Social Media Icons

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Elämää yhden lapsen kanssa

14 kommenttia , , , , Share It:

Ensimmäistä kertaa raskaana ollessani, Helmiä odottaessani, minulla ei ollut hajuakaan mihin olin ryhtymässä. Toki sisäistin avuttoman vauvan hoidolliset tarpeet ja sen tuoman elämänmuutoksen, mutta koko odotusajan keskityin pohtimaan, mitä tapahtukaan synnytyksen jälkeen. Miten vauva muuttaisi elämäni. Mitä se minulta vaatisi. Perustin bloginkin omien mietteiden purkua varten.
Kuvittelin tulleeni pitkän matkan eteenpäin niistä ajoista, mutta toisella odotuskerrallakin huomaan pohtivani, miten elämäni oikeasti muuttuu. Miten meidän perheemme elämä mullistuu kun pääluku kasvaa (taas) yhdellä. Ajatus ihan oikeasta meille tulevasta vauvasta alkaa konkretisoitua jollain tasolla yhtä aikaa odottavien nettituttujen & kavereiden saadessa pienen pieniä vauvoja toinen toisensa jälkeen.

Vauvalla on jo nimi päätettynä, mutta kaikki muu tuntuu olevan tavalla tai toisella vielä kesken. Kaappien perällä on jemmassa kasa kestoliivinsuojia, imetysliivejä, kantoliinoja ja pinnasängyn vuodevaatteita. Tuplarattaat ovat hankittuna. Kehtokin odottaa anoppilassa. Kellarissa on sekalainen, käsittelemätön kasa kestovaippoja ja vauvanvaatteita. Niiden aika ei ole vielä, vaikkei joulukuuhun enää kovinkaan pitkä aika olekaan. Monotus vatsan sisuksissa on hurjaa, mutten saa koottua kantapäistä ja kylkeä painavasta selästä kokonaista vauvaa. Kaikki tuntuu jollain tapaa kaukaiselta, mutta silti viikko viikolta todellisemmalta. Meille ihan oikeasti tulee vauva. Minusta tulee kahden lapsen äiti. Meistä tulee nelihenkinen perhe. Ajatus on yhtä aikaa ihana ja absurdi, epätodellinen.

Tunnen huonoa omatuntoa siitä, kuinka vähän olen luonut ajatuksia tulevalle vauvalle tai raskaudelleni. En ole ottanut mahakuvia, en lukenut viikkokatsauksia, neuvolassa sydänäänien kuuntelu ei saa sydäntäni nyrjähtämään. Raskaus on rullannut eteenpäin omalla painollaan, arjen sivutuotteena. Huomaan toisinaan havahtuvani laskemaan raskausviikkoja (=kauhistuvani niiden määrästä) ja kaivamaan neuvolakorttia tarkistaakseni milloin pitää seuraavan kerran käydä näytillä ja kerran terveydenhoitajani soittelikin varovasti perään koska olin autuaasti unohtanut merkitä päivämäärän kalenteriin. Äitini toi minulle paketin imetysteetä varastoon. Tänään tajusin, että pakollinen synnytysvalmennuskin on ensi kuussa. Jumankekka!

Alan hiljalleen käsittää, millaisia muutoksia käytännön asioissa vauva tuo tullessaan. Auton takapenkillä tulee olemaan kaksi lasta, yksi turvaistuin ja yksi kaukalo. Kauppaan tai kerhoon lähdettäessä ulkovaatetettavia lapsia on yhden sijaan kaksi. Kun liikumme koko perheen voimin, on kummallakin aikuisella kannettavanaan yksi lapsi - ja ne muut kantamukset. Makuuhuoneeseen ei luultavasti alkuun edes koota pinnasänkyä, koska liikkuminen siellä käy muuten ahtaaksi. Harsot valtaavat taas pyykkikoneen. Vauvan imetys ja elohopeana liikkuvan taaperon viihdyttäminen tullee olemaan ongelmanratkaisulistalla. Imetystyyny ei sovi vieläkään sisustukseen.



Muutos on iso paitsi minulle, myös ainoana lapsena koko tähän astisen elämänsä kasvaneena Helmille. Meillä ei ole vielä yhteistä kieltä, joten hänen mietteistään en voi olla lainkaan varma. Hän halailee kyllä mieluusti vatsaani, taputtaa sitä kovakouraisestikin ja ruopii napaani, joten ehkä hänellä on jonkinlainen tunne siitä, ettei kaikki ole kuten ennen. Ennemmin tai myöhemmin se konkretisoitunee myös hänelle, kun kotiin muuttaa avuton, osansa huomiosta ahmaiseva rääpäle.

Eniten jännittää kuitenkin täysimetys ja vastasyntyneen tuomat rajoitteet liikkumiseen ja sosiaaliseen elämään - yhden ja ensimmäisen lapsen kanssa oli hyväksyttävää maata puoli päivää sängyssä maitobaarina ja pidättäytyä mahdollisuuksien mukaan muiden ihmisten tapaamisesta, mutta nyt isompi lapsi vaatinee omat, tutut rutiininsa kerhoista puistoiluun ja tietynlaiseen päivärytmiin. Tämä lapsi syntyy liikkuvaan junaan. Toivottavasti allekirjoittanut ei jää asemalle.

14 kommenttia:

  1. samoja pelkoja sitä on välillä täälläkin. Ja en yhtään tiedä miten kaikki tullaan hoitamaan, kaipa se sitten järjestyy. Ja kuulemma me äidit ollaan siitä ihmeellisiä, että aina selvitään jotenkin. Näin olen kuullut, mutta itse epäilen olla vielä hieman eri mieltä oman kauhuni kanssa :DEn myöskään osaa lohduttaa mitenkään, koska sitä omaakaan kokemusta ei vielä ole. Vaikka tuo arki voi meilläkin alkaa päivänä minä hyvänsä, toivottavasti aiemmin kuin myöhemmin.Osaan myös samaistua tuohon, kun esikoinen ei vielä puhu. Meillä on nyt alkanut tulla sanojen etutavuja, mutta mitään selkeitä sanoja ei ole vieläkään, vaikka toiset tämän ikäiset puhuvat jo sujuvia lauseitakin. Sitten kun vielä peloissa on se, että Sohvi tulee taantumaan senkin osalta vauvan syntymän jälkeen, niin paniikki voi kasvaa entisestään. Mutta ehkä ne oppivat sitten joskus puhumaan yhtä aikaa?? :D

    VastaaPoista
  2. Täälläkin hyvin samankaltaisia ajatuksia ollut ilmassa. Muhun kolahti tässä eräs päivä erittäin lujaa tuo ajatus: "kahden lapsen äiti". Minä?! Jaiks!!Vain uusi arki sitten näyttää, kuinka tulee sujumaan. Mutta eiköhän me kaikki näitten pikkukakkostemme kanssa pärjätä - ei taida olla vaihtoehtojakaan! ;) Täälläkin odotellaan (kuten Verskikin) että minä päivänä hyvänsä... Ja mieluummin aiemmin!

    VastaaPoista
  3. Nämä ajatukset oli mullakin ennen kakkosen syntymää (ikäero 1v&10kk). Ja minä menin suunniteltuun sektioon joka tarkoittaa "et nosta sit painavampaa kuin vauva 4 viikkoon". Ja nyt vauva 8kk ja HYVINHÄN tässä on mennyt :) Joten mä voin melkein luvata ja taata että niin menee myös teillä ;) mutta tärkeää on varmaan että on näitä ajatuksia ja mietintään koska se kuuluu kuvioon. Tsemppiä loppusuoralle!

    VastaaPoista
  4. samoja fiiliksiä. Itse vaan ahdistun siitä, miten vähän tulevaa lasta olenkaan ajatellut.. Muuten tää menee tässä arjen tohinassa, koitan dokumentoida tätä raskautta enemmän, jotta myöhemmin olisi ehkä joskus jopa kivakin muistella. Nyt lähinnä haluan sen joulu-tammikuun tänne heti!

