Social Media Icons

lauantai 19. tammikuuta 2013

Nyt

4 kommenttia , , , , , , , , Share It:
helmijaunskitalja1blogihelmijaunskitalja2mvblog

Vauva on pian kuukauden vanha. Ristiäispäivä on sovittu ensi kuulle, ensimmäiset pienet vauvanvaatteet on jo pakattu pois. Kestovaippailu on hyvällä mallilla, imetys sujuu, kantoliinatkin ovat käyneet tutuiksi. Pelkäämääni sisarkateutta ei ole toistaiseksi vielä nähtävissä, ja naapurikaupunkiin saakka kantautuva huuto ja näyttävät itkupotkuraivarit ovat vain osa Helmin yleistä elämäntuskaa ja draamantajua, aivan kuten ennenkin. Oikeastaan olemme saaneet piilotella vauvaa, joka toisinaan olisi hukkua suukkoihin, tukehtua haleihin, ja jonka naama vääntyy tavattoman huvittavasti kun hampaat irvessä hieman silitellään. Vauva on Helmistä hauska ja ihana, on aina ollutkin. Vaaaau, kuten hän sanoisi.

u4t2

Juuri nyt arki tuoksuu vauvalta, siis lämpimältä hyla-maidolta. Muutos yhdestä lapsesta kahteen tuntuu jopa isommalta kuin nollasta yhteen lapseen. Yhdeksän kuukauden odotuksen jälkeen meillä on kaksi lasta, kaksi ihmistä, jotka tuntuvat kulkevan synkronoidusti; molemmilla on kakka housussa samaan aikaan, nälkä samaan aikaan, sylinkaipuu samaan aikaan ja asiaan kuuluva yleinen elämäntuskakin puskee päälle, no, samaan aikaan. Kaikki on erilaista kuin ennen. Matka kahvinkeittimelle aamulla tuntuu kestävän vuosia kahden vaipan-ja vaatteidenvaihdon, kahden ruokailun ja kahden lapsen sylittelyn jälkeen, ja vauvan kuudes aisti pitää huolta siitä, että keskeytän ruokailuni aina viimeistään siinä vaiheessa kun saan lautasen eteeni. Joku tuntuu aina kaipaavan minua, silloinkin kun olen vessassa, harjaan hampaitani, puen kenkiä jalkaan tai huuhtelen hoitoainetta. Onneksi kahden lapsen myötä olen oppinut huomaamaan, niin julmalta kuin se kuulostaakin, ettei itku tapa ketään. Kun kaksi lasta huutaa, toinen nälkäänsä ja toinen sitä, että nappasin hänen hyppysistään permanenttitussin kesken tilataideteoksen luomisen, tiedän, kumpaa lohdutan. Toisinaan toivoisin olevani empaattisempi ja kykeneväisempi samaistumaan uhmaikäisen sielua raastavaan tuskaan, mutta usein olosuhteiden pakosta jouduin vain jostain imetystyynyn ja kulmasohvan välimaastosta kertomaan kerta toisensa jälkeen kuuroille korville miksen pidä biojäteastian sisällöstä uunissa (screw you, lapsilukko).

Siinä missä otin hoitaakseni ensimmäisen lapsen hänen vauva-aikanaan lähestulkoon kokonaan yksin, on toisen lapsen myötä jouduttu pakostakin jakamaan hoitovastuuta. Päivät ja osan illoistakin olen tietenkin lasten kanssa kolmisin, mutta kun kello alkaa lähestyä maagista viittä, alan laskea minuutteja hengähdyshetkeen. Iltojen ja viikonloppujen yhteiselo on pitkälti tehokasta liukuhihnatyöskentelyä ja vaipanvaihtovuorojen jakamista. Onneksi yhteistä aikaa tämän kaiken keskelläkin tuntuu kuitenkin löytyvän, tai ainakin jotakin sen kaltaista - iltateen äärellä olemme tutkiskelleet kylpyhuoneremonttisuunnitelmia, puhuneet tapeteista ja säilytysjärjestelmistä. Tällä hetkellä yhteisenä mielenkiinnon kohteena ja piristysruiskeena on hiljalleen lähestyvä muutto kolmen makuuhuoneen perheasuntoon toiseen kaupunkiin.

Kaipa ne ovat nämä alkuaikojen kuuluisat äitihormonit, kun kolmen tunnin yöunien ja vatsakipuiluhuutojenkin jälkeen päällimmäisenä tunteena on onni (myös materialismi-sellainen, ostin nimittäin itselleni myöhäiseksi joululahjaksi kauan himottelemani objektiivin). Tai sitten olen tulossa vanhaksi, koska Juha Tapio radiossa saa hanat aukeamaan, totaalisesti.

 

4 kommenttia:

  1. etkö ole lasten kanssa kolmistaan etkä kaksin ? :) ihana postaus taas ja noi kuvat on vaan suloisimpia !

    VastaaPoista
  2. Miten en millään meinaa tottua puhumaan lapsista monikkomuodossa? Kolmin tietenkin, hyvä kun korjasit! ;)

    VastaaPoista
  3. Huomasin ihan saman kun kuopus syntyi eli ei siihen itkuun tosiaan kuole vaikka sitä onkin välillä raastavaa kuunnella. Kuopus oli koliikkinsa ja keskosuutensa takia asteen vaativampi kun perusterve vauva, joten omat vanhempani käytännössä asuivat meillä ensimmäiset kaksi kuukautta. Mies kun ei pystynyt isyyslomaa pitämään, se oli sovittuna kesäloman kanssa sinne lasketun ajan tienoille... Kuopus on nyt 7 kuukautta, koliikki ja hirvittävä takertumisvaihe (huusi kuin hinaaja ensimmäiset 4kk jos oli muualla kun /liinassa/vieressä sängyssä) ovat helpottaneet ja voin luvata, että tässä vaiheessa on jo helpompaa. 7 kuukauden ikäinen pystyy jo odottamaan palvelua hetken, jos sattuu esikoisen kanssa olemaan tilanne päällä.

    VastaaPoista