Social Media Icons

lauantai 24. marraskuuta 2012

Vääriä hälytyksiä

25 kommenttia , Share It:
Lähestulkoon koko raskausaikani olen yrittänyt jollain oudolla tavalla olla ajattelematta sisälläni kasvavaa ihmistä ihan oikeana vauvana, minun lapsenani. Tai ainakin olen yrittänyt työntää ajatuksen syrjään. Ensimmäinen kolmannes oli pelonsekaista jännitystä ja innostusta, ja tunne suuresta salaisuudesta kutkutti. Sittemmin olen yrittänyt asennoitua realistisesti riskeihin - yhtä lailla saattaisin jäädä auton alle kuin saada keskenmenon. Tai mikä ehkä jopa hirveämpää, joutua kokemaan vauvan kohtukuoleman.

Maanantaisen synnytystapa-arvion jälkeen jokin muuttui - monta päivää kesti lähestulkoon tauotonta vatsakipua, selkäkipua, kipeitä supistuksia. Torstaina tunsin yhden ainoan potkun aamupalan jälkeen. Iltapäivällä ruoan ja lukuisien mehulasien, pitkällään maattujen tuntien saldoksi liikelaskennoissa tuli pyöreä nolla. Itku kurkussa odotin avomiestäni saapuvaksi kotiin, jotta pääsisin sairaalaan tarkistuttamaan tilanteen. 
Automatka sairaalaan kesti ikuisuuden. En saanut sanaa suustani. Huulta purren mietin pieniä hauta-arkkuja, pakattua sairaalakassia, turkooseja froteepotkuhousuja lipaston laatikossa. Mietin kuinka monta haavetta kuolisikaan lapsen mukana. Syntymättömän lapsen mukana. 

Synnytyssairaalassa makasin käyrillä toista tuntia, jonka aikana tunsin kymmenen vaimeaa liikettä yleensä niin vilkkaasti liikkuvalta vauvalta. Kymmenen pientä pumpulista potkua. Lääkärin vastaanotolla selvisi syy kiristävään tunteeseen vatsalla, ja siihen, miksi vauva tuntui erilaiselta kuin ennen - reilut neljä viikkoa ennen laskettua aikaa tuo reilu kolmikiloinen tyyppi oli päättänyt kääntyä perätilaan. 
Reilun viikon kuluttua on uusi kontrollikäynti, jossa seurataan tarjontaa ja mahdollisesti yritetään kääntää vauvaa, ellei hän sitä itse tee, ja jossa seurataan kasvua jatkoa ajatellen. Suuri lapsiveden määrä, suuri kohdunpohjankorkeusmitta, lapsen suuri koko, perätila ja supistusherkkyyteni - ei kai tähän perheeseen pääsisi ihan tavallisena tyyppinä liittymäänkään.

Vaikka olen ajatellut varsinaisen kiintymyksen, rakkauden ja suhteen muotoutuvan vasta syntymän jälkeisinä viikkoina - onhan kyseessä aivan uusi ja vieras ihminen - huomasin hädän ja paniikin hetkellä tuntevani jotain muutakin; alkukantaista suojeluvaistoa, menettämisen pelkoa ja jonkinlaista äidinrakkautta tätä hassua tietokoneruudulla mustavalkoisena pönöttävää vauvaa kohtaan. Illan järkytyksestä toettuani laitoin viimeisetkin myssyt ja tumput eteisen kaappiin odottamaan, muiden perheenjäsenten kimpsujen ja kampsujen rinnalle, mihin ne kuuluvatkin. 

25 kommenttia:

  1. Nykyäänhän äidin pyritään alkavan varhaisen vuorovaikutussuhteensa viimeistään puolivälissä raskautta jotta siitä tulisi mahdollisimman terve ja kiiteä. Tuo sinun tapasi on aika luonnoton, anna sen äitiyden tunteen tulla vaan. Tsemppiä loppuraskauteen!

    VastaaPoista
  2. Meinas tulla kyllä kyynel silmänurkkaan. Tää postaus oli täynnä tunnetta! Kaikkea hyvää loppuraskauteen ja synnytykseen sekä tietysti siitä alkavaan yhteiseen elämään; siihen jossa molemmat lapset ovat kohdun ulkopuolella :)

    VastaaPoista
  3. Voi tsiisus... Oliko tää vitsi? Mun äitiyden tunteet lasta kohtaan tuli vasta pari päivää synnytyksen jälkeen. Ehkä mun suhde lapsen kanssa ei sitten ole terve ja kiinteä, ja olen todella luonnoton.

