Social Media Icons

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Kesän lapset herkkuineen

3 kommenttia , , , Share It:
8b

Olen monesti sivunnut rakkauttamme hyvään ruokaan, sekä suolaiseen että makeaan, joka eittämättä näkyy myös päälle päin. Me tykkäämme kokeilla erilaisia reseptejä ja juhlimme aina hyvän ruoan äärellä; kotona, sukulaisilla, ravintolassa. Meistä mieheni on kuitenkin useimmiten (enemmän tai vähemmän olosuhteiden pakosta) se, joka sulkee keittiön oven perässään ja avaa sen kolmen tunnin päästä kun pöydässä odottaa fasaanipaisti ja paahtovanukas.

Kun minä laitan ruokaa, roikkuu yksi lahkeessa ja toinen rintaliiveissä. Tai jos on hiljaista, jään kaipaamaan auton taustapeiliä josta voisin tottuneesti viiden-kymmenen sekunnin välein vilkaista taakseni tilanteen tsekatakseni. Laitan mieluusti lämmintä ruokaa, jotain helppoa ja nopeaa, mutta jälkiruokaleipuri en ole. En ole eläessäni leiponut kakkua ja korvapuustejakin olen tehnyt huonolla menestyksellä viimeksi kymmenen vuotta sitten äitienpäivänä. Helmin odotusaikana minut tosin valtasi pesänrakennusvietti yhdistettynä järjettömään runebergintorttuhimoon, ja kevättalvella leivottujen muotopuolisten torttujen laskemisen lakkasin kuudenkymmenen jälkeen. Ehkä siksi että söin lähestulkoon kaikki ihan itse, yksin. Tiedättehän, ei rumia leivonnaisia kehtaa kenellekään tarjota! Sittemmin jälkiruokarintamalla olen luottanut lähinnä muihin jauhopeukaloihin ja lähikaupan antimiin, niin että minun tehtäväkseni jää vain kattaus. Käytännössä meillä siis herkutellaan isoäidin korvapuusteilla, anopin raparperipiirakalla ja kesäisin jos jonkinlaisella jäätelöllä.

7b 6b 2b 3b

Minä rakastan paitsi ruokaa myös sesonkeja ja niiden herkkuja; me söimme viime talvena neljä joulukinkkua (ja tämän vuoden ensimmäinen paistettiin eilen - onhan edellisestä joulusta enemmän aikaa kuin on seuraavaan!), pääsiäisenä syömme mämmiä aamusta iltaan, vappuna alamme vartomaan uusia perunoita, juhannuksena kotimaisia mansikoita, syksyisin syödään riistaa & sieniä ja runebergintorttujen tarinan kuulittekin. Ja nyt kesäaikaan se jokin jälkiruokapöydässä on tosiaan jäätelö, jota on syöty hävyttömän paljon - kaksivuotiaskin taputtaa iloisesti ruoan jälkeen pakastinta ja huutaa: "HERKKUA!".

Meillä Helmi on saanut jo jonkin aikaa maistella muiden tavoin jälkiruokapöytäin antimia, kohtuudella kylläkin. (Beibin suurin herkku on toistaiseksi avokaado, ja sillä linjalla pysymme ennen kuin kakun kärttäminen alkaa.) Lämpimän ruoan suhteen Helmi on estoton maistelija, jolle uppoaa niin tandoori-kana kuin kesäkeittokin, mutta jälkiruokien suhteen hän on melkoisen kranttu (mitä en pidä hänen ikänsä huomioon ottaen kovinkaan huonona juttuna); makujen pitää olla jokseenkin mietoja ja jälkiruoan pitää olla koostumukseltaan helposti syötävää.

maitojäätelö

Me saimme jokin aika sitten Pingviiniltä maisteltavaksi kesän uutuusjätskejä, maitojäätelöitä, joiden pääraaka-aineena on kerman sijaan maito. Ne ovat Sydänmerkin saaneita tuotteita, mikä tarkoittaa että ne ovat tuoteryhmässään rasvan suhteen parempi valinta (rasvapitoisuus on 4,2%). Maitojäätelöitä on kahta makua, raikas Appelsiinimaito ja pehmeämmän makuinen Maitokaakao.

4b 5b 9b

Koska jaettu ilo on paras ilo, pakkasin jälkikasvun ynnä miehen jäätelöiden kanssa autoon ja hurautin anoppilaan luvaten tarjota jälkiruoat. Vuosien tuttavuuden vuoksi anoppini oli laittanut jälkiruokapöytään myös tuoreita mansikoita, mutta ne kuuluvatkin hellepäivän ja jäätelön kaveriksi. Diabeetikko-isovanhempien luona nautitut kasvisrasvajäätelöt nostattavat edelleen ihon kananlihalle, ja aina tähän kesään saakka vannoin nauttivani herkut syntisen pahoina; jäätelöt kermaisina ja karkit sokerisina, mutta yllätyksekseni maitojätski ei ollut yhtään hullumpaa. Arvovaltaisan raadin muutkin jäsenet pitivät maitojäätelöitä kelpoina arkiherkkuina ja potentiaalisina muurikkalettujen kavereina. Jopa raadin nuorin, kaksivuotias ronkeli, kelpuutti kumpaakin sorttia kaikkien yllätykseksi, vaikkei se tietenkään päihittänyt puikkojäätelöiden kruunamatonta kuninkaallista, nostalgista vanilja-Eskimoa (jokainen joka on lahjonut kyläillessä lasta valkeassa paidassa suklaakuorrutteisella puikkojäätelöllä tietää miksi jäätelö on niin paljon kätevämpi syödä lautaselta). Aikuiseen makuun maitojäätelöt ovat sellaisenaan minusta aika miedon makuisia, mutta lapsi tykkäsi niistä juuri miedon maun vuoksi. Koska yritän itse edes jollain tasolla pitää kiinni herkkupäivistä ja paremmista (siis hitusen terveellisimmistä) herkuista, on maitojäätelöä ostettu pakkaseen hellepäivän herkuksi sittemminkin. Tuoreiden marjojen ja hedelmien kanssa maitojäätelö ei ole huono vaihtoehto kermaisille herkkujäätelöille - ei etenkään jos vertaa kalorimääriä kuten Oi mutsi mutsi teki. Jos vain suklaakastiketta saisi Maitokaakao-jäätelön kaveriksi sydänmerkittynä ja äärimmäisen vähäkalorisena, niin jo repeäisin liitoksistani...

Sisältöyhteistyö, Kideblogit


PS. Pingviinin sivuilla kannattaa käydä jakamassa oma arkea helpottava niksi tai vinkki Vonkselivinkit-kilpailussa. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan yhdelle onnekkaalle vuoden maitojäätelöt! Oma suosikkini kuului näin: "Säästä selkääsi! Anna lasten hakea aamun lehti. Palkkioksi he saavat värittää sarjakuvat!". Itsekseni naureskellen mietin viime viikkoisia täsmäiskuja, joita jälkikasvuni yhdessä harrasti: kun posti kolahti luukusta sisään, toinen avasi välioven ja toinen alkoi silppuamaan. Note to self: laskut sähköpostiin. Meidän arkea helpottava vinkki on se jäätelöpaketti pakkasessa; en ole koskaan nähnyt lapsen pujahtavan niin nopeasti puiston portista ulos kun lupasin, että kotona otetaan herkkua pakkasesta. Kokeilkaa vaikka - maitojäätelöä ja lasten lahjomista!

3 kommenttia:

  1. Ihanaa, kuinka rehellisesti kerrot epäaktiivisuudestasi leipomisen suhteen - onneksi on tosiaan ne äidit ja anopit olemassa:) Ja jätskihän maistuu aina. Kun ajattelee, suomalaisessa kulttuurissa on todella paljon kausiruokia, joista myös itse pidän, mutta en kyllä voisi ajatellakaan syöväni kesällä luumuhillotorttuja tai pipareita - ne kuuluu jouluun.

    VastaaPoista
  2. Minä nauroin katketakseni, kun erään blogin kommenttiboksissa minut julistettiin "blogivaimoksi" - olenhan aika avoimesti kertonut inhoavani siivoamista ja etten osaa paketoida lahjoja, kitsastelen tilaisuuden tullen ja hengailen oloasussa suurimman osan vuodesta. :D Mun mies leipoo kyllä, mutta minä en, enää. Isoimpana syynä on juuri nyt varmaan lapset - lahkeessa roikkuva kaksivuotias saa otsasuonen pullottamaan jos kädet on taikinakulhossa. ;)

    VastaaPoista
  3. Mä rakastan kokkaamista ja leipomista (joka näkyy valitettavasti kropassanikin), mutta molemmat ovat supistuneet arjen siskonmakkarasoppa-linjalle. Valitettavasti. Kokkaaminen ja leivonta ovat parhaimmillaan yksin, rauhassa tehtyinä, ilman (pieniä) häiriötekijöitä.

    VastaaPoista