Social Media Icons

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Reppurakkautta ja superetuja

83 9

Kantoliinapostauksessani toinkin esille piirteen, josta en kantamisessa pidä - kuumuudesta. Imetyshormonit, lämpöpatterivauva ja nelisen metriä kangasta on aika hikinen yhtälö. Aloin salaa jo hieman toivomaan, että pääsisin reppuilemaan vauvan kanssa, se kun on omalla tavallaan ihanan helppoa, huoletonta ja vähemmän hiostavaa. Koska olen paitsi kärsimätön myös toiminnan nainen, laitoin aamupäivän puhteikseni Tulan kantoreppuja maahantuovalle ystävälleni, Ipanaisen Annille, pientä konsultaatiopyyntöä kuvamateriaalin kera. Pohdinnan alla oli kaksikymmentäviisi euroa maksavan Tulan kantoreppuun integroidun vauvatuen hankinta, jolla repun voisi ottaa käyttöön jo ennen kuin vauva olisi sinne tarpeeksi iso (n. 7kg->). Pikaisen pohdinnan jälkeen tulimme siihen tulokseen, että kuukauden ikäinen Unski on tarpeeksi iso reppuun ilman vauvatukeakin. Selkäni on kärrynpyöristä kipeä!

Reppu on liinaa helpompi, nopeampi ja kun kyseessä on Tula, on se myös idioottivarma yhden käden säätöineen (toista ei kahden lapsen kanssa liikenisikään) ja helppoine kiristyksineen. Vajavaisin sidontataidoin varustettuna ihmisenä arvostan Tulassa hyvää ja leveää lantiopehmustetta, joka tuo ihan erilaista tukea kantamiseen ja jakaa painon tasaisemmin - kantoliinan saan ainakin valitettavan usein sidottua niin, että hartioita pakottaa jo hetken päästä. Meillä Tula (tai entinen Tuli, kuten tarkkasilmäiset bongannevatkin) on ollut käytössä nyt reilun vuoden verran, enkä ole katunut ostopäätöstäni kertaakaan - ainoastaan kuosin vaihtaminen on käynyt mielessä, norsuja kun olen katsellut jo jonkin tovin. Se on nähnyt niin lumipyryt, räntäsateet kuin helteiset kesäpäivätkin, olen kantanut sillä lasta mökkitiellä, puolimetrisessä hangessa, messuilla, keskustassa, kaupoilla, kirpputoreilla - listaa voisin jatkaa loputtomiin. Ja oikeastaan meidän taloudestamme löytyy niin kantajia kuin kannettaviakin kaksin kappalein, sillä avomieheni kantaa innokkaasti lapsia myös, Helmiä repulla ja vauvaa liinalla (arvatkaa, kuka opetti minut sitomaan kantoliinan...). 107

Isoin helpotus tuli ehdottomasti kauppareissuille, jotka tehdään autolla. Kantoliinan sitominen parkkihallissa toivoen etteivät liinanpäät osu maahan? Ei. Nelimetrinen liina takin alla ja vauvan pujottelu parkkihallissa sen uumeniin? Vaihtoehdoista vähiten huonoin, mutta ei. Käytännössä ostoskärryt ovat täyttyneet turvakaukalosta. Parhaaksi komboksi osoittautui tänään kuitenkin turvakaukalon lämpöpussi, fleecehaalari ja kantoreppu. Toimii. Vauva ei hermostu, kädet ovat vapaat ja ostoskärryyn mahtuu oikeasti ostoksia. Eikä rajusti rakastava siskokaan yritä kiskoa veljeltään silmiä päästä kun silmä välttää. Win-win!

