Social Media Icons

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Myrkyttä puhdasta (ja arvonta!)

1223

Lasten myötä olen kiinnittänyt enenevissä määrin huomiota siihen, millaisilla mömmöillä meillä kotona siivotaan, mitä käytän omalla ihollani ja minkälaista kemikaalikuormaa kannammekaan. Lapset työntävät kaiken suuhun, nuohoavat lattioilla, nuolevat keittiön pöytää ja järsivät kaapinovia. Tällä hetkellä tietysti nuohoaa ja suuhunsa tavaroita työntää vain taapero, mutta vauva tulee kovaa vauhtia perässä.

Olen hiljalleen siirtynyt ekologisempiin ja vähemmän myrkyllisiin puhdistusaineisiin niin pyykätessä kuin siivotessakin. Blogin kautta sain hiljan testattavakseni Pikkukengurun maahantuomaa Aquaint-puhdistusvettä, joka tappaa sekunneissa 99,9% bakteereista, mutta ei sisällä lainkaan alkoholia eikä ole vaarallista nieltynäkään tai iholla.

Aquaint on täysin myrkytön, sillä sen ainesosia ovat ainoastaan vesi ja luonnollinen hypokloorihapoke (HCIO). Hypokloriittia syntyy ihmisen immuunijärjestelmässä ensireaktiona elimistöön tunkeutuneisiin mikrobeihin. Aquaint toimii siis samalla periaatteella kuin ihmisen keho taistellessaan bakteereita vastaan. Se tuhoaa bakteerit sekunneissa, jättäen puhdistettavalle pinnalle vain vettä. Tästä syystä Aquaintia ei tarvitse huuhdella pois käytön jälkeen. Aquaintia voidaan käyttää kaikkialla missä tavallista desinfiointiainettakin: käsien, ihon, wc-istuinten ja muiden pintojen puhdistamiseen. Aquaintin myrkyttömyydestä johtuen sitä voidaan käyttää lisäksi esimerkiksi vauvojen tuttipullojen, tuttien ja lelujen puhdistukseen. [lainattu maahantuojan sivuilta]

Itse yllätyin henkilökohtaisesti sen puhdistustehosta kodin pinnoilla; rasvasormenjäljet katosivat peileistä ja ikkunoista vaivatta, samoin puhdistuivat keittiön työtasot ja kaapinovet. Jytkympään likaan käytän edelleen yleispuhdistusainetta, mutta esimerkiksi keittiön pöydän ja taaperon sormiruokailualustan puhdistan mieluummin myrkyttömällä Aquaintilla kuin yleispuhdistusaineella. Itselläni on alla olevassa kuvassa näkyvät kaksi kokoa, joista pienempi on käytännössä aina hoitolaukussa ja toinen keittiössä alati saatavilla. Mielestäni kaikista kätevimmillään Aquaint on leluja puhdistettaessa ja keittiön ruokapöytää ja tarjontinta puhdistettaessa. Ärhäkkään spaghettibologneeseen se ei toimi jos ruoka on ehtinyt kuivahtaa, mutta kyllä sillä irtoavat tavanomaiset margariinitahrat ja porkkanamössöt läpinäkyvästä tarjottimestakin. Hoitolaukussa se on oikea pelastaja; kahden tuttia syövän lapsen äitinä olen kerran jos toisenkin tuskastellut kun tuttinauhassakaan tutit eivät viihdy niin etteivätkö ne jossain kohtaa matkaa tippuisi auton tai kaupan lattialle. Kun keittämismahdollisuutta ei ole ja huutoraivari uhkaa iskeä, on oikeasti kätevää, että on mukana ainetta, jolla ne voi puhdistaa ja jota ei tarvitse huuhdella pois. Koska tavara on kummassakin koossa samaa, toimii isompi pullo myös pienemmän täyttöpakkauksena. Tykkään!

4

Tuotetestaukseni yhteydessä sain luvan arpoa neljälle onnekkaalle Aquaintia, ja jaossa olisikin kahdelle onnekkaalle hoitolaukkukokoa, kahdelle taasen isompaa kokoa. Kaikki tätä postausta kommentoivat osallistuvat arvontaan, joka kestää maanantaiaamuun (18.3.2013) saakka. Jos siis teille mahtuisi myrkytöntä ja nieltynäkin vaaratonta Aquaintia, jätä puumerkkisi alle!

adkide


PS. Kurkatkaahan Pikkukengurun facebook-sivua, josta löytyvät ajankohtaiset tarjoukset ja kampanjat. Allekirjoittanut taitaa ostaa tulevaa lastenhuonetta ajatellen kankaita ja viirinauhaa...

211 kommenttia:

  1. Kiva arvonta. Osallistun :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa niin loistavalle, että tuota tarvitaan ehdottomasti meillekin! Voiko tuota käyttää myös käsidesin sijaan käsien puhdistamiseen?

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa :) Tarpeeseen tulisi!

    VastaaPoista
  4. Ehdottomasti mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen mukana! :)

    VastaaPoista
  6. Ehdottomasti mukaan arvontaan! Toi olis aivan loistava tuote! Nimim. kohta kolmen alle kouluikäisen äippä.

    VastaaPoista
  7. Mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  8. Oi, tuo tulisi meille tarpeeseen! Siis mukana arvonnassa ollaan!

    VastaaPoista
  9. olispa kiva kokkeilla, mukana

    VastaaPoista
  10. Enpä olekaan tuosta kuullut! Mielenkiinnolla kokeilisin :)

    VastaaPoista
  11. Tuo olisi kyllä erinomaista meidänkin sormiruokailualustalle!

    VastaaPoista
  12. Jos arpaonni ei suosi niin sitten kyllä tulee ostoskorin kautta kotiin. Saakohan tätä muualta kuin netistä? (googletan kun ehdin, sieltähän se selviää..)

    VastaaPoista
  13. Vau.. kuulostaapa hyvältä aineelta :) Mukana arvonnassa

    VastaaPoista
  14. Kuulostaa hyvältä aineelta! Osallistun. :)

    VastaaPoista
  15. Ehdottomasti arvonnassa mukana! :)

    VastaaPoista
  16. Mukana! Olispa kätevät tuollaiset :)

    VastaaPoista
  17. Tähä siivoushullu perheeseen tuollainen pesuaine olis loistava lisä, eli mukana ollaan

    VastaaPoista
  18. Mukaan arvontaan :)

    VastaaPoista
  19. voi vitsit mikä tuote! pakko olla mukana, jos arpaonni vaikka suosisi :)

    VastaaPoista
  20. Kuulostaapa oikein näpsäkältä tuotteelta!

    VastaaPoista
  21. Onpa mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Tätä pitää hankkia, jos ei arpaonni suosi!

    VastaaPoista
  22. Mukana, kelpais meillekin

    VastaaPoista
  23. Voi kyllä! Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  24. Mahtava arvonta! Ehdottomasti mukana! :)

    VastaaPoista
  25. Mukana! Kuulostaa mielenkiintoiselta tuotteelta.

    VastaaPoista
  26. Kuulostaapa hyvältä aineelta!

    VastaaPoista
  27. Juuri sain suursiivouksen loppuun ja koko kämppä lemuaa puhdistusaineitten katkulta.. tätä testaisin mielelläni!

    VastaaPoista
  28. Kuulostaa todella hyvältä! Olen siis mukana.

    VastaaPoista
  29. Kuulostaa tosi hyvälle! Mukana!

    VastaaPoista
  30. Mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  31. Ehdottomasti mukana! Tolu ei ehkä oo maailman paras vaihtoehto lelujen ynnä muun puhdistukseen kun sen aika on :D

    VastaaPoista
  32. Vau, kuulostaapa kätevältä aineelta! Mukaan arvontaan siis!

    VastaaPoista
  33. Tutustumisen arvoinen pesuaine, mukana siis! :)

    VastaaPoista
  34. Mukana arvonnassa, meillä olisi tälle ihmeaineelle hommia ;)

    VastaaPoista
  35. Mukana arpaonnea kokeilemassa. Kyllähän tuota testata täytyy!

    VastaaPoista
  36. Mukana! Kuulostaa mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
  37. Ehdottomasti mukana!

    VastaaPoista
  38. Jee, jotain tollaistaoon juurikin ollut vailla! Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  39. Wau, ehdottomasti mukana arvonnassa! Eipä tarvitse miettiä mitä puhdistusainetta meille seuraavaksi ostetaan :)

    VastaaPoista
  40. Kuulostaa mielenkiintoiselta tuotteelta! Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  41. Mukana arvonnassa! Huippu tuote!

    VastaaPoista
  42. Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  43. Mukana arvonnassa ollaan.

    VastaaPoista
  44. Apua, tälle olisi tarvetta!! Toivottavasti arpaonni tärppää :)

    VastaaPoista
  45. Arvontaan mukaan :) tuollainen olis kyl hyvä!

    VastaaPoista
  46. Kuulostaapa hyvältä aineelta! Toivottavasti arpaonni suosii minua ;)

    VastaaPoista
  47. Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  48. Hyvältä kuullostaa! Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  49. Hep! Mukana! Tulevaa mammaa kiinnostaa kaikki tällaiset myrkyttömät aineet lastenhoidossa! =)

    VastaaPoista
  50. Mukana arvonnassa. Jos ei arpaonni suosi niin täyty silti ainetta hankkia, tosi hyvältä vaikuttaa! :)

    VastaaPoista
  51. Mukana ollaan ! :)

    VastaaPoista
  52. Kuulostaapa hyvältä, mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  53. Mukana arvonnassa! Tällä uskaltaisi antaa taaperon itsekkin suihkia ja pyyhkiä.

    VastaaPoista
  54. Mukana arvonnassa, ehdottomasti! :)

    VastaaPoista
  55. Meille kovasti kelpaisi myrkytön puhdistusaine.

    VastaaPoista
  56. Kelpaisi meillekin tuo ihmeaine. Kohta kahden lapsen taloudeksi muuttuva kotimme kaipaa helppoa puhdistusta :)

    VastaaPoista
  57. Mukana arvonnassa!

    -Elina.P

    VastaaPoista
  58. Itsekin koitan välttää tujuja pesuaineita ja tuo näyttäisi olevan aika omaa luokkaansa.. :) Mukana!

    VastaaPoista
  59. Mahtavaa ainetta, ehdottomasti arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  60. Mukana! Tällaista olenkin kaivannut!

    VastaaPoista
  61. Kuulostaa juuri kaipaamaltani aineelta!

    VastaaPoista
  62. Mukana.. (: Kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
  63. Ooih. Tuota olisi hyvä kokeilla!
    Mukana mukana! :)

    VastaaPoista
  64. tarvetta totisesti olisi, mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  65. Ehdottomasti mukana! Myrkyttömyys lapsen kanssa on aika komia juttu!

    VastaaPoista
  66. Kuulostaa ihan huipputuotteelta! Ehdottomasti mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  67. Todellakin mukana! On jo niin paljon osallistujia tähän et ois suorastaan koomista jos itse voittais, HAH!

    VastaaPoista
  68. No todellakin osallistun! Kuulostaapa hyvältä jutulta. :)

    VastaaPoista
  69. Tätä olisi kiva testata! :)

    VastaaPoista
  70. Kiinnostuin tästä puhdistusaineesta heti, kun mainitsit siitä blogissasi pari postausta sitten. Mukana siis ehdottomasti!

    VastaaPoista
  71. Osallistun ehdottomasti arvontaan. Itsekin olen herännyt juuri tähän kemikaaleilla läträämiseen. On kauhistuttavaa miten paljon ruokaan tai päivittäin käytettäviin tuotteisiin kaiken maailman myrkkyjä työnnetään, puhumattakaan esimerkiksi lastentarvikkeista (vaunuista, tuttipulloista) ym. jotka sisältävät erilaisia myrkkyjä.. Kyllä nämä tuotteet ovat ehdottomasti hankintalistalla vaikka arvonnassa en voittaisikaan!

    VastaaPoista
  72. Ihana arvonta, mukana ollaan! :)

    VastaaPoista
  73. Mäntysuovalle kilpailia :) chekc mukana!

    VastaaPoista
  74. ehdottomasti mukana! :)

    VastaaPoista
  75. Mukana ollaan arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  76. Vähemmän myrkyllinen siivousaine kuulostaa hyvälle, ja kelpaisi myös meidän taaperolla ja terrierilaumalla vahvistettuun talouteen. Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  77. Osallistun, olisi kiva kokeilla ainetta :)

    VastaaPoista
  78. Mukana arvonnassa :) !

    VastaaPoista
  79. Tälle olisikin tarvetta! :)

    VastaaPoista
  80. kuulostaa hyvältä! olen ehdottomasti mukana.:)

    VastaaPoista
  81. Tosi mielenkiintoinen tuote! Mukana siis arvonnassa :)

    VastaaPoista
  82. Mukana arvonnassa! Vauva juuri syntymässä taloon ja olen huomannut itsessäni paljon uusia JÄRKEVIÄ puolia, tämä lisääntynyt ekologisuus on yksi niistä ja hyvä niin!

    VastaaPoista
  83. Tätä ihmeainetta on kyllä pakko saada testiin! Siispä ehdottomasti mukana! BTW, sun blogi on päivieni piriste :)

    VastaaPoista
  84. Samoja kysymyksiä olen pienen lapsen kanssa pohtinut itsekin. Ehdottomasti siis mukana!

    VastaaPoista
  85. Mielenkiinnolla mukana! Olisi kyllä tarpeellinen tuote!

    VastaaPoista
  86. Hyvältä kuulostaa :). Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  87. Oi, kun kuulostaa hyvältä! Tuota täytyy kyllä käydä ostamassa, jos arpaonni ei kohdalle osu. :)

    VastaaPoista
  88. Vau, kuulostaapa hyvältä :)

    VastaaPoista
  89. Hei meillekin tämmöstä! Mukana ollaan! :)

    VastaaPoista
  90. Mukana! Taapero talossa ja vauva syntyy hetkenä minä hyvänsä, kiinnostaisi kokeilla tuota ainetta

    VastaaPoista
  91. Kuulostaa hyvältä tuotteelta!

    VastaaPoista
  92. Ehdottomasti mukana! nuo jos mitkä me tarvitsisimme kokeiluun :) Meidänkin taapero kun tykkää syödä ja maistella KAIKKEA, ja maanantaina syntynyt pikkuveikka sitten saa osansa kaikesta pöpöilystä.
    Pian hänkin jo nuolee lattiat puhtaaksi :P

    Ihania kuvia, odotan innolla uutta kotianne etenkin lastenhuoneiden osalta :D

    VastaaPoista
  93. Mukana ollaan. Ja taitaapa lähteä ostoslistalle muutekin mikäli arpaonni ei suosi, sen verran on osallistujia että todennäköisesti näin käykin..Mutta testiin menee tuote joka tapauksessa :)

    VastaaPoista
  94. Voi kun kiva ja hyödyllinen arvonta! Mukana ollaan :)

    VastaaPoista
  95. Kuulostaa tosi hyvältä aineelta. Osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
  96. Täälläkin, puolivuotiaan pojanviikarin äitinä, mukana ollaan! :)

    VastaaPoista
  97. Kuulostaa mahtavalta aineelta, mukana siis arvonnassa :)

    VastaaPoista
  98. Kyllä tulis tarpeeseen.. oonkin miettinyt millä alkais desinfioimaan kaikenmaailman lelut..

    VastaaPoista
  99. Ehdottomasti mukana! Mahtava tuote ja mahtava arvonta! :)

    Hei mulla olisi sellaista kysymystä koskien teidän ristiäisiä,
    eli tuotiinko teille lahjaksi kukkia, huolimatta siitä etteivät juhlat olleet kotonanne?
    Vai onko kukkien tuominen sellaisessa tapauksessa ei suotavaa...? :)
    Kiitos jos ehdit vastata. :)

    VastaaPoista
  100. Mahtava tuote! Pöpökammoinen kolmen äiti mukana arvonnassa. Tosi hienoa että tällaisia turvallisia puhdistajia tulee myös markkinoille kaikenmaailman myrkkyjen lisäksi!

    VastaaPoista
  101. Mukana ollaan. Kuulostaa aivan loistavalta tuotteelta!

    VastaaPoista
  102. Osallistun arvontaan. Pyrin käyttämään mahdollisimman myrkyttömiä pesuaineita (mm. Method) muutenkin. Tästä en ole aiemmin kuullutkaan.

    VastaaPoista
  103. Mukana! :)

    Sari.K-@luukku.com

    VastaaPoista
  104. Kylläpä kuulostaa todelliselta ihmeaineelta. Tuntuu ihan hassulta, että samalla tökötillä saisi lian irti pöydästä ja pöpöt tuteista.

    VastaaPoista
  105. Ehdottomasti mukana :)

    VastaaPoista
  106. Osallistun mielelläni :)

    VastaaPoista
  107. tälle olisi tarvetta, toivottavasti arpaonni suosii!!

    VastaaPoista
  108. Jippii, onnenhippusia mulle! Aurinkoa päivääsi :)

    VastaaPoista
  109. Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  110. Käyttöä olisi eli mukana arvonnassa ollaan! :)

    VastaaPoista
  111. Mukana. Kokeilemisen arvoista ja käyttöä tällaiselle tosiaan olisi :)

    VastaaPoista
  112. Oih, niiiin mukana! Toihan on just aine meille. Minä, pöpökammoinen äiti joka yrittää suojella vauvaa 7vk ja taaperoa 1,5v kaiken maailman bakteereilta. ;)

    VastaaPoista
  113. Osallistun myös arvontaan, kiitos!

    VastaaPoista
  114. Kuulostaa hyvältä, osallistun arvontaan!

    VastaaPoista
  115. Kuulostaa kyllä to-del-la mahtavalta tuotteelta..eli ehdottomasti mukana!

    VastaaPoista