Social Media Icons

torstai 10. tammikuuta 2013

Kaiken takana

17 kommenttia , , , , , Share It:
perhepotretti1

Kuva: Piritta Lipiäinen

Muiden Kideblogeissa kirjoittavien tapaan minäkin päätin kyhäillä jonkinlaisen kuvauksen siitä, kuka olen, mistä tulen ja miksi olen tässä. Pidempään tai edes jonkin aikaa blogiani seuranneet tietävät minusta jos jonkinlaisia asioita. Esimerkiksi sen, että rakastan lahjaksi saamiani sateenkaarenvärisiä villasukkia, en tuntenut oloani raskausaikana hehkuvaksi seksipommiksi ja että juon kahvini kylmänä - olosuhteiden pakosta - ja mustana, aina. Olen kuitenkin jo jonkin aikaa miettinyt avaavani hieman enemmän itsestäni myös blogin puolella. Vaikka saattaahan toisille jäädä kaiken nähnyt ja kuullut olo jo ihan synnytyskertomuksistakin...

Blogini sai alkunsa hetken päähän pistosta, ajatuksesta ikuistaa ensimmäistä odotusaikaani ja sen fiiliksiä. Ensimmäinen raskaus oli suunnittelematon, ja muistan yhä elävästi kuinka kädet täristen yritin soittaa armeijan harmaissa aikaansa tappavalle sulhaselleni kun varotoimenpiteenä tehtyyn raskaustestiin pärähtikin kaksi viivaa. Istuin nurkassa vessan lattialla ja jätin sekavia "meidän täytyy puhua"-viestejä hänen puhelinvastaajaansa. Viisivuotisvuosipäivää oli juhlittu viikkoa aiemmin, ja elokuvateatterista illan hämärtyessä käsi kädessä kulkiessamme tuntui, ettei meiltä puuttunut mitään. Vasta nyt, reilut kaksi vuotta ja kahta yhteistä lasta myöhemmin olen tajunnut, miten paljosta olisimmekaan jääneet paitsi ilman pissatikun kahta yllätysviivaa.

Ensimmäinen raskaus ja alkutaival vauvan kanssa tuntui jonkinlaiselta todistelulta siitä, että olen kykenevä äidiksi, hyvä äiti ja pärjään vauvan kanssa yksinkin, vaikkei kukaan sellaista kai oikeasti peräänkuuluttanutkaan. Olen joskus miettinyt, miten yllätysraskaudesta voisi kertoa, ilman että se kuulostaisi vastuuttomalta, tai lapsi ei-toivotulta. Ensimmäisen neuvolakäynnin terveydenhoitajaopiskelijan sanat pinttyivät kuitenkin mieleeni eräänlaisena voimafraasina: "vauvasta tulee toivottu silloin kun äiti päättää sen pitää". Positiivisen raskaustestin tehtyäni tiesin, ettei ole olemassakaan muunlaista vaihtoehtoa, ei kertakaikkiaan.

Nyt puolitoistavuotias esikoistyttäreni on kaksiviikkoisen pojan ylpeä ja rakastava isosisko, minä kahden lapsen parikymppinen äiti. Puolitoistavuotta lapsen kanssa kotona ja yliopisto-opiskelijan avovaimona on opettanut paljon, ja eniten olen joutunut kasvamaan itse. Tiukka kuukausibudjetti on pakottanut priorisoimaan, suuria unelmia (esimerkiksi häitä) varten säästämään. Kyse ei oikeastaan ole siitä, käykö kaksi kertaa vuodessa kampaajalla, vaan siitä, mikä on hinta-laatusuhteisin hopeashampoo joka pitää hiusten värin siedettävänä tällä välillä.

Myös lastenkasvatukseen ja lapsiin liittyvät ideologiset näkemykset ovat joutuneet muutoksen kohteeksi puolentoistavuoden kotiäitiyden aikana; Helmiä odottaessani yhdeksi tärkeimmistä asioista muotoutuivat kokomustat Emmaljungan yhdistelmävaunut, joista en voinut tinkiä. Hankitut lastenvaatteet olivat tiukasti söpösöpösöpö-linjaa ja tuttipulloarsenaalikin oli huikea jo ennen viimeistä raskauskolmannesta. Toisella kierroksella vaatekaappiin on eksynyt kasa kantoliinoja (joita tosin oli esikoisen aikanakin), vauvanvaatehankinnat ovat olleet pitkälti villaisia, bambuisia tai silkkisiä, ja tuplarattaatkin löytyivät kolmellakympillä kirpparilta - joskaan niitä ei ole koskaan käytetty, kantoliinain ja pakkasten vuoksi. Ainoat tuttipullotkin ovat vain rintapumpun kanssa yhteensopivia. Kilpavarustelun sijaan olen keskittänyt huomioni olennaisempiin asioihin, kuten täysimetyksen onnistumiseen, sisarkateuden ennaltaehkäisyyn ja omaan jaksamiseeni.

Kovinkaan kummallista historiikkia minulla ei ole antaa ajalta ennen lapsia (olikohan elämää silloinkin?), tai ainakaan en voi tehdä jymypaljastuksia tasaisen tavallisesta taivalluksestani. Edustan vahvasti tuntevaa ja tahtovaa ihmistyyppiä, sitä, joka joko tekee asiat kunnolla tai ei ollenkaan - koulutodistuksessani äidinkielen ja reaaliaineiden rivistö loistaa yseillä ja kympeillä, liikunnasta sain vitosia kaiketi vain säälistä. Suurimman osan ajasta ennen lapsia olin sisällä viihtyvää tyyppiä, nautin yksinolostani, mutta villeinä vuosina minusta kuoriutui viikonloppujen kreisibailaaja. Inhoan pakkassäitä, tai ainakin niillä palelua, syön painoni verran suklaata vuodessa ja mielestäni flunssapäivissä parasta ovat Bridget Jones-elokuvat.

Kideblogeihin siirtyminen mietitytti monta hetkeä. Tunsin oloni epävarmaksi kaikkien näiden muiden esteetiikkaa henkivien blogien ja tyylikkäiden bloggaajien joukossa, ja koin ettei minulla ole mitään annettavaa kumpparilookkeineni ja kestovaippapyykkeineni. Äitiyden myötä trenssi on vaihtunut toppatakkiin ja kiilakorkonilkkurit canadianbootseihin, hiekkalaatikkokansan katu-uskottavimpiin popoihin. Tässä minä nyt kuitenkin olen, tyylitajuttomana itsenäni, keskeneräisenä ja keskenkasvuisena.

17 kommenttia:

  1. Tykkäsin! Kyllä sä vaan osaat kirjoittaa :)

    VastaaPoista
  2. Edellisen kommentoijan sanat tulivat minullekin ekana mieleen, kun luin tämän postauksen. Kiva, kun jaksat kirjoitella vielä nytkin, kun lapsia on kaksi ja toinen oletettavasti asuu tissillä.

    ps. Onko muut väestöliittoarvonnassa voittaneet jo saaneet kirjansa/pelinsä?

    VastaaPoista
  3. Sinun blogisi on nimenomaan lempiblogini täällä kideblogeissa ja ylipäätään äitiysblogiskenessä. :)

    Tällä hetkellä rv 37+4, esikoistyttö tulossa. Vasta hiljattain löysin vanhaan blogiisi (siis bloggeriin), mutta olen sieltä jo kovasti vanhojakin odotuspostauksia lueskellut. Köyhyys, rehellisyys ja rikas kieli vetoavat minuun niin paljon enemmän kuin esteettiset supersisustusäitiysblogit. Jatka siis samaan malliin, olet juuri hyvä bloggaaja tuollaisenaan. :)

    VastaaPoista
  4. Ei tosiaan tarvita esteettistä täydellisyyttä tai viimeisen muodin mukaisia asuja, jotta blogiin tulisi mielenkiintoista ja elämänmakuista sisältöä. Hyvää vanhemmuutta ja perhe-elämää voi elää pienemmälläkin budejetilla ja on ollut kiva seurata kuinka kirjoittajan käsitys omasta äitiydestä on muuttunut jo melko nopeassa tahdissa.

    Oma lapsi on juuri täyttänyt vuoden, joten on ollut myös kiva seurata pikku-H:n kasvua ja odottaa jännityksellä mitä tulevan pitää...

    Kaunis kuva teidän perheestä :)

    VastaaPoista
  5. Minä tykkään kun olet oma rehellinen itsesi. Minusta aitoa ja kaunista on se kumisaapasäiti joskus meikillä ja joskus ilman. Blogimaailma on täynnä niitä blogeja mitä lukiessa voi miettiä, että pintakuorta vaan tarjotaan lukijoille. Oikeesti, aamu kasilta kukaan tuskin meistä äideistä on aina täyställingissä lapsineen päivineen..tiiät varmaan mitä tarkoitan.. Ja kun kaikki muka elämässä on aina niin ihanaa ;) Meil ei ainakaan :D

    Pysy juuri tuollaisena kun olet! Tsemppiä arkeen!

    VastaaPoista
  6. Nimenomaan sun erinomaiset sanavalinnat ja osuva kirjoitustyyli on saanut minutkin aikanaan täysin koukuttumaan. niin ja tietenkin juurikin samanlaiset elämäntilanteet ja tietysti samanikäisyytesi vaikuttavat, ja eikä vähäisempänä sinusta huokuva aitous! Niin kuin jo aiemmin kirjoitin (härde musta alkaa kuoritua vakkarikommentaattori) tukea saanut blogistasi,mulla kun ei juurikaan ystäviä samassa elämäntilanteessa.Valloittava kuva perheestänne! :)

    VastaaPoista
  7. Todellakin ihanaa että jaksat kirjoitella meidän lukijoiden iloksi perheesi arjesta! Itse en kerkeä
    lukemaan kuin sinun blogiasi, mutta koska esikoinen on vain 5 vkoa Helmiä nuorempi ja tyttövauva n. vkon
    sinun poikaasi nuorempi -on hyvin helppo samastua teidän elämäänne! :) Ja itse saan hurjasti voimia
    kirjoituksistasi kun saat pikkulapsi -ajan kuulostamaan kaikkine haasteineen ja kommervenkkeineen, kuitenkin niin ainutlaatuisen ihanalta.
    Jaksamista sinne ja nautitaan näistä meidän pikkusista! :)

    VastaaPoista
  8. Sulla on aivan ihana blogi! Meillä mies aloitti nyt tammikuussa opiskelut ja ite oon kotiäitinä. Täytyypi vaan sanoa, ettei sitä rahaa oikein kummoisesti ole. Mutta kyllä sitä silti toimeen tulee, kunhan on säästäväinen.

    VastaaPoista
  9. Hei!

    Itse olen totaalisen kyllästynyt lukemaan noita "massakulutusblogeja", joissa elämän päämääränä tuntuu olevan kodin täyttäminen merkkivaatteilla. On kamala katsella, kun lapset puetaan kuin maalinukeiksi ainoastaan sen vuoksi, että vanhemmat (äiti) näin tahtovat. Tuntuu siltä kuin lapsi ei kelpaisi vanhemmilleen muuta kuin täydellisen söpönä ja huoliteltuna. On hienoa, että vielä on niitäkin äitejä, joiden lapset saavat olla lapsia, eikä mallinukkeja. Tämä blogi keskittyy mielestäni siihen olennaiseen. Monet saavat onnen vain kuluttamalla ja ostamalla uutta tavaraa. Sinä olet oivaltanut, mistä todellinen onni koostuu. Kiitos siis hienosta blogistasi!

    VastaaPoista
  10. Aika vähän jää aikaa tälle, mutta olen aina pitänyt päiväkirjaa ja pari vuotta sitten se vain siirtyi hieman erilaisessa muodossa nettiin, joten kaiketi jonkinlaisesta henkireiästä on kyse.

    Etkö ole vieläkään saanut pakettiasi? Laitatko meiliä mulle osoitteeseen lapsellista(at)gmail.com, tai vastaatko vanhaan ketjuun, niin osaan tiedustella asiaa Väestöliiton markkinointipuolen yhteyshenkilöltä, josko tuote on loppu varastosta tms.

    VastaaPoista
  11. Voi, miten hauska kuulla! Alemmuuskompleksi kaiketi kuuluu aina aika ajoin bloggaamiseen, samoin jonkinlaiset inspiraatiokatkokset, itse kullakin, luulen.

    Heh, nauroin tuolle köyhyys-sanalle - toki meidän tulot jää reilusti alle sen mitä samankokoisilla ruokakunnilla yleensä, mutta eipä tuo ahdista tai sureta. Sen sijaan, että miettisi mitä kaikkea MUILLA on, mitä muut tekevät tai ostavat, on paljon pysähdyttävämpää jäädä miettimään, miten hyvin MEILLÄ on asiat; kaksi tervettä ja ihanaa lasta, kiva asunto (muutto isompaan tiedossa), auto, säästöjäkin.. Ei tässä voi tuntea oloaan köyhäksi, ei ainakaan juuri nyt. :)

    VastaaPoista
  12. Tulipas hyvä mieli tästä kommentista! Toki on niin, että blogit ja niiden kirjoitukset kuvineen ovat vain pintaraapaisu elämästä, ja uskoakseni kaiken estetiikan takaa löytyy yhtä lailla rumia pyykkikoreja ja kuivashampoopäiviä - omaa ja esimerkiksi huippukivan Äitilandian tyylilajia tuntuu vain olevan niistä kirjoittaminen. :D

    VastaaPoista
  13. Ei ole täälläkään vielä pakettia näkynyt. :)

    VastaaPoista
  14. Tänään tuli kirja :)

    VastaaPoista
  15. Huvittavaa todellakin puhua köyhyydestä, jos kerran on varaa kaikkeen mitä tarvitaan terveyden ylläpitoon, ruokaan ja lämpöön. Laskinkin just sopivasti tänään, että meidän 1 aikuinen, 2 alle 17-vuotiaista ja 1 täysi-ikäinen lapsi porskperhe porskuttaa vaivaiset 800 euroa alle toimeentulonormin. Saisin tuon rahan siis sossusta, mutta en voi hakea sitä, koska olen opiskelija enkä saa myöskään opintotukea (enää) enkä luonnollisesti työttömyyskorvausta. Tulot nousivat vuoden alusta 100 e/kk ja nyt voin sanoa, että pärjäämme jopa mainiosti.

    VastaaPoista