kerinnyt kertyä kaksi lisää. :) Ihmiset osaa olla tosi kummallisia ja katsoo kieroon ihan väärissä asioissa, älä välitä!

    VastaaPoista
  24. Oliko sulla koskaan käytössä imetystyynyä? Mulla oli Helmin aikana H-kupin rinnat, ja se imetystyyny oli mun pelastukseni! Nykyään olen pienempirintaisempi, ehkä kaliiberia DD tai E, mutta ehkä mä olen niin kaiken kärsinyt, etten osaa kaivatakaan enää imetystyynyä. :D Vastaisuuden varalle suosittelen kokeilemaan sitä, jos muu ei auta. :)

    VastaaPoista
  25. Voi kuule.. meille näytettiin 1v 6kk hammastarkastuksen tienoilla pelotteluvalokuvat "3-4 kertaa yössä imetetyn hampaista", jotka oli tietty ihan reikiintyneet. Ne oli vielä sellaiset maailman epätieteellisimmät, ei mitään virallisia logoja tms vaan jäi vaikutelma että se oli sen yhden hoitajan missio imetystä vastaan.

    VastaaPoista
  26. Olen muiden kanssa samaa mieltä, hienosti kirjoitettu. Hyvin vaikea on uskoa että tuosta kukaan voisi loukkaantua tai kokea syyttelynä.

    Meillä 1v 5kk kohdalla juuri jätettiin yötissi pois että saisin nukkua kunnolla. Nyt tissitellään päivisin 0-2 kertaa päivässä, en tarjoa, annan jos ei ole juuri ruoka-aika käsillä. Välillä myös julkisesti esim. rengasliinassa jos nälkä iskee vaikka kesken kauppareissun. Alusta lähti keskola-ajasta huolimatta imetys hyvin käyntiin, imuote kunnossa ensikerrasta (noin puolen vuorokauden iässä, keskolassa) lähtien. Pullosta päästiin hyvin eroon (tai jäi noin kerta viikkoon käyttöön lypsymaidolle). Jossain vaiheessa tuli rintaraivarit, joiden kanssa itkin ja väsyin, miehen avulla jaksoin, syy taisi olla suihkutissit ja sen takia masuun haukattu ilma. Mies kantoi ja röyhtäytti ilmat pois ja taas jatkettiin.

    Alusta asti myös harrastettu julki-imetystä. Lapsi syö kun on nälkä, siellä missä satutaan olemaan. Lomareissulle ei tosin lähdettu Arabimaihin kuten jossain vaiheessa mietittiin, vaihdettiin Kanariansaarille kun siellä saattoi jatkaa julki-imetystä totuttuun tapaan.

    VastaaPoista
  27. Hei piti etsiä tämä postaus näin jälkikäteen vielä ja palata kommentoimaan, kun en hetimmiten julkaisun jälkeen ehtinyt. Kiva postaus!

    Tämä imetysasia on mun mielestä sikäli käsittämätön, että tuntuu olevan jotenkin trendikästä nykypäivänä syöttää teollista korviketta pullosta!! Ystäväpiirissäni on useampikin vauva, ja olen ainoa äiti, joka imettää, mikä on mielestäni todella surullista. Ja erityisen surullista on se, että vaikka itse nautin imetyksestä ja se oli minulle alusta alkaen erittäin tärkeä juttu, koen näiden pullosta syöttävien äitien joukossa olevani jotenkin kummallinen - ja kyllä, saan jopa heiltä arvostelevia kysymyksiä "Kuinka kauan aiot vielä imettää?". Tyttäreni on 7kk. Ihan oikeasti. Aion imettää niin kauan, kun hyvältä tuntuu. Jotenkin tekisi mieli huutaa, miten normaalia ja luonnollista imetys on, kiistatta paras vaihtoehto myös lapselle, joten miksi ihmeessä sitä karsastetaan? Ja tiedätkö, huvittavaa, mutta mulle tulee jopa epätrendikäs juntti olo, kun imetän :D Apua.

    Pari pointtia vielä. A) kiitos vertaistuesta, tämä avautuminenkin jo helpotti. B) Ymmärrän, että aina se imetys ei vain onnistu ja voi olla kaikille paras vaihtoehto syöttää korviketta. Pointti on vain siinä, miksi imetystä aliarvostetaan ja imettävää äitiä pidetään jotenkin kummajaisena.

    Julki-imetyksestä, ei ole ollut minulle ongelma. Imetysvaatteet ovat niin hyviä, ettei paljasta pintaa tarvitse vilautella. Nykyään vaan tyttö ei enää malta keskittyä hälinässä, joten ovat jääneet vähemmälle ja olen jopa muutaman kerran imettänyt wc-tiloissa, kun olen halunnut saada tytön syömään.

    VastaaPoista