Social Media Icons

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kamera käy, hymyä huuleen!

11 kommenttia , , , , Share It:
Jälkikasvuni on ehkä epäkiitollisinta valokuvattavaa ikinä. Viattomat yritykset tallentaa eteerisiä lapsuusmuistoja ensimmäisiltä vuosilta vesittyvät kerta toisensa jälkeen. Isompi viilettää suuna päänä ja jättää jälkeensä vain haamuraitoja ja tärähtäneitä kasvoja, pienempi mulkoilee epäluuloisen näköisenä järjestelmäkameraa tai vääntää kakkaa naama mutrulla silloin kun luonnonvaloa riittäisi parhaiten. Meillä on siis tuhansittain otoksia, joissa neitokainen kaivaa nenäänsä, sylkee makaroneja maitolasiin tai yrittää huiskia käsillään kameraa, ja tietysti roppakaupalla myös möllötyskuvia vakavakasvoisesta beibistä joka rypistelee kulmakarvojaan.

u1 u3blog u4blog

Onneksi tärähtäneiden ja huonosti valottuneiden otosten joukosta löytyy kuitenkin ne tärkeimmät; ensimmäiset askeleet, Linnanmäki-reissut ja mökkijärvessä polskuttelevat pienet varpaat. Armas on nyt suonut meille hymyjä jo hyvän tovin, mutta järjestelmäkamera aiheuttaa lähinnä paniikkireaktioita ja ne hetket ovat lukuisien yritysten jälkeen jääneet tallentumatta. Tänään yritin taas enemmän tai vähemmän huonolla menestyksellä, kamera polvien välissä, hartialla, leuan alla, you name it. Vaikka muistot kuvien takana ovat kuvanlaatua tärkeämpiä, nostan silti hattua niille, jotka ikuistavat fiiliksen niin, että joulukuun hämäränä iltana juhannuskuvia katsellessani tunnen jo koivuvastan tuoksun. Meillä lempitunikat ehditään sotkea jogurttiin alta aikayksikön, hymy on katoava luonnonvara kun lähistöllä on kamera ja asukuvissa suosikkiasusteena toimii reidessä roikkuva vajaa kaksivuotias. Joka muuten kävi wannabe-hymykuvien ottamisen aikaan hiiren hiljaa jogurttivarkaissa...

h1blog


Millaisia valokuvia teidän perhealbumiinne on tallentunut?

11 kommenttia:

  1. Mä jostain luin jutun tästä, että jollain tasolla valokuva albumit eivät ole enää sama asia kuin filmiaikaan, ne huonot otokset kun on aivan liian helppo poistaa. Puhumattakaan siitä, miten tuhlailevasti nykyään otetaan kuvia, kun ei tarvitse miettiä että montako kuvaa filmiin vielä mahtuu. Puolensa ja puolensa tietenkin, mutta mä olen kyllä yrittänyt pitää niitä huonompia ja lapsen mielestä varmasti nolojakin kuvia tallessa ja laittanut niitä ihan kansioihinkin asti.

    Siitä mä nykyään tykkään, kun on noi kuvakirjat, ne on niin helppo tapa teetättää kuvat paperille. Jos pitäisi paperikuvat teettää ja itse laittaa kansioihin, olisi tilanne vielä paljon heikompi...

    VastaaPoista
  2. onko vauvan nimi armas vai käytätkö vain lempinimeä armas ?

    VastaaPoista
  3. Meillä kyllä kamera laulaa päivittäin, mutta ne hyvät otokset ovatkin sitten harvemmassa... ;) Onneksi niitäkin välillä tulee, mitkä päätyvät teetettäviksi asti, vielä kun joskus saisi inspiksen järjestellä ne albumiin asti... :D

    VastaaPoista
  4. Argh, mun saamattomuutta 1,5 vuotiaan kahden ekan kuukauden kuvat on tuotettu paperille ja loput makaa tietokoneessa,sähköpostissa, puhelimissa ja kamerassa. Meillä on onnistuneita kuvia ja vähän sinnepäin kuvia. Jälkimmäisiä enemmän, koska äidillä ja isällä ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, miten kuvataan. Kamerakin on tekniikan iässä vanhus digikamera kesältä 2009.
    Musta ne kuvat, joissa ollaan makaroonit nenässä ja puurot rinnuksilla, on enempi tätä oikeeta elämää ja siksi kivempiä.(Myönnän että olin hetken kiukkuinen, kun valokuvaajan ottamissa kuvissa lapsella oli _väärät_ vaatteet päällä :D)

    VastaaPoista
  5. Vauvan toinen nimi on Armas ja sitä käytän netissä. :)

    VastaaPoista
  6. Mä en ole päässyt edes teettämiseen saakka! Nyt uuteen olohuoneeseen tulee kyllä tauluhyllyt ja 9 kehystä on ostettuna, sinne valikoitunee parhaimmat ja ihanimmat. Mutta mikä valinnanvaikeus!

    VastaaPoista
  7. Meillä ei ole käytännössä MITÄÄN paperilla ja vielä vähemmän varmuuskopioituna. Oops! :D Tiedän tuon tunteen vääristä vaatteista! Meidän perhepotretissa mun mies puki Helmille valkoiset juhlakengät trikoomekon kanssa ja laittoi vielä raitasukat (HEINÄKUUSSA!) niiden alle. Tämä huomattiin vasta studiossa. Junttiuden huipentuma... :D

    VastaaPoista
  8. "Äiti ottaa kuva kamelalla" Raikuu meidän talossa vähän väliä. Poju suorastaan rakastaa olla kuvattavana ja keimailee ja virnistelee kameralle. :D Tottunut pienestä asti. Tää kakkonen on vielä kouluttamatta ja ilme synkkenee heti, kun kamera lähestyy. Haussa on vielä, että miten sen mustan mötikän takaa saisi otettua niitä hymykuvia, kun hymyyn vaaditaan vielä, että nähdään hymyilevät kasvot. Mutta on niitä muutama onneksi tallennettuna. :) Mulle kuvat on aivan supertärkeitä ja niitten kautta saa kuin elää uudestaan ne parhaimmat hetket, jotka jäi täysillä kokematta, kun piti koko ajan kuvata. ;DDD

    VastaaPoista
  9. Tuo on ihan totta! Mummolassa kuvia katsellessani on jotenkin niin uskomatonta, miten yhden ihmisen elämä on voinut mahtua yhteen ainoaan valokuva-albumiin. Siellä on kuva kastejuhlasta, pyhäkoulusta, ensimmäiseltä koulupäivältä, perhepotretti lapsuuden perheestä, kihlajais-ja hääkuvat, lasten ristiäiset. 40-vuotispäivät. 60-vuotispäivät. Lapsenlapset. Hautajaiset. Siltä näytti ihan oikeasti isomummuni pieni valokuva-albumi kun sitä joskus katsoin. Nykyään minä voin ottaa kuvia albumillisen verran yhdessä päivässä. Toisaalta on kuvamuistoja ja muistijälkiä lapsille, ja aika huono olen kyllä poistamaan niitä huonojakaan kuvia, jos niissä on sitä kaivattua fiilistä tai hauska tarina takana. ;)

    VastaaPoista
  10. Joo, meilläkin esikoinen kyllä poseeraa ja haluaa kuvata myös, mutta vauvapirulainen on kyllä tapakoulutuksensa alkumetreillä kun etsimen läpi näkyy vain lautassilmäinen ja järkyttyneen oloinen vauva. :D

    VastaaPoista
  11. Ihana tuo viimenen otos <3 Jotenkin nii hellyttävä! :)

    VastaaPoista