Social Media Icons

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Choose your battle

10 kommenttia , , , , , , , , , Share It:
h1b

Alle kaksivuotiaan maailma ja mielenkiinnon kohteet tuntuvat toisinaan täyttyvän kielloilla ja ehdoilla. Allekirjoittaneen pipoa kiristää aika ajoin, ja kiellettyjen asioiden lista paisuu. Paukkuva kattila voi räjäyttää tajunnan neljän tunnin yöunien jälkeen ja biojäteastiasta mystisesti keittiön lattialle päätyneet kahvinpurut saavat otsasuonen pullottamaan. Viime aikoina olen kuitenkin koettanut löysätä nutturaa, ja mennä hieman niin ikään virran mukana niin kauan kun se ei tunnu kohtuuttoman työläältä tai vaaralliselta. Perimmäisenä syynä on tietenkin väsymys ja pyrkimyksenä päästä kaikkia osapuolia miellyttävään ratkaisuun, oli kyse sitten pukemisesta, syömisestä tai vaipanvaihdosta. Minä olen jatkuvan kieltämisen sijaan sanonut kyllä, tietyin reunaehdoin. h5

Tänään esimerkiksi maidon juominen kahvimitalla oli se juttu. Nälkälakkotaistelun sijaan päätin hämäyksen vuoksi suostua järjestelyyn - sillä ehdoin, että lounas menee napisematta naamariin ja että maitomukista ei kuoriudu suihkulähdettä (sitäkin nimittäin tapahtuu). Kaikki olivat tyytyväisiä; vauva sai nukkua rauhassa päiväunensa, ruokalautanen tyhjeni ja pöydästä poistuttiin hyvässä hengessä päiväunille. Kukapa minä olen sanomaan, millä keinoin maitolasillinen kumotaan kurkkuun? Jos kahvimitta tuntuu hyvältä, ja sivullisia uhreja ei synny, niin käytän mieluummin tiskirättiä kuin voimasanoja (sitäkin nimittäin tapahtuu). Periaatteen naisena olen taistellut tuulimyllyjä vastaan aivan tarpeeksi pitkään. Meneillään on uusi aikakausi.

Loogisen ajattelukyvyn parantuessa joistakin ongelmista ja taistoista aletaan onneksi hiljalleen päästä. Hän haluaa kyllä ennemmin tai myöhemmin lapaset käsiin pakkassäällä ja vaipan jalkaan koska ei käy potalla eikä pidä märistä housuista. Hammastahnatahrat kasvoissa eivät kaada maailmaa, mutta tietysti on asioita, joista en tingi; turvavyöt laitetaan autossa aina kiinni, huusipa lapsi miten pitkään tahansa ja ruoka-ajat ovat selvät ja säännölliset, eikä jääkaapilla juosta muulloin (tai ainakin siihen pyritään..). Uhmaikä tuo tietysti oman kapinalisänsä, ja toisinaan lapsi huutaa lattialla maaten lohduttomana ihan vain periaatteen vuoksi.

Minusta helpommalta on tuntunut joustaa niissä asioissa joissa joustaa voin; kuralätäköissä hyppimisen kieltämisen sijaan olen alkanut metsästämään kivoja ja tarkoituksenmukaisempia kumisaappaita, turmion D-tipat on vaihdettu jo aika päivää sitten pureskeltaviin, salmiakinmakuisiin D-vitamiinitabletteihin ja hattutaistotkin loppuvat kun laitan hänen lempi(trikoo)myssynsä alle vain merinovillakypärämyssyn. Win-win!

Missä sinä joustat? Mikä on taistelu, jota et häviä? Tai jossa luovutat?

10 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus! Meilläkin erittäin ajankohtainen aihe. Syömisen suhteen en jaksa enää "nipottaa". Olen huomannut, että lapsi pärjää yleensä ihan mainiosti, vaikkei esim aamupalalla ruoka maistu kunnolla. Tilanne korjaantuu viimeistään lounaalla :) enkä heti tuskastu, jos iltapuurolla aukinaisen suun sijaan näytetään napakkaa päänpudistelua. Mutta esimerkiksi päiväunista en tingi. Lapsi tarvitsee ne (vaikkei ole itse aina samaa mieltä ) ja äiti tarvitsee päivällä pienen hengähdystauon! :) Herkkuja saa joskus (keksi,pulla,jäätelö ynm) mutta karkit,sipsit ja limut saa pysyä pienten käsien ulottumattomissa vielä toistaiseksi.. Tässä herkkuasiassa on jo lipsuttu aika paljon alkuperäisestä suunnitelmasta, mutta uskon ettemme ole sen suhteen ainoat "lepsut" vanhemmat.

    VastaaPoista
  2. joskus kielsin tyhjentämästä meidä kippo kaappia, mut enää en jaksa ja ku neiti on tyhjentäny kaapin järjestelee hän ne takaisin, joten mitää vahinkoa ei tapahdu. tyhjien pullojen kaapista neiti saa limupulloi hakea ja kannella niitä ympäriinsä. mutta roskiskaapille ei ole asiaa, eikä sielt syödä mitään.

    VastaaPoista
  3. Mun laukun saa tyhjentää, jos siitä kerran tulee parempi mieli. Lompakkoa saa tutkia ja kuitit ottaa pois. Muovirojulaatikot saa myös tyhjentää, mutta pitää auttaa myös siivoamaan. Roskiskaapille ei ole asiaa, eikä mun terveyssidepaketteja tarvii aukoa ensin sitä pakettia ja sitten jokaista sidettä erikseen (tapahtui siinä neljässä minuutissa, kun täytin pyykkikoneen toisella puolella taloa). Meilläkin on d-tipat jätetty jokin aika sitten pois ja tilalla on ne vadelmanmakuiset pastillit. Leipää saa sitten, kun lautanen on tyhjä. Makeaakin, kun on syöty ruokaa ja muutkin syö. :)

    VastaaPoista
  4. Mä kyllä joustan aika monessakin asiassa, ihan jo senkin takia, etten halua olla koko aikaa kieltämässä. Ruokalautasen saa kipata nurinpäin pöydälle, jos ruoka suoraan pöydältä maistuu paremmalta... Parempi niin, kuin kiukutella ja olla syömättä ;)
    Paljon kun on niitäkin tilanteita missä ei voi antaa periksi, mitään vaarallista ei tietenkään saa tehdä, nukkumaan mennään äitin aikatalun mukaan (ainakin useimmiten..) koiria ei kiusata jne...

    VastaaPoista
  5. Hyvä kirjoitus. :)
    Mä olen ollut ennen melko nipo ja Jupe on ollut vielä pahempi, mutta nyt on ollut pakko alkaa pikkuhiljaa höllätä. Lapsi on kuitenkin lapsi, eikä elämän tarvi olla vielä niin vakavaa. Välillä saa syödä niin, että koko naama peittyy ruokaan ja pihalla saa remuta niin, että kura lentää. Pöttilaatikot tyhjenee ja kotileikit valtaa koko talon. Jos lapsi tykkää imuroida, niin ottakoot imurin kaapista ja mopin toiseen käteen. Pesuaineet ja likaiset rätit saa jäädä ylähyllylle, mutta muut on Pojunkin käytettävissä. Lastenhuone saa mennä kaaokseksi, kunhan sitä välillä myös siivotaan yhdessä. Oikeastaan olen yrittänyt pitää mielessäni semmoista sääntöä, että jos leikki ei vahingoita lasta tai muita ympärillä olevia, niin antaa leikkiä. Sotku on vain sotkua. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos!

    Tuo herkkuperiaatteista lepsuminen kuulostaa niiiiin tutulta. Mä olin kauheasti niitä vastaan, mutta kyllä ne lapset maistamattakin oppii niitä haluamaan! Helmi on esimerkiksi tunnistanut jo hyvän tovin kakut ja pullat, vaikkei niitä ole annettukaan. Onneksi suklaakakku ei kelpaa, eikä hän halua edes maistaa, katsoo vain tummaa mudcakea ja toteaa "yööök". :D

    VastaaPoista
  7. Heheh, meillä kippokaappi on ollut ensimmäinen johon on saanut mennä. Ja keittiössä kyllä se ainoakin. :)

    VastaaPoista
  8. Ihanan rennolta kuulostaa teidän meininki!

    VastaaPoista
  9. Kiitos!

    Voisikohan meidän kummankin hellittämiseen syynä olla se toinen lapsi? Luulen että sillä on vaikutusta. Tietämättömänä pönttönä muuten kyselen, että mikä pöttilaatikko? :D

    VastaaPoista