Social Media Icons

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kaikkea sitä kuulee

Ei kommentteja Share It:
Viikonloppuna käväisimme Habitare-messuilla kera Kottaraisen. Mukaan tarttui lähinnä inspiraatiopuuskia ja kasa valokuvia, ja kukkaroa köyhdytti vain reilun kaupan luomukahvi, mutten minä silti tyhjin käsin paikalta lähtenyt. Finlaysonin pisteellä nimittäin oli tarjolla jäsenklubiin liittyville mitä kauneimmalla sanalla ilmainen varustettu käsipyyhe & kahdenkymmenen pinnan alennuskuponki, ja koska juutalaissieluni ei salli poistua paikalta kaupanpäällisiä hyödyntämättä, raapustin luonnollisestikin yhteystietoni kiltisti ylös. Kinkkisen värivalinnan edessä sain kuulla kotiutuvasta pyyhkeestäni jotakin, mikä mullisti yksinkertaisen maailmani.

Finlaysonin Polku-sarjan pyyhkeet ovat biohajoavia, ja ne voi kierrättää biojätteiden mukana niiden tullessa elinkaarensa päähän. Hoito-ohjeet kuudenkympin pesusta ynnä muusta eivät kuitenkaan poikkea tavanomaisista pyyheliinoista. Pakkausjätettä karsastavana ihmisenä olin vallan ilahtunut kuullessani, että pyyhkeen vyötteen voi istuttaa maahan keväällä ja kesällä siitä kasvaa kauniita kesäkukkia! Meillä ei ole pihaa enkä välitä liiemmin kukistakaan, mutta äitini oli sangen innostunut kun lupasin hänelle omat vyötteeni.

Pahaa aavistamaton messukaverini päätyi lahjoittamaan oman messutarjouspyyhkeensä minulle, niin paljon pidin niistä. Sarjan harmaat käsi-ja kylpypyyhkeet päätynevät joululahjalistalleni - mutta vuosiin tuskin bioroskikseeni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti