Social Media Icons

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

A Beautiful Body-haaste

37 kommenttia , Share It:
bl6 kollaasiin1-tile

Minttu heitti haasteen bloggaaville; kuvata keho raskauden jälkeen, sellaisena kuin se on. Siitä, ja inspiraationlähteenä toimineesta Jane Beallin A Beautiful Body-projektista voit lukea lisää täältä.

Vaikka ihailen tavallisten naisten rohkeutta astua esiin raskausarpineen ja pehmenneine kurveineen, en rehellisesti sanottuna ollut ihan varma, uskaltaisinko itse lähteä mukaan. Kehoni - etenkin kahden raskauden jälkeen - on minulle kovin arka ja henkilökohtainen aihe, enkä mieluusti esiinny blogissa edes vaatteet päällä kuvissa, sillä olen kovin epävarma makkaroideni ja muhkuroideni vuoksi. Mutta tässä minä olen, puolialasti tuhansien ihmisten nähtävillä. Minua on jännittänyt viimeksi näin paljon alttarilla, kun tunsin vihkitilaisuuden yllätysmomentin tuomat selän läpi porautuvat katseet ihollani. Ei tunnu helpolta, ei.

Kahden vuoden aikana olen ollut kahdesti raskaana. Lihonut kymmeniä kiloja, laihtunut kymmeniä kiloja, lihonut taas kymmeniä kiloja ja laihtunut hieman enemmän. Siitä muistona ovat nyt jo haalenneet taisteluarvet keskivartalolla ja rinnoissa. Synnytyksestä on aikaa seitsemän kuukautta ja elopainoa on kymmenen kiloa vähemmän kuin ennen lapsia. Vartalo ei silti näytä samalta kuin ennen, ei paremmaltakaan vaikka vaa'an lukemasta niin saattaisi päätelläkin. Olen pehmennyt ja rutistunut, vatsa tuntuu riepotellulta tiskirätiltä. Mutta jotenkin minulla on silti parempi olo itseni suhteen. Ensimmäistä kertaa vuosiin en kriiseile kehoraasuni vuoksi, en googlaile ihmedieettejä, rääkkää sitä bodypumpissa tai nipistele vatsamakkaroitani. Nyt on näin.

Minä olen aina tuntenut oloni isoksi. Olen aina ollut muita tyttöjä pidempi, harteikkaampi ja lanteikkaampi - mikä on kouluaikoina tuonut tullessaan epämukavia lisänimiä ja pilkkaa. Vasta aikuisiän kynnyksellä aloin lihomaan, mutta kouluaikoina olin normaalipainoinen, normaalivartaloinen. Ja laihuutta ihannoivassa yhteiskunnassa ei ole hääviä olla normaalipainoinen. Minä olin jalkapallojoukkueemme tytöistä ainoa, jolla oli M-kokoiset verkkarit, muut olivat äksässiä tai ässiä. Tunsin oloni suureksi, suurimmaksi kaikista, vaikka se näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuukin aika absurdilta.

Kun tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi, en uskaltautunut ihmisten ilmoille vatsani kanssa. Perustin bloginkin, tämän nimittäin, (vartalo)kriiseilylle. Tunsin olevani joka puolelta suuri, yhtä suurta massaa hartioideni, rintojeni, vatsani, lantioni ja reisieni kanssa. Kun 42-kokoinen jalkanikin turposi muodottomaksi jättäen kaikki tuskan hiellä metsästetyt kengät pieniksi, tuntui kuin viimeinen naula olisi lyöty arkkuun. Painoa tuli hävyttömän paljon, mutta se katosikin onneksi imetysaikana kohtalaisen nopeasti ja vaivattomaksi. Toinen odotuskerta oli hivenen helpompi, mutta seksin riettaaksi papittareksi en itseäni rantapallopötsin kanssa tituleeraisi. Minä en kuulu kauniisti raskaana olevaan väestöön, en vaikka haluaisin. Mieheni yritti lohduttaa ja kehua minua hienotunteisesti kiertoilmaisuin, mutta kolmattakymmentä kiloa painavampana en tahdo kuulla olevani "söpö pyörylä" tai "mehevä mamma".

Toisen lapsen synnyttyä opin kuitenkin olemaan itselleni armollisempi, antaa vatsan pullottaa ja tunikoiden vallata alaa vaatekaapista. Jostakusta se varmaan tuntuu luovuttamiselta, mutta minä olen kehittänyt itselleni jos jonkinlaisia komplekseja ja kriiseillyt kehoni kanssa koko ikäni, laihduttanut ja laihtunut tulematta silti yhtään onnellisemmaksi tai paremmaksi ihmiseksi. Kannan huonoa omatuntoa palovaroittimien vuositarkastuksista (tai tarkastamattomuudesta), en suklaasta kahvin kanssa. En väitä, ettenkö tuskailisi peilin edessä tai sovituskopissa, tai että tuntisin oloni upeimmaksi naiseksi päällä maan, vaan enemmänkin koen hyväksyneeni itseni tälläisena; raskausarpisena möhömahana, pehmeänä ja "söpönä pyörylänä". Annan hiusteni kihartua suoristusraudalla grillaamisen sijaan ja pidän peppuni spinning-pyörältä poissa. Kipuilin silti pitkään, kun menimme yllätyksenä kaikille naimisiin kuopuksen ollessa kaksi kuukautta ja minun ollessa kaaaukana ihannepainostani.

Jollain tavalla osaan arvostaa kehoani eri tavalla kuin ennen ja ihailen sitä tietäen, mihin se on pystynyt; olenhan käynyt läpi kaksi melko vaiherikasta raskautta, saanut kaksi yli nelikiloista lasta, jojoillut painoni kanssa kymmeniä kiloja - kahdessa vuodessa.

b2 b7

Isoimpana kompastuskivenä vartaloni suhteen pidän sen muuttunutta mallia; en tiedä, minkä mallisia vaatteita etsiä, minkä kokoinen oikeastaan olen tai mistä aloittaisin. Olen viime kuukausina raahannut sovituskoppiin kasan liian pieniä mekkoja ja liian suuria housuja. Tänään kaivoin kellarikassien pohjalta kasan ikivanhoja farkkuja, joita olin jo heittämässä viime kesänä ikinä en mahdu näihin-ketutuksessani hyväntekeväisyyteen, mutta yllätyksekseni viimeksi lukiossa käyttämäni farkut sujahtivatkin jalkaan vaivatta (istuvuudesta voikin olla montaa mieltä). Osa oli jopa isoja.

Minulle se, minkä kokoinen olen, on ollut tosi suuri juttu ja vaikuttanut siihen, minkälaisena koen itseni. Olen edelleenkin kurvikas, hiukan pullea ja sieltä täältä pehmeä, mutta olen sinut itseni kanssa. Tunnen oloni hyväksi, ensimmäistä kertaa aikoihin, ja uskon itseluottamuksen pukevan minua yksiäkään farkkuja paremmin.

Minä uskalsin. Uskallatteko te?

37 kommenttia:

  1. Sää oot ihana. <3 Ja yks kauneimmista naisista, joita oon koskaan nähnyt.

    VastaaPoista
  2. Anna, sä olet ihana! <3 Tuo kuva, missä Helmi työntää sun mahaa.. Se on aivan älyttömän suloinen!

    VastaaPoista
  3. sini / epätodellista todellisuutta31. heinäkuuta 2013 klo 9.12

    Upea anna!!!

    VastaaPoista
  4. Olet upean näköinen ja rohkea nainen! Olisin iloinen , jos omistaisin samanlaisen vartalon! Kiva, että otit osaa tuohon haasteeseen!

    Terkuin kohta kuntokuurin aloittava,tavoitteena tiputtaa reilu 30kg :)

    VastaaPoista
  5. Ihana sinä! Ajatella, että sinun vartalosi on kantanut nuo kaksi ihanaa lasta. Se on se pointti!

    VastaaPoista
  6. Kaunista, niin kaunista! Kiitos tästä postauksesta, luulen että meistä moni antaa armoa omallekkin keholle tämän tekstin luettuaan..

    VastaaPoista
  7. Ai että on mukava kuulla että on muitakin joilla löytyy lantioita ja hartiaa. Mä olen aina tuntenut itseni valtavaksi ystävieni vieressä, jotka ovat sujahtaneet koon 27 farkkuihin kuin leikiten ja ovat muutenkin siroja ja hoikkia. Itse en edes 50-kiloisena teininä mahtunut farkkukokoon 30 ja hartiatkin ovat leveät. Mahani on aina ollut pömppö ja vaikka olen ollut normaalipainoinen, olen tuntenut muiden vierellä itseni 100-kiloiseksi.

    Mutta tiedätkö, nyt kun katson noita sun kuvia niin ai että kun sun kroppa näyttää kauniilta! Mulla on itseasiassa suht samannäköinen peilikuva (pienemmillä tisseillä ;) ja koin nyt ihan valaistumisen. Siis jos sun kroppasi näyttää mun silmään hirmu kauniilta ja sopusuhtaiselta, ehkäpä munkin kroppa näyttää muille siltä? Ah!

    Ja tuo kuva missä lapsesi laittaa kättä mahallesi on ihan parhautta! Mä ainakin haluan että oma poikani voi milloin tahansa tulla löllyttelemään äitin mahaa ja voidaan yhdessä nauraa sille hyvällä, ei pahalla :)

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia!

    Pakkohan se oli uskaltaa kun kaikki muutkin ;)

    VastaaPoista
  9. Siis vautsi miten kauniit kuvat! Paras näistä kuvista on tuo missä Helmi pitää kättään mahallasi<3 !

    VastaaPoista
  10. Olet tosi kaunis äiti eikä kehossasi ole mitään hävettävää :). 2kk sitten synnyttäneenä on vielä pari vauvakiloa jäljellä, mutta arvet ovat pysyviä. Minullakin oli alkuun hankala (ja kai vieläkin) hyväksyä muuttunut vartaloni..liekö se johtuu naisilla siitä, että muutos tapahtuu niin nopeasti. Ehkä meidän pitäisi olla kiitollisempia kehoistamme, joissa pienet murumme kasvoivat. Kaikki eivät voi saada lapsia ja voin melkein vannoa, että nämä naiset ottaisivat millaisen vartalon tahansa jos lapsia vain saisivat. Ollaan vähän armollisempia itsellemme. Tämä on hieno haaste ja mahtava miten moni on siihen rohkeasti tarttunut. Toivottavasti moni muukin kuin äitit katsoo näitä kuvia ja tajuaa elämän realiteetit :). Ja voin vannoa, että nämä meidän vauvamakkarat ei ole ikuisia...keho muuttuu koko ajan :). Viisikymppisenä on jo eri kotkotukset ;)...

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia, oot upee nainen! Tuo on aivan ihana tuo kuva, missä Helmi työntää mahaasi! <3

    VastaaPoista
  12. Ihana olet! ...ja paikoin niin tutun kuuloista tekstiä. Tää koko haaste on ihan mahtava. Tekee hyvää vähän raottaa kroppatraumojaan...jaettu ilo ja niin edespäin. :)

    VastaaPoista
  13. Ihana sinä, ihana masu, ihana kuva sinusta ja Helmistä! Niin ja täydellinen farkkupeppu! :)

    VastaaPoista
  14. Vau! Sä näytät todella hyvältä edelleen! Kumpa itsekin näyttäisi tuolta sitten joskus lasten jälkeen :)

    VastaaPoista
  15. Ihana upea Anna, kiitos kiitos kiitos kun rohkeana lähdit haasteeseen mukaan! Olet oikeasti niin upea ja ihana <3 !!!!

    VastaaPoista
  16. Mahtavaa! Minä olen myös ollut aina iso. 15 vuotiaana painoin 99 kiloa, vaikka pituutta tuskin on 160cm:ä kolme lasta ja neljäs tulossa. Aina on tullut kriisi kun joka kerta vatsa nahka roikkuu enemmän ja enemmän.. Tissit varsinkin. Sain välillä painon jo 60 kiloon tiputettua, mut Se näkyy vaan vaa'alla, iho ei kutistu. Silti koen saavani elämääni enemmän sisältöä lapsista, kuin jos keikkuisin dietistä toiseen. Itsetuntoni on terveempi kuin koskaan, ja ylpeänä katselen kun neljäs lapsi saa masun taas kasvamaan. Mut totta puhut, vaatteita ei kaupasta löydy. Ne on suunniteltu ihan toisenlaisille vartaloille.

    VastaaPoista
  17. Hei! Olen 16-vuotias naisenalku. Mulle oma kroppa on aina tuntunut ällöttävältä ja rumalta, jopa likaiselta asialta. Luokkakaverit olleet aina nollakokoa ja paine olla kaunis ja täydellinen on tässä iässä kova. Tämä postaus tavallaan avasi silmiäni. Vaikka asian on aina tiedostanut, ettei kaikki voi näyttää huippumallilta, tässä tempauksessa asia tavallaan konkretisoitui. Kuinka tavallinen suomalainen nainen on kaunis, näyttämättä huippumallilta. Siispä kiitän sinua! Olet rohkea ja kaunis!

    VastaaPoista
  18. Upeaa, rohkeaa ja kaunista! Minun vauvani on ilmeisesti muutaman päivän sinua nuorempi, ja vatsani on tismalleen samanlainen :) mieluummin tällainen kuin se, etten olisi vatsassani lasta kantanut.

    Tervetuloa blogiini vaipparalliin.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
  19. Lohduttaako, kun paljastan että sinä, kaksi lasta synnyttänyt äiti ja minua muutamaa vuotta nuorempi nainen, näytät paremmalta kuin minä, lapseton möhömaha pohjoisen perukoilta? :D En edes halua ajatella millaiseksi tämä pötsi muuttuisi jos sinne vielä muksu muuttaisi asumaan. Raskausarvetkin jo valmiina! ( Muttakun se suklaa vaan on niin hyvää, työajat epäsäännölliset ja nää perustekosyyt )

    VastaaPoista
  20. Sulla on tosi jaunis vartalo, tiimalasimallinen! Olen kade :)

    VastaaPoista
  21. Voi olet tosi kaunis! Ja ihanan tunnelmallisia kuvia! Ja mikä hitto siinä olikin, kun yläasteikäisenä oli niin tärkeää olla muitten kaltainen? Kiskoin jalkaa farkut, jotka hiertivät lantioluut rikki ja kätkin isot rintani jättimäisiin huppareihin, ja tosiasiassa olin täysin normaalivartaloinen, vain hieman ikäistäni edellä muotojen kehityksessä.