    VastaaPoista
  5. Mä taas sanoisin näin, että on täysin ymmärrettävää, ettei taaperoarjessa ehdi kovin paljon ajatella raskausviikkoja tms. muita yksityiskohtia. Ei vaan ehdi. Tekstistäsi huokuu se, että käsittelet asiaa sydämessäsi ja se on tärkeintä. Hyvin se arki lähtee rullaamaan, usko pois!

    VastaaPoista
  6. meinasin saada paskahalvauksen, kun luin vähän aikaa sitten jostain vartista että kolme lasta on jo suurperhe! eli musta tuli toissapäivänä suurperheen äiti :D

    VastaaPoista
  7. Tuo oli se juttu mihin itse en halunut oikein ryhtyä, pieni taapero ja vauva siihen.Halusin nauttia myös toisesta raskaudesta täysillä, laskeskella raskausviikkoja ja nauttia siitä täysin siemauksin, ilman että joutuu nostella raskaana painavaa taaperoa. Olla läsnä taaperolle joka ei ymmärrä miksi äiti ei nyt ehdi tai pysty olemaan siinä, koska imettäisi vaikka vauvaa.

    VastaaPoista
  8. Hei, joo, bongasinkin Ommiksen kommenttilootasta puhelimella selatessani että sä sait tytön! Superisti onnea, suurperheen äiti! :D

    VastaaPoista
  9. Sulla on kyllä ollut kivan paljon mahakuvia jne. nähtävillä, mä oon koettanut vain ryhdistäytyä nyt. :D

    VastaaPoista
  10. Joo, kaikestahan selviää! Jossei hyvin niin huonosti, eh? ;) Odotan kyllä innolla siun ensimmäisiä postauksia elämästä vauvan JA taaperon kanssa. Luulen, että pelko on turhaa tai ainakin hieman liioiteltua, mutta toisaalta, jos odottaa pahinta niin ei ainakaan pety. :D

    VastaaPoista
  11. Pelko lienee asiaankuuluvaa, samoin siitä selviäminen! Jo yksi lapsi rikastutti arkea niin, etten epäile, etteikö seuraavakin tekisi samoin, niin että epämieluisammat hetket ja tunteet jäävät vain taka-alalle. :)Tsemppiä loppuaikaan ja synnytykseen, muuten!

    VastaaPoista
  12. Ihana tsemppikommentti, kiitos! Mä olen kyllä kauhulla miettinyt sektiomahdollisuutta, ja sitä ettei tosiaan saisi nostella sen jälkeen mitään. Se jos mikä voi vaikeuttaa elämää, mutta siitäkin näemmä selviää. :)

    VastaaPoista
  13. Mä ajattelen itse niin, että pieni ikäero tuntuu ensimmäisen vuoden aikana, mutta helpottaa sitten. Mulla on pikkuveli, minua 1v 9kk nuorempi ja miltei kymmenen vuotta nuorempi sisko, ja äitini aina kertoili, kuinka paljon helpompaa oli lähteä kahden leikki-ikäisen kanssa esimerkiksi mökille tai viettää sadepäivää kotona, kun lapsilla oli toisistaan seuraa. Ainoana pienenä kasvanut siskoni taasen on ollut eri tavalla riippuvainen pihapiirin kavereista ja automatkaviihdykkeistä jne. Aika näyttää, mikä on meille paras ratkaisu. :)

    VastaaPoista
  14. Minusta taas oli helpottavaa, kun toisen lapsen syntymä ei mullistanut elämää samalla tavalla kuin esikoinen. Tuo kakkosen syntyminen liikkuvaan junaan oli osuva kuvaus. Meidän kakkosenkin syntyessä oli talvi ja sen kahden viikon odottelun jälkeen arki lähti rullaamaan entiseen malliin:vauva vaunuihin ja lasten kanssa puistoon, kauppaan, kerhoon jne. Yllättävän nopeasti vauva solahti osaksi arkea ja rutiinit itselle selvitä kahden kanssa. Kolmosen kanssa kaikki kävi vielä helpommin: vauvan ollessa kahden viikon ikäinen, tuntui kuin hän olisi ollut osa perhettämme aina. P.S. Minulla oli myös kovin supistelevaiset ja raskaat raskaudet, joten ihan konkreetistikin on helpompaa ilman mahaaM

    VastaaPoista