5 6

Reppu on yllättänyt pitkäikäisyydellään. Vasta nyt, esikoisen ollessa vuoden ja seitsemän kuukauden ikäinen, alkaa vaihto taaperokokoon tuntua tarpeelliselta, kun reppu jää vauvalle eikä varsinaisille reppuun integroitaville jatkopaloille ole enää tarvetta (tilanne on tsekattu viimeksi maahantuojan eli Ipanaisen Annin kanssa marraskuussa). Kun taaperokokoinen Tula tuli Suomen markkinoille, muistan kauhuissani miettineeni, että olen ostanut repun, jonka käyttöikä onkin tavattoman lyhyt, mutta standardikokoisella "vauva"repulla kannan vielä puolitoistavuotiastakin, eikä kaksitoista kiloa selkäpuolella tunnu kovassakaan menossa pahalta, kiitos hyvien lantio-ja olkapehmusteiden. Niiden vuoksi pystyin kantamaan taaperoa myös ison mahan kanssa raskausaikanakin ihan viimeisille viikoille saakka.

Kuva Ipanainen.fi


Koska paitsi kantajia myös kannettavia on kaksi, on meillä edessä taaperokokoisen kantorepun ostaminen, ja pitkähkön uuvutustaistelun jälkeen voitin kuin voitinkin kuositaistelun. Kuun lopussa rikastuttuani tilaukseen lähtee taaperokokoinen Tula romanttisella mutta hillityllä folk birds-kuosilla. Avomieheni kannatti kokomustaa tai monissa blogeissakin Kantokiertueella vilahdellutta Circle du Soleilia, minä taasen halusin tunnustaa väriä, hillitysti.

insert2_jpg toddler2_jpg


Standardikokoisen repun jo entisestään pitkän käyttöiän pidentämiseksi Ipanainen myy paitsi vauvatukea, joka täyttää reppua ennen kuin vauva on siihen tarpeeksi iso, myös taaperoikäisten kantajien repuille jatkopaloja, jotka leventävät paneelia niin että ergonomia säilyy vaikka lapsi kasvaa. Tammikuun loppuun mennessä Tula-repun tilaavat lukijani saavat kaupan päälle oman valintansa mukaan joko vauvatuen tai jatkopalat (arvo 25 euroa) mainitsemalla "lisätiedot"-kentässä blogini ja kertomalla, kumman lahjan haluaa ja missä värissä. Niitä ei siis tarvitse erikseen lisätä ostoskoriin, reppu ja maininta blogista riittää. Reppuja ja niiden ihanaa kuosivalikoimaa pääset katselemaan tästä.

Ps. Lukaiskaahan Valeäidin kattava Manduca-Tula-vertailu tästä!

26 kommenttia:

  1. Mua kiinnostaa Tula aikalailla. Meiltä löytyy Manduca ja sitä käytettiin esikoisen kanssa paljon, mutta Tulaa en ole koskaan kokeillut. Mietinnässä onkin, että rohkeneeko myydä Manducan pois ja ostaa Tulan tilalle.... Ihania kuoseja siitä ainakin on tarjolla! :)

    VastaaPoista
  2. Sää oot kyllä niin luonnonkaunis nainen, ettei oo tosikaan. Ihana. <3

    VastaaPoista
  3. Nyt houkuttas!! Varsinkin tuon vauvatuen kanssa!!!!

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa! Tää tuli nyt niiin mahtavaan saumaan, koska mä olin ajatellu ottavani äitiyspakkauksen rahana ja ostavani kantorepun tulevaa tuhisijaa varten. Ja nää Tulat niiin miellyttää mun silmää :) Tää tarjous on kyllä nyt varmasti pakko käyttää, kunhan saan päätettyä minkä noista kaikista ihanista kuoseista valitsen!

    VastaaPoista
  5. Meilläkin mies opetteli ensin sidonnan ja sitten opasti mua. Koomasin ekalla viikolla syntymän jälkeen sängyssä ihan hullun väsyneenä ja mies vaan astelee sisään vauva rauhallisesti liinassa nukkuen <3

