Social Media Icons

perjantai 30. elokuuta 2013

Ei mennyt niinkuin Strömsössä osa 7624

2 kommenttia , Share It:
IMG_6861

Murphyn laki: kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen. Vietimme mitä ihanimman mökkiloman savunmakuisten kesäkeittiöherkkujen äärellä, vaihdoimme onnellisia katseita pihakeinun katveessa, katselimme riemuissaan nurmipihalla kirmailevaa jälkikasvua. Oikeastaan tämän tekstinkin julkaisin jo kerran, mutta sillä hetkellä, kun julkaisin sen, herra Murphy puuttui peliin ja kaikki katosi, teksti ja kuva. Pahoittelen siis, jos eksyit sivulle vain nähdäksesi pelkän otsikon.

Mutta mitä tulee upean mökkiloman mullistaneeseen käänteeseen, niin ehdimme nuolaista ennen kuin tipahti. Autoa lastatessamme päivittelimme, kuinka hyvin kesän ensimmäinen yhteinen lomaviikko sujuikaan; säät suosivat, lapset nukkuivat hyvin ja tekemistä riitti. Laitoin lapset autoon ja pahaa aavistamatta laitoin radion heille viihdykkeeksi viideksi minuutiksi. Mietin tyytyväisenä, kuinka näinkin epävarmassa maailmassa on jotain, mihin voi aina luottaa; uskolliseen perheautoomme. Se ei valita koskaan - ei joulukuisista megapakkasista eikä maissinaksumurusista takapenkillä, eikä ihme; hoidatetaanhan sitä säännöllisesti merkkihuollossa, viimeksi kuukausi sitten. Olemme siis selvinneet ongelmitta, ainakin ennen kuin koetin käynnistää auton lähteäkseni liikkeelle. Kuului kumma köhähdys ja mittariston valot vilkkuivat. Akku loppui, kuinka ollakaan.

Yritimme työntää autoa ylämäkeen kostealla nurmikolla, turhaan. Mies sydänjuuriaan myöten katkerana kiroilultaan ehdittyään tilitti, miten en voinut tietää, ettei radiota tai ilmastointia kannata huudattaa ilman että autoa käynnistää kokonaan. Autoharrastaja tai insinööri ei asu minussa, ei toden totta asu.

Lyhyen selvittelykierroksen päätteeksi selvisi, että lähimmällä taksiasemalla on vara-akku, josta on annettu aiemminkin virtaa, mutta sitä ei ole ladattu puoleentoista vuoteen eikä siinä ole virtaa. Lähimmässä maatalossa ei ollut ketään kotona. Lapsien päiväuniaika lähestyi uhkaavasti ja takapenkin turhautunut nurina paljastui kakkavaipaksi kertaa kaksi. Great.

Minua tilanteen tragikoomisuus nauratti, palautuspulloja ja pyykkikasseja takakonttiin viskovaa miestä ei. Kun hyräilin itsekseni "vain elämää, ei sen enempää" ja kaivoin järjestelmäkameran esille perhealbumimateriaalia varten, vannon, että hän oli valmis tekemään allekirjoittaneesta lihamureketta. Tällaisissa asioissa me olemmekin varsin erilaisia; minä olen huolettomampi, hän ryppyotsainen stressaaja ja suorittaja. What is done, is done, Shakespearen sanoin. Mieheni tärisee edelleen kun joku muistuttaa Tallinnan reissustamme, jonka järjestäjänä minä huomasin varttia ennen laivan lähtöä, että olemme väärässä satamassa. Ehdimme laivaan, ja mökiltäkin pääsimme levveetä savvoo puhuvan tiepalvelun ukon avulla pois. Zeniläisen mielenrauhan hippunen löytyy kai minustakin; metron raiteille tippunutta viikon vanhaa älypuhelinta ei korjaa sadattelu eivätkä vessanpöntössä uitetut kädet peseydy vaikka suuttuisinkin. Toisaalta minä olen se, joka itkee Ikeassa kun himoittu valaisin on päässyt loppumaan tai kun suosikkisarja jää dramaattisin juonenkääntein kesätauolle. Kannan huonoa omatuntoa siitä, kuinka vähän kahdenkeskistä aikaa lapsille tuntuu olevan, kuinka typeristä asioista suutun väsyneenä ja kuinka huono olen vastaamaan tekstiviesteihin.

Kaipa jokainen on omalla tavallaan huoleton, joissain asioissa. Mistä te otatte kierroksia, mistä ette?

2 kommenttia:

  1. Mä voin niin kuvitella ton kamerasituationin haha!

    Kierroksia, mistä vai? Kysytkin vielä! Ei tarvitse olla suuri asia eikä kovin paljon oikeastaan haittaavakaan jos sattuu oikeaan aikaan oikeana aikana niin jo lähti... Onneksi toisinaan on niitä päiviä, että lapsen töllöntyöt ja arjenvastoinkäymiset vaan naurattaa, ei voi olla totta....

    VastaaPoista
  2. Tuttua, tuttua. Toisinaan tuntuu, että lempparisarjan jäädessä urheilun jalkoihin riittää syyksi itkupotkuraivolle, samoin hampaidenpesutaistelu tai se, että kumisaappaat on väärällä hyllyllä. Puuuh.

    VastaaPoista