Social Media Icons

perjantai 30. marraskuuta 2012

Yoga-koukussa

22 kommenttia , , , , , , Share It:


Ehei, minuun ei ole iskenyt äkillinen urheiluvimma, olen edelleenkin yhtä notkea kuin täytetty puuma enkä kovin ryhdikäskään.

Juttelin muutaman tuttavan kanssa taannoin Sobean velourisista yoga-housuista, ja hämmennyin silmin nähden, miten monet mielsivät kyseiset housut olovaatteiksi, kotoilukuteiksi tai ennen kaikkea, mikä hämmästyttävintä, pelkiksi äitiyshousuiksi. Minä kun olen yoga-asuineni jo ihan käsite mitä tulee kavereihin ja sukulaisiin, kerhoiluun ja mummolareissuihin! Juhlallisuuksia lukuunottamatta en keksi montaakaan paikkaa, jossa niitä ei voisi käyttää. Itse kun kuljen näissä luontevasti Prismasta lenkkisaunaan ja kyllä, jopa vanhoillisten isovanhempienikin luokse. Itse asiassa, isoäitini ihasteli taannoin minun ja Helmin samanlaisia housuja ja sitä kuinka kätevästi lahkeet saa sullomatta saappaisiin.

Äitiysvaatehankinnoista (tai oikeastaan blogiarvonnasta minä nämä voitin) nämä ovat olleet parhaat ja pitkäikäisimmät, käytössä vuodenajasta ja tilanteesta toiseen, raskausviikosta toiseen. Eivätkä ne aina ole olleet käytössä raskausmahan kanssa - omani kun olen saanut huhtikuussa kuudennen raskausviikon korvilla, ja viidennellätoista viikolla tilanne näytti vasta tältä.
Jonkinlaisen farkkukammon olen oppinut kasvattamaan itselleni, sillä taannoin eräs perheenjäsen ihmettelin suureen ääneen, miten olenkin farkut jalassa, en siis velourhousuissa! Äitiys on eittämättä tehnyt minusta mukavuudenhaluisen, mutta haluan, että mukavatkin vaatteet ovat kivan näköisiä.
Vaikka velour pysyy taannoin saadun kuivausrummun vuoksi pesusta toiseen aina yhtä pehmeänä, on miinuspuolena mainittava, että kaikki tahrat näkyvät ja tuntuvat, mustissakin housuissa, mutta minä olenkin varsinainen tahmatassu ja vaatteet on väistämättä sysättävä pesukoneeseen päivittäin joka tapauksessa - milloin hammastahnan, milloin aamiaisjogurtin vuoksi. Ja siksi opinkin rakastamaan vaatteita, jotka sen oikeasti kestävät.

Oi mutsi mutsin tiedän kavahtavan, mutta miten on teidän laitanne? Uppoavatko tällaiset millaisiin pukukoodeihin? Kotiin vai kaupoille?

22 kommenttia:

  1. Mulla eivieläkään ole näitä, vaikka haluaisin. Luulen kyllä, että kotona ja kerhoissa käyttäisin. Varmaan näppärästi menisi kuitenkin toppahousujenkin alle ja kivempi rennoissa housuissa on kerhossakin olla kuin tiukoissa farkuissa :)Kaupoilla sen sijaan en usko, että lähtisin... Ehkä kerhosta tullessa just lähikaupassa :)

    VastaaPoista
  2. hahah, tuo kommentti oli hyvä, koska mä ihan järkyttyneenä luin tätä tekstiä, että EI EI EI EI EIIIIIIIII!!!!!! Sit vielä muistin ne jotkut mammakeskustelut missä sanoit teidän puhuneen onko meandin housut kopiot vai nämä vai mitä. Siis vaikka minä kuljen oikeissa kalsareissa kaupassa ja yhdistelen vaatteeni ihan päin honkia, on nämä velourasut musta ihan kamalia AINA. Ehkä kotona voisin harkita pitäväni, mutta mulla tulee tosi vahvasti mieleen näistä joku sellanen kymmenen vuoden takainen jennifer lopez kopiointi, inhosin jo silloin noita ja varsinkin kokopukuna. Todella mautonta :D

    VastaaPoista
  3. Tohon ku vielä yhdistät sellasen kaameen beigen monogrammilaukun isoilla LV tunnuksilla, niin STYLE :D Mä en aina tajua näitä äitimuoteja, tai oikeastaan koskaan soreleita lukuunottamatta.

    VastaaPoista
  4. Siis kaheksankymppiä veluurihousuista? Never. Mä sain pilkkihaalarinkin alle sen.

    VastaaPoista
  5. Ihanat hiukset!! Mä niin haluaisin tuon asun itselleni oloasuksi nimeomaan,koska tuo vaikuttaa niin ihanan rennolta ja on varmasti lämminkin! Myönnän itsekkin hieman kavahtaneeni aikanaan noita velour-asuja, varsinkin juuri sitä "Juicy Couture-buumia".. Mutta mielestäni tuo asu on jotenkin paljon käytännöllisemmän ja myönnetään ehkä vähän äidillisemmän oloinen. Kelpais! (Hinta vaan on mielestäni aika suolainen..)

    VastaaPoista
  6. Minkäkokoiset nuo sinun housusi ovat? Mietin, minkä koon itse tilaisin. Housuissa yleensä käytän 36-38 tai tuumakokoa 27, housujen mallista toki riippuen. Kannattaisiko minun ostaa kokoa M? Hmm...Tykkään kyllä siis nuista toden teolla.=) Pitkään haaveillut hankkivani, ja näihin ihastuin heti!

    VastaaPoista
  7. Mun housut ovat kokoa L ja huppari kokoa M. Mun kaveri on samaa kokoluokkaa, ja muistelisin että hänellä olisi koko S, joten jokseenkin reilua mitoitusta nämä ovat - ainakin omasta mielestäni. :) Kun kerran haaveilet noista, niin voin kyllä hyvillä mielin vähän mainostaa Mamamia.fi-facebook-sivustoa, johon päivittyy aina uusimmat tarjoukset. Käsittääkseni helmi-maaliskuun paikkeilla olisi tulossa myös kaksi uutuusväriä. :)

    VastaaPoista
  8. Ooh, kiitos! Kävin tänään kampaajalla, mutta lumimyrsky teki kyllä oman osansa muotoilulle. :DMyönnän, minäkin kavahdin ensin hintaa, mutta on todettava, että hyvistä käyttövaatteista kehtaakin maksaa - ainakaan mun housuissa ei ole 8 kuukauden lähes päivittäisen käytön jälkeen minkäänlaisia käytönjälkiä. Enemmän olen katunut Marimekon ysmystä kahdeksallakympillä ostamaani neuletakkia jota olen käyttänyt, öö, kahdesti. Jos vaatteelle on oikeasti käyttöä ja se kestää sitä, se ei ole kallis :)

    VastaaPoista
  9. Mulla ei ole tarvetta pilkkihaalarille. :D Kuten alla totesinkin, vaatteiden hinta niin ikään mun mielestä pienenee kovassa käytössä, tai siis silloin kun käyttökertoja on useita. Siksi en esimerkiksi ikinä osta kalliita juhlamekkoja vaan lainaan ne mieluummin jostain - koska kahdeksankymppiä kerran käytetystä vaatteesta on PALJON. ;)

    VastaaPoista
  10. Mä melkein osasin odottaa sun kommenttia! :D Ei monogrammilaukkua meille!

    VastaaPoista
  11. Sun pitää siis selkeästi toivoa omia pukinkonttiin ;)

    VastaaPoista
  12. Ei miula muuta, mutta vähän oot nätti odottaja! Miksi minusta ei ole saatu onnistunutta kkovartalokuvaa sitten lokakuun? D:

    VastaaPoista
  13. niin, VIELÄ :DDD sitä varten vinkkaan, että motonetistä saa lady-mallin haalareita. en palaa 2-osaiseen toppapukuun ikinä.no mä oon kyl pihi, en maksa työvaatteistakaan (edustava toimistoduuni) kaheksaakymppiä.

