Social Media Icons

perjantai 6. syyskuuta 2013

Normipäiviä

6 kommenttia , , , , Share It:
b1 b2 b4 b5 b6b7 b8b15b9 b10 b11 b12

Viime aikoina on toivottu yhä enenevissä määrin tekstejä meidän tavallisista arkipäivistä ja arkipuuhista, mikä juuri nyt, putkiremontin keskellä, anopin kellarissa evakoidessa tuntuu aika hullunkuriselta, koska meidän arkemme on mitä on. Olemme siellä sun täällä; kerhossa kotikaupungissa, vanhassa perhekerhossa, uudessa puistossa, mummolassa, mökkeilemässä.. Päivät ovat katkonaisia, öistä nyt puhumattakaan. Olinpaikasta riippumatta olemme tehneet samoja asioita kuin aina ennenkin. Olemme puistoilleet, parantaneet maailmaa kahvikupin äärellä ystävien kanssa, syöneet hyvin ja nukkuneet huonosti. Koti-ikävä kasvaa vain. Ei siis mitään uutta auringon alla.

Mitä lapsiin tai heidän kuulumisiinsa tulee, niin tuntuu, että olen tuon tuosta bongaamassa uusia sanoja ja taitoja. Armas köpöttelee tukea vasten ja leikkii piilosta (kukkuu-leikkiä) siskonsa kanssa, syö hyvin ja oletettavasti kasvaakin hyvin. Helmi on viimeinkin alkanut puhumaan ihan kunnolla eikä vielä hiukan epäselvästä pajatuksesta saa hetken taukoa. Tänään puistossa hän huusi keinussa: "äiti mammaa! äiti mammaa! lisää, lisää vauhteja! lisää vauhteja! kovaa, kovaa, lisää vauhteja!". Sanavarasto kasvaa huimalla vauhdilla ja uusia sanoja ja lauseita tulee päivittäin, yllättävissäkin tilanteissa. Luulen silti, että ulkopuolinen ei ymmärtäisi montaakaan sanaa hänen soperruksestaan; pampa tarkoittaa esimerkiksi pilliä ja pampakaa pillimehua, ukset hiuksia. Kaa-pääte on eksynyt jostain syystä moneenkin sanaan: antakaa, nukkukaa, pampakaa, veikkakaa, tännekaa, mummakaa. Armasta hän on jatkuvasti ojentamassa tai huhuilemassa, ja selvää on, että pikkuveli tekee kaiken väärin. Sosiaalipoliisi herää kun koiran vesikupissa ui kahdeksankuinen ("ikka! EI SAA!") tai kun lastenohjelmisto ehtii alkaa toisen vielä koisiessa tyytyväisenä ("ikka! HERÄÄ!"). Toisaalta, kun olen nimenomaan kieltänyt jotain vauvalta, niin parivuotias uhmaikäinen alkaa viehkeästi, ilkikurinen katse silmissään houkutella pääkallopaikalle hyväuskoista ja uteliasta Armasta huutelemalla "iikkaa, tännetännee! tännetännee!". Niinpä niin...

koti1 koti2 koti3

Blogi on eittämättä joutunut tärkeysjärjestyksen häntäpäähän tämän karavaanarielämäntyylin edessä. Vaatteet ovat Ikea-kasseissa, hammasharja ja meikkipeilikin kaipaavat omaa paikkaansa. Ikiaikainen pöytäkoneeni on alakerrassa, samassa huoneessa jossa nukumme. Yön pimeinä tunteina yritän kyllä hiipiä sen ääreen (siis jos en ole jo nukahtanut istualleen pinnasängyn viereen) mutta tuloksetta - yöunet, ne lyhyetkin, vievät voiton. Onneksi tunnelin päässä näkyy valoa: jokaisen itseään kunnioittavan hipsterin klassikkovalinta, fasettihiottu, kiiltävä seinälaatta koreilee tililadottuna jo kylpyhuoneen seinässä ja piakkoin mukana seurannevat mustavalkea mosaaikkilattia ja perinteikäs emaliamme. Menee vielä viikkoja, että pääsemme kotiin, mutta onneksi enemmän on takana kuin vielä jäljellä. Kärsimättömänä ihmisenä en voi sietää lopun lähestymistä turhautumatta, en tässäkään asiassa. Tämä tuntuu samalta kuin elokuvan viimeiset hetket loppuratkaisun jälkeen tai raskauden viimeiset viikot, päivät ja tunnit - tiedän, että loppu häämöttää, mutta kellot tuntuvat seisahtuneen.

6 kommenttia:

  1. Jaksaa jaksaa! Tsempit teille remppaevakoille! :)

    VastaaPoista
  2. Ah, tuo pikkusisaruksen komentaminen kuulostaa NIIIN tutulta! :D Meillä kaikuu päivittäin (tunneittain, jatkuvasti, koko ajan...!) lyhyt ja ytimekäs komento pikkusiskolle: EI. EI. EIIIII.

    Ja silti, vaikka se pienempi ärsyttää, niin ilmankaan ei osaa enää olla. Heti kysytään perään, jos toinen on vaikka päiväunilla tai lähtee toisen vanhemman mukana kauppaan tai mitä vain. Ärsyttävän suloisia. ;)

    VastaaPoista
  3. Voi tsempit koko joukkueellenne! Kulunut vuosi on ollut teillä kyllä tosi tapahtumarikas, jota sitten kiikkustuolissa voi varmasti hymy suupielessä muistella, vaikka nyt välillä tekiskin tiukkaa löytää se kuuluisa silver lining...

    Kiitos vielä ihanasta blogistasi! Olen lukenut blogiasi jo tammi-helmikuun vaihteesta 2011 alkaen. Olit eka ikinä lukemani blogi ja saman tien nostit riman blogien suhteen tosi korkealle. :) Oot ihan mahtis-tyyppi! :)

    VastaaPoista
  4. Sinäpä sen sanoit, kun ilmankaan ei tosiaan osaa olla. Ihanaa kuulla, että siellä podetaan samaa :)

    VastaaPoista
  5. Oi, tämä oli joutunut vahingossa roskapostiin!

    Kiitos tsempeistä ja kehuista, tulevat toden totta tarpeeseen, heh. Olen huomannut, että asioilla on tapana kasaantua ja pienetkin muutokset rutiineissa tuntuvat isoilta. Perhepiirissä on ollut vakavia sairastapauksia kaiken kukkuraksi, joten kyllä tuntuu, että alan odottamaan uutta, parempaa vuotta (vaikka kyllähän suurin osa muutoksista on ollut huikeita ja hyviä, stressaavia ja isoja vain). ;)

    Sinä oletkin sitten pysynyt mun matkassani miltei alusta saakka, tammikuussa 2011 aloitin raskausblogin nimittäin. Kiitos siitä! On aina mahtava kuulla, että joku on viihtynyt meidän matkassamme ylä-ja alamäessä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Kiitos! :)

    VastaaPoista