Social Media Icons

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Uhmakirja

14 kommenttia , , , , , , , , Share It:
 

Kirjoista kirjoittaminen on aina tuntunut minusta hankalalta. Olisi niin paljon sanottavaa, kirjan herättämiä ajatuksia ja tunteita. Minua pelottaa, ettei se riitä. Etten osaa sanoa mitään uutta, mitään mullistavaa, mitään hienoa. Tietokirjoja en ole lukenut koskaan aiemmin vapaaehtoisesti, mutta uuteen elämäntilanteeseen joutuessani, äidiksi tullessani, olen ahminut niitä aimo nipun. Luin Tammelta saatua Malin Alfvenin ja Kristina Hofstenin kirjoittamaa Uhmakirjaa jo aika päiviä sitten, helpotuin ja huokaisin. Mutta en saanut tavuakaan ylös, edellä mainituista syistä.

Myös kirjan saanut Oi mutsi mutsi kertoi ahdistuvansa koko uhmakausia käsittelevän kirjan avaamisestakin, mutta minun oloani, syyllisyyden ja avuttomuuden tunteitani kirja helpotti, vaikka myönnän kauhuissani lukeneeni, että alle vuoden ikäisilläkin on yhdeksän uhmakautta. Yhdeksän! Uhmakausia ihminen käy läpi lukuisia eläessään, tunnetuin ehkä on 2-3 vuoden "uhmaikä". Toiset kaudet näyttäytyvät vahvempina kuin toiset ja myös lapsen temperamentilla ja elämäntilanteella on merkitystä.
Saatatte ehkä miettiä, miksi tunnen oloni helpottuneeksi, onhan uhmakausia lukuisia. Ahdistavinta niissä kuitenkin on, että oma lapsi tuntuu vieraalta eikä oikeanlaista toimintatapaa tunnu löytyvän. Taistelut esimerkiksi ruokalapun laittamisesta kaulaan, vaipan tai vaatteiden pukemisesta ovat aina yhtä suurta tahtojen taistelua, ja rehellisesti sanoen on todella vaikeaa olla suivaantumatta, suuttumatta. Niin myöskin niinä hetkinä, kun lapseni puree minulle mustelmia raajoihin, repii hiuksista, nipistelee, raapii tai lyö kun vastaan puhelimeen, istun sohvalle, teen ruokaa tai yritän syöttää häntä. Ja etenkin silloin kun kiellän ja sanon että minua sattuu, ja vastaani saan vain uhmakkaan ilmeen ja uuden muksautuksen. Ahdistavimmilta tuntuu, etten tiedä, miten voisin helpottaa hänen oloaan. En tiedä miksi tunnun olevan aina väärässä paikassa tai vääränlainen. Häntä ei saa ottaa syliin, häneen ei saa koskea, häneen ei saa katsoa, häntä ei saa kieltää, häntä ei saa jättää yksin hetkeksikään. Ei saa antaa ruokaa, ei voi syödä myöskään itse. Olemme tilanteessa, josta kumpikaan ei löydä ulospääsyä tai ratkaisua, en minä eikä hän. Ei ole salaista niksiä, jolla muuttaa kaikki taas hyväksi. Ja juuri tähän Uhmakirjan kirjoittajat tarjosivat helpotusta. 
Heidän mukaansa vanhemman turhautuminen on osa prosessia, ja sen myötä lasta tuupataan eteenpäin, uuteen kehitysvaiheeseen tai elämäntilanteeseen. Se kuuluu asiaan, se on ookoo. Ja kun on itkenyt päiväuniaikaan parvekkeen varjoisimmassa nurkassa yhden taistelutannertäyteisen aamupäivän jälkeen epäonnistunutta vanhemmuuttaan ja pilattua kiintymyssuhdetta, juuri sitä kaipaakin. Sitä että joku sanoo, etten tee mitään väärin. Että tunne siitä, että oma lapsi on ei tunnu omalta itseltään, samalta lapselta kuin ennen, onkin hyväksyttävää. Lapsen on normaalia uhmata, hänen pitää uhmata - se on osa hänen kehitystään ihmisenä. Hän uhmaa turvallisia ja luotettavia ihmisiä, meidän tapauksessamme minua. (Koko kesän kuvioista poissa ollut H. ei saa osaansa verinaarmuista eikä vessaharjataisteluista, valitettavasti ja onneksi.)

