Social Media Icons

maanantai 21. tammikuuta 2013

Kuukauden vanha

8 kommenttia , , Share It:
1kkblog

Kuukausi on kulunut siitä, kun yhdeksän kuukauden odotus päättyi lyhyeen ja tehokkaaseen teurastukseen, synnytykseen. Pikkusiskoni kysyi minulta raskausaikana, mitä kuukauden tai kahden vanha vauva osaa. Ajan kullattua muistot taisin mutista vain, että eivät oikein mitään. Mutta väärässäpä olin. Kuukauden kypsässä iässä vauva osaa nimittäin vaikka mitä.

Esimerkiksi vaatia palvelua erilaisin äänimerkein, kakata niin että kokonaisen parisängyn lakanat voi huoletta pistää vaihtoon ja katsoa kieroon. Kuukauden vanha vauva kannattelee myös aika hyvin päätään, kuikuilee ympärilleen ja pitää huolta omasta, säännöllisestä ruokailuväleistään. Ylihuomenna on neuvola, jonka yksikuukautismitat jännittävät, käytössä kun alkaa olla jo vaatekoko 68cm ja kolmoisleuasta saattaa päätellä, että beibi on ollut ruoka-aikaan kotona.

Elämä & arki vauvan ja taaperon kanssa alkaa hiljalleen urautua. Olen löytänyt itsestäni naisen, joka tarpeen tullen tekee montakin asiaa samaan aikaan (lue: imetän, puhun kuuroille korville ja sittemmin taistelen kodinkoneliikkeen kanssa rikkinäisestä pesukoneesta puhelimessa ja siivoan samaan aikaan kolmekymmentä kirjaa takaisin kirjahyllyyn vauva kantoliinassa). Onneksi tarjolla on kuitenkin apukäsiä, esimerkiksi innokas siskoni, joka mielellään ulkoilee Helmin kanssa, perhekerhojen henkilökunta joka auttaa esimerkiksi ulkovaatteiden kanssa tullessa ja mennessä.

Yöt ovat katkonaisia, aamut väsyneitä, illat levottomia, mutta se kaiketi kuuluu tähän sesonkiin. Se että näyttää variksenpelättimeltä päivästä toiseen ja porskuttaa kahvipannullisen voimin taaperon päiväuniaikaan saakka. Väsyttää. Odotan viikonloppua jolloin saan ja aion nukkua koko päivän. Siitä en tingi.

Ps. Ihana haalari, josta on kyselty facebookissa ja meilitsekin on vauvalahja ja Sobean lastenvaatemallistoa. Sitä myy esimerkiksi Ilofantti ja siellä se on pienessä alessakin.

8 kommenttia:

  1. Voi ei, tässähän alkaa oma vauvakuumekin nostamaan päätään kun näitä sun juttuja lukee :) asiasta kolmanteen, tuliko ne mun sulle postissa laittamat kestovaipat perille? :)

    VastaaPoista
  2. Mä olin raskausaikana varma, että haluan kolme lasta. Enää en ole varma. Enkä sano tätä mitenkään pahalla, vauva on ihana, mutta tiukka ikäero on ottanut osansa...

    Kestot tuli perille! Mä olen vallan unohtanut kiittää - olen aika usein puhelimella netissä ja inhoan sen kosketusnäyttöä ja sillä kirjoittamista, siksi unohdan vastailla meileihin jne. Kiitos, kiitos tuhannesti :)

    VastaaPoista
  3. Näin unta, että poikanne sai nimen Viima.. :)

    VastaaPoista
  4. Hahah, enpä ole tuota nimeä ennen kuullutkaan! Täällä en varmaan nimeä paljasta, koska se on niin paljon vähemmän annettu kuin Helmi-nimi on, mutta raskausajasta saakka käytetyn tekonimen voin kertoa; se on Unski. :)

    VastaaPoista
  5. Ihana "Unski" :) :) :) Voi harmi, ellei pojan nimi paljastukaan, kun on tullut mietittyä hänen tulevaa nimeään. Itsekin pidin aikanaan paljon Helmi-nimestä, mutta meille tulikin poika. Joka on nyt siis 1 v. 7 kk ja sen vuoksi alunperin päädyinkin blogiisi. Nyt on pari Helmiä jo lähipiirissä, että jos seuraavasta tulisikin tyttö, niin päätyisimme johonkin toiseen. Meillä on pojalla myös sen verran harvinainen nimi, että heitä on noin tuhat koko Suomessa. :)

    VastaaPoista
  6. Juu, Helmi tuntuu olevan aika vallalla nyt, minäkin tiedän vaikka kuinka monta! Hauskaa tosin on, että oma nimeni, Anna, on yksi annetuimmista naistennimistä, mutten tunne montaakaan Annaa.

    Meillä nimivaihtoehtoja oli monia, ja tekonimikin on tosiaan keksitty rakenneultran aikoihin, suosikkien listalta karsiutuivat mm. Oiva, Kaarlo, Urho ja Armas. Aika lailla synnytykseen saakka olin varma, että Unski-mahavauvasta tulisi Kaarlo isoisoisänsä mukaan, mutta ei tämä näyttänyt yhtään Kaarlolta!

    VastaaPoista
  7. Voin vaan kuvitella :D

    Eipä mitään, taisit kyllä jo kiittää sähköpostin välityksellä, ja hyvä vaan että käyttöön tulivat! :)

    VastaaPoista
  8. Pitkästä aikaa eksyin blogiisi. En olekaan päivittänyt kideblogisiosoitetta, joten ei ole tullut seurattua kuulumisa. Toisaalta oma aika ja energiakin on mennyt muuhun kuin bloggaamiseen. Oman blogini kävijätiedoista eksyin kumminkin tänne, kun huomasin sinun linkittäneen blogini tuohon sivuun. Kiitos. :)

    Ja onnittelut (näin myöhässä) yksikuukautispäivän johdosta. Näillä meidän kuopuksillä onkin sitten tasan kuukausi ilmeisesti ikäeroa, sillä itse olin tuolloin 21.1. synnyttämässä. :) Jaksamista vauva- ja tahtoikäarkeen sinnekin päin!

    poikkeama

    VastaaPoista