Social Media Icons

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Reilut kaksi vuotta

31 kommenttia , , , Share It:
1b

Esikoinen täytti huikeat kaksi vuotta ennen juhannusta. Synttärimenot ovat jo taakse jäänyttä elämää, ja vanhoja kuvia selaillessa tajuan, kuinka pitkä matka on kuljettu vuodessa, saati sitten kahdessa. Haparoivat ensimmäiset vaipanvaihdot ovat vaihtuneet rutiininomaiseen varikkotoimintaan, unettomat yöt ovat olleet Helmin osalta historiaa jo vuoden verran ja ensiaskeleitten riemukin tuntuu hiki päässä lapsen perässä juostessa vain historian havinalta.1

En tiedä, mietittekö te alusta saakka blogiani seuranneet, kuinka pitkän matkan me, siis minä ja te, olemmekaan kulkeneet yhdessä - mahavauvan ensimmäisistä potkuista kaksivuotissyntymäpäiville. Ja paljon on tapahtunut siinä välissä; syntyi toinen lapsi, menimme naimisiin, remontoimme kotia ja muutimme. Perustin raskausblogin monen ensiodottajan tavoin vailla toiveita lukijoista - oikeastaan ajattelin sitä eräänlaisena muistijälkenä, raskauden dokumentoimisena kuvin ja sanoin. Ajattelin lopettavani vauvan synnyttyä, yhden elämänvaiheen jäädessä taa. Kuten tiedätte, en kuitenkaan lopettanut. Sain voimaa ja uskoa kokemuksistanne ja kommenteistanne kun itse epäröin tai pelkäsin - milloin synnytystä, milloin äidinvaistottomuutta. Niinkuin nyt, myös silloin osasitte auttaa ja neuvoa kun tarvitsin apua tai vinkkejä, ja monet kullanarvoiset konstit olenkin lanseerannut käyttöön suoraan kommenttiboksista. Tuntuu, että te olette antaneet minulle enemmän kuin itse voin koskaan antaa teille, ihan oikeasti. En löydä sanoja kiittämään kivoista kommenteista ja sähköposteista, kannustuksesta ja neuvoista. Kliseisen kiitoksen lisäksi en kai osaa sanoa muuta, vaikka monet ihanat sanat ovatkin pelastaneet muuten niin arkisen harmaat aamut. Kotiäitiys on toisinaan tuntunut sosiaaliselta tyhjiöltä, johon te olette tuoneet valoa ja eloa. Te olette kuunnelleet minua minulle tärkeissä asioissa, ottaneet kantaa ja opastaneet. Ja kuuntelijaa minä olen kaivannutkin, etenkin kun seurana päivisin on vain vasta viime aikoina kokonaisia lauseita puhuva kaksivuotias ja paikallaan räpiköivä puolivuotias.minajahelmi

Blogin sisältö on eittämättä muuttunut matkan varrella, mutta niin olen minäkin ja niin on meidän elämämmekin. Syväluotaavammat ja henkilökohtaisemmat tekstit ovat jääneet osaltaan kävijämäärien kasvun ja osoitteen muutoksen myötä, mutta suurin syy löytyy varmastikin minusta. Toisen odotusajan lopulla kuukausia jatkunut ahdistunut olo ja epätoivo diagnosoitiin keskivaikeaksi masennukseksi, enkä varsinaisesti halunnut jakaa niitä tunteita kaikkien kanssa. Oikeastaan en halunnut enkä edelleenkään halua jakaa niitä kenenkään kanssa. Sittemmin oloni on helpottanut ja vanha minänikin on löytynyt. Epävarma, temperamenttinen, impulsiivinen, besserwisser, haaveilija. Minä.

Reilussa kahdessa vuodessa huikean kasvun on kokenut paitsi lapsi, myös minä. En koskaan voinut kuvitellakaan, kuinka paljon saattaisin rakastaa tai kuinka onnelliseksi (tai vihaiseksi) pieni ihminen saattaakaan tehdä. Suurimpana yllätyksenä on varmastikin jatkuva huoli, jota kannan; synnytyssairaalasta kotiuduttuani tarkastin palotiet, uudessa kodissa asennutin palovaroittimia tuplasti suositeltua enemmän ja muutan veitsitukin paikkaa keittiössä säännöllisin väliajoin, yhä vain ylemmäs. Kaikkeen matkustamiseen ja tekemiseen liittyy kauhuskenaarioita liikenneonnettomuudesta mökkijärveen hukkumiseen. Kannan huonoa omatuntoa asioista joissa epäonnistun ja epäilen itseäni, kun onnistun. Suren Helmin lyhyeksi jäänyttä vauva-aikaa ja ihmisten pyöritellessä silmiään podin epäuskoa täysimetyksestäni tämänpäiväiseen vauvan puolivuotisneuvolaan saakka. Äitiys on kai asia, jossa on tavattoman vaikeaa kokea onnistuneensa jokaisena hetkenä, jokaisena päivänä. Ja tottahan minä haluaisin onnistua, olla se paras mahdollinen äiti.4b

Kahteen yhteiseen vuoteen Helmin kanssa on mahtunut yhtä ja toista: erilaisia kausia, hyviä ja huonoja, reilun vuoden verran imetystä, pikkuveli, yhteisiä retkiä ja hetkiä. Itkua, huutoa, hersyvää naurua, aikaisia aamuja, valvottuja öitä.

Yhteisiä sanoja on toistaiseksi vielä vähänlaisesti, mutta pärjäämme melko hyvin niilläkin. Olennaisimmat löytyvät ja riittävät. Kaksisanaiset lauseet helpottavat elämää, uhmaikä ei. Kiukkua ja huutoa rasittavampia ovat kummalliset tempaukset ja performanssit, joita meillä nähdään harva se hetki; pestään vessanpöntön vedellä ja uudella trikoopipolla perintölipastoa ja hammasharjalla vessaharjan telinettä, kaadetaan mukilla maitoa ulos avonaisesta tuuletusikkunasta ja kiivetään sängynpäädyn taakse murjottamaan kun vanhemmat kieltävät television hakkaamisen palikkalaatikolla. Omapäisyys ja tulinen luonne on noteerattu paitsi kotona myös neuvolassa, puistohenkilökunnan keskuudessa ja naapurustossa, mutta vaikeasta lapsesta puhuminen nostattaa silti karvat pystyyn. Onko vaikea lapsi vähemmän rakastettava? Tai tuhma? Minä valitsisin hänet miljoona kertaa uudestaan. Ja rakastan enemmän kuin mitään muuta. Jonkun mukaan lasten tehtävänä on kasvattaa vanhempiaan - ilmeisesti joidenkin on tehtävä sitä vain hiukan muita enemmän. Minusta Helmi ei ole vaikea, ei edes haastava lapsi. Armaskaan ei ole aina helppo, vaikka onkin vallan leppoisaa sorttia. Kumpikin on omanlaisensa, ihana juuri sellaisena. Enkä toivoisikaan heidän olevan muunlaisia.

Kun katselin illalla uudesta keltaisesta hammasharjastaan (vanhan kohtalon kuulittekin) iloitsevaa lasta, joka edelleen fiilisteli ensimmäisellä ratsastuskerrallaan ja esitteli ylpeänä saamaansa hevosin kuvitettua syntymäpäiväkorttiaan, mietin, että on varmaan aika hienoa olla kaksivuotias. Ja vielä hienompaa on olla niin ihanan kaksivuotiaan äiti.

31 kommenttia:

  1. huikea teksti. ja ei voi muuta sanoa ku voisinpas olla ystäväsi ;) on nimittäin ollu ihana seurata matkaasi/matkaanne, ja huomata tosiaan et ai niin meitä on muitakin, ja askeleet niin hyvässä kuin pahassa, voivat muuallakin olla kovin samankaltaisia. kiitos, että kaikesta huolimatta, ja juuri myös siksi jaksat kirjoittaa blogiasi ja piristää ja pelastaa kaltaisteni päiviä! jeah!

    VastaaPoista
  2. Ihana teksti, ihana Helmi :)

    VastaaPoista
  3. Mä täällä pillitän!
    Olen lukenut satoja ja taas satoja blogeja ja aina tulen siihen lopputulokseen, että Lapsellista on paras kaikista! Jotta kuulostaisin vielä inhottavammalta yyberfanilta, niin totean vielä, että toivottavasti et lopeta kirjoittamista vielä pitkään aikaan! :)

    VastaaPoista
  4. Voi kun sinä kirjoitit taas kauniisti! Ihana teksti, ihanat lapset!

    VastaaPoista
  5. Voi sinua ihanaa! Musta et kuulostaa yhtään inhottavalta yyberfanilta vaan yhdeltä aktiivisimmista ja ihanimmista kommentoijista - siis tyypeistä, jotka saa mut tekemään tätä viikosta ja kuukaudesta toiseen! Kannan siis kunnialla ja ylpeydellä paikkaa sun lukulistan ykkössijalla. ;)

    VastaaPoista
  6. Voi kiitos! Helmi on vallan ihana :)

    VastaaPoista
  7. Luulen, että joutuisit pettymään pahasti - mulla on tajuttoman kuivakka ja outo huumorintaju, huonot vitsit. :D Mutta ihana kuulla, että olet saanut blogista voimaa ja vertaistukea, sen kuuleminen on musta parasta palautetta.

    VastaaPoista
  8. Yhdyn edellisiin! Löysin blogisi masuvaavi-aikaan, kun itsekin odotin ensimmäistäni. Aika on todellakin hujahtanut, pimeistä vauva-ajan hetkistä ja yövalvomisista näihin 2-vuotiaan ilon ja uhman hetkiin. Vasta Helmin synttäripostauksesta tajusin, että esikoisillamme on tasan päivä ikäeroa ja muutenkin mennään monessa asiassa samoissa: meillä odotetaan täällä kuumeisesti kuopuksen syntymää, sillä laskettu aika on ylihuomenna! :) Lisäksi menimme naimisiin elokuussa 2012 ja tällä hetkellä talomme on myynnissä ja uusi ihanuuskin on jo katsottuna. Joten paljon kiitoksia täältäkin päin sinne, et varmaan itse taas tiedä miten paljon olet kirjoituksillasi antanut vertaistukea monelle lukijalle ja varsinkin minulle! Älä siis suinkaan lopeta, meillä on vielä edessä monet hauskat hetket, monet haikeat kyyneleet, monet sydäntä pakahduttavat muistot! <3

    VastaaPoista
  9. no en mä sit haluis olla mikään ystäväsi jos ei kerta vitsit oo mehukkaita nyyh, mutta totta tosiaan kaukana läheisistä asuessa etenkin oli jutuistasi ja juurikin tuosta sarkastisesta otteestasi asioihin paljonkin helppiä! jatka kirjoittamista, ni mä jatkan fanittamista (mut en mitn sellaista sairaalloista hei). :)

    VastaaPoista
  10. Minä löysin lukijaksi kun odotit Armasta ja minä omaa pikku kakkostani pari viikkoa jäljessä. :) Kiitos kun jaksat kirjoittaa hyvistä ja vähän huonommistakin hetkistä!

    VastaaPoista
  11. Onnea helmille ja Helmin äidille vaaaltavasti :)
    meilläkin saadaan kohtauksia. Välillä Eeli, välillä minä. Vuorotellen haastetaan toisiamme ja täytyy myöntää, että välillä on haastavaa. Niin haastavaa, että tekisi mieli hetkittäin antaa periksi ja antaa Eelin rikkoa se telkkari kiipeämällä sen taakse tai vain antaa juosta ulos, kun ovi unohdettiin laittaa lukkoon. Mutta minkä taakseen jättää jnejne. Lapsen kanssa sanonta käy ihan turhankin hyvin.
    vielä en heitä toivoani romukoppaan. Ehkä jossain vaiheessa uhmaikä lakkaa riivaamasta kaksivuotiasta poikaani (ja minua). Ehkä.

    sun blogi oli mulle henkireikä raskausaikana. Eeli syntyi noin kuukausi Helmin jälkeen. Ilman sua en olisi keksinyt kantoliinaa. Ajatuksesi raskaudesta, sen peloista ja onnista, olivat yks'yhteen omien ajatuksien kanssa. Tuntui, että en ole yksin.
    mä olen tajuttoman huono kommentoimaan ja kuulun siihen kategoriaan, joka vain ottaa blogeista, mutta sen antamisen osuus jää pienemmälle, vaikka tiedän omasta blogista, kuinka ne kommentit ovat ihan parhautta.
    rakastan sun blogia. Kiitos, että jaksat sitä kirjoittaa.

    VastaaPoista
  12. Siis voi että toi mun kommentti :D:D voiko sekavampaa olla. Kunnon aivojumi.

    VastaaPoista
  13. Toistan nyt jo muita kommentoijia, mutta ihana teksti ja ihana Helmi.

    VastaaPoista
  14. Kiitos ihanista yhteisistä vuosista! Ja jatka samaan malliin..

    VastaaPoista
  15. Nämä sun tekstit on aina niin hyvällä tavalla omaa päätä tyhjentäviä. Voi kuinka tyhmästi sanottu. :D Mutta totean edelleen, ihana blogi! :)

    VastaaPoista
  16. Ihana teksti! Pakko nyt kommentoida, vaikken sitä kovin usein teekkään. Aloin seuraamaan blogiasi aivan alkuaikoina, kun sain tietää omasta raskaudestani. Esikoistyttöni syntyi 3kk Helmin jälkeen, oli siis mahtava seurata kaikkea suunnilleen samassa rytmissä, kuitenkin pikkusen etukäteen ja miettiä että kohta minullakin on tuo vaihe jne. :) Eikä siinä vielä kaikki! Sain myös pojan taannoin, 3kk Armaksen syntymän jälkeen. Muistaakseni julkistit raskautesi suunnilleen samoihin aikoihin kun sain tietää omastani, silloin ajattelin "JESS!" Tässä me pompitaan jumppapallon päällä ja kirjottelen vasurilla. Ihan mahtavaa siis ollu kulkea sun kanssa tätä samaa matkaa, vaikken ittestäni täällä puolella oo hirveesti ilmotellutkaan. :D Näen meidän ajatuksissa paljon samaa, vaikka välillä myöskin eroja. Kiitos ihanasta blogista :)

    Terveisin, hiljainen aktiivinen lukija

    VastaaPoista
  17. Aivan mahtava kirjoitus. Olen seurannut blogiasi Helmin odotus ajoilta asti. Oma tyttöni on saman ikäinen.. ja toinen lapsi syntyy toivottavasti kuukauden päästä.. Tekstiisi on helppo samaistua ja se antaa voimaa jaksaa omassa arjessa.. Vaikka viime aikoina itse sitä on ollut vaikea uskoa että selviän arjen pyörityksestä ja huono äiti fiilis on ollut valloillaan..

    VastaaPoista
  18. Kaunis ja lämmin kirjoitus suloisista lapsista. Tempperamenttisen lapsen vanhempana on varmasti sekä onnea pursuavia, että epätoivoa täynnä olevia hetkiä. Mutta ne ilot varmasti korvaavat itkut ja hampaankiristykset.

    Ihailen tekstiesi sujuvuutta ja sitä, kuinka pystyt tuomaan ajatuksesi niin selkeästi esille kuitenkaan tunteita säästelemättä. Itse tyydyn oman vajavaisuuteni vuoksi vain kuviin.

    VastaaPoista
  19. Kiitos tästä kirjoituksesta. Esikoiseni on Helmiä viikkoa nuorempi, ja olen välillä täysin loppuunpalanut. Mieheni ajaa rekkaa työkseen, joten saatan viikossa olla yksin 6 päivää 2-vuotiaan ja 3-kuisen kanssa.
    Sairastin masennusta ennen poikia, nyt taas tuntuu vajoamisen alkavan. Käyn säännöllisesti neuvolan psyk.sairaanhoitajalla juttelemassa, etten ihan katoa.

    Kyyneleet tuli silmiin tästä tekstistä (ja kateudenpisto, taaperoni ei puhu vieläkään 10 sanaa enempää, saati lauseita). Olet upea äiti, nainen ja kirjoittaja. Nostan Sinulle hattua.

    VastaaPoista
  20. En varmaan myöskään ole ikinä kommentoinut.. Itsellä lähes samanikäiset lapset, ja blogia olen seuraillut Helmin odotusajasta lähtien. Hieman kanssa masennusta ilmassa toisen synnytyksen myötä, ja tää blogisi antanut aivan uskomattoman paljon vertaistukea tähän elämään:) Joka päivä pitää käydä tsekkaan onko tullut päivityksiä! Välillä kun itselläkin rankkaa, mietin miten ihmiset jaksaa kirjoitella blogejaan.. mutta onnesta jaksaa! Suurkiitokset sulle:)

    VastaaPoista
  21. Ihana teksti ja ihanat kuvat!
    Minusta on edelleen kiehtovaa, miten paljon blogin pitäminen voi antaa yhtä aikaa kirjoittajalleen ja sen lukeminen lukijoille. Nimimerkillä kokemuksia molemmissa päissä olemisesta on kuitenkin jo yli vuosi täälläkin. :)

    VastaaPoista
  22. Voi kiitos kauniista sanoista! En ole todellakaan lopettamassa, ei hätää, mutta alunperin ajattelin lopettavani raskausblogini kun vauva syntyisi. Vaan niin tuli raskausblogista jotain muutakin.. :)

    Ja eikä, niin lähekkäin on meillä esikoiset! Lupaathan heti tulla kertomaan, kun toinen käärö on maailmassa (ellei jo ole)? Musta vauvauutiset on mahtavia ja liikutun aina!

    VastaaPoista
  23. Kiitos sinulle kun jaksat lukea hyvistä JA huonoista päivistä. ;)

    VastaaPoista
  24. Musta se oli ihan selkeä, tai ainakin sain hyvin selkoa. ;)

    Muistankin sut piiitkän ajan takaa, ja blogisi tietysti myös. Ihastelin estetiikan nälkääsi ja sitä kuinka se näkyi, ja varmasti näkyy myös yhä edelleenkin, teidän arjessanne. Kiva tietää, että olet yhä edelleen siellä ruudun toisella puolella :)

    VastaaPoista
  25. En osaa vastata tähänkään muuten kuin kiittäen. Siis kiitos!

    VastaaPoista
  26. Kiitos teille - te teette tästä niin mielekästä. :)

    VastaaPoista
  27. Ihana olet sinä, mun vakkarikommentoijani. On hauskaa, miten jo sähköpostia avatessa tutun nimimerkin näkyessä ruudulla tulee hyvä mieli. Sun nimimerkistä tulee aina, se on niin hauska ja mieleenpainuvakin.

    VastaaPoista
  28. Uskomatonta, että mekin ollaan "tunnettu" toisemme jo yli 2 vuotta! :D On ollut mahtavaa kulkea tätä matkaa rinnakkain. Mua hieman harmittaa, että ne syväluotaavimmat postaukset on jääneet pois, mutta samaa olen itsekin tehnyt uuden blogin myötä (tosin eri syistä).

    Nyt Esikoinen kutsuu syöttämään joten en ehdi kirjoitella muuta. Tarkasti kaiken täältä luen!! :)

    VastaaPoista
  29. Minä aloin lukemaan blogiasi vähän ennen kuin Helmi syntyi (kaksi viivaa nähtiin meiän perheessä kuukausi ennen Helmin syntymää) ja siitä lähtien olen notkunut mukana. Montaa blogia olen tässä välillä alkanut seuraan, mutta ne on yksi kerrallaan tipahtanut pois. En osaa selittää mikä on se mikä minut pitää menossa mukana, mutta joka päivä mä odotan onko tullut uusia kirjoituksia ja pitkien taukojen aikana olen pelännyt jotain pahaa tapahtuneen. Olen saanut kirjoituksistasi niin paljon vertaistukea, vinkkejä ja ideoita. Kiitos kaikista niistä ja toivottavasti jaksat kirjoitella edelleen!

    VastaaPoista
  30. Ihanuutta, nyyttimme syntyi tänään, laskettuna päivänään klo 2.22! Saimme siis toisen pojan, olkoon hän meidän potra perjantaiprinssimme <3 Muistuttaa tässä vaiheessa kovasti 2-vuotiasta isoveljeään, mutta lisäksi hänellä on lumoavat hymykuopat :) Nyt tuhistaan onnellisina sairaalavuoteessa, joskin kotiin on jo kova ikävä!

    VastaaPoista
  31. Aaaaah, ihanaa! Miljoonat onnittelut pikkuveljestä koko koplalle! <3 Ihan rinnassa läikähti sellainen onnentunne, vauvauutiset on aina parhaita! Miten meni synnytys? Ilmeisesti olet ainakin täysissä ruumiin ja sielun voimissa, vauvantuoksussa :)

    VastaaPoista