Social Media Icons

torstai 22. marraskuuta 2012

Häntä hellikkäämme

5 kommenttia , , , Share It:

Tarkoituksenani oli paneutua sairaalakassin sisällön visuaaliseen ja verbaaliseen purkamiseen, mutta muutama mutka ilmestyi matkaan ja palannen asiaan huomenna. Tai oikeastaan yksi mutka. Yksi yhdeksänkymmentäkiloinen vauva, joka päätti saada syysflunssan.

Olen hyväntahtoisesti naureskellen kaivanut varapeittoa, mitannut kuumetta, kantanut särkylääkettä ja mummonmehua. Kuumemittari ei värähdellyt edes lämpölukemiin, mutta muistivihko viimeisiä sanoja varten on hollilla - just in case. Minä olen huono sairastaja, mutta edes superlatiivimuodot eivät riitä kuvaamaan selkä kyyryssä huppu päässään pitkin asuntoa surkea ilme kasvoillaan talsivaa avopuolisoani. Yritän kaivaa viimeisetkin empatianmuruseni esiin, mutta tilanne on auttamatta melkoisen tragikoominen.
Väsynyttä avopuolisoani peitellessäni muistutin, kuinka hän nauroi synnytystoivelista-ajatukselleni. Sille, että halusin kertoa, miten kipuihini tulisi reagoida. Ja kuinka kannustavasti hän totesi, että on tilanteita, jotka täytyy vaan hoitaa pois alta. H. oli hetken hiljaa ja totesi sitten, että on onni, ettei miehen tarvitse synnyttää.  Onni se todellakin on! Enää häntä ei taida naurattaa ajatus hämärästä synnytyssalista, luulisin.

Minä sairastan suklaajäätelön ja Hyacinth Bouquetin kanssa. Tai ainakin sairastin ennen. Nykyään tyydyn laskemaan tunteja H:n kotiinpaluuseen (koska minulla on äärimmäisen masokistinen taipumus sairastaa arkisin, yksin) ja annan lapsen tyhjentää patalappulaatikon sisällön haarukkalootaan. Äksyilen ja lähetän vihaisia tekstiviestejä, joissa vaadin suklaata kaupasta ja vähän äkkiä sittenkin. Tuskinpa flunssa jalostaa kenenkään parhaita piirteitä...

Millaisia sairastajia te olette? Entä teidän paremmat puoliskonne?

5 kommenttia:

  1. Hyvin ajankohtainen aihe meidän perheessä. Sunnuntaista asti täällä on sairastettu mahatautia. Ensin pienin, tiistaina minä, josta alkoi dominoefekti mieheen ja isompaan lapseen. Tietenkin mies töissä, kun oma olo alkoi olla huono. Monta soittoa ja äkäisiä tekstiviestejä lähti työmaalle, jotka lopulta tavoittivat miehen. Minä sain rauhassa voivotella ja vähän juoksuttaa perheenjäseniä, kunnes valittajan rooli vaihtui. Siitä lähtien olen ollut sisar hento valkoinen, kun miehellä on niiiiin huono olo.. Siinä samalla piti tietty hoitaa yhtä toipumaan ja yhtä oksentavaa lasta. Se on varmasti joku äidillinen vaisto, joka pistää adrenaliinia elimistöön, jotta jaksaa. Ja sain mie eilen nukkua kahden tunnin päikkärit. :-)

    VastaaPoista
  2. Miehet... Ja niiden sairastelu! Voi, näitä tarinoita olisi vaikka muille jakaa. Pieni flunssa suurentuu yleensä vähintään kauhkokuumeeksi, jos vaan jaksaa kysyä miten toinen voi. Ja pienet mahan kivistykset ovat vähintään tulehtunut umpisuoli. Ja mitäänhän ei kipeänä, tai "kipeänä" niin kuin itse sen luokittelisin, voi tehdä. Ja kyllä se kuolemakin tosiaan korjaa jos se nuha tms. vähänkään enää pahentuu. Kyllä me naiset ollaan ihme aineksista tehtyjä, kun me pystymme (siis pakkohan se on) kipeänäkin hoitamaan kodin ja lapset. Niin ja synnyttämään..! :)

    VastaaPoista
  3. Sairastin ennen hyvän ruuan (tarkoittaa herkkuja eli mitä tahansa pullasta irtokarkkeihin ja jäätelöön kera herkkuvoiveipien) ja kaukosäätimen kanssa sängynpohjalla. Nykyään sairastan siinä sivussa kun hoidan lapsen ja arjen. Pieni perheemme koostuu vain minusta ja lapsesta, ei tätä toista puoliskoa mukana kuvioissa, eli sairastamiselle ei jää aikaa, silloin on vain väsyneempi ja toivoo päivän loppuvan pian.

    VastaaPoista
  4. Itse sairastaisin mieluiten sohvan nurkassa peiton alla köllötellen, mutta nykyään se ei enää oikein onnistu, vaan sairastelu hoidetaan siinä arjen sivussa. Mutta auta armias kun mies sairastaa! Hänellä on niin kipeä olo ja hän tarvitsee hoivaa ja lepoa.

    VastaaPoista
  5. Mä en ole valittajatyyppiä ja mua ärsyttääkin kun mies jaksaa valittaa yhdestä flunssasta ihan kyllästymiseen asti, vaikka ei olis ees kuumetta. Synnytyksessä en valittanut kertaakaan ja sen jälkeen oonkin voinut sanoa miehelle, että koitas nyt vähän tsempata, et sä siihen kuole, mä oon sentään synnyttänyt!

    VastaaPoista