    VastaaPoista
  14. Hahah, voi kiitos! Fiilikset näillä viikoilla ei kyllä kehon suhteen ole kaikista itsevarmimmat kun tunnun paisuneen joka suuntaan, joten tämä oli kyllä varsin ihana kommentti! :) Hop hop, kokovartalokuvia ottamaan siis, nämä räpsäistiin illalla olohuoneessa kun lapsi riekkui sohvalla olohuoneen taulua nykien... :D

    VastaaPoista
  15. Itseasiassa olen toivonutkin, mutta epäilen vahvasti että saisin. Mies ei ihan niin paljon näistä innostu kuin minä :)

    VastaaPoista
  16. Mulla on Me&I:n vastaavat housut ja olen ihan rakastunut. Nyt on ainut ongelma se, että pitäis hankkia toiset, kun ei näitä malta laittaa pesuun :) Niin ja en oo raskaana. Kotihousuina näitä olen pitänyt, mutta varmasti voisin mennä näillä perhekahvilaan ja lähikauppaan, mutta haluan edes joskus hieman "pukeutua" ja kun en juuri muualla käy kuin em. paikoissa, niin sillon vedän farkut jalkaan. Nyt kun mulla on taas farkut mihin mahdun raskauden jäljiltä :D

    VastaaPoista
  17. ihana masu<3 harmi tosiaan et noi housut on niin kalliit:( ei varmaan mistään saa halvemmallakaan..

    VastaaPoista
  18. Kotona tuon tyyliset housut on nappivalinta, muuten nounou. Mutta että joku maksaa kymmeniä euroja kotihousuista, siitä en pääse yli koskaan (elän yhä sitä järkytystä, kun satuin tietämättömänä miikkareiden yogapantseista taimitkälieolivatkaan kysymään tutultani mistä on ostanut housunsa ja mitä maksoi). Tsiisus. Ei ymmärrä. Mutta siis pahalla en tätä sano, minä vaan en usko minkään kotivaatteen olevan niin kestävä, että siitä kannattaa maksaa kuin maksimissaan parikymppiä.

    VastaaPoista
  19. Mä vaan niin rakastan noita housuja! Ostin ne joskus raskauden puolivälissä ja siitä asti on ollut jalassa lähes AINA. Ja siis todellakin käy niin muskariin ja kaiken maailman kerhoiluun, kauppaan, ihmisten ilmoille ja tietenkin kotiin! Parhaat! :D Nätit, mukavat, mukavat ja MUKAVAT. :D Ja vaikkakin kalliit niin on kyllä maksanut itsensä takaisin. :)

    VastaaPoista
  20. himoitsen aivan mielettömästi noita pöksyjä!Työttömyyden aikana muutuin pukeutumisen suhteen entistäkin mukavuudenhaluisemmaksi, ja edellisestä kerrasta kun farkut sujahtivat jalkaan(no okei, kun edellisen kerran ahtauduin niihin kidutusvälineisiin) on jo lähes vuosi.Nyt päiväkodissa työskennellessä velourhousut on aivan mittaamattoman hyvät: lämpimät ja on hyvibn liikkumatilaa, ulkohousutkin voi vain kiskaista päälle. Vedänkin ne jalkaan joka päivä :)Ja noin kerran viikkoon saattuu sellainen päivä, kun minulla ja kaikilla hoitolapsilla on velourit päällä.Ollaan ihan sateenkaari, kaikilla eri väriset <3

    VastaaPoista
  21. nonniin, oli nyt sitten pakko tilata ne sobeat :)Mustat housut ja huppari :D

    VastaaPoista
  22. Musta noi housut olisi kivat kotihousut, muuten en varmasti osaisi pitää.Sulla on ihanat hiukset, käy sulle tosi hyvin!!

    VastaaPoista