Social Media Icons

tiistai 12. helmikuuta 2013

Synnytyskertomus

9 kommenttia Share It:
2

Joulu, uusi vuosi, hammasvaivat, sivuston siirtyminen, muuttovalmistelut ynnä muut ovat pitkittäneet tämän tekstin kirjoittamista ja julkaisemista, vaikka sitä onkin kyselty lukuisia kertoja. Kuten otsikostakin voinee päätellä, näppäimistöllä kuumottaa seitsemän viikon takainen toisen lapsen syntymä.

Puolen yön aikoihin alkoivat napakammat ja kohtuullisen säännöllisetkin supistukset (väli 6-7 minuuttia), joista riemastuttuani en malttanut pysyä paikoillani - siivoilin keittiötä, järjestin eteisen kaappeja, pesin vessaa. Avomieheni yritti saada minua sohvan pohjalle katsomaan elokuvaa, mutta kauhukeittiö ei olisi kestänyt lapsenvahteja ennen treffejä siivousliinan kanssa, ja niin minusta kuoriutui ikiliikkuja. Supistukset eivät käyneet kipeämmiksi, eikä väli tihentynyt, mutta aiemmalla synnytyshistoriallani minut pyydettiin kuitenkin näytille synnytyssairaalaan, jonne saavuimme kahden aikoihin yöllä, ensin hälytettyäni vanhempani lapsenvahdeiksi. Sairaalassa supistukset loppuivat kuin seinään, mutta synnytysosaston rauhallisen tilanteen ja ulkona vallitsevan lumimyräkän vuoksi meitä pyydettiin jäämään sairaalaan yöksi. Sisätutkimuksen tilannekin oli masentavat kolme senttiä auki, ja kätilö arveli, ettei vauva ole vielä valmis syntymään, kun majailikin aika ylhäällä vielä ja supistukset loppuivat levossa.

Katselin kelloa, itkin lohduttomana ja katselin monitoria, johon ei piirtynyt supistuksia tuntiin. Tunsin suunnatonta häpeää, mietin pettyneenä kuinka kertoisin vanhemmilleni, että olen hälyttänyt heidät turhaan keskellä yötä lapsenvahdeiksi ja raahannut sairaalakassinkin mukaan. Tuntui, että olin tuhlannut kaikkien aikaa. Nolotti.

Kolmen ja neljän välissä supistuksia tuli kolme, ja olin ehtinyt selata lempiblogieni päivitykset ja lööpit moneen kertaan, kun tunsin tutun poksahduksen, kuin saippuakuplan puhkeavan. Tasan neljältä aamulla lapsivettä alkoi lorista hiljalleen pitkin sairaalan sänkyä. Viiden minuutin välein tulevat säännölliset supistukset alkoivat heti. Koska vauva ei ollut kiinnittynyt, kaikki lapsivesi ei mennyt ja sitä oli todella runsaasti (jonka vuoksi jouduin ravaamaan äitiyspoliklinikalla kontrolleissakin) , jouduin toiveideni vastaisesti jäämään kylkimakuulle sängyn pohjalle odottamaan vauvan kiinnittymistä. Ensimmäinen tunti sujui rattoisasti synnytyslaulun oppien mukaisesti, ja siihen asti kivunlievityksenä toimi illalla kotona otettu gramma panadolia.

Viideltä kätilö tuli tekemään sisätutkimuksen ja totesi että kuusi senttiä avautuneena olisi tuhannen taalan paikka kutsua osastolla oleva anestesialääkäri epiduraalipuudutusta varten paikalle. Emmin neulakammoisena monta hetkeä vaikka olinkin kirjannut puudutustoiveen synnytyssuunnitelmaani, mutta koska en edelleenkään saanut liikkua ja supistuskäyrä alkoi näyttää aika hurjalta, päätin ottaa puudutteen, jonka laittamisen ajan sain hengittää ilokaasua pahimpaan jännitykseen. Kaasumaski jäi kaveriksi puudutteen antamisen jälkeenkin. Epiduraali alkoi vaikuttaa nopeasti ja tehokkaasti ja naureskelin avomieheni kanssa monta kertaa, että synnyttäminen onkin perjantaiaamun rattoisaa ajanvietettä. Puhe pulppusi milloin tiedekunnan ääliöistä, milloin Clint Eastwoodin elokuvista. Supistuksen tullessa nappasin vain kaasumaskin ja käskin kaikkien pitää turpansa tukossa. Avomiestäni nauratti monta kertaa helpottunut ilmeeni kun sanoin "no niin, nyt se alkaa helpottaa. Jatka vaan".

Hieman epiduraalin jälkeen kätilö laittoi minulle oksitosiinitipan käteen, sillä vauva ei edelleenkään kiinnittynyt ja minä halusin jo liikkeelle. Sänkyyn jäin silti, odottelemaan jotain tapahtuvaksi. Aamulla kello 6.40, siis kaksi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia lapsivesien menon ja säännöllisten supistusten alkamisen jälkeen, tunsin hienoista painetta lantiossa, en kuitenkaan tarvetta ponnistaa. Kätilö teki sisätutkimuksen ja riemuissaan totesi, että vauva on viimein kiinnittynyt ja että olen 8 senttiä auki. Hän laittoi pinnin vauvan päähän sydänääniä seuratakseen ja sanoi, että voisin liikkua tai nousta pystyyn hetkeksi, hän itse lähtisi ansaitulle kahvitauolle, jonka jälkeen voisimme miettiä ponnistusasentoa. Kun kätilö lähti huoneesta, käänsin kylkeä ja tunsin karmaisevan muljahduksen ja järjetöntä tarvetta ponnistaa. Ja ponnistinkin, kiljuen, en laulaen, vieressäni mies "rentoudu, rauhoitu, hengitä, käytä ääntä"-mantransa kanssa hoitohenkilökunnan kutsunappia epätoivon vimmalla rämpäten. Kätilö juoksi huoneeseen, näytti hetken kauhistuneelta ja rauhallisesti totesi, että "pää näkyy, älä ponnista, minä laitan hanskat käteen". Toinen kätilö ei kutsusta huolimatta ehtinyt paikalle ponnistusvaiheeseen, ja omakin kätilöni sanoi ottaneensa koppia vauhdilla syntyneestä vauvasta. Viimeisestä (8 cm) sisätutkimuksesta vauvan syntymään kun kului ruhtinaalliset kaksi minuuttia.

Vauvan synnyttyä synnytyssalissa tuli hiljaista. Hän oli hieman sinertävä ja veltto, ja meni monta hetkeä ennen kuin kuultiin ensimmäinen kuuluisa parkaisu. Kätilökin oli ihan hiljaa ja vakava ilme kasvoillaan. Alkujärkytyksestä toivuttuaan vauva osoittautui ilmeisen virkeäksi tapaukseksi jonka ensi-imetys synnytyssalissa kesti tunnin.

1

Koska vauva tuli aika vauhdikkaasti, ei repeämiltä säästytty. Yllätyksekseni synnytyksestä ja raskaudesta toipuminen on silti ollut nopeaa, eikä haavakaan vaivannut kuin ensimmäisen viikon. Parissa viikossa raskaus ja synnytys oli muisto vain, liitoskipuineen ja tikkeineen. s213

Pieni-suuri Unski oli 54 senttiä pitkä ja (epikriisin mukaan, meillä on kaksi erilaista lukua merkittynä) 4662g painava. Laskettuun aikaan oli vielä viisi päivää, eli viikkoja koossa 39+2. Synnytyksen kestoksi merkittiin 2 tuntia 42 minuuttia, mutta ensimmäisistä napakammista supistuksista (jotka taukosivat) vauvan syntymään meni vajaat seitsemän tuntia.

Itselleni jäi synnytyksestä mitä parhaimmat fiilikset, ja koen että toiveeni täytettiin siinä missä ne olivat mahdollisia - toivoin ammetta kivunlievityksenä, ja etten joutuisi sänkyyn makaamaan, mutta lapsiveden suuren määrän ja vauvan kiinnittymättömyyden vuoksi olin kylkimakuulla koko synnytyksen, ja ponnistin synnytysjakkaran sijaan puoli-istuvassa asennossa - kai, muistan kätilön vain käskeneen miestäni pitämään minusta kiinni jotten tippuisi sängyltä. Ensimmäisestä synnytyksestä poiketen koen olleeni koko ajan tietoinen ympärillä tapahtuneista asioista ja pysyneeni synnytyslaulun (tiedän, se kuulostaa hippimäiseltä mutta toimii) ja hengittämisen avulla rauhallisena. Kivunlievitys oli kohdallaan, vaikka tottahan supistukset olivat todella kivuliaita etenkin oksitosiinitipan saamisen jälkeen. Niiden välissä hengähtäminen vain tuntui helpommalta. Kätilö oli mahtava, ja tuki paitsi minua, myös avomiestäni ja antoi hänelle avuja minun tsemppaamiseen ja tukemiseen. Minulle jäi synnytyksestä hienot muistot, mutta kolmatta kertaa tähän tuskin ryhdyn - ainakaan ihan pariin vuoteen...

9 kommenttia:

  1. sulla oli kyl sellainen synnytys, että jäin lukemisen jälkeen vaan tuijottamaan monttu auki :--D sut on kai luotu tuohon hommaan! Ihana Pikku-Unski <3

    VastaaPoista
  2. Olipa teillä vauhtia kerrakseen. Itku tuli itselläni silmään lukiessani kohtaa, jossa synnytyssaliisi laskeutui hiljaisuus... Mahtoi olla raastava hetki. Onneksi pikku-Unski voi kuitenkin hienosti ja sinäkin toivuit nopeasti! Itselläni toipumiseen meni pari viikkoa kauemmin, mutta kummasti ne kivut sun muut unohtaa, ja varsinkin nämä muiden synnytyskertomukset saavat vauvakuumeeni jo heräämään. :)

    VastaaPoista
  3. Muistan ton karmivan hiljaisuuden ja sen, miten paniikissa jo ähkäisin "miksei se itke". No, ei kai itkenyt kun oli reppana kiskaissut lapsivettä keuhkoihin niin että piti ensin yskiä ne pois.

    Niin ja hieno juttu, ettei jäänyt traumoja tai muutakaan vaikkei mennyt ihan toiveiden mukaan. Mä olin myös sidottu sänkyyn koko lähes 8h ajaksi, vaikka ihan muuta toivoinkin. Aina ei vain mene niinkuin elokuvissa ja sille ei voi mitään. Pääasia että terve vauva on täällä.

    Suloinen Unski.<3

    VastaaPoista
  4. No huh. Muuten aika mukavan vikkelä ja pakkomakuuasentoa lukuunottamatta "vaivattoman" (niin kuin synnyttäminen nyt koskaan voi olla) kuuloinen synnytys, mutta toi lopun kiireellinen ponnistus on kuin elokuvista. :D Kauhu sellaisista. ;) Onneksi jäi hyvä fiilis kuitenkin, se on tärkeää! Aina muuten mielenkiintoista kuulla muiden synnytystarinoita. Itselläni kaksi lasta ja viimeisestä synnytyksestä pian kaksi vuotta. Kuitenkin niin tarkkaan muistaa ne fiilikset ja osaa vaikka samantien kerrata joka tapahtuman yksityiskohtaisesti. On ne niin isoja juttuja elämässä. <3

    VastaaPoista
  5. Vannomatta paras :) mieki sanoin vuosi sitten että ei enään koskaan ja kohta vois jo olla valmis :D no ei nyt sentään ihan vielä ;)
    Ihanasti kirjoitit Unskin maailmaan tulosta!

    VastaaPoista
  6. Olipa mukava lukea synnytyskertomuksesi. Hieman alkaa jännittämään, että millainen kokemus itsellä on edessä ja koska ja missä :)

    VastaaPoista
  7. Oli tosi mukava lukea sinun synnytyskertomus! :) Ehdin jo innolla odotellakin tätä:D

    VastaaPoista
  8. Hei. Oletko poistanut Helmin synnytyskertomuksen vai miksiköhän en saa sitä auki? Lueskelin vanhoja juttuja ja olisin halunnut lukea senkin.

    VastaaPoista