Social Media Icons

tiistai 10. syyskuuta 2013

Toinen kerta

3 kommenttia , , , , Share It:
helmi1b

Helmi aloitti kerhouransa viime viikolla, kuten monet tietävät, ei niin onnistuneesti. Veret seisauttavaa huutoa, autotielle paiskottuja reppuja ja syömättömiä eväitä nähtiin tänäänkin, toisella kerhokerralla. Lähtö kotoa oli miltei lupaava; pukemistaistelu kesti kolmen vartin sijaan vajaat kymmenen minuuttia, aamupalakin oli hänen mittakaavassaan runsas - ruokaa joutui elimistöön mehulasillisen ja puolikkaan sämpylän verran. Autosta ulos astuttuamme alkoi iloinen höpötys, joka päättyi kerhon portteilla. Hän liimautui minuun kiinni eikä olisi millään päästänyt irti. Kenkien pois ottaminen sai aikaan järjettömän raivokohtauksen ja muiden (itkuisten) lapsien asettautuessa ohjaajien kanssa alkupiiriin oleskelutilaan Helmi vielä roikkui lahkeessani hysteerisenä. Lähdettyäni hän oli kuulemma juossut eteisen penkin alle itkemään ja tuli pois vasta, kun lelut kaivettiin esiin ja isommat lapset tulivat pyytämään häntä kanssaan leikkeihin.

Kaksi ja puoli tuntia kului hitaasti, vaikkakin hyvässä seurassa, naapurissa asuvan parhaan ystäväni vauvaa ihaillessa. Armas torkkui lyhyitä pätkiä, käveli tukea vasten olohuoneen joka nurkassa ja itkeskeli ilmeisesti puhkeavia hampaitaan. Minä en malttanut millään olla hämmästelemättä taaperottomuuden mukanaan tuomaa hiljaisuutta ja ajan kulun erilaista tuntua. Mitä ihmettä teen loppuvuoden, kun seitsemäntoista päivän päästä pääsemme takaisin kotiin ja vauvakin nukkuu normaalisti kerhoaikaan päiväunet? Voisinkohan istua sohvalla ihan hiljaa, keskellä päivää? Tehdä lounasta ilman että kukaan hyppii nälissään seinille? Tuntuu, että maailma on mahdollisuuksia täynnä - ainakin jos kerhoilu alkaa sujumaan.

Kun palasin kerhon päätyttyä hakemaan Helmiä, kirmaili hän iloisesti pihalla turvaliivi päällään muiden lasten kanssa, jonon jatkeena. Odotin hänen kapsahtavan kaulaani onnellisena, mutta hän tuskin huomasi tuloani - moikkasi vain pikaisesti, haki sählymailan ja liittyi toisen porukan mukaan pelaamaan. Ainakin yksi peloistani, ryhmäytyminen tai ryhmän ulkopuolelle jääminen, taisi olla turha. Niin hauskaa kuin hänellä vaikuttikin olevan, lähti hän sovussa ja mielellään pikkuveljeään huhuillen talsimaan kohti autoa.

Lounaspöydässä hihittelimme miehen kanssa kerho-ohjelmalle. Seuraavalla kerralla on lelupäivä ja olettavasti mukaan tulee joku hevosista tai nukeista. Aika suloista! En saata olla ihailematta isoa, pientä kaksivuotiastani, puuroisia lauseita tavailevaa kiukkupussia täydellisine pikku jalkoineen ja käsineen, ohimolle kihartuvia vaaleita hiuskiehkuroita ja kauneimpia silmiä jotka olen eläessäni nähnyt. Pieni kerholaiseni.

Hieman toiveajattelulta tuntuu, että kolmas kerta toden sanoisi ja hän jäisikin mielellään leikkimään. Luulen, että tähän tarvitaan vain vähän aikaa ja paljon sylejä.

3 kommenttia:

  1. Onhan tuo lapselle iso juttu tottakai. Menee oma aikansa, että tajuaa mikä juttu se oikein on. Hienostihan nyt jo viimeisin kerta mennyt. Kaipa lapset hieman osoittaa mieltäänkin kun joutuvat jäämään. Musta nämä kerhot eivät ole itsekäs teko meiltä vanhemmilta vaan lapsen omaksi hyväksi tulevaisuuden kannalta (en nyt erittele enempää). Meillä viime syksynä alkoi päiväkoti ja oli todella rankkaa pitkään sinne jääminen. Nyt alkaa kerho 2xvko ja kovasti olen yrittänyt kertoa 3-vuotiaalle, että se on ihan eri asia kun päiväkoti. Saa nähdä kuinka käy :)

    VastaaPoista
  2. Joo, luulen että enemmänkin on juurikin tätä uhmaikää ja varmasti näkyy sekin, ettei olla oltu 7,5 viikkoon kotona, lapset on taantuneet monissa asioissa. Luulen, että kunhan paikka tulee tutuksi ja päästään takaisin kotiin, kaikki tulee menemään paremmin. :) Toivottavasti sielläkin!

    VastaaPoista
  3. Sinulle on haaste blogissani! :)

    http://ihmeellinenelamaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista