Social Media Icons

perjantai 14. joulukuuta 2012

Puuroa tukassa

3 kommenttia , Share It:


Jatkan myötähäpeäväreitä nostattavalla linjallani. Viime aikainen arkisempien otosten ja tekstien puuttumiseen on monen tekijän summa; ruuhkaisan elämäntilanteen, puuttuvan siivousinnostuksen ja arkisempaakin arkisempien juttujen, joista ei ammenna mitään kovinkaan syväluotaavaa. Arjen harmaa kaurapuuro ei varsinaisesti ole estetiikan ruumillistuma eivätkä raskauden tuomat haasteet ole aina kauhean mediaseksikkäitä, vaikka tokkopa sellaiseen on pyrittäväkään. (Siltikään en jaksa uskoa, että reilusti tukisukkien yläpuolella vaivaavat suonikohjut piristäisivät kenenkään kahvitaukohetkeä.) 

Oi mutsi mutsi kiitti minua taannoin inspiraation lähteenä toimimisesta kun kirjoitti äitibloggaajien heterogeenisestä ryhmästä ja sen genreistä, kärjistetysti tietenkin. Itse luonnollisestikin upposin Puuroa tukassa-kategoriaan, jonka kuvaus kuului näin:

Puuroa tukassa mutsi haaveilee paremmasta ajasta ja on sitä mieltä, ettei bloggaaminen saa olla illuusion luomista vaan oma persoona ja kursailemattomuus on se koukuttavin juttu lukijalle. Blogissa käydään läpi raskausvaivat ja väsymystilat sekä viikon ruokalistat, mihin kuuluu makaronilaatikkoa ja sata suklaavanukasta. Puuroa tukassa mutsi kulkee viikot verkkareissa eikä unohda mainita niiden olevan alennusmyynneistä hankittu ja hiusvärikin on otettu viimeksi ennen lapsia, mutta ei haittaa. Puuroa tukassa mutsin blogissa seikkailee usein myös puoliso, mikä ei ymmärrä mistään mitään, mutta sellaisia miehet ovat toteaa puuroa tukassa mutsi ja kääntää harlekiinironmaanin sivua.


Palasin siis lukemaan tekstiä napattuani yllä olevan arkirealityotoksen - ihka elävän todisteen siitä, miten nopeasti a) raskaus rasvoittaa hiukset ja b) pakkasilma ja villapipo kombona pilaavat kampauksen kuin kampauksen, minun tapauksessani jopa hätäponnarin. Kotiäitilookini avainsanoina ovat olleet jo monta tovia pahamaineiset oloasut ja vaaripaidat. Ja sateenkaaren väreissä loistavat villasukat.
Mitä tulee yllä olevaan kuvaukseen, myönnän, että tein männä viikolla makaronilaatikkoa, joskin italialaistyyppisesti varioiden, ja söin tänään postipakettiketutukseen kolme suklaavanukasta. Kyllä, kolme. Kampaajan penkillä istuin tosin viikko sitten, mutta muutaman onnettoman sattuman kautta samalla puolitoistavuotiasta täystuhoa epätoivon vimmalla paimentaen. Saldoksi muotoutui taaperon shampoolla pesemä parturi-kampaamon lattia ja allekirjoittaneen kuontalon monivärivärjäys. Puoliso sattuu onneksi kuvauksesta poiketen olemaan ihanan kamala, joka muistaa synnytystä vauhdittavat akupisteet ja leipoo maailman mahtavimpia juustosämpylöitä, mutta arvailee vain, kuinka paljon esikoislapsemme painoi syntyessään (meidän näkemyksissämme elää kilon painoero..) eikä aina edes muista sitäkään, minä päivänä hän syntyi. Kun näytin hänelle äitiyspakkauksen potkupukua,  jonka löysin toiselle, syntyvälle lapsellemme, totesi hän ilahtuneena: "aah, pitkä body missä on töppösetkin! Tosi kätevää!".


Ja harlekiinipokkarit, voi, harlekiinipokkarit. En edes tiedä, mihin saisin ne kaikki mahtumaan. Tällä hetkellä tosin luettavana onVäestöliiton julkaisema  Aggressiokasvattajan käsikirja. (Jonka säkin voit muuten voittaa itsellesi arvonnassa täällä!) Mä oon niin kotiäiti.

3 kommenttia:

  1. Ihan vain huomiona todettakoon, että itsehän olen puuroa tukassa, lattialla, matossa ja kalsareissa mutsi. Niin se vaan menee, vaikka en ehkä halua olla tällanen enää kauaa. Verkkarivaimon rooli ilman miestä ei oo mua varten :D

    VastaaPoista
  2. Heh! Luulenpa, ettei kukaan täysin uppoa yhteen ja ainoaan kategoriaan. Itse pakkasin äsken keittolounaan Lifefactoryn lasiseen juomapulloon ja rasvasin venyvää ruhoani luomuhamppuöljyllä. Meille ei tule Niveaa eikä kotivärejä, over my dead body. Mutta hiusharjan saatan kadottaa. :DJa ehkä tämä lasten kasvaminen tuo omalla tavalla myös tilaa muullekin kuin äitiydelle, niin ettei tarvitsisi olla puuroa tukassa vain siksi ettei tiheän imun kaudelta muuhun kerkeäisi. ;)

    VastaaPoista
  3. Hihi, hauskat kirjoitukset sinulla ja oi mutsi mutsilla. Itse en ole yhtään perehtynyt blogimaailmaan -ennen kuin tiistaista alkaen, jolloin viimein päätin, että tarvitsen harrastuksen: oman blogin. Siitä asti olen surffaillut pitkin nettiä, etsien juuri näitä puurotukkaisten kirjoituksia. Kiitos tästä. :)

    VastaaPoista