Social Media Icons

torstai 4. heinäkuuta 2013

Puoli vuotta

17 kommenttia , , , Share It:
1 5

Reilu vuosi sitten uskalsin raottaa salaisuuksien verhoa. Kertoa, että meille tulee vauva, toinen lapsi. Odotin ensimmäisiä potkuja, synnytystä, ensikohtaamista. Jännitin ja pelkäsinkin välillä. Armaksen syntymästä tuli hiljan kuluneeksi puoli vuotta. Siis puoli vuotta!

Ensimmäisen kerran vauvan kanssa kotiin tullessa palasin tyhjään, puunattuun ja laitettuun kotiin. Laskin nukkuvan vauvan varovaisesti parisänkymme päälle, rakensin koristetyynyistä muurin sängyn reunoille (niin kuin kolme päivää vanha nyt kierisi sängystä pois) ja hengitystäni pidätellen istuin makuuhuoneen nurkkaan. Ensimmäistä kertaa koskaan olin lapseni kanssa yksin, vailla tukea ja turvaa, vailla soittokelloa ja lapsivuodeosaston henkilökuntaa. Se tuntui suoranaiselta lastensuojelurikokselta, antaa nyt lapsi keltanokalle! Kolme yksin vietettyä tuntia ennen miehen kotiinpaluuta tuntuivat kolmelta päivältä. Oma koti ei ole koskaan tuntunut niin vieraalta. Tunsin palanneeni Kätilöopistolta muuttuneena, erilaisena. Kaikki oli toisin. Keho tuntui riepotellulta tiskirätiltä, koti surmanloukulta. Mietin paloteitä, piilotin veitsitukin (kyllä, kolme päivää vanhalta vauvalta), siistin vaipanvaihtonurkkauksen uudelleen ja uudelleen. Odotin vauvan heräävän. Odotin että tulisin taas tarpeelliseksi.

Toisen kanssa kaikki on alusta saakka ollut toisin. Tietyllä tapaa tutumpaa, varmempaa. Matka sairaalasta kotiin oli hiljainen. Kaikkia kai vähän jännitti. Katselin kaupungin hiljaisia katuja ja lumisadetta. "Katso, meillä on takapenkki täynnä lapsia", tuumasin miehelleni. Olo oli pesämailalla muilutetun oloinen, tietenkin, mutta kolmen päivän täyshoito vaihtui nopeasti aamupuuron keittämiseen ja vaippapyykkien pyörittämiseen. Jossain joulukinkun leikkaamisen ja sekametelisopan välissä nousi maito. Kantoliina oli ensimmäiset kuukaudet isoin ja tärkein osa asustustani, niin myös joulupöydässä ja loppiaisena. Armas syntyi liikkuvaan junaan ja on joutunut alusta saakka odottamaan vuoroaan, syömään kylpyhuonesuunnittelijan konsultaatiokäynnillä, nukkumaan puistoreissuilla ja tottumaan vaipanvaihtoon vauhdissa. Helmin vauva-ajoilta tutut kiireettömät aamuimetykset ja maailman ihmettely leikkimaton laidalla ovat loistaneet poissaolollaan, valitettavasti. Liukuhihnameininki ja varikkokäynnit ovat rutiineja rakastavien lasten kanssa on kai osa tätä pienehköä ikäeroa. En ole sittemmin tuntenut oloani tarpeettomaksi, jostain kumman syystä.

Yhdestä vauva-ajasta viisastuneena olen uskaltanut olla oma itseni, pitää kiinni omista valinnoistani. Enkä ole kokenut tarvetta selittää syitä niiden takana, perustella tai puolustella. Se, miksi imetin puolivuotiaaksi saakka, miksi käytän kestovaippoja tai miksi puen lapselle villahousut ei kuulu kenenkään tentattavaksi tai tuomittavaksi. Olen luonut nahkani. Katsonut tiukasti silmiin ja kieltänyt antamasta puolivuotiaalle kinuskikastiketta (!). Enkä kuuntele vastaväitteitä.

Toisen lapsen myötä olen yhä paremmin alkanut ymmärtämään erilaisia toimintamalleja ja erilaisia perheitä. Tulisieluisen taistelijan jälkeen leppoisan pullukan saaneena olen tullut konkreettisesti todenneeksi, että se mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella. Oikeasti. Siinä missä Helmi nukkui miltei vuoden ikään kanssamme perhepedissä, on Armas viihtynyt pinnasängyssä jo pitkään hyvin ja nukkuukin suurimman osan yöstä omassa sängyssään. Pitkään blogiani seuranneet ehkä muistavat Helmin kanssa takellelleen kiinteiden aloituksen ja lusikkalakot, mutta kuopuksen kanssa kaikki on sujunut alusta saakka paremmin kuin hyvin - suu aukeaa ammolleen joka kerta ja annokset ovat päätä huimaavia jo nyt, eikä vatsavaivojakaan ole ollut (koputan puuta!). Katkonaisten öiden ja kolmannen käden tarpeessani olen turvautunut helppoihin vaihtoehtoihin, mennyt sieltä mistä aita on matalin; käyttänyt toisinaan kertakäyttöisiä vaippoja, laskenut jytkyn sitteriin ja imettänyt sängyssä kylkimakuulla.

1b 2b 4 6b

Imetys lähti toisellakin kerralla hieman takellellen käyntiin, mutta alkoi sujumaan nopeasti. Lisäruokakorttia väläyteltiin vauvan ison koon vuoksi jo synnytyssairaalassa, mutta tasaisen tuhdista kasvutahdista sain varmuutta jatkaa täysimetystä puolen vuoden ikään saakka. Äidinmaidonkorviketta on kulunut yksi tetra, johon turvauduttiin kun rajun oksennustaudin kourissa makasin puolikuolleena kylpyhuoneeessa kolmatta tuntia. Itseluottamuksesta ja perustelluista syistä huolimatta kaikenlaiset lisäruokakehotukset ja silmien pyörittely tuttavapiirissä ovat olleet aika arkipäiväisiä, mikä on jollain tapaa tuntunut jopa loukkaavalta. Yläkäyrällä kasvavalle lapselle tyrkytettiin milloin mitäkin; velliä, suolakurkkua, banaania, sosepurkkeja, kun taas toisaalta neuvolassa ja synnytyssairaalassa sai kuulla kyllästymiseen saakka äidinmaidon ihmeellisestä ravintosisällöstä ja siitä, kuinka se on parasta mahdollista ruokaa vastasyntyneelle. Kun vauva kasvaa hyvin neuvolankin silmissä, tunsin oloni jollain tapaa sivuutetuksi tai arvottomaksi, kun joka käänteessä joku puhui ihmeellisestä perunasoseesta ja sen tarpeellisuudesta. Se tuntui siltä, että nykysuositustenkaan valossa minä en ollut riittävän hyvä vaan korvattavissa keitetyllä porkkanalla. Imetykseen puuttuminen tuntui henkilökohtaiselta loukkaukselta, etenkin kun se oli neuvolankin käyrien mukaan perusteetonta. Kuluneen puolen vuoden aikana imetys lienee ainoa asia, jossa koen oikeasti omin voimin onnistuneeni.

Itse en tuomitse äidinmaidonkorviketta tai lisäruokaa, ja niiden antaminen on mielestäni aina tilannekohtaista. Toiset tarvitsevat, toiset eivät, syystä tahi toisesta. Armaksen mitat puolivuotisneuvolassa olivat rapsakat 9,4 kiloa ja 70 senttiä, joten meillä ei ollut tarvetta aloittaa lisäruokien antamista aiemmin, mutta esimerkiksi Helmi on ollut huomattavan paljon pienempi ja saimme lisäruokaohjeistuksen ennen puolen vuoden ikää kasvun hidastumisen vuoksi.

unto1

Isoja muutoksia on käynyt läpi myös perheen toinen vanhempi, se mies joka asuu meillä. Siinä missä Helmin vauva-aikana hän sai olla lähinnä statistina taustalla, oli hänen alun alkaenkin oltava eri tavalla mukana arjessa. Pitkät harrastusviikonloput vähenivät, päivät lyhenivät. Hän piti jopa isyyslomaa. Meillä minä hoidan edelleenkin pääasiassa lapset, mutta hänen roolinsa arjessa on aiempaa suurempi - hän nousee usein viikonloppuisin lasten kanssa kukonlaulun aikaan ylös jotta saan nukkua, vaihtaa vaippaa, laittaa ruokaa ja leipoo, käy kaupassa ja niin edelleen. Muutaman kerran hän on myös vienyt lapset pihalle, mikä on tuntunut melkoiselta luksukselta!

Ehkä minun on vaikeampaa päästää omasta osastani irti; vihjailuista huolimatta olen se, joka huuhtoo hoitoainetta suihkussa apinanraivolla lapsen hakatessa ovea. Olen myös se, joka syöttää yhtä lasta, valvoo toista, korjaa jäljet ja syö oman ruokansa kylmänä - ellei annoskateudesta kärsivä taapero ehdi ensin. Olen käynyt viimeksi ulkona kaksi vuotta sitten (ellei lapsen nukkumaanmenoajan jälkeisiä avajaiskekkereitä raskauden viimeisellä kolmanneksella lasketa), kuntosalilla puolitoista vuotta sitten. Toisaalta tuntuu, että kaiken (lapsi-)vapaa-aikani tahdonkin käyttää kotona nukkuen, hyvää brittisarjaa katsoen ja jäätelöpurkin ääressä. Valitettavasti sitä on lähinnä vasta kymppiuutisten ja ensimmäisen yösyötön välissä, mikä on pois niistä surullisenkuuluisan lyhyiden yöunien kestosta. 4b helmijaunto2

Mitä tulee itse vauvaan, on hän varsin aurinkoinen ja tyytyväinen tapaus, joka rakastaa ruokaa ja suurinta idoliaan, isosiskoaan. Hersyvimmät naurut saa aina aikaan Helmi, joka on varmasti maailman ainoa niin hauskalla tavalla syövä, tanssiva tai leikkivä lapsi. Taaperon mustasukkaisuuskin pikkusisaruksesta on ilmennyt lähinnä pieninä jäyninä ja pahantekona; hän saattaa kaataa maidot lattialle tahallaan tai jemmata lihapullia patterin rakoihin ja sitten todeta vilpittömästi päätään puistellen: "äiti! ei haittaa, ei haittaa!". Viime aikoina lapset ovat alkaneet leikkiä keskenään ja lastenhuoneessa vallitsee rauha, kun toinen rakentaa duplotornia ja toinen imeskelee duploja (Helmi tosin määrää, millä veli saa leikkiä milloinkin). Helmi "auttaa" mieluusti vauvanhoidossa esimerkiksi tuoden vaippoja, syöttämällä lusikalla sosetta tai ojentamalla auliisti maissinaksuja.

untokollaasi

Eilen, karvan vajaan kuusi ja puoli kuukautta vanhana, beibi lähti hiiiiitaasti liikkeelle, nenä lattiaa kyntäen, peppu pystyssä. Tänään hän on koko päivän jumpsuttanut edestakaisin konttausasennossa turhautuneena. Tosin tällaisten taitojen tarpeellisuudesta juuri nyt, evakkopakkauksen keskellä, voidaan olla montaa mieltä - etenkin kun perheen isompi liikkeelle lähtiessään ryömi oikopäätä pistorasioita nuolemaan...

17 kommenttia:

  1. Meidän tapaninpäivän tyttö lähti myös liikkeelle ja aika vauhtia lähtikin. Isosiskon barbababapallon perässä on mentävä, toivottavasti ei hoksaa pistokkeita ihan vielä.. :D Hyvän näköinen tyyli teidän Armaalla!

    VastaaPoista
  2. Voih, meillä alle 5kk vanhalla juuri tuollaisia asentoja koko ajan.. Kai sekin pian liikkuu, iiks. Onhan se oikeasti tosi ihanaa, kun lapsi kasvaa ja kehittyy, mutta tätä liikkeellelähtöä odottaisin mieluusti vielä sen kuukaudenkin.

    VastaaPoista
  3. Mulla on niin tajuton vauvakuume ettei tosikaan! Molemmat lapset vaikuttavat älyttömän ihanilta pakkauksilta :) olis ihana saada Eelillekin sisarus, mutta järki voittaa (vielä ;)). Ehkä sit vuoden tai kahden päästä....

    VastaaPoista
  4. Söpöjä kuvia ja paljon onnea puolivuotiaalle :)

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia, varsinkin tuossa toisessa aivan Helmin näköinen :) Onnea puolivuotiaalle Armakselle!
    Ja vau, hatunnostot täysimetyksestä näinkin pitkään!!

    VastaaPoista
  6. Hahah! Jos olisit nähnyt meidän pienet tänään puistossa niin et kyllä vauvakuumeilisi! Toinen oksensi rattaisiin, toinen heitti risotot lokeille ja kiipesi varmaan neljä kertaa kielloista huolimatta liukumäen katolle, hiekkalaatikon katokselle jne. Kun aamu alkaa 05.45 huudolla ja jatkuu samanlaisena puolille päivin ilman kahvikupillista, on leikki kaukana.... :-D

    No ei vaan. Osaahan nuo olla ihania ja Armaksen odotusajan lopulla mietin kolmatta lasta ja vielä vähän aikaa sittenkin vielä ihan hypoteettisena vaihtoehtona mutta kun kumpikin syö "oikeaa ruokaa", on vaipoissa ja toinen koettaa liikkeelle niin johan karisee mun vauvakuumeeni. :P Pienessä ikäerossa on kyllä puolensa; kyllä meidän lapset leikkii jo tavallaan keskenään, pikkuveljestä Helmi on upea idoli joka on niin ihana, tekee mitä tahansa, esim. syö lihapullia.

    VastaaPoista
  7. Voi kiitos! Armas on ihan Helmin näköinen, vähän pulskeampi ja tummempi vain. Ja isompi. Puolivuotismitat oli reilun 500 gramman päässä Helmin YKSIVUOTISmitoista. :D

    Puolen vuoden täysimetys oli mulle tosi helppo ja luonteva valinta, vaikka sitä kaikki kauhistelivatkin. Meillä imetys on vaan sujunut alkukankeuksien (kapea imuote) jälkeen tosi hyvin ja ollut helpompaa kuin mikään pullorumba - muutenhan olisin mennyt sieltä mistä aita on matalin, heh. ;)

    VastaaPoista
  8. Ihana puolivuotias. ♥ Ja on kyllä niiin samaa näköä näillä sisaruksilla, että!

    VastaaPoista
  9. Hyvän kokoinen kaveri teillä. :) Meillä simpsakka pikku-neiti melko tarkalleen vuoden vanhempi kuin teidän armas, oli 1,5 vuotis neuvolassa 9,8 kg 82 cm. Tosin samaa hoikkaa mallia kuin iso-veljensä ja minä pienenä... Siihen nähden, että meidän pikku-neiti on hoikka, hän vetelee aika useasti isompia annoksia ruokaa kuin 4 vee iso-veljensä, jonka ruoka halu on hävinnyt kuin tuhka tuuleen...

    Onks teille ihmiset harmitelleet loppuvuonna syntynyttä kaveria? Meidän tyttö syntyi uudenvuoden aattona ja sitäkös on jaksettu muiden ihmisten toimesta harmitella. Yksi kysyi, että yritimmekö lahjoa kätilöä muuttamaan syntymäpäivän vuoden ekaksi... Sitten on kiva järkyttää ihmisiä vielä sillä, että mä olen itse syntynyt jouluaattona (ja mun mielestä se on vain ihan sikahauskaa ja on myös tytön synttäri päiväkin ihan sikamagee). :) Ja mun asenne hauskoista synttäripäivistä saa aikaan lisää päänpyörittelyjä.... :)

    VastaaPoista
  10. Puolen vuoden täysimetyksen kauhistelu on hämmentävää. Kun kuitenkin imettää pitäisi ja on hyvä asia, mutta silti on jotain outoa jos puolivuotias ei saa "oikeaa" ruokaa tai yli vuoden vanhaa imetetään vielä. Pidin pääni esikoisen kanssa ja nyt tämän syntyvän kuopuksen kanssa ei tarvinne sitäkään vähää miettiä muiden juttuja. "Vieläkö riittää maito, eikö se syö vielä soseitä, vieläkö sä imetät?" Arg! Hyvin kasvoi vain imetyksellä, puolivuotismitat samanlaiset 9,8kg ja 70cm..

    VastaaPoista
  11. Jotenkin meillä ainakin kakkosen liikkeelle lähtö ei aiheuttanut, niin paljoa kiellettyihin paikkoihin hinkua kuin esikoisen aikanaan. Ehkä esikoinen viihdytti enemmän ja on leluja ja muuta ohjelmaa enemmän, niin kakkonen oli kiinnostunut sallituista asioista enemmän kuin kielletyistä. Tai ne vei huomion. Tai sitten vaan eri kiinnostuksen kohteet, en tiedä, mutta mulla on sellainen olo, että kakosen liikkeelle lähtö oli jotenkin helpompi.

    VastaaPoista
  12. Eikä, teidän tyttö on syntynyt tapanina? Mulla oli laskettu aika silloin mutta jouluksi päästiin kotiin.. :) Hauska juttu, en olekaan tullut ajatelleeksi että meidän vauvoilla on ihan näin vähän ikäeroa!

    VastaaPoista
  13. No niin on, vanhoja vauvakuvia selatessa huomaa pieniä eroja, mutta samanlaisia kaljuja palleroita on kummatkin. :)

    VastaaPoista
  14. Mun veli oli kanssa lapsuusiässä tosi hoikka, sellainen oikea riisitikku, vaikka söi ihan aikamiehen annoksia - muistan aina kun mökillä hänelle alle kouluikäisenä ladottiin 7 perunaa ja juhliin leivottiin oma kakku. Äitini oli tukalassa paikassa, kun enemmän tai vähemmän ihmeteltiin isoa ruokahalua yhdistettynä sorjaan varteen, ja sitä, saako lapsi kotona ruokaa. Mutta toiset nyt on sellaisia! Nykyään pikkuveli on raamikas parimetrinen, eikä hintelästä olemuksesta ole enää tietoakaan. :D

    Meillä on tosi monet myös hämmästelleet loppuvuoden ajankohtaa, tyyliin: "voi miten lähellä joulua syntymäpäivät, tuo saa sitten aina viimeisenä mopokortit, ajokortit ja sellaiset" jne. Musta meidän Armaksella on niin makea synttäripäivä, ettei siitä kannata olla pahoillaan! Sitä paitsi, aika ihanaa varmaan odottaa synttärihulinaa joulutohinoiden kanssa samaan aikaan.. :)

    Meillä kai tunnutaan harrastavan juhlapyhiä; mulla on usein syntymäpäivät pääsiäisenä, äidillä juhannuksena, veljellä uutenavuotena, papalla naistenpäivänä, enolla aatonaattona. Olisipa hienoa jos joku sisaruksista aikanaan saisi vauvan esim. kirjan ja ruusun päivänä, runeberginpäivänä, laskiaisena.. ;)

    VastaaPoista
  15. No niinpä. Mä epäilin itseäni monta kertaa kun aina vaan kyseltiin kauhistuneina että "eikö se vieläkään saa OIKEAA ruokaa", "lopeta jo tuo imetys, vastahan se kaksi tuntia sitten söi" ja "miten se nyt viihtyy noin tuossa tissillä, tuohan on ihan naurettavaa, mä irroittaisin jo" (viimeisin letkautus päiväuniaikaan). Minusta niin kauan kenenkään asia ei ole puuttua, kun kaikki menee hyvin ja perhe jaksaa. Meillä on ollut kohtalaisen hyvät yöt vauvan kanssa, taapero se on pitänyt hereillä, vaikka on jo vuoden nukkunut täysiä öitä. Tai no, kokemusta on tietysti vain yhdestä lapsesta entuudestaan, mutta minusta 1-2 herätystä täysimetyksellä on ihan ok.

    VastaaPoista
  16. Ooh, no mukava kuulla! Vähän kauhulla odotan tulevaa, mutta rohkaisevat kokemukset tosielämästä lohduttaa kyllä. Nytkin A jumpsuttaa konttausasennossa varmaan kolmatta minuuttia... :D

    VastaaPoista