    Meillä oli manduca kun ajattelin sen olevan pitkäikäisin. No, syksyllä alkoi tuntua naftilta 1-vuotiaalle ja etenkin unituki oli ollut ihan turha jo monta kuukautta kun ei yltänyt pään yli. Nyt onnellisia wompatin ystäviä ja vaikka sitten meneekin aina oma rahansa (joskin pitää muista jälleenmyyntiarvo) useampaan reppuun niin tällä hetkellä ajattelen, että kyllä se kannattaa niin on joka suhteessa oikeankokoinen reppu. Tosin esim. Wompatin vauvakokoa ei ekoina kuukausina käyttää ainakin jos on sellanen sintti kuin tuo meidän on. Mut se asia nyt ei ole ajankohtainen niin ehtii vielä miettiä :D

    VastaaPoista
  6. Multa on menny ihan ohi, että miksi tuo reppu tarvitsee vaihtaa siihen taaperokokoiseen? Koitin aikoinaan tutkia asiaa ipanaisen sivuilta, mutta sieltä sain käsityksen että molemmat reput menevät 20 kiloon asti.. joten miksi? :D

    VastaaPoista
  7. Mitenköhän vauveli kannattaa pukea jos haaveilee vaikka -5 asteen pakkasessa kävelyä..?

    VastaaPoista
  8. Meillähän tätä ei vaihdettaisikaan muuten taaperokokoon, mutta mun mies kantaa myös lapsia ja usein ollaankin liikuttu kumpikin lapsi jossain kantovälineessä. Etenkin kesäaikaan kantaminen on huippua, ja kun reppu siirtyi vauvalle, halusi H:kin Helmille oman repun, hän kun ei välitä niin liinoista. Mutta taaperokoon reppu on paneeliltaan aavistuksen leveämpi ja korkeampi, ja mennee siksi isommalle lapselle, en tiedä onko sitten pehmusteissa tai muussa eroa. Mä olen kokeillut taaperokokoista reppua kun meidän jötkö oli 9kk eikä silloinkaan ollut mitenkään silmiin pistävän iso, muttei standardikokoinen reppukaan nyt mitenkään kauhean pieni ole - unituki ei tosiaan riitä jos lapsi nukahtaa ja nyt jatkopaloille alkaa olla tarvetta kun Helmi on jo aika iso (viime mittauksessa 84cm & 12kg).

    VastaaPoista
  9. Lukaisepa Valeäidin reppuvertailu, siinä oli mun mielestä tosi kattavasti, että mitä näissä on eroa ja miksi Tula oli paremman tuntuinen! ;)

    http://valeaiti.blogspot.fi/2013/01/kantoreppuvertailu-manduca-vs-tula.html

    VastaaPoista
  10. No tämä on kyllä ihan mielettömän hyvä tarjous kun se oikeasti tuo pienemmille/isomille kannettaville reppuun lisää käyttöikää, vaikka sillä nytkin kantaa jo pitkään. Pyysin varta vasten, että pidetään tarjous voimassa kuun loppuun, aika monella kun on palkkapäivä ensi viikolla. ;)

    VastaaPoista
  11. Heippa! Käytitkö liinassa heti sellaisia sidontoja, joissa vauva oli pystyssä? Muistelin, että kirjoitit aiemmin, että käytit liinaa heti sairaalassa, eli kuinka silloin vauvan sinne sidoit?

    VastaaPoista
  12. Heippa! Juu, meillä on kannettu alusta saakka vauvaa pystyasennossa, kietasuristikakkosessa. Kantoliinatukihenkilöt eivät suositelleet ns. kehtosidontoja, ne eivät kuulema nykytiedon mukaan ole kovinkaan ergonomisia. Ja pystyasento on meillä helpottanut myös mahakipuja. :)

    VastaaPoista
  13. No voi kiitos! Et tosin ole tainnut nähdä minua ilman meikkiä, se onkin aika näky, kun silmäpussit taitaa ulottua leukaluuhun saakka... ;)

    VastaaPoista
  14. Voi, kiva kuulla että sille olisi tilausta! Näistä kuoseista on todella vaikea valita, mekin käytiin taaperorepun valinnassa jos jonkinlaista taistoa, ja edelleenkään en ole iiihan varma, päädytäänkö Missoni-look-a-like-reppuun, mun miehen mielestä se tosin näyttää villapaidalta! :D Tula on tasaisin väliajoin tuonut lisää ihania kuoseja, silloin kun me ostettiin meidän reppu, oli tilanne vallan toinen.

    VastaaPoista
  15. Miten miehillä onkin taianomainen kyky seurata ja oppia ohjeet kuin ohjeet? Mä en liiemmin kokoa Ikea-kalusteita enkä osaa täten myöskään sitoa kantoliinaa ilman että joku opastaa ensin alkuun kädestä pitäen. Selkään osasin tuon tosin heittää itse!

    VastaaPoista
  16. Heippa.

    Jos päädyt vaihtamaan kuosia, olisin enemmän kuin kiinnostunut sun norsuista. Meillä ollut kitarareppu jo yli vuoden ja kitarat ovat alkaneet kyllästyttää. Nyt kannettavana tyttö, joten tyttömäinen kuosi olis jo kivempi. Vaihtokaupat? :D

    VastaaPoista
  17. Kiitos tiedosta! Just mietinkin että tohtiiko laittaa heti pystyyn, kun kantamiselle on tarvetta varmasti heti kun on 2v mukana arjessa:)

    VastaaPoista
  18. Ehdottomasti! Mä kannoin Helmiä vain ja ainoastaan siinä sidonnassa, ennen kuin aloin kantaa takana (ja siihenkin mun on mielestä on reppu monin paikoin kätevämpi). Meiltä on muuten lähdössä kolme trikoista liinaa ihan lähiaikoina, joista yksi on megapaksu ja tiheydeltään sama kuin laadukkaat kudotut liinat, eli tosi tukeva ja ihana trikoiseksi. Jos olet sellaista vailla, niin laita meiliä, mun osoite löytyy sivupalkista. ;)

    VastaaPoista
  19. Nainen!! Olet niiiin kaunis! <3 Ihanaa, kun olet julkaissut itsestäsi enemmän kuvia.. :) Olen seurannut sinun blogiasia alusta saakka.. Miehenikin seurailee blogiasi! Kaikkea hyvää teidän ihanalle perheellenne :)

    VastaaPoista
  20. Heippa!

    Mä haaveilen siitä folk birdistä tai maatuskoista, ne on poltelleet jo hetken aikaa...

    VastaaPoista
  21. Apua, "kiitos" linkityksestä! nyt pitää keksiä jotain huisin hauskaa tarinaa blogiin, kun lähetät sinne nämä tuhat lukijaa :D Hyviä vinkkejä muuten Tulasta, en ollut tullut ajatelleeksi että se vauvakoko tosiaan käy lisäpaloineen "loppuelämän". Meillä tosin kun on nämä kaksi jötkylää jo niin olisi tuntunut oudolta ottaa vauvakoko. Tämä ainakin pelittää, tunnetusti :)

    VastaaPoista
  22. ...paitsi maatuskoja ei enää saa...

    VastaaPoista
  23. Rakastan sun blogia! Löysin tän joskus puolisen vuotta sitten, alusta asti oon lukenu ja edelleen joka päivä käyn tsekkaamassa onko uusia postauksia :) Helmi on aivan ihastuttava ja vauvakin niin suloinen! Onko Helmillä ollut jo 1,5v neuvola? Mitkä on tytön mitat? :) Näyttää niin pitkältä!

    VastaaPoista
  24. Tilaus tehty ja nyt malttamattoman ootellaan! Voi jehna! :)

    VastaaPoista
  25. blogien maailmaan koukuttautunut uusi lukija. Sun blogi on mukavaa luetavaa!
    Harmi kun bongasin tuon Tula tarjouksen vasta nyt! 4kk ikäselle pojalle on reppu hankinnassa, pikkupatterin kanssa on niin kovin kuuma liinailla :)

    VastaaPoista
  26. [...] isokokoinen vauvamme on mahtunut reppuun hyvin jo kuukauden iästä saakka ja Helmiäkin sillä kannettiin puolentoistavuoden ikään, kunnes ostettiin taaperokokoinen reppu Helmiä [...]

    VastaaPoista