Uhmakirjalla halutaan pyyhkiä pois turhia syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteita. Se kertoo, miten lapsen uhmakausi näkyy, miltä se voi aikuisesta tuntua ja löyhästi myös, miten siitä selvitään. Uhmakirjan viesti on, että iästä huolimatta uhmakaudesta selviäminen johtaa kypsymiseen ja kehityksen uudelle tasolle. Ja siitä selviää. Tai ainakin niin olen kuullut.

Kuva Tammen sivuilta.

EDIT: En ole lukenut siis koko kirjaa, koska kirjasta löytyy eriteltynä koko uhmakausien skaala aina teini-ikään saakka, vain meitä nyt ja hieman myöhemmin koskevat sekä uhmakausista yleisesti kertovat kappaleet. Kirjasta riittää siis pidemmäksikin aikaa iloa. Sitä ennen se matkannee lainaan toisaalle, kunnes taas kaipaan lohduttavia sanoja ja varmistusta siitä, etten ole muuttunut hirviöäidiksi.

14 kommenttia:

  1. Juuri tuon takia tykkäsin kirjasta myös. Otin sen käteeni hetkellä kun tuntui että olen aivan täys paska mutsi ja pilalnnut lapseni. Sain annettua aika paljon itselleni anteeksi ja ymmärsin paljon paremmin tilanteemme vain muutaman sivun ja nopean selaamisen jälkeen.

    VastaaPoista
  2. Täällä tää yks hormoonihirviöinen äiti itkeä pillittää, taas.. Meillä on ihan kauhea uhma, raivo, suuttumus ja ahdistus 1v1kk lapsella päällänsä. Hoidossa kaikki menee täydellisesti, kuin suoraan oppikirjasta. Kun lapsi näkee mut, se sekoaa ja alkaa huutamaan, kiemurtelemaan, lyömään, kiljumaan, karjumaan, heittäytymään ja kaikkea mitä keksiä voi. Meidänkään lapseen ei saa koskea ja ei oikeastaan katsoakaan. Silti ei saa mennä 3m kauemmaksi ja jos lapsi hihkuu onnellisena vaate kädessään ja hokee "äiti äiti" on ihan sama reagoiko siihen iloisesti, surullisesti, vihaisesti vaiko ollenkaan, kun lopputulos on heittäytyminen lattialle mahalteen niin että räkälammikon voi hetken päästä käydä pyyhkimässä keittiörätin kanssa. Huoh.MÄ OLEN NIIIIIN PASKA ÄITI JA MUN LAPSI VIHAA MUA. <- toi on ollut mun päälimmäisin ajatus tässä muutaman päivän. Mun on pakko saada toi kirja käsiini ja helpottaa omaa oloa. Kirja jota nyt luen, Anna lapsen onnistua, ei anna täyttä helpotusta mun oloon ja se käsitteleekin enemmän vanhemman lapsen kehitystä ja kasvun vaiheita. On tää äitiys vaan aika ra(s)kasta välillä..

