Social Media Icons

torstai 20. syyskuuta 2012

Viime päivinä

Ei kommentteja Share It:
Viikon tauko bloggaamisesta oli tahaton, ja Bloggerin elvytti selaimen vaihto.

Viikossa on tapahtunut paljon, niin paljon. Lapsi on sairastanut, hänelle on puhjennut kuusi hammasta, vietimme viikonloppua Helmin kanssa kaksin sulhoni karattua harrastusretkelle. Vietimme viikonloppua Habitaressa ja mummolan patojen äärellä. Emännöin Me&I-kutsuja, löysin maailman ihanimman leikkipuiston ja mahtavan porukan. Olen valvonut liian myöhään, herännyt liian aikaisin. Olen juonut kahvia liikaa ja syönyt liian vähän oikeaa ruokaa. Olen tehnyt mielettömiä kirppislöytöjä. Olen fiilistellyt joulukoristeilla ja himoinnut tonttuverhoja. Olen syysflunssassa, kuinka ollakaan. Kodin sisustusrintamallakin tapahtuu - uusi ruokailuryhmä ja sohva ilahduttavat meitä piakkoin.

Viikon isoimmalta jutulta tuntuu käynti neuvolalääkärin luona, joka vahvisti, etten ole vain lihonut, vaan että viikkoihin nähden iso vatsa selittyy lapsiveden erittäin runsaalla määrällä, isolla beibillä ja kohdunkorkeusmitalla joka huitelee reippaasti yläkäyrän yläpuolella. Hommassa on jo hienoista odottelun makua. Laskettuun aikaan on hieman yli kolme kuukautta. Enää. Ja vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti