Social Media Icons

perjantai 30. marraskuuta 2012

Kahluualtaan karismaattinen rantaleijona

13 kommenttia , Share It:


Tällä viikolla koin jotain, mikä nostattaa edelleen kylmät väreet pintaan. Unissani vilisee häpeäflashbackeja, enkä edes ole ollut radalla (se vasta koomista tässä tilassa olisikin).
Megauhmakohtauksissa vellovan kupeitteni hedelmän tainnuttamiseksi käytin tiistaina väsytystaktiikkaa ja aamu alkoikin kerhoilulla (siis kahden tunnin tauottomalla epämukavuustilalla), jatkui puistossa huutamisella, josta siirryttiinkin sitten sulavasti päiväunitaisteluun. Spontaaniuspuuskassani päätin raahata hyvin nukkuneen taaperon läheiseen uimahalliin purkamaan viimeisetkin energiat (sillä vannoin että vielä yhden kymmenen herätyksen yön jälkeen olen valmis olemaan raskaana vaikka vielä viisitoista vuotta - enää en valvo). Ajatus oli hyvä, taaperostakin, ja allasalueelle selvisimme ilman sen suurempia konflikteja, mutta minä kävin häpeäkuoleman rajamailla huomatessani, että vauvojen kahluualtaan oli täyttänyt lihaksikkaiden yksinhuoltajaisien kokoontumisajot, ja keskitinkin kaiken energiani altaan pohjaan vajoamiseen virtahepo-olemuksessani ja huonosti istuvassa äitiysuimapuvussani. Kun heillä alkoi joukkopako höyrysaunaan (halleluja!), pelmahti ikkunan taakse kolmisenkymmentä silmäparia seuraamaan samalla hetkellä alkanutta lasten uimakoulua. Tietenkin kökötin pääkallopaikalla siinä hiton kahluualtaassa kymmenen metrin päässä lasista, tukka märkänä silmillä roikkuen ja vartaloani imartelemattomassa (kaarituettomassa) uikkarissa muistaen, että kalkkunanväriset sääreni eivät ole nähneet sheiveriä sitten syyssesongin (vaikka tokkopa kukaan niitä ultravaaleita haituvia edes näkisi). Yritin lohduttaa itseäni ajattelemalla, etten ole suinkaan show'n päätähti, mutta varsin surkuhupaisa näky varmasti kuitenkin...

En muista koskaan tunteneeni sellaista kokovartalohäpeää kuin tuolloin. Kun raskausviikkoja on kasassa kolmekymmentäkuusi, vauva mahan sisuksissa suuri ja lapsivettä paljon, on viimeistään uimahallin kokovartalopeilin edessä tajuttava, ettei olemuksessani ole enää mitään siroa tai pientä. Katselin peilistä raskausarpien miehittämää, jättimäiseksi paisunutta etureppuani, ja yritin miettiä tätä olotilaa asiaankuuluvaksi vaiheeksi, tunteita oikeutetuiksi.
Ei ole helppoa tuntea kadottaneensa naisellisuutensa viimeisetkin rippeet viimeisellä raskauskolmanneksella. Tuntuu, että itsevarmoja ja auringon kanssa kilpaa loistavia odottajia löytyy joka nurkan takaa, niin että tekee mieli upottaa kasvonsa puolijoukkueteltan kokoiseen äitiyspaitaansa. Lueskelen keskustelupalstoja, joiden kaiken kestävät ihmeäidit ovat osallistuneet Miss Bikini-kisoihin tuloksekkaasti vielä synnytyssupistuksia kellottaessaan ja jotka ovat tunteneet olonsa vielä ilokaasumaskinkin kanssa seksin riettaiksi papittariksi. No, minä en selvästikään ole yksi heistä. Minä punastelen kalkkunaihossani ja hautaan katseeni maahan.

Kun taannoin linkutin lonkkakivun takia pitkin hypermarketin pitkiä käytäviä, sain avopuolisoltani taas uuden muka-hellyyttävän lempinimen - Happy feet. Liekö tarpeellista kertoa enempää? Tämä Happy feet on hyvinkin happy siinä pahaisessa parisängyn lakanan kokoisessa äitiystunikassa...

PS. Tiedän, että monien mielestä kuvapankkikuvien lainaaminen on sielutonta, mutta edellä mainituista syistä onnistuin jotenkin pidättäytymään päivän asu-kuvan nappaamisesta, hillitsin itseni.

13 kommenttia:

  1. hei kuule, kiinnitätköhän sä liikaa huomiota siihen mitä muut ajattelevat. Ei se ole suuri ryhmä, joka paheksuu sitä tätä ja tuota tai pidä kuvapankkikuvia sieluttomina. Jokainen tehköön niinku tykkää, mieluummin kuvapankkikuva kuin samat lapsi kärryssä kuvat joka päivä :) Ei kannata miettiä tuollaisia, tosin oman mielenterveyteni kannalta soisin sun miettivän tuota kupeitteni hedelmä-sanan käyttöä, saan siitä vilunväreitä ;)

    VastaaPoista
  2. Mä en oo nähnyt sua uimapuvussa, mutta veikkaan, että et takuulla voinut olla niin nolo näky, että joutaisit piileskellä altaan pohjalla! Mun mielestä jokainen raskaana oleva on kaunis suurine mahoineen ja pienine lisäkiloineen. Se on sitä naisellisuutta, jota saisi suorastaan esitellä ylpeänä! ;)Me oltiin isänpäivänä kylpylässä ja itsella oli ainakin semmoinen fiilis, että katsokaa kaikki tänne, mulla onkin raskausmaha ja mä oon niin ylpeä siitä! :D No, ne raskausarvet ei ole kovin komeita, mutta silti puin ylleni vain kesälomalla hankitut bikinit ja päätin, että ne arvet on osa mua ja jos joku ei niitä ymmärrä, niin oma on häpeänsä.Ja itselläni on jotenkin itsevarmempi olo tämän mahan kanssa kuin oikean minäni kanssa bikineissä. Mahan kanssa saa olla valtava, ei tarvitse yrittää vetää mahaa sisään tai etsiä asentoja, jossa maha ei menisi makkaralle vaan saa vaan röhöttää, pullistaa mahaa ja olla vähän pyöreä sieltä sun täältä, mikä yleensä itseäni häiritsisi, mutta nyt ei. :

    VastaaPoista
  3. Arvaa nauroinko täällä katketakseni tuolle kuvalle. Syyn arvaatte varmaan nimimerkistäni XD

    VastaaPoista
  4. Voi sinuu, tsemppiä viime metreille ja yritä nauttia vaappuvasta olotilasta, kun saa kerrankin mennä masu edellä! :)

    VastaaPoista
  5. Voi että.. Kuulostaapa niin itseltäni. En kylläkään missään nimessä suostuisi menemään enää uimahalliin.. Ja tuskin suostun menemään ihan heti lapsen synnyttyäkään.. Yksi viikonloppu mietin että pitäisikö piipahtaa läheisessä kylpylässä mieheni kanssa että eihän kukaan minua uimapuvun alta näe, missä siis suurimmat raskausarvet ovat. Mutta näin jo sieluni silmin jonkun pikku lapsen osoittavan sormellaan ja kysyvän äitiltään että mitä tolla tätillä on mahassa.. Ehkä parempi säästää se vähäkin itsensä arvostus ja pysyä kotona.. Tässä raskauden mittaan heränneitä ajatuksiani omista puolijoukkueteltoista; ei se ruho kaapua vaihtamalla parane..Pakko tässä on vähän itseironiaa kehittää, että selviää päivästä toiseen. Ja vitsistähän on aina puolet totta.. Vähintään..Ja aina niin lohduttavaa kun joku lohkaisee että "vieläkö menee takki kiinni" kun olen vaikka ulos pukemassa. Kiitos kommentista, näet varmaan että kyllä menee. VIELÄ.Mieheni täti sanoi miehestäni että eihän siinä oo muuta isoo ku emäntä.. Voi kiitos..Voisin jatkaa tätä vaikka loputtomiin.. Voin luvata että kuhan lapsi syntyy en lähde yhteenkään kyläpaikkaan ennen kuin olen takaisin normaalissa. Tai tunnen siis itseni taas ihmiseksi.. Sielläpähän odottelevat vauvaa jouluksi kylään.Ristiäiset pidetään myös sitten kuin minusta tuntuu taas ihmiseltä. eli varmaan sitten kun lapsi on noin 2 vuotias. Tai jos ne pidetään aiemmin niin jokainen vieras saa ottaa lapsesta yhden kuvan tullessaan jonka jälkeen kamerat takavarikoidaan ettei vaan eksyisi kuvia minusta ja lerppumahasta ja ylimääräisistä raskauskiloista perhealbumeihin tai muihin.