    VastaaPoista
  3. Nyt viime päivinä, kenties viikkoina, Eeli on muuttunut. Mun kiltti poikani, reilu 1v, ei usko MITÄÄN. Siis YHTÄÄN MITÄÄN!!! KOKO AJAN SAA OLLA KÄSKEMÄSSÄ. "ÄLÄ TEE SITÄ, ÄLÄ TEE TÄTÄ, EI EI EI EI......" KOKO AJAN pitää mennä JUST sille kaapille, minne ei saa mennä. KOKO AJAN pitää saada sellaista, mikä on kiellettyä - ja tässä talossa niitä ei montaa kyllä ole. Tänään oli ihan kamala päivä. Se tuntui ihan loputtomalta. Mikään lusikka ei kelvannut, kun piti syödä. Kaikki löytyi lattialta. Syliin piti päästä, mutta sitten haluttiinkin pois. Kitinää siitä ja tästä, MIKÄÄN ei ollut hyvä. Homma vaan paheni iltaa myöten, kun alettiin olemaan väsyneitä. Lopulta minä huusin ja sitten poika huusi. Ja ja ja.... sitten annoin periksi. Annoin leikkiä kännykällä, joka saatiin kamalalla vinkunalla, ja joka sitten HEITETTIIN lattialle kun ei sittenkään kiinnostanut leikkiä. Tuli paska fiilis, kun kielsin koko ajan, ja olin satavarma, että pilaan pojan elämän, innon ja uteliaisuuden uusiin asioihin. "No okei, kato, mut älä koske.......... Okei, tässä on." Ja kun lopulta annoin periksi, olin satavarma, että nyt se pitää mua ihan pehmeenä ja oon pilannut sen perusturvan, kun munhan pitäs just kieltää sitä vaarallisesta ja nyt se ei sitten luota, että pystyn suojelemaan sitä. Nytkö se sitten alkaa tosiaan? Eka vuosi meni, kun kasvoin ajatukseen, että olen äiti ja hoidin vain. Lastenleikkiä, ajattelin mä. Ja plaah!!!! Tän päivän jälkeen mä en ole varma enää yhtään mistään. Siis tolta apinaltahan löytyy näköjään luonnetta. Nyt loppu lööbailu! Huomenna uudella asenteella hommiin!!! PAKKO!!

    VastaaPoista
  4. Täytyykin lukea, mikä lie uhmakausi on 7-8v. Tuntuu, että tuo 3v. uhma oli ihan helppo vaikka se tuntuikin silloin ihan kamalalta (tai sitten olen unohtanut kuinka kamlaa se oikeasti oli, kun uusi vauvakin tuli perheeseen). Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  5. Minulla on äidiksi tultuani ollut tapana lukea näitä kirjoja etukäteen. Unikirjan (Unihiekkaa etsimässä - suosittelen!) luin loppuraskaudesta, Uhmakirjan luin kun lapseni oli 8 kk. Uhmakirja helpotti minuakin, vaikka todellisesta uhmasta ei meillä vielä ole tietoakaan. Aiemmin helppo, itsekseen viihtyvä ja iloinen lapseni muuttui liikkumaan oppiessaan kitiseväksi ja helposti hermostuvaksi, ja luettuani kirjan ymmärsin, että niin kuuluukin mennä. Ehkä osaan nyt suhtautua paremmin myös tuleviin uhmakausiin, ja tarvittaessa luen kirjan niiden koittaessa aina uudestaan.Kirjassa oli erityisen hyvää myötätuntoinen sävy, joka usein puuttuu uhman kanssa kamppailevaa neuvovilta. Itsekin olen saanut muilta äideiltä kuulla, että olen jotenkin itse aiheuttanut lapseni kitinän tekemällä jotain liikaa tai liian vähän, "totuttamalla" lapsen johonkin.

    VastaaPoista
  6. Kiitti kirjavinkistä!Mä ihmettelen, miks yleensä kauheen vähän puhutaan tuosta vuoden ikästen uhmasta? Ku aina vaan siitä vähä isompien uhmaiästä.. Meillä asustaa 1v1kk poitsu, jonka kans saa vääntää jatkuvasti, ja aika monilla tuntuu olevan sama ongelma.Helpottais varmaa aika paljo huono äiti -fiiliksiä jos tietäis ettei oo ainoa. Ja että se vuoden ikäsen uhma voiki olla iha normaalia. Vai onko se?-Kiia-

    VastaaPoista
  7. Ihanaa, että uskalsit avautua 1-vuotiaan uhmasta ja että täällä saa TAAS kerran vertaistukea! Itsekin olen aina kuullut vain siitä 2-3-vuotiaan uhmasta, mutta kyllä meidänkin 1 v. 2 kk poitsulla on sellaisia uhmapäiviä, että huh huh! Kitinää ja vitinää, syliin ja heti alas, kaikki pitää saada käteen ja ellei saada, niin heittäydytään mahallaan lattialle kierimään. Niin lentelee kännykät ja kaukosäätimet välillä, voi voi kalliiksi käy, jos vahinkoja vielä tapahtuu! Tsemppiä kaikille uhmaikkaiden äideille, kyllä me näistä selvitään, vaikka välillä hermo menee! :)