    VastaaPoista
  4. Varmasti ihan kamala tunne, kun ei tiedä, onko kaikki hyvin :(Kyllä kaikki hyväks kääntyy! Aivan varmasti. Voi mä niin odotan teidän uutta tulokasta :)

    VastaaPoista
  5. Sillä lailla. Ehkä ei kannattaisi ylitulkita toisten (tuntemattomien) kirjoituksia.... Itse ainakin muistan odottaessani toista lasta että minun oli vaikea ajatella että voisin rakastaa jotain toista lasta yhtä paljon kuin ensimmmäistä ja koin siitä suurta syyllisyyttä. Lapsen synnyttyä en moisilla ajatuksilla enää vaivannut päätäni ja kaikki tuntui hyvin luonnolliselta. Ja käsittäkseni senkin lapsen ja aikuisen välinen vuorovaikutus- ja kiintymyssuhde on normaali ja terve. (Kaksi lapsistani on jo aikuisia ja viimeinen alkaa olla teini-iässä.)Näissä äitiys-/vanhemmuusasioissa voisi jokainen keskittyä enemmän omaan vanhemmuuteensa ja sen analysoimiseen ja läpi elämiseen, omien kokemusten jakamiseen kuin muiden vanhemmuuden tilan arvuuttelemiseen ja analysoimiseen. Yleensä jokaisen omassa elämässä on ihan tarpeeksi ruotimista.

    VastaaPoista
  6. Koskettava kirjoitus kaikin puolin, mutta minä nappasin tuolta tuon sanan perätila. Meiän poika oli perätilassa jo 2. lääkärineuvolassa. Sen jälkeen neuvolassa hoitaja käsikopelolla väitti pojan olevan raivotarjonnassa. Mä uskoin, vaikka selkeesti tunsin kovan pallon kylkiluitten alla, mutta mikä minä olin sanomaan vastaan kokeneelle ammattilaiselle. Uudenvuodenaatonaattona olin eri hoitajalla, joka päätti ultrata, kun ultra siinä sopivasti tyrkyllä oli ja kappas, poikahan oli perätilassa. Käytiin kääntöyrityksessä, joka todettiin turhaksi vajaassa minuutissa. Kävin magneettikuvissa, jossa todettiin vauvan mahtuvan ulos, kunhan ei mee yliajalle. Niinpä menin käynnistykseeen LA-päivänä ja seuraavana aamuna syntyi poika peppu edellä. Perätila oli ainakin minulle järkytys ja mietin pitkään sektion ja alatiesynnytyksen välillä. Päädyin alatiesynnytykseen ja olen päätökseeni tyytyväinen. Tsemppiä sinulle kääntöyritykseen ja muihin perätilan mukanaan tuomiin lisäjännityksiin mitä synnytykseen tulee!

    VastaaPoista
  7. Toi on kyllä niin kamala fiilis! Mulla oli vauva perätilassa viimiset 10viikkoa ja liikkeiden vähyys tuli kyllä tutuks. En saanu ikinä liikelaskentaa täyteen ja siks tuli tehtyä aika monta reissua kättärille tarkistuksiin. Onneks kaikki oli kuitenki aina hyvin! Toi asento vaan nähtävästi on semmonen ettei niitä liikkeita tuu, tai jos tulee ni saattaa potkia just tonne kylkien/selän puolelle josta niitä ei helposti tunne.Tsempit ja paljon liikkeita sinne :) Toivotaan että kääntyis ite <3

    VastaaPoista
  8. Minunkin poika syntyi perätilassa käsi poskella - aikaa miettiä ei juuri ollut, koska lapsivesien mentyä viikolla 36 asian laita selvisi sairaalassa (vaikka itse asiaa kyllä aavistelin - käsin tunnustelemalla vauvan pää tuntui ylävatsalla, ja yritti just tunkea sitä kylkiluista läpi...) Neuvolassa meillä ei ole ultraa, eikä synnytystapa-arvciota täällä päin tunneta...Melko nopeasti päätin, että ei kai se leikkaus sen häävimpi kohtalo oo ja ei kun tositoimiin. Ilman kivunlievityksiä mentiin, koska synnytys oli niin nopea. Hengissä selvittiin ja lienee ilman pysyviä vammoja ;)

    VastaaPoista
  9. Voi, elävästi on vielä mielessä tuo vauvan liikkeiden laskenta ja lukuisien mehulasien määrä. Valvotut yöt ja niiden aikaiset pelot ja itkut. Itselleen ei vaan mahda mitään kun alkaa ajatukset laukkaamaan.Tsemppiä loppuraskauteen. Toivottavasti vauva vielä kääntyy tai saadaan käännettyä. Jos näin ei kuitenkaan käy niin toivon alatiesynnytyksen onnistuvan, mutta ei se suunniteltu sektiokaan mikään kamala vaihtoehto ole. Itselleni sektio jouduttiin tekemään kamalassa kiireessä. Niiden kipujen kanssa selviää, mutta se pelko lapsesta onkin sitten ihan eri asia. Vieläkin tulee itku silmään kun sitä muistelee.Anna niiden ajatusten oikeasta vauvasta vain tulla. Äidinrakkaus on kauneinta maailmassa.Voimia viime rutistuksiin, ihan jo pitää täälläkin jännittää :)

    VastaaPoista
  10. Mulla ainakin vauvan ajatteleminen näin on jotenkin auttanut, kun toisaalta olen kuullut kuullut huonoja uutisia samoilla viikoilla odottavilta äideiltä, synnytyksistä jotka eivät olekaan menneet putkeen jne. Jollain tavalla riskien ymmärtäminen ja sisäistäminen on auttanut - esimerkiksi perätila ei tunnu maailman kaatavalta asialta, ei myöskään suuri lapsiveden määrä, suuri lapsen koko tai muu. Otan vastaan, mitä sieltä tuleekin. :)

    VastaaPoista
  11. Tällaisista tunteista puhuminen tai kirjoittaminen on aina aika haastavaa, joten mukava kuulla, että siellä kolahti ja että teksti on ymmärretty siellä oikein. Lapsiluvun täyttymistä minä olen miettinyt pitkään; minun haaveissani siintää kolme lasta, mutta emme ole H:n kanssa asiasta yksimielisiä ja kaiholla ajattelen, että tämä on viimeinen vauva, viimeinen raskaus.

    VastaaPoista
  12. Ei tässä auta kuin mennä niillä mitä on! Synnytystapa-arviossa olivat sitä mieltä, että vauva mahtuu kyllä syntymään, oli se sitten neli-tai viisikiloinen. Mekin odotetaan tätä vauvaa niiiiiiin!

    VastaaPoista
  13. Huh! :( Onneksi oli väärä hälytys, perätila taisi kuulostaa pelättyäsi ties mitä aika ihanalta vastaukselta?!Toivotaan, että vauva kääntäisi itsensä turvallisesti oikeaan asentoon ja saisit pian syliin terveen, ihanalle tuoksuvan vauvan!

    VastaaPoista
  14. Noelin kommentista tuli mieleen, että hyvin vähän mäkään mitään liikkeitä tunsin, mutten osannut murehtia sitä, koska niitä tuntui koko raskauden ajan tosi vähän. Mulla oli istukkakin edessä ja poika tosiaan perätilassa monta viikkoa. Oikeestaan ainoat liikkeet mitä tunsin oli pikkuhevarin päänheilutukset. Pää heilui kylkiluista toisiin ja se myös näkyi ulospäin :)

    VastaaPoista
  15. Se on niin kauhea tunne, kun niitä liikkeitä ei yhtäkkiä tunnukkaan. itse en onneksi koskaan sairaalaan asti ole joutunut menemään tarkastamaan, kun neiti aina viime hetkellä antoi elonmerkkejä. Paniikki kyllä iski joka kerta. Tällä toisella kierroksella ensimmäisiäkin liikkeitä vasta odotellaan.

    VastaaPoista
  16. Mä ainakin uskon ymmärtäneeni oikein enkä pidä sun tapaas suhtautua uuteen tulokkaaseen millään lailla luonnottomana :) Ja eihän sitä lopullista lapsilukua tiedä ennen vaihdevuosia, lopullinen lapsiluku saattaa olla vaikka neljä, jos oikein innostutte suurperheen rakentamisesta! Meillä on nyt yksi lapsi ja haaveissa on joskus toinenkin pikkuinen :)

    VastaaPoista
  17. Kiva kuulla positiivisiakin perätilakokemuksia! Mua ainakin heti tuttavat oli pelottelemassa ja työntämässä sektioon, vaikka tiedänhän että mahdollisuuksien mukaan vauvat voi tulla myös väärin päin maailmaan. Itselläni on vahva tunne siitä, että yhtenä yönä tämä lumpsahti takaisin "oikein päin" - liikkeet tuntuu samanlaisina kuin ennen ja mojovat potkut kylkiluissa. Selvinnee neuvolassa huomenna.