    VastaaPoista
  22. Ihanat kuvat, varsinkin tuo missä on Helmi mukana :)! Mun maha on samanlaista pullataikinaa, eikä se vauvamakkara siitä treenaamalla ole minnekään lähtenyt, mutta siinäpä on sitten :). Upea olet!

    VastaaPoista
  23. Voi, kuinka kaunis vartalo ja kuinka rohkea nainen. Itse vasta odottelen ensimmäistäni (38+0), mutta selvää on, että ei tuo kroppa taida ihan ennalleen enää tulla. Meillä kaikilla on kuitenkin oikeus (melkeinpä jopa velvollisuus) kantaa vartalomme suorin selin, oli siinä ihoa tai lihaa kuinka paljon tahansa.

    Itsekin kiitän sinua rohkeudesta tarttua tähän haasteeseen, toivon, että nämä oikeiden naisten kuvat avaavat silmiä ja avartavat mieliä. Olemme kauniita ihan jokainen.

    VastaaPoista
  24. Juuri näin. Olen 43v lapseton, antaisin mitä vain että pienet kädet puristelisivat minun mahaani *huokaus*. Olkaa naiset onnellisia siitä mitä teillä on, sen on niin paljon kallisarvoisempaa kuin arvet ja kilot.

    VastaaPoista
  25. Mä oon täysin samaa mieltä! :) ihan yli ihana kuva tuo missä Helmikin <3

    VastaaPoista
  26. Kyllä tulee hyvään saumaan aina nämä sun kirjoitukset! Ensin tuo, missä kehoitit vanhempia ottamaan omaa yhteistä aikaa ja nyt tämä. Meillä on juuri viimeisen viikon ajan mietitty, että voisikohan tyttö(3,5kk) mennä mummille muutamaksi tunniksi, jos kävisimme yhdessä uimahallissa. Minä olin vahvasti sitä mieltä että ei vielä, mutta tekstisi jälkeen suostuin, tajuten että neidillä ei ole mitään hätää äitini luona.

    Ja sitten tämä, a beautiful body-haaste, aivan mahtava! Omaa roikkumahaa on tässä tullut nyt 3 kk tuijoteltua ja mietittyä, että onko muillakin OIKEASTI tämän näköinen maha raskauden jälkeen. Kun ei missään kuitenkaan ikinä näe. No nyt näen ja totean, että tämä on oikeaa elämää ja siitä pitää nauttia, ei seistä peilin edessä tuijottamassa. (kylläpäs onkin muuten hassua, miten suurella mielenkiinnolla heteronainen katselee muiden naisten vartaloita :D )

    VastaaPoista
  27. Voi, minun pitää ensinnäkin kiittää teitä kaikkia kollektiivisesti. Olette ihania! Luulen, että joudun palaamaan vielä tämän sekavan selostukseni jälkeen (ei pitäisi ryhtyä sorvin ääreen yöllä) aiheeseen, niin paljon sanottavaa siitä on vielä paitsi minulla, myös teillä. :)

    VastaaPoista
  28. Palasin sanomaan, että mielestäni sinulta löytyvät haasteen ihanimmat kuvat (vaikkei tässä tietysti siitä kilpaillakkaan)!

    VastaaPoista
  29. :) ja <3 Vaikea pukea sanoiksi.. Rakastan lapsiani, miksen siis myös itseäni? :)

    VastaaPoista
  30. Moi Anna! Kävin jo aiemmin lukemassa tämän postauksen, mutta nyt oli pakko vielä palata kommentoimaan. Oot uskomattoman rohkea mimmi, aivan ihania kuvia!
    Löysin sun blogin pikkusen ennen ku teidän Helmi syntyi, ootin sillon omaa esikoista. Meillä on melkein prikulleen samanikäset lapset ja oli hauska lukea sun kokemuksista ensin vauvan kanssa, sitten ison mahan ja lapsen kanssa, ku sama tilanne oli täällä päässä :D Ja tietysti kokemuksista nyt, kun lapset kasvaa. Kirjotat tosi kivasti ja otat sieviä kuvia. Kaikkea hyvää teän perheelle :)

    -Hanna
    http://tarinatauno.blogspot.fi/

    VastaaPoista