    VastaaPoista
  6. Hahah, tuo "kupeitteni hedelmä" on kyllä ihan vitsiä! Meillä on aina ollut koiria ja olen kasvanut niiden parissa, ja kun (rakkaudella!) puhuin lapsestani pentuna, niinkuin nyt ihanista koiranpennuistakin puhutaan, kavahti yksi kaverini tätä "kauheaa haukkumanimeä" ja käski mun siivota suuni. Siksi "rakkauden hedelmä" jne. :DEn jaksa onneksi ottaa enää kovinkaan tosissani tahi itseeni sitä, mitä muut ajattelevat tekemisistäni - ainakin niin kauan kun on kyse kavereista, tuttavista tai tuntemattomista ihmisistä, mutta kyllä esimerkiksi vanhempien tai sukulaisten mielipiteet ja sanomiset ottaa eri tavalla (eivätkä he tietenkään kuvapankkiasiaa kommentoi).

    VastaaPoista
  7. Heh, mulla pieniä lisäkiloja on kertynyt tässä(kin) raskaudessa jo 16. :D Neuvolalääkäri onneksi lohdutteli, että se on sitä vauvaa, lapsivettä ja istukkaa itseään, sekä turvotusta, jonka vuoksi olen tosiaan talsinut koko syystalven kumisaappaissa. Mun pitää todeta, että bikinit olisi olleet mullekin ihan nappivalinta, oli raskausarpia tahi ei, ja ne nyt vaan kuuluvat mun mahaani, mutta jos olisit nähnyt ne uroot siellä altaan reunalla....! Voih. :DMä allekirjoitan isosta mahasta tykkäämisen kyllä, mutta mieluummin vaatteet päällä. ;)

    VastaaPoista
  8. Kiitos! Odotusajan jälkeen pitääkin sitten toivoa että edellä tulevat mahan sijaan ryntäät, haha! ;)

    VastaaPoista
  9. Yf. En aina - tai oikeastaan koskaan - ymmärrä sitä mahan koon kommentointia ja vitsillä heitettyjä pilkkalauluja. Yhtenä pahana päivänä sanoin kerrankin takaisin eräälle vanhalle (tuntemattomalle) miehelle kassajonossa, kun hän kauhisteli kuinka olen maapallon kokoinen ja että vieläköhän mahdan heittää kärrynpyöriä, että minä kyllä teen hänen perässään, kun vain saan malliesimerkin. Mies meni ihan noloksi ja muakin alkoi vähän hävettämään että kimpaannuin, mutta ärsyttää kun vitsit mahasta tuntuu kuuluvan kaikille.

    VastaaPoista
  10. Ja mitä tulee synnytyksen jälkeiseen vartaloon; siihen ainakin mun oli helpompi suhtautua objektiivisemmin. Se on mitä on, ja onneksi pömpöttävän mahankin saa kuriin armeliaammalla tunikalla. ;)

    VastaaPoista
  11. […] En tiedä, kumpaa vaihtoehtoa pidän enemmän kauhuskenaariona, tiikeriraitaista jalkapalloani jota EI verhota äitiysuimapuvulla enää koskaan vai Linnanmäen rumpukarusellia, josta äiti ei pääse pois voimatta pahoin. Ehkä hetken aikaa […]

    VastaaPoista