    VastaaPoista
  18. Moi, mä en ookaan sulle koskaan kai kommentoinut vaikka oon lukenut juttujasi ennenkin. Nyt taas päädyin jostain tänne ja oli pakko jättää terveiset, koska mullle kävi eka raskaudessa ihan samoin: liikkeet väheni ja lopulta Naikkarilla selvisi, että viisi viikkoa ennen la:ta tyyppi (nyt 3 v 4 kk) oli kiepsahtanut väärin päin. Päädyin suunniteltuun sektioon ja kuulemma se olis ollut lopputulos ainakin hyvin suurella todennäköisyydellä anyways. Sulla kun on jo toinen synnytys niin tilanne on vähän eri, joten jos kaikki näyttää hyvältä, niin kyllähän ne kuulemma niinkin päin ulos tulee. Toisessa raskaudessa mulle tehtiin onnistunut ulkokäännös (niitäkin siis on :) ja vauva syntyi alakautta.Kävi miten kävi, lykkyä grande finaleen! Ainakin mun oli jotenkin helpompi bondata kakkosen kans jo heti alusta asti, vaikka ei sitä tosiaan jotenkin tajua ennen kuin se pökäle on pihalla. Sit on vaan että totta kai, just tämän tyypinhän meille kuuluikin tulla. Ja totta on, että jos se kerta mahtui kääntymään perätilaan, niin vielä se mahtuu tekemään toisenkin kuperkeikan - ei näistä koskaan tiedä. Mulle yks kätilö kertoi, että hänellä oli kerran synnyttjäjä, jonka vauva kääntyi perätilaan ja vielä takaisin viikolla 41+, joten kaikkea voi ilmeisesti tapahtua!

    VastaaPoista
  19. Oi, ei todellakaan kuulosta kivalta. Mulla kumpikin vauva on ollut tosi liikkuvaista sorttia, joten en voi kuvitellakaan, miten stressaavaa voikaan olla jos vauva liikkuu koko raskausajan vain vähän.

    VastaaPoista
  20. Kiitos siis ensimmäisestä kommentista!Mun äiti kertoi myös, että toista lastaan eli veljeäni odottaessaan mun isokokoinen broidini oli pyörähtänyt POIKITTAIN vatsassa ja lääkärit oli ihmeissään, koska laskettuun aikaan oli kolme viikkoa ja vauva todella OLI suuri! Mutta niin sai hänkin beibin kolmen minuutin ponnistamisen jälkeen ja ihan oikein päin. :) Kaikkea siis todella voi tapahtua!

    VastaaPoista
  21. Meille tapahtui tuo pahin painajainen, eli liikkeet loppui ja lapsi oli menehtynyt. Yhden yön aikana kaikki haaveet ja unelmat särkyivät ja vain iso ikävä jäi. Neljän kuukauden jälkeen olin uudestaan raskaana ja suurimman osan ajasta vauva oli perätilassa ja lopussa poikittain. Sanomattakin selvää että olin koko raskauden hermoraunio eikä todellakaan helpottanut kun ei niitä liikkeitä tuntenut niin hyvin/paljon vauvan ollessa perätilassa. Nyt meillä on kotona reipas taapero ja isoveikka kulkee muistoissa & sydämessä aina mukana <3

    VastaaPoista
  22. Hui, ehdin jo säikähtää tekstin keskivaiheilla että todella on jotain kamalaa siellä sattunut. Onneksi ei kuitenkaan :) -Sofia

    VastaaPoista
  23. Juu - ja bloggaaja syntyi itse sektiolla: pitkittynyt synnytys, yli 27 h, vauva ei ollut laskeutunutkaan kun lapsivedet menivät jne. ja seuraavat kaksi alateitse. Kyllä se siitä.Helmin mummo, se "Silla lailla...." anonyymina kommentin kirjoittanut.

    VastaaPoista
  24. Tiina, mullakin oikeastaan ainoina liikkeinä mitä tunsin oli ne pään muljahtelut. :/ Mut niitäkin tuli niin harvoin et huoletti monesti.Meillä vauva oli siinä linkkuveitsiasennossa ja jos nyt itekki miettii ni onhan se selvä ettei tommosesta asennosta mitään kunnon liikkeitä saa tehtyä. Toisaalta ihan hyvä että tuli sit käytyä kontrolleissa ku huomattiin mm kadonnu lapsivesi jne.Sascia, mulle sanottiin sairaalassa et jos se vauva kääntyy ni sen tuntee niin hyvin et siihen kyllä herää vaikka nukkuis sikeesti :) Kättärillä ainaski suosittelevat alatiesynnytystä jos vaan kaikki edellytykset siihen on. Luultavammin oisin itekki halunnu yrittää alakautta jos huoli ei ois ollu niin kauhee noiden liikkeiden takia(sektioon pääs nopeempaa ja ajattelin et haluun vaan lapsen mahd. nopeesti ulos ja turvaan!)

    VastaaPoista
  25. Kyllä mullekin jäi semmonen mielikuva, että aika monet ovat varmasti vaatimassa sektiota jos vauva perätilassa - lääkäri aika varoen minulta kyseli että miten olen asiaa ajatellut... No enpä ollu hirveesti kerenny aattelemaan, mut aattelin siinä sit heti ja päätin yrittää alatiesynnytystä, joka sitten toteutuikin!T: sama ano kuin yllä :)

    VastaaPoista