    VastaaPoista
  8. Mä en tiennyt, että on 1v uhma! Oliko se meillä jo, vai onko se vasta tulossa? Tuo 1v3kk näyttäis elävän enemmänkin semmoista, olkaa mun lähellä, pusutelkaa, halikaa, kutittakaa vaihetta. :)

    VastaaPoista
  9. Joo täältä myös tulee kiitokset vertaistuesta, meillä on aikamoista uhmaa meneillään tytöllä 1v3kk. Kitinää päivästä toiseen, syliin ja heti pois, draamakohtauksia kun kielletään jne. Jos jotain positiivista niin ehkä se parin vuoden uhma ei sitten hetkauta enää ;)

    VastaaPoista
  10. Pitää ilmeisesti alkaa tutkimaan mistä tuonkin kirjan saisi lainaksi, ostamiseen ei ole varaa. Meillä poika 10,5kk ja kiukkuaa, kitisee ja jopa läpsii minua jos ei mene hänen mielensä mukaan.. Huoh! Minunkin pitäisi muka olla ammattilainen, mut kyllä vaan mullekin jätettiin jotain kertomatta..

    VastaaPoista
  11. Mukavaa, jos saitte vertaistukea avautumisestani! Uhmakaudet ja niiden tuoma oman äitiyden epäonnistumisen tunne ovat yhdessä melko masentava kombo ja siitä puhuminen tuntuu toisinaan aika vaikealta. Siis nimenomaan siitä, miltä se tuntuu, ei miten uhmakausi näyttäytyy. Siksi kiitänkin teitä rohkeasta kokemusten jakamisesta. :)

    VastaaPoista
  12. Mä kävin eilen kirjaston verkkopalvelussa katsomassa, ja yllätys yllätys Uhmakirja löytyi ihan oman paikalliskirjaston hyllystä vapaana. Oli sit "pakko" piipahtaa lasten kanssa kirjastoon lainaamaan se itselle. Oli muuten ensimmäinen kerta kun kävin tuossa omassa kirjastossa, vaikka ollaan asuttu paikkakunnalla jo 3,5 vuotta...Ehdin eilen selailla läpi sen yleisesti uhmasta kertovan osion, ja kuulosti kyllä todella tutulta. En malta odottaa että saan tuon 1-v uhman (vaikkei meillä sitä pahasti vielä olekaan) ja varsinkin 2v-uhmaosion käytyä läpi.

    VastaaPoista
  13. Kiitos tästä. Viimeksi eilen minä räjähdin miehelle, kun tuskastuin lapsen aivan tauottomaan kiukutteluhuutamiseen ja mies erehtyi sanomaan, että minun kannattaisi vaan miettiä omaa asennettani. Ei, hän ei sanonut sitä pahalla, hän tarkoitti, että minun kannattaisi lakata vaatimasta itseltäni ja lapselta mitään. Pitäisi vaan kestää. Valitettavasti mulla ei ole hindulehmän hermoja. Siinä vaiheessa, kun lapsi kaikkien mahdollisten taistelujen jälkeen yrittää kaikin keinoin päästä purremaan ja estettynä repii vielä mennessään tukon hiuksia multa, olen kaikkea muuta kyin tyyni. Se on se hetki, kun ehkä eniten kaipaan lopetettua tupakointia. Meillä tuo tytär on ollut hyvin fyysinen, voimakastahtoinen ja rohkea alusta asti. Välllä tuntuu, että katson lasta liikaa sen filtterin läpi ja pidän jopa isompana kuin hän on. Se on omiaan lisäämään vieraantuneisuuden tunnetta huonona päivänä. Lohdullista kuulla, että moni muukin painii samojen asioiden kanssa. Moni mukin hermostuu, heittäytyy parkuvaksi ja lapselliseksi. Ehkä mun pitäisi lukea tuo kirja. :) LauraV

    VastaaPoista
  14. miksi mulle ei ole kerrottu tuollaisen kirjan olemassaolosta? terveisin kolmevuotiaan äiti, joka on viittä vaille valmis laittamaan välillä niin rasittavan, raivostuttavan uhmaajan seuraavaan indokiinan laivaan...

    VastaaPoista