Social Media Icons

perjantai 24. elokuuta 2012
Ei kommentteja Share It:
"uusi äitiblogi-tyyppi: Hipsteriäidit jotka ilmentävät tyylitajuaan lapsen kautta. Bugaboo-vaunut, Eero Aarnion poni lastenhuoneessa, mustavalkoista, graafisia kuvioita, lapsella ehdottomasti pikku-Kånkenin reppu ja äipän suurin haave saada Hang It All -naulakko. Näitä blogeja on pilvin pimein, koomisin esimerkki eräs lähiömutsi, joka yökötteli Ainun tuttien kamalia kuvioita ja suri, kun oma vauva ei huoli luonnonkumista ekotuttia. Niin, mainitsinko jo, että nämä mutsit (jotka kutsuvat itseään niin hehhehee sarkastisesti juuri mutseiksi) pitävät itseään tosi ekologisina koska heillä on Globe Hopen kierrätysmateriaaleista tehty sikakallis hoitolaukku ja second handin näköistä retropotkaria vauvalleen, mutta oikeasti he kuluttavat ihan törkeästi ja postaavat kaikista hankinnoistaan blogeihinsa. Juuri nyt hipsteriäidit haaveilevat siirtolapuutarhamökeistä ja kaupunkiviljelevät ja selittävät vuolaasti, etteivät viihdy äitiseurassa."

Keskustelupalstalla oli meneillään hyvä äitityyppikeskustelu, jota lukiessani bongasin oman nimeni vilahtavan edellä mainitun äitiblogi-tyypin yhteydessä, parin muun tavoin kannan myös lisänimeä ekoluomuhipsterikantoliinasormiruokaMUTSI. Olin tukehtua nauruun. Ja sitten tulin miettineeksi, että joku ihan oikeasti näkee minut tällaisena! Kun mietin elämäntapaani ja kulutustottumuksiani, tunnen oloni melkein imarrelluksi - niin kaukana tuo käsitys on todellisuudesta.
Koska remmiin on liittynyt hiljan monta uutta lukijaa, pidettäköön tätä jonkinlaisena kuvauksena minusta ja elämästäni, lyhyehkösti ja pähkinänkuoressa.

Meidän kotimme sisustus on kaukana mustavalkoisesta ja graafisesta, meillä ei ole liiemmin Eero Aarnion ponia (anteeksi vain, se on mielestäni tosi ruma ja koominen) kuten ei lastenhuonettakaan. Ei Bugaboon rattaita, ei kallista hoitolaukkua (omani löysin mega-alesta kympillä, vain normaalihinta oli päätähuimaava). En pidä retrovaatteista, en itselläni enkä lapsellani, joskin raikkaan värisiä kuosipaitoja lapselle bongailen alekoreista kun lompakko sen sallii. Meiltä löytyy kyllä kokonaan luonnonkuminen tutti, joka on käytössä tavalllisten Ainujen rinnalla, ja kantoliinakin, mutta kovempaan käyttöön se päässee vasta toisen lapsen synnyttyä kun elämäntilanne ja asunnosta pois liikkuminen sitä vaatii aivan eri tavalla.
Rahatilanne ja ruoan hinnan jatkuva nousu pitää minut pääsääntöisesti erossa luomuruoasta, mutta tarjouksen tilaisuuden tullen ostan joko luonnonmukaisesti tuotettua ruokaa pastasta porkkanoihin ja suosin lähituottajien tuotteita. Aina en kuitenkaan voi. Talvella tyydyn espanjalaiseen kurkkuun ja norjalaiseen loheen.
Kaupassa teen kompromisseja ja tiedostan, etten voi saada kaikkea. En kanna huonoa omaatuntoa siitä etten osta ekologisempaa pyykinpesuainetta, mutta vaihdoinhan huuhteluaineen biohajoavaan etikkaan.

Minulla on pian kaksi lasta, eikä maapallon ylikansoittuminen silti huoleta. Luulen että ihmisten omissa valinnoissa on eroja, jotka saavat toisten valinnat tai hankinnat näyttämään jotenkin överiltä tai hifistelyltä. Minä ostin äitiysvaatteita, mutta en uutta laukkua tai taulua. Käytän lapsella kestovaippoja mutten liiemmin kantoliinaa. Meillä ei ole unipussia, turvakaukalon telakkaa, tuttipullonlämmittäjää tai vaipparoskista, mutta imetystyyny ja matkarattaat kyllä löytyvät. Se mikä toiselle on tarpeellista tai välttämätöntä, on toiselle turhake. Ihmiset tarpeineen ovat erilaisia, lapsetkin ovat erilaisia.

Osaan leipoa töin, tuskin mustikkapiirakan enkä paketoi lahjoja. En osaa tehdä käsitöitä enkä pidä lenkkeilystä. Oikeastaan en osaa nimetä minkäänlaista erityisosaamista, sillä en ole vuosiin enää harrastanut mitään säännöllisesti. Mutta on niin paljon asioita, joissa haluaisin oppia paremmaksi, jotka haluaisin taitaa kuin vanha tekijä. Osittain siksikin pidän blogia - kirjoittaakseni asioista joista elämässäni pidän, asioista jotka ovat pinnalla ja asioista joissa haluaisin olla parempi tai tunnollisempi. Vaikka sitten sormiruokailusta ja kauppareissun yhteydessä löytyneestä alebongauksesta joka teki minusta päiviksi iloisen.

Toisinaan pohdin olevani liian tavallinen bloggaamaan. Kotimme ei ikinä päädy sisustuslehden sivuille enkä pidä urheilusta, surullisenkuuluisat laihdutuskuurinikin kariutuvat Lontoonrae-suklaaseen ja olen oikeasti melkoinen vätys kun satun sille saamattomalle tuulelle. En pidä rohkeista yhdistelmistä enkä kontrastista, vaatteissani suosin toimivia, yhdisteltäviä ja laadukkaita perusvaatteita. Minulla ei ole rennon huoliteltua kampausta kauppareissuille eikä viiden minuutin arkimeikkiä. Meillä sormiruokaillaan vain koska inhoan ainaista lusikkataistoa. Imetin koska se oli minulle helppoa. En kanna sankariäidin kruunua enkä ole liiemmin tunnettu siivouksen piirimestarinakaan. Vitsini ovat huonoja ja vain minä nauran niille (yleensä niin etten saa koko juttua kerrotuksi). En ole tarinain jännittävä sankaritar, enemminkin kotona viihtyvä sivuhahmo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti