Social Media Icons

lauantai 5. tammikuuta 2013

Uudenvuoden lupauksia

6 kommenttia , , , Share It:

1Jossain vaiheessa lakkasin tekemästä uudenvuodenlupauksia ja väsäilemästä tinoja. En ikinä ollut karkkilakossa kahta kuukautta ja rahatonta vuotta lupaileva sileä tinakasa ämpärin pohjalla masensi. Tänä uutena vuotena tein annoin kuitenkin lupauksen, eniten itselleni, tai itseäni varten.


Lupasin ottaa enemmän aikaa itselleni, huolehtia itsestäni paremmin ja vallitsevien olosuhteiden puitteissa pyrkiä tekemään enemmän omaa hyvinvointiani tukevia ratkaisuja. Muutaman kilon painonpudotus ei olisi pahasta sekään, mutta se ei olisi toimintaani ohjaava tekijä, pieni lisäbonus vain. Ajatuksena kaiken takana olisi olla parempi äiti; jaksaa enemmän, voida paremmin. Akut ladattuina on helpompi ottaa vastaan sydänjuuriaan myöten loukkaantuneen uhmaikäisen raivo ja turhautuminen, kun pikkuveljen päätä ei voikaan repiä paikoiltaan.

Toistaiseksi elämänmuutos on tarkoittanut sitä, että olen nakittanut avopuolisoni nousemaan aamuisin ylös esikoisen kanssa ja jatkanut uniani - oikeutetusti - vauvan valvotettua minua puolen yötä. Joulun viimeiset suklaatkin on syöty pois kaapeista houkuttelemasta ja iltateen kanssa saa taas nauttia hedelmiä, mikä tuntuu tietenkin ikävältä takaiskulta toffeen suussasulavaan koostumukseen tottuneena. Aamiaismurot ovat vaihtuneet kuituisempiin versioihin, puuroa en kestä hetkeen enää. Eilinen alennusmyyntilöytöreissu ja sovituskoppiin vääntäytyminen kuitenkin pakottivat tositoimiin: kotiin päästessäni juoksin koneelle ja ilmottauduin hätäpäissäni liikuntakurssille. Yksin, kerran viikossa - taivaallista! Alkuperäisenä suunnitelmana oli jonkinlainen aggressioidenpurkamistunti, jolla hyppisin reisilihakset hoosiannaa huutaen steppilaudalla veren maku suussani, mutta vaikka olen kilpailuhenkinen ja tykkään lähteä salilta kaikkeni antaneena, on todettava, että puolitoista vuotta kotona vailla sen raskaampia fyysisiä harjoitteita on saanut jo lenkkisaunaan menemisen tuntumaan liikuntasuoritukselta. Ennakkoluuloja uhkuen ilmottauduin paikallisen kansalaisopiston Asahi-terveysliikuntatunnille, jonka tarkoituksena on parantaa liikkuvuutta ja vapauttaa lihasjännityksiä. Kurssi, joka tuntuu samaan aikaan niin taivaan lahjalta, muttei omalta ollenkaan. Aika näyttää, aika näyttää.

Annoitteko te uudenvuodenlupauksia? Jos, niin mitä? Miten te pidätte huolta omasta jaksamisestanne?

6 kommenttia:

  1. Hiljaisia lupauksia tein päässäni itseni suhteen. Kerran viikossa pitäisi antaa aikaa itselle, että saisi rauhassa tehdä esim. jalkahoidon, viilata kynnet, nyppiä kulmat, rasvata kroppa jollain ihanan tuoksuisella töhnällä jne.

    Liikkua pitäisi enemmän ja raskauden jälkeen saada ittensä sitten pian kuosiin. Itselle pitäisi olla armollisempi, mutta ei saisi repsahtaa ihan :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hyvältä sun lupaukset, ja olen ihan kateellinen että olet ilmottautunut harrastukseen! Ihan varmasti keho ja mieli jaksaa paremmin kun tunninkin viikossa viettää liikkuen, ja onhan se samalla sitä omaa aikaa.

    Mun lupaukset oli myöskin saman tyylisiä. Itsestään huolehtimista. Myöskin lupasin olla kärsivällisempi äiti ja enemmän läsnä läheisilleni. Siinäpä sitä hommaa täksi vuodeksi. :)

    VastaaPoista
  3. Niin tuttua, niin tuttua. Voisipa joulupukki tuoda jonakin vuonna patakintaiden sijaan muutaman extratunnin viikkoon, niin ehtisi kaiken... ;)

    VastaaPoista
  4. Sun ei auta kuin käydä selailemaan harrastusseurojen ja kansalaisopistojen tarjontaa - itse aion vaikka väkisin repiä sen ajan itselleni. ;)

    Tuo läsnäolo on tosi hyvä pointti, johon pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Hävettää välillä ihan, miten turhiin asioihin tuhlaan aikaa (esim. facebookissa ja verkkokaupoissa roikkuminen) kun voisin sinä aikana olla oikeasti LÄSNÄ perheelle.

    VastaaPoista
  5. Äärettömän turha kysymys, mutta pisti silmään - oletko Anna vai Sascia? :-D Kun vanhan blogiosoitteen esittelyssä luki Sascia, mutta tässä uudessa Anna! Urpo on hämillään... :-D

    VastaaPoista
  6. Ei turha kysymys ollenkaan! Kun aloitin bloggaamisen, aloitin sen kasvoitta ja anonyymisti, jonka vuoksi en halunnut käyttää omaa nimeäni, Annaa. Sittemmin olen rohkaistunut ja Kideblogeihin siirtymisen myötä myös ikivanhasta nimimerkistä luopuminen ja oman, oikean nimen käyttäminen tuntui vaan paremmalta. Ruudun takana on siis sama arjenharmaa kotiäiti kuin ennenkin, eri nimellä vain! ;)

    VastaaPoista