Social Media Icons

torstai 17. tammikuuta 2013

Liinavauvani mun

215

Meille eksyi kantovälineitä monen sattuman kautta, vaivihkaa ja vähän vahingossakin. Helmin odotusaikana mietin, että ergonominen kantaminen saattaisi kiinnostaa - ainakin jollain tasolla - mutta mielikuvani kantoliinoista liittyivät paljasjalkaisiin kommuunieläjiin ja kirkuvanvärisiin riippukeinukankaisiin, enkä uskaltanut kantoliinailijan stereotyyppisestä mielikuvasta poiketen lähestyä aktiiviliinailijoita sidonta-avun toivossa. Koin olevani liian erilainen; en syönyt luomuruokaa enkä pelännyt e-koodeja, haikailin kauko-itään lentomatkailun ympäristövaikutuksen tiedostaenkin, värjäsin hiuksiani vetyperoksidilla ja lastenkasvatusoppaatkin rajoittuivat neuvolan vihkosiin. Myöhemmin netin kautta tutuksi tulleet ja tavallisiksi todetut ihmiset, kuten Oi mutsi mutsi-blogin Elsa, innostuivat lapsen ergonomisesta kantamisesta ja levittivät ilosanomaa avoimesti. Huomasin, että lapsen kantaminen onkin ihan tavallisten ihmisten juttu, mikä oli helpottavaa, koska kauheinta ensimmäisen lapsen kanssa, uuden elämäntilanteen edessä, olisi erottua joukosta, neuvolakäyrillä tai katukuvassa. Ehkä hassuinta on kuitenkin ajatus, että tiettyihin toimintatapoihin kuuluu aina koko paketti; että jos kantoliinailee, myös äänestää automaattisesti Vihreitä, sormiruokailuttaa talk-muruja, juo vain lähteestä polkupyöräpatikalla haettua vettä ja synnyttää kahdeksan lasta pelkällä synnytyslaululla mökkisaunassa. Älkääkä nyt käsittäkö väärin - samanlaisia ennakkoluuloja tuntuu liittyvän vaikka mihin muuhun alkaen vaikkapa korvikemaidon antamisen ja merkkilastenvaunujen yhteyteen.

Helmiä on kannettu neljän-viiden kuukauden iästä erilaisin kantovälinein yhä enenevissä määrin, nykyään repulla silloin kun hän ei jaksa itse kävellä tai kun hänet pitää pitää poissa pahanteosta esimerkiksi messuilla tai kaupassa. Erinäisiä kausia lukuunottamatta hän on aina pitänyt kantamisesta, ainakin liikkeessä. Paikallaan seistessä hän on uteliaana ja touhukkaana sieluna kyllästynyt nopeasti, eikä tylsistymisraivokuolemalta ole voinut välttyä.

Vauva on toista maata paitsi tyyppinä myös kantohistorialtaan (pitkän ja kuuluisan miltei neljän viikon osalta). Ensimmäistä kertaa olen häntä kantanut synnytyssairaalan lapsivuodeosastolla, ihokontaktissa unelmanpehmeän trikooliinan ja sairaalan aamutakin alla. Vastasyntyneen kantaminen ja käsittely tuntui alkuun vieraalta, vaikka vauva onkin ollut alusta saakka äärimmäisen jäntevä ja nostanut päätään koko ajan kuikuillakseen ympärilleen. Trikooliina tuntui ensimmäiseltä ja luontevimmalta valinnalta, pehmeältä ja joustavalta, juuri sellaiselta johon pikkuvauvan haluaisikin kääriä. Aika nopeasti rinnalle ovat nousseet kudotut pitkät liinat, jotka tuntuvat tukevammilta ja jollain tapaa luotettavammilta. Vauva viihtyy liinassa lähellä hyvin, eikä paikoillaan pysyminenkään haittaa. Monet illat olenkin viettänyt vauva liinassa, hyvän brittisarjan äärellä sohvalla. Kantotakin kanssa liinailu on ollut kätevää ulkosallakin, vaikka myönnän toisinaan hysteerisenä miettiväni, saako vauva henkeä vaatteiden ja liinakerrosten alla (tietenkin jää happirako, mutta näillä pakkasilla se ei ole voinut olla suuren suuri ilman että kumpikin paleltuu). Ja kun asumme hissittömän talon kolmannessa kerroksessa (enää kaksi kuukautta tosin), on kantoväline käytännössä ollut pakollinen, jotta molemmat lapset ynnä hoitolaukun saisi yhdellä kertaa ylös-alas jokseenkin mukavalla tavalla.

Vauvan vatsakipuja on liinailu pystyasentoineen ja kevyine liikkeineen helpottanut myös, ja huutokonsertteja kuullaan lähinnä öisin sängyssä. Supermutsifiilisten herääminen on taattua, kun hirveimmänkin päälle puskevan elämäntuskan saa järjestäen taltutettua kahdessa minuutissa neljällä ja puolella metrillä puuvillakangasta (tai rintavarustuksella, mutta yleensä huudon syy löytyy juuri siitä). Ikävänä lieveilmiönä tosin mainittakoon, että deodorantti on pitänyt vaihtaa astetta jytympään, sillä liinaillessa tulee kuuma. Toisaalta, (tuskan) hien saa pintaan huutava lapsikin, joka yleensä saa toisen jatkamaan siitä mihin itse jäi....

Kantoliinailuun, kuten mihin tahansa muuhunkin, voi hurahtaa yhtä lailla. Oma liinapinoni on naurettavan pieni, ja kuvissakin näkyvä kantoliina on Vauva-lehden tilaajalahjaliina, jonka olen hankkinut kolmella eurolla lastentarvikekirpputorilta, ja jolla olen kantanut kumpaakin lasta - ja jossa en huomaa suuren suurta eroa kaksikymmentä kertaa enemmän käytettynä maksaneeseen Didymokseen. Vaikka yksi tavattoman kaunis liina minun on ennen pitkää ostettava, nimittäin Ipanaisen myymä tummanvioletti puuvillaliina, joka on vielä paljon ihanampi luonnossa, ja jonka hinta sopii minunkin kukkarolleni. Ehkä vauvan ensimmäisellä lapsilisällä sitten....

Minä olen vielä aikamoinen kaappikantoliinailija. En mielelläni tapaa aktiiviliinailijoita vauva liinassa enkä lisää kuvia joissa kannan lapsia muulla kuin repulla, sillä melkoisen noviisina pelkään murskakritiikkiä päin mäkkylää menneistä sidonnoista. Aion kuitenkin suunnata Helsingissä sunnuntaina järjestettävään kantoliinain sidontatyöpajaan ja nykäisen hihasta konkareita, varmistaakseni että teen edes jotakin oikein. Sitten voin tulla kunnolla kaapista ulos.

17 kommenttia:

  1. Hei, en nyt nää lukea juttua kun otin jo piilarit pois ja lasit jäi kotio. Mut kiva kun oot isontanut kuvia, paljon selkeämpi ilme jopa puolisokealle!

    VastaaPoista
  2. oon pahoillani nyt tulevasta kysymystulvasta, mutta koska pidätte ristiäiset ja aiotko kirjoittaa jonkin näköistä synnytyskertomusta ? :) aika upeeta muuten jos poika on nostanut päätänsä jo ihan ensihetkistä asti ! häiritsi muuten vähän noi "normaali"-käsite, vaikka vitsi olikin, toivottavasti et pahastu tästä. hyvä teksti oli taas, ihana kun oot alkanut taas postailemaan vähän useammin ! :)

    VastaaPoista
  3. Itse asiassa mulla ei ole osaa eikä arpaa kuvien koon kanssa, koodarit on olleet asialla ja ne tulee aina tämän kokoisina tai sitten vain erityisasetuksista pienempinä. Mutta mä tykkään myös! Bloggerissa niitä ei oikein isommiksi saanutkaan, ilman että olisi mennyt sivupalkin tekstien päälle.

    VastaaPoista
  4. Heh, ei kysymystulva laisinkaan ja nekin on ihan tervetulleita! ;)

    Synnytyskertomusta mun on pitänyt tehdä jo piiitkään, jotenkin ei ole ollut inspistä siihen, enkä itse asiassa ole vielä saanut epikriisiä tai muuta takaisin neuvolasta, ovat siellä lainassa kun he ei pääse synnytyssairaalan tietoihin kuulemma käsiksi, niin en ole ihan satavarma kaikesta kun synnytys oli aika rivakka.
    Ristiäiset meillä pidetään ensi kuun lopussa, tänään kävin hakemassa korttitarpeita ja jossain kohtaa pitäisi kai suunnitella tarjoamuksiakin, eli ihan alkutekijöissään ollaan. Se, paljastanko vauvan nimeä blogissa on vielä auki, koska valittuna on paljon harvinaisempi nimi joka on niin eri tavalla tunnistettava kuin Helmi jota hänen ikätovereistaan löytyy kolmetoista tusinasta. Nähtäväksi jää, voi olla, että oikea nimi ei tänne koskaan päädy...

    Normaali-käsite on tosi hankala, ja sitä tosiaan käytän vähän vitsilläni, koska jokainenhan on oma yksilönsä ja ainutlaatuinen, ja mikä kenellekin on normaalia.. En siis pahastu laisinkaan. :)

    Nyt mulla on ollut tosi hyvä sauma kirjoittaa, kun mun avomiehen opinnot ei tältä vuodelta ole startanneet kunnolla enkä ole niin sidottu yksin kaikkeen, niin illalla oikeasti jaksaakin kirjoittaa jotain. Tai on jotain, mistä kirjoittaa, kun ei ole aivot syväjäässä hektisen päivän päätteeksi. :D

    VastaaPoista
  5. Me saatiin kantoliinan käyttöopastus kätevästi vastasyntyneiden tarkkailuosastolla asiaan perehtyneen fysioterapeutin toimesta (näytti ihan kädestä pitäen oman vauvamme kanssa, miten sidotaan ja kiristetään, ettei tarvi olleskaan pelätä jotta pikkuruinen vauva tippuu jostain välistä + lisäksi oli useita paperisia oppaita, jotka selkeni edellämainitun demonstraation jälkeen). Oltiin ajateltu, että vauvan kantaminen liinassa olisi kaikin puolin hyvä juttu. Huomattiin kuitenkin aika nopeasti, ettei liinassaolo soveltunut joulukuussa syntyneelle pikkuruiselle kuumakallellemme: pikkuinen oli liinassa aina ihan hikinen. Toki yritettiin liinassa kantamista kerta toisensa jälkeen sinä aikana kun vauva oli alle 3,5kiloinen. Kun elopainoa oli tarpeeksi, hankittiin Manduca ja siinä ilmanvaihto toimi onneksi liinaa paremmin ja kantaminen onnistui oikein kätevästi.

    VastaaPoista
  6. Anteeksi liinailuun täysin kuulumaton kysymys, mutta onkohan se Reiman haalari jo arvottu? :D

    VastaaPoista
  7. Voi, kiitos kun muistutit! Nyt sain lisättyä viimeisetkin arvat exceliin ja voittajalle on laitettu postia. :)

    VastaaPoista
  8. Hei,

    Kivasti kirjoitettu juttu, ja ymmärrän oikein hyvin tuon arastelun kokeneempien liinailijoiden edessä. Mainitsit tuossa tekstissä kantotakin. saako kysyä, että minkalainen takki sinulla on käytössä? Onko se lämmin ja kuinka se toimii käytännössä? Voiko sillä kantaa myös selässä? Itse kannan ainokaistani päivittäin ja etenkin näin kovemmilla pakkasilla mieli tekisi kääriä mussukka lämpimän takin sisään. Sen verran arvokkaita nuo kantovälineet kuitenkin ovat, että ihan ilman suosituksia en lähtisi kauppoja tekemään.

    VastaaPoista
  9. Kiitos. :)

    Mulla on kokemusta kahdesta erilaisesta kantotakista, Mamidean Baby Wearing Coatista ja Lenny Lambin-kantotakista (jonka olen tilannut blogin kautta saamallani lahjakortilla). Mamidean takin ostin käytettynä ja myin aika pikaiseen pois, vaikka kannoinkin lasta aktiiviseen silloinkin. Se oli kauhean huonosti istuva, painava rötjäke ja ainakin minun mallini kangas oli sellaista keinomokkamaista, joten kun se kastui, se painoi kuin synti. Se oli todella lämmin kyllä, ja talvikäyttöön mitä parhain, mutta kävi keväällä jo kuumaksi. Ipanaisen Lenny Lambin takki on selkeästi kevyempi ja kangas on vettä & tuulta hylkivää. Vuorena on fleece, ja vauvalla on ollut liinan alla velourhaalari, villasukat ja tumput, ja hattuja tietenkin on ollut pari, joten ei tuo ohkaisuus ole kyllä haitannut edes viidentoista asteen pakkasilla, oli liina sitten kudottu tahi trikoinen. Kummassakin takissa on takanakantomahdollisuus, Lenny Lambin-takissa sitä en ole kokeillut, sillä takki on ollut minulla käytössä vain raskausaikana ja vauvalla, eli selässä en ole kantanut. Mamidean takista luovuin pääasiassa siksi, että kannoin lasta enimmän osan aikaa selässä, mutta painavaa takkia oli ihan mahdottoman vaikea pujottaa selkään lapsen kanssa yksin. Isoimmat erot on mielestäni keveys ja se, että LL hylkii vettä ja tuulta, eli sopii meidän käyttöömme paremmin. Ainoa, mitä jäin kaipaamaan Mamidean takissa oli se kantokauluri - sen joudun varmasti vielä hankkimaan kun huivien kanssa rämplääminen kyllästyttää jo nyt, ja kaula jää auttamatta viimalle alttiiksi, vaikka Lenny Lambissa korkea kaulus edessäkantopaneelissa onkin. Joudun varmaan tekemään tästä ihan oikean postauksen kuvineen, mutta LL:ssä on säädöt kohdillaan, takki on kevyt mutta lämmin. Ensin mietin Kumjaa, mutta oma talvitakkini on sen verran istuvaa mallia, etten olisi tuntenut oloani mukavaksi paksu liina sen alla - kokeilin kyllä.

    VastaaPoista
  10. Mulla olisi sellainen babyidean musts kantokauluri ylimääräisenä, kannettava on 2v ja ei takin alle suostu enää :)

    VastaaPoista
  11. Mielettömän kauniita kuvia!

    Minulla on ollut tuollainen Lenny Lambin puuvillainen, mutta en tykännyt siitä. Se oli TOSI karhea. Ihan mukava sitoa ja ihan hyvä kantotuntuma, mutta kaikkiin muihin kokeilemiini verrattuna aika kurjan tuntuinen. Harmi, koska tykkäsin sen kuosista kyllä. Sen sijaan tuo Vauva-lehden liina on just ihana pikkuvauvan kanssa, pehmoinen ja kapea ja helppo sitoa. Se jäi kyllä aika pian "pieneksi", alkoi tuntua liian ohuelta ja kapealta. Mutta odottaa ehdottomasti seuraavaa vauvaa, vaikka noita paljon kalliimpiakin liinoja on aika monta kertynyt...

    VastaaPoista
  12. Ja oooh, ihanat kuvat täälläkin :) !

    VastaaPoista
  13. Voi miten kauniita kuvia, näytätte ihanilta!

    VastaaPoista
  14. Voi kiitos! Mä olen kouluttanut mun avomiestä tähän hommaan kun kaukolaukaisijasta loppui patterit, mutta edelleen homma kyllä toimii niin, että kerron tasan tarkkaan, millaisen kuvan haluan. Toinen kun kysyy: "haittaako muka jos taustalla on ikea-kassi ja kenkäteline". :D

    Ai, voihan hitsi! Mä olen etsinyt sellaista supersähäkkää, dynaamista mutta viileää violettia liinaa kohtuuhintaan, kun se olisi värinä niin mun. Anni (niiden myyjä ja mun kaverini) sanoi sen olevan ok, mutta pitääkin miettiä sitten hetki. Vauva-lehden liina on toden totta aika mukava, juuri nyt ainakin, ja esimerkiksi Didyn puuvillaindioon verraten ohut ja kevyempi, pikkuvauvan kanssa kivempi - aiemmin en edes tiennyt, että voisin tehdä näin eroa niiden välille tai sanoa, mitä liinalta kaipaa, mutta kyllä aika nopeasti oppii huomaamaan, mikä toimii!

    VastaaPoista
  15. Voi kiitos! Mä käyn aina sun blogissa ihastelemassa sun valoisia väripilkkuja ja ihania asetelmia, mä saan vaan keltaisia kuvia iltaisin kun luonnonvalo loppuu, ei auta valkotasapainonsäädöt, sitten mennään mustavalkoisilla kuvilla. :D

    VastaaPoista
  16. Kiitos! Tuntuipa hyvältä kuulla tuo liinailijan suusta :)

    VastaaPoista
  17. Kyllä Lenny Lambit on ehdottomasti ok ja mukavia sitoa, mutta ei sellaisia ihanan pehmoisia, mihin tekisi mieli kietoa vastasyntynyt. Mutta täydellinen väri voi tietysti mennä tuollaisten pikkuvirheiden ohi. :D

    VastaaPoista