Social Media Icons

perjantai 24. elokuuta 2012

Toivepostaus: meidän kestoilu

28 kommenttia , , , Share It:

Kuulun niihin raskausaikana teoriassa kestoilusta kiinnostuneisiin, joiden kestoilu ei ottanutkaan heti synnytyssairaalasta tuulta alleen. Uusi arki uusine rutiineineen vaati veronsa ja kangasvaippojen käyttöön opettelu ja totuttelu sai jäädä. Vauvan ollessa kahden kuukauden päätin lyödä hanskat tiskiin. Kolme kuukautta myöhemmin Annin innostamana päätin kokeilla uudestaan uusimman äitiyspakkausvaipan ja kirppikseltä löytyneen, jonkun itse tekemän vaipan kanssa. Isoimmat syyt kestoilun epäonnistumiseen vauvan kanssa olivat käyttämäni sisätäyttövaipat ilman kuorta, taskuvaipat ilman imua, taskuvaipat kuolleilla kumppareilla. Kaapista löytyneeseen AIO-vaippaan laitoin kyllä imuja (ihan loogista...), mutta M-koko harvoin istuu kaksikuiselle ja vaippa ei sopivan kokonaisenakaan päässyt käyttöön kehnoutensa vuoksi.

Kestovaippailussa on niin monta asiaa, jotka voivat mennä pieleen aloittelijalla. Ensinnäkin se vaatii viitseliäisyyttä ja aktiivista tiedon etsimistä itse. Omasta tuttavapiiristäni ei alkuun äitiäni lukuunomatta löytynyt kestovaippailijoita (ja äitini kestovaippakokemukset kanssani olivat hivenen vanhentunutta sorttia tai kuulostivat mielestäni äärimmäisen työläiltä), joilta kysyä neuvoa tai apua ja niin kiinnostunut en ollut asiasta, että olisin erikseen matkannut kestovaippatukihenkilön luokse tai jonkinlaiseen kestoilutapaamiseen. Äitiyspakkauksen vaipat ovat parantuneet ajan saatossa, mutta jos niillä olisi pitänyt innostaa joku kestoilemaan esimerkiksi kolme vuotta sitten, olisi tarjolla pitänyt olla jotain laadukkaampaa, idioottivarmempaa, istuvampaa ja helppokäyttöisempää, mitä äitiyspakkausvaipat eivät mielestäni olleet.
En siis kummastele ihmisiä, jotka eivät kestoile. Se ei alkuun nimittäin tunnu kovinkaan helpolta, mutta kun siihen pääsee kiinni, ei se tunnu lainkaan työläältä tai vaikealta, päinvastoin. Siihen pisteeseen päästäkseni on minun kuitenkin tarvinnut kokeilla erilaisia vaippoja, erilaisia imuja ja kysyä neuvoa, nöyrtyä oman tietämättömyytensä edessä.



Kestovaippailumme syyt ja motiivit eivät yksin (tai edes liiemmin) liity maapallon pelastamiseen. Toki tiedostan kertakäyttövaippojen olevan suurin yksittäinen jäte ja niiden ekologisen jalanjäljen olevan kestovaippoja isompi, mutta isoimmat kannustimet ovat raha ja kestovaipat itsessään, tai niiden kuosit ja värit. Olemme ostaneet kestoja uusina pakettinatarjouksina, lunastaneet kavereiden käyttämättä jääneet äitiyspakkausvaipat pikkusummalla, ostaneet käytettyjä, siistikuntoisia vaippoja ja itse tehtyjä vaippoja, ja kokonaissumma on jäänyt yllättävän pieneksi verraten kertakäyttövaippapakettien hintoihin (mikä on vallan mukava bonus opiskelijan ja kotiäidin kuukausibudjetissa). Myöhemmin syntyvä toinen lapsi luonnollisestikin puolittanee jo hankittujen vaippojen ja vaippatarvikkeiden hinnan. Toinen, turhamaisempi, kannustin kestoiluun on vaippojen ihanat värit ja kuosit. En osaa sanoa, miksi pöllövaipan vaihtaminen tuntuu niin paljon mukavammalta kuin valkean Liberon, en vain osaa, mutta se saa minut jatkamaan.
En kuulu niihin ihmisiin, joita ällöttäisi vauvan jätökset (ainakaan enää), joten kynnys kokeilla ei ollut korkea. Olen ollut se tyyppi, joka yläasteen kotibileissä siivosi mukisematta kaverin oksennukset ja joka myös nyt hoitaa kestovaippapyykin kokonaisuudessaan.

Meillä on viiden kuukauden iästä kestoiltu pääasiassa osa-aikaisesti ja alkuraskauden kuvotuksen & pahoinvoinnin aikaan se jäi hetkeksi kokonaan. Vaippavarasto on laajentunut hiljalleen ja hiljan tajusin, että meillä olisi riittävästi vaippoja kokoaikaiseenkin kestovaippailuun, ja tuntui hassulta ostaa kertakäyttöisiä vaippoja lisäksi, kun kaapista kotoa löytyi jo valmiiksi kestoja. Kokoaikaiseen kestoiluun siirryttäessä eniten jännitti yövaippailu; tarpeeksi imukykyisen ja ohuehkon paketin löytyminen, joka ei tuntuisi ihoa vasten märältä (eli herättäisi meitä kaikkia kesken unien). Pelastavana enkelinä öisin ovat toimineet coolmaxpintaiset vaipat ja kuivaliinat sekä villahousut vaipan päällä, mutta takuulla toimivaa pakettia haeskellaan yhä.

Käyttämämme vaipat ovat pitkälti kosteussulullisia taskuvaippoja. Parhaimman mallisiksi ovat osoittautuneet ihmisten itse tekemät vaipat, jotka ovat usein riittävän kapeita haarasta, mutta tarpeeksi korkean mallisia. Paljon meillä käytetään myös yhdenkoon vaippoja, jotka siis mahtuvat siis läpi vaippaiän. Yhdenkoon taskuvaipat ovat pääasiassa Raskauskeijusta tilattuja, ehkä markkinoiden edullisimpia, Babylandeja (postaus täällä)ja Ipanaisen valikoimista löytyviä Little Penguin-taskuja (postaus täällä). Myös Myllymuksujen vaipat (äitiyspakkauksessa jaettavat ja isommatkin) ovat olleet malliltaan meille ihan loistavia.
Käytettäviä imuja on oikeastaan kaksi erilaista - (äitiyspakkauksen mukanakin jaettava) Myllymuksujen bambuhampputaitto ja Babylandin mikrokuituimu. Bambuhampputaitto on imukykyinen, helppo ja varma, ei haise kuten hamppuimut yleensä, levittää hyvin kosteutta. Babylandin mikrokuituimu on äärimmäisen pehmeä, ohut, erittäin edullinen (Raskauskeijussa hinta 2,95e), lukuisissakaan pesuissa koppuroitumaton ja normaalilla vaihtovälillä yksinään riittävä ainakin meillä.

Toisenkin lapsen kanssa aiomme kestoilla, tällä kertaa alusta saakka. Hankittuna on useammat villahousut, taskuvaippoja, sisävaippoja, harsoja, pul-ja villakuoria. Se mikä toimii parhaiten, jää nähtäväksi. Vastasyntyneen kanssa kestoilusta kun minulla ei ole kokemusta.
Toisen lapsen myötä kestoilusta tulee uskoakseni kannattavampaa. Meillä on kovin vähän vaaleaa pyykkiä, ja vielä vähemmän kuudenkymmenen asteen pesuohjeen omaavia vaatteita, joita voisi pestä vaippapyykin kanssa, joten kolmenkin päivän täyskestovaippailusatsi on aina vajaa koneellinen. Osakestoilun tuloksena kone oli usein niin tyhjä, että pesukone jätti pesuohjelman kesken koska rummussa oli liikaa vettä. Aivan ongelmatonta se ei siis aina ole.

Meillä ei ole kuivausrumpua, mutta ns. pyyhepatteri löytyy vessasta, mikä on varmasti yksi isoimmista kestoilun helpottajista - bambuhamppuimut ja AIO-vaipatkin kuivuvat yön aikana vaivatta, mikrokuituimut alle tunnissa. Imut ja vaipat tuntuvat jostain syystä myös ihan eri tavalla pehmeiltä pyyhepatterin päällä kuivattaessa kuin narukuivatuksessa olleet kaverinsa, syytä en kylläkään osaa sanoa.
Taloyhtiöstämme löytyy kyllä pesutupa, jossa on kuivausrumpu, mutta ihan simppeliksi se ei hommaa tee. Ensinnäkin pyykkitupa sijaitsee kahden ulko-oven takana, neljä kerrosta alempana (ei hissiä), muuttuu (taas) maksulliseksi viikon päästä ja hienoista selkkausta pyykkitupavuoroista on ollut ilmassa (ihmiset käyttävät röyhkeästi koneita meidän vuorollamme). Tänä jouluna toivonkin lahjaksi kuivausrumpua, vaikka käytettyäkin, niin paljon se helpottaisi pyykkitaakkaa. Kosteussulullisia AIOja tai taskuja en sinne tietenkään laittaisi, mutta esimerkiksi bambuhampputaitot tulevat kuin uusina kuivausrummusta ulos.

Perhepiirimme on suhtautunut kestoiluumme vaihtelevasti - toisista se on kuvottavaa ja aikaa vievää, toiset suhtautuvat siihen suorastaan innolla - esimerkiksi sekä äitini että isovanhempani ovat kannustaneet meitä kestoiluun ja maksaneetkin vaippoja ja villahousuja. Erityisesti isovanhempani ovat olleet kovin kiinnostuneita ajatuksesta. Tarkan markan mummoni pitää ajatuksesta, ettei esimerkiksi vanhoja tai pesussa värjäytyneitä pyyhkeitä tai lakanoita tarvitse heittää pois, vaan ne voi kierrättää kestovaippamateriaaleina ja isoisäni hämmästeli kangasvaipan ohuutta ja bambukangasta sen sisällä. Mummoni muistaa harsoliinat ja äitini vannoo yhä edelleen flanellivaippojen nimeen ja näin kestovaippakeskustelu onkin tuonut aivan uuden ulottuvuuden sukupolvien väliseen jutusteluun. 

PS. Vauvan kestovaippailun myötä olen innostunut myös kestokuukautissiteiden käyttämisestä ja minutkin taannoin kestoilun alkuun auttanut Anni on luvannut ommella minulle kestoliivinsuojia-ja siteitä, vaihtokauppana minä taasen annan kasan (tyttö)vauvanvaatteita hänelle. On ihan mahtavaa, että kaveriporukastani löytyy näin ihania ja avuliaita ihmisiä.

Kestoillaanko teillä? Miten ja millä? Jos ei, mihin se kestovaippailu kaatui?

28 kommenttia:

  1. Kestoillaan :) Yövaipat ei oo aiheuttanu ongelmia enää pikkuvauvan ruippanareisien jälkeen ollenkaan. On jopa muutaman kerran ollut kuiva vaippa aamulla! Meillä on onneksi ilmainen pesutupa, oma pesukone ei ole edes asennettuna tällä hetkellä. Meillä siis 7kk poika. Sukulaiset kälyä lukuunottamatta ovat kummastelleet, ja jos hoitokassissa on kesto ja kertis, niin isovanhemmat valitsee kertiksen vaihtaessaan vaippaa kyläillessä.

    VastaaPoista
  2. Me ollaan toistaiseksi teoriassa kiinnostuneita. Odotellaan vielä hetki ja keräillään voimia ja kiloja homman aloitukseen. Meillä on enemmän sellasia s/m koon vaippoja jotka on vielä vähän isoja eli odotellaan et pieni kasvaa. Aiotaan kuitenkin yrittää ainakin osittain. Täyskestoiluun tuskin venytään, mutta koitan ajatella osittain kestoilunkin säästävän rahaa, kun kaikki vaipat on kuitenkin hommattu käytettynä tai muiden käyttämättömiä äippäpakkauksen vaippoja halvalla haalien. :)

    VastaaPoista
  3. Jes, olen tätä postausta odottanut! Kestoilu kiinnostaa kovasti, tällä hetkellä kohta 10kk tytön kanssa ja ehdottomasti haluan aloittaa kestoilun seuraavan (joskus lähitulevaisuudessa) vauvan kanssa. Kiitos, tästä oli apua :)

    VastaaPoista
  4. Joo, ihan vastasyntyneellä taskuvaipat tmv. eivät rimpulareisien vuoksi toimi lain, joten niillä kestoilu kannattanee aloittaa myöhemmin. Lakanapyykin-ja pyyhepyykin seassa on hyvä pestä osakestoilun tuloksia, ne kun kestävät kuudenkympin pesut. ;)Minä ajattelin piiiitkään, ettei meistä olisi täyskestoilijoiksi, mutta kynnys madaltui mitä pidempään takana oli osakestoilua. Saatat siis vielä yllättyä! ;)

    VastaaPoista
  5. Mitä te käytätte yövaippana? Meillä siis edelleenkin Sen Oikean metsästys käynnissä.Mä luulen, että kestovaippailu voi olla ihan eri tavalla suosittua esim. kymmenen vuoden päästä, tietoisuus siitä ja erilaisista valinnoista on vaan vielä aika heikkoa.Mun mielestä yksi ihailtavimmista teoista jotka oon kestoilun & sukulaisten suhteen kuullut, oli Pikku Seikkailijan-blogin Sadulta, jonka vanhempien luota löytyy varakestot lapselle. Ihan mieletöntä! :)

    VastaaPoista
  6. Oi, kiva että pidit ja koit hyödylliseksi! :)

    VastaaPoista
  7. Meillä ei kestoilla.Voisin hyvin kuvitella innostuvani kestoilusta! Luen ja kuuntelen siitä juttuja ihan mielelläni, ