Social Media Icons

tiistai 5. helmikuuta 2013

Känkkäränkkä

18 kommenttia , , , , , , , , , , Share It:


Mihin on kadonnut minun lapseni? Meillä asustaa vain taapero, joka puree oksennustaudin kourissa vessapönttöä halaavaa äitiä, tönii mummolan koiria, kiusaa muita lapsia ja sulkee korvansa kun käsketään pyytämään anteeksi. Samainen taapero repii siivouspäivänä imurin johdon irti, heittelee kirjahyllyn kirjat lattialle kun imetän ja piirtää kynällä tietokoneruutuun kun valvovalta silmältä pääsee hetkeksi pakoon. Hän heittäytyy levyksi kaupan lattialle ja vaatii raahaamaan koko leluosaston kassalle. Hän polkee jalkaa, huutaa "eeeeiiii" ja tönii pois kun häntä haetaan pahanteosta pois. Uusinpana ulottuvuutena on käsien painaminen korville ja pään kääntäminen hiiiiitaaasti pois - "mä en kuule sua".

Sanavarasto on vielä suppea ja täynnä yleispäteviä sanoja, joiden tarkkaa merkitystä on hankalaa nimetä. Esimerkiksi kakka tarkoittanee yleisesti ottaen pesua tai suihkua. Kakka yhdistettynä vaipan kaivamiseen tuskallinen ilme kasvoilla on vain keino päästä kylpyhuoneeseen lotraamaan vedellä ja vettä voi tarkoittaa mitä tahansa juotavaksi kelpaavaa. Koska yhteisiä sanoja ei juuri ole, on kommunikointi melko mahdotonta uhmaraivon iskiessä, ja esimerkiksi anteeksipyynnön peräänkuuluttaminen on työlästä ja tuloksetonta.

Aiemmat minä itse-tai minä en missään tapauksessa-kaudet ovat saaneet osakseen pahanteon, läpsimisen, puremisen ja ilkivallan. Olen yön pimeinä tunteina miettinyt niiden perimmäistä syytä, pohtinut mitä olen tehnyt väärin. Olen varma, että kodissamme asustaa taltuttamaton koulukiusaaja, ja että olen mokannut pahemman kerran. Kuulen jo korvissani syyttävät sanat perhepedissä nukutuista kuukausista, pitkähköstä imetyksestä ja ehkä jopa spekulaatiot sormiruokana tarjotuista porkkanatikuista kaiken pahan alkuna ja juurena.

Tai ehkä tämä on vain yksi niistä kuuluisista kausista. Siis ajanjaksoja, jolloin ei tiedä kuinka auttaa lastaan, joita ei osaa kohdata aina oikein, ja joista kantaa aina huonoa omaatuntoa loputtomiin. Uhmaikä, sinäkö se oletkin? Jos nyt lähtisit, koska olisit poissa? Oikeasti, voiko tästä selvitä ehjin nahoin?

18 kommenttia:

  1. Argh, kuulostaa raivostuttavan tutulta! Ikävintä on kun pikkuveli saa osansa mielenosoituksista, potkuilla, repimisellä tai hampailla. Äiti häpeää kylässä silmät päästä kun pikkumuru repii leluja kädestä, sen jälkeen tönäisee kaveria ja sitten vielä juoksee karkuun kun yrittää komentaa...

    Mut ne on varmaan ne porkkanat....

    VastaaPoista
  2. Täälläkin "kamppaillaan" päivittäin uhmiksen kanssa..
    Uhmaa on kestänyt nyt reilun vuoden, tyttö on nyt 2vuotta 3kuukautta. Ja uhmaaminen tuntuu vaan pahenevan koko ajan.
    Itse en edes enää muista minkälainen tyttö oli kun uhmaa ei vielä ollut. En muista miltä tuntui kun sain pukea hänelle vaatteet ilman että hän hangoittelee vastaan, tai että syömisestä ei tullut sellainen show..
    Inhottavinta meidän tytön uhmassa on se että hänellä on tapana kiljua täyttä kurkkua kun joku asia ei mene niinkuin neiti haluaa. Ja hänellä on niin tajuttoman kova ääni että on suuri ihme etten minä tai tytön isä ole tullut vielä kuuroksi!
    Ihanaa kun kirjoitat tästä aiheesta, helpottaa kuulla kun muillakin uhmaillaan.. :)

    VastaaPoista
  3. kyllä kuulostaa niin tutulta.. hiki tuli tänäänkin neuvolassa kun taapero kävi jokaisen hoitajan huoneessa juosten räkäisesti karkuun kun mä juoksen 8kk vauva sylissä ja yritön pelastaa papereita pöydiltä ja oli tämä tietokoneellakin.. voin sanoa että on aika ehtiväistä sorttia.. hiki tuli.. ja kyllä meilläkin nuorempi saa kärsiä läimäytyksistä ja potkuista.. kaipa se kuuluu ikään.. meillä ei syöty porkkanoita kun vasta isompana joten meillä syypää on varmaan se päärynä:) osaa se ralastavakin olla muttakun sillepäälle sattuu niin tuhoa tulee ja korvat on missä lie kun ei kuuntele :)

    VastaaPoista
  4. korjaan: ..uhmaa on kestänyt noin vuoden..

    VastaaPoista
  5. Erittäin tutun kuuloista tuo tekstit ja yllä olevat kommentit. Meillä karjutaan EI:n sijasta kaikkea muuta, ja yleensä vain karjutaan. Pikkuveli on välillä herätetty kesken unien, kerhossa tönitty kaverit nurin, neuvolassa karattu, äitiä purtu. Mut meillä ei ole edes tarjottu niitä porkkanoita. Missä siis syy? ;) Toivottavasti selvitään ehjin nahoin, ja itsetunnoin..

    VastaaPoista
  6. Penteleen porkkanat! ;) Tuo kuvaus karkuun juoksestavasta lapsesta kuulostaa niin niiiiiiin tutulta. Mun kaveri, jolla on samanikäinen lapsi, ja joka osaa aina nähdä asioiden valoisan puolen totesi kerran tällaisessa tilanteessa iloisesti: "no mutta, teidän Helmihän osaa juosta!". Vähän nauratti.

    VastaaPoista
  7. Uhmaiän lisäksi tyttönen varmasti käy läpi mustasukkaisuuden tunteita uutta veljeä kohtaan. Se on tosi iso muutos hänelle, kun vanhempien - ja muidenkin aikuisten - huomio ei enää jakaudukaan yksinomaan hänelle. Ja ihan normaalia siis sekin. Tsemppiä hurjasti, minä täällä vasta odottelen ensimmäistä uhmaa...!

    VastaaPoista
  8. Suosittelen lämpimästi Uhmakirjaa (Alfven - Hofsten). Löysin just kirjastosta ja helpotti ainakin henkisesti tätä uhmaikäisten äitiä.. Tuossa oli hyvin selvitetty miksi lapsi riehuu ja raivoaa (porkkanatikkuja ei mainittu tässä yhteydessä ;) ).

    VastaaPoista
  9. Hei Anna, mitään et ole tehnyt varmasti väärin! Meillä asustaaa nyt kolme uhmaikäistä, mieti millaista menoa on kun kolme uhmaajaa laittaa saman katon alle! Joo, menee hyvinkin, mutta välillä yritetään kaivaa silmä kuopasta pois, raavitaan ja puristellaan kasvoja, purraan kädestä ja käsivarresta. Yksi keksii, että on hauskaa tökästä toisen huonoon silmään sormella. Raivotaan, itketään huudetaan jne jne. Imurin johdosta vetäminen on tuttua, päälle nauretaan ilkikurisesti ja juostaan pois. Tämä on se vaihe, kun lapsi kokeilee saako hän ollakin se pomo ja jos ei pomo, niin kuinka paljon hän saa tehdä. Samaa kokeilee nyt meidän cockerspanieli Nasu. Selvät rajat vaan ja sillä ei saa antaa periksi että pelkää lapsen huutoa ja raivoa -että naapurit luulee plaapla. Miettimispaikkaan mennään meillä jos ei varoituksesta huolimatta totella. Meillähän vanhemmilla on vastuu opettaa mikä on oikein ja mikä ei. :) Tsemppiä kaikille umaikäisten vanhemmille!

    VastaaPoista
  10. Voi kuinka tutulta kuulostaa. Meillä tyttö 1v 11kk. Olemme käyneet perhekerhoissa vauvasta asti. kun ikää tuli 1,5v on perhekerho äidille se stressaavin paikka samoin kuin kyläpaikat joissa lapsia. Tyttö halailee ja pussaa kavereita mutta yhdessä sekunnissa onkin kaksin käsin toisen hiuksissa kiinni, repii lelut kädestä, tönii. en voi olla metrsiä kauempana hänestä enkä ehdi jutella muiden kanssa kun pakko vahtia ettei vaan mitään pääse sattumaan. Kamalaa :(

    VastaaPoista
  11. Voi, niin samaa täälläkin! Mä en oikeasti tiedä, mihin katosi älyttömän ihana Poju, joka ei ikinä kiukutellut, eikä itkenyt!!?? Sen tilalle on nimittäin tullut joku ihan vieras tyyppi, joka ei kuuntele yhtään mitä sanotaan, vaan tekee kaiken päinvastoin. Kaikki kielletty on niin pop ja äidin kommennoille vain nauraa räkätetään ja juostaan pois . En tunne tuota tyyppiä. Kaikista eniten ärsyttää, kun kuvioihin on tullut läpsimiset ja puremiset, joista vauvakin on saanut osansa.

    Mutta ei me mitään väärin olla tehty! Kai? Eikö tämä ole juurikin vain vaihe, joka pitää käydä läpi. :) Olis kyllä kiva tietää, miten tästä vaiheesta voisi selvitä kunnialla. Siis ilman naama punaisena karjumista ja taaperon voittoa. :)
    ps. Suloinen tuo kuva!! :D

    VastaaPoista
  12. Siis tuo äänenvoimakkuus, tai sen kovuus, se on jotain niiiiin tuttua! Kun vauva huutaa, se ei ole MITÄÄN. Mutta uhmis kun kiljuu niin tärykalvot meinaa puhjeta.

    VastaaPoista
  13. Mun on pakko kysyä kun oon hölmö maalaishiiri, että mitä tarkoittaa typo? :D

    VastaaPoista
  14. Meillä tämä kausi on elänyt jo ennen perheenlisäystäkin, vaikka varmasti se tuo oman draamalisänsä, mutta jotenkin uskalsin kirjoittaa tästä vasta nyt. Halusin viimeiseen saakka välttää välittämästä kuvaa, etten pitäisi lapsestani tai muuta vastaavaa, koska aika rankka kausihan tämä on, ja toisinaan tuntuu että on tunteja jolloin ei saa tehdä mitään muuta kuin kieltää ja olla ärtynyt..

    VastaaPoista
  15. Löytyy hyllystä. Sen olenkin lukaissut, pitäisikin kaivaa ehkä taas esiin. Kiitos siis vinkistä ;)

    VastaaPoista
  16. Voi Heli, sä osaat aina olla niin empaattinen ja kannustava, kiitos! Mä en edes tohdi ajatella, mikä TEILLÄ on siellä tilanne. Apua. Pidän suuni kiinni. :D

    VastaaPoista
  17. Anteeksi mutta saako kommentoida, että mulle tuli tästä postauksesta helpotuksen tunne? Kun just nyt tällä hetkellä onneksi kerrankin meillä taitaa mennä Typyn kanssa helpommin. :D Toivottavasti et ymmärrä tätä väärin. On vain helpottavaa lukea, että joskus jollakulla menee hankalammin kuin itsellä. Kun olet itse juuri koko päivän saanut taistella pienen tahtoinaisen kanssa - mutta onneksi näköjään Typy tahtoilee vähemmän kuin Helmi. Ja onneksi Typy on oppinut hurjaa kyytiä puhumaan, ja käyttää yhä enemmän 3 sanan lauseita. Että vaikka hän turhautuneena pureekin (äitiä, sänkyä, huonekalun kulmaa, mitä tahansa nyt onkin lähellä) ja imetyshetkinä hakee huomiota kyseenalaisin keinoin, harvemmin tekee tahallaan isoa kiusaa.

    Isosti siis sinulle tsemppiä! Voin vain kuvitella tunnelmiasi, kun itselläkin hermo kiristyy monesti päivässä Typyn kanssa, vaikka varsinaisesta uhmasta ei hänen kohdallaan vielä voikaan puhua. Oma tahto ja "itte" sieltä kuitenkin vahvasti jo kehittyvät.

    VastaaPoista