Social Media Icons

maanantai 3. syyskuuta 2012

Uuden äärellä

4 kommenttia , , Share It:


Huomenna se alkaa. Arki. H. palaa koulun penkille, me jäämme kaksin kotiin päiviksi. Enää ei ole mahdollista nukkua lapsen kanssa valvotun yön jälkeen hetkeäkään pidempää, ei ole ketään kattamassa tasa-arvon nimissä pöytää. Kukaan muu ei vaihda vaippaa, ei estä lasta tyhjentämästä pakkasen mustikkavarantoja keittiön lattialle sillä aikaa kun käyn itse vessassa. Yhdeksän arkiviikon totaalisen yksinolon jälkeen se ei tunnu kovinkaan radikaalilta tai rankalta, haikealta vain. Neljän viikon yhteinen kesäloma lipui ohitsemme ja suurin osa suunnitelmista jäi tänäkin kesänä toteutumatta, syystä tai toisesta.

Toisaalta viilenevät ilmat, kasvava vatsa ja arkirutiinit tuovat uuden alun tuntua. Koko kesän kestänyt yksinelo lapsen kera ja neljän viikon kesälorvailu ovat totisesti sekoittaneet pakkaa mitä tulee taaperoarjen tuomioon haasteisiin ja eloon. On ollut helppoa jäädä kotiin, on ollut helppoa olla tekemättä mitään ihmeellistä.
Nettikirppikseltä ostamani välikausihaalari pääsee huomenna ensimmäistä kertaa käyttöön. Huomenna on myös kerhopäivä, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita on luvassa. Vaikka olemmekin jo korkanneet kerhokauden, tuntuu huominen päivä arkisine askareineen henkivän uutuudenviehätystä. Pakkasin innolla jo eväät jääkaappiin, katoin aamupala-astiat pöytään. Kahvinkeitin on toimintavalmiudessa, vaatteet katsottuna valmiiksi. Ilmassa on ensimmäisen koulupäivän tuntua, todella.

Meillä arkea ovat alati täysinäistyvät pyykkikorit, kuppiin jäähtyneet aamukahvit, ei, ei-mantrat, puoliksi syödyt aamiaissämpylät ja tärähtäneet perhealbumiotokset. Itkupotkuraivarit, tyhjätty lelukori olohuoneen lattialla. Ikiliikkujan tavoin ympäri asuntoa kulkevat tavarat jotka eivät koskaan ole oikeilla paikoillaan. Yhteiset ilon hetket korkean palikkatornin äärellä, aamun ensimmäiset hymyt ja halaukset. Muuten vaan annetut suukot, puolin ja toisin.

Tervetuloa arki, on sinua odotettukin.

4 kommenttia:

  1. Hei!Olen juuri perustanut uuden mammablogeja listaavan blogin, johon toivon sinun käyvän tutustumassa ja ehkä jopa liittymässä! http://mammabloggarit.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Hei, sinulle on haaste blogissani, kerrankin tärkeästä aiheesta;)!

    VastaaPoista
  3. Mä meinasin haastaa suo samasta, mutta Kepulaisen äiti olikin ilmeisesti ehtinyt jo. ;)

    VastaaPoista
  4. Arki on yllättävän ihanaa :)

    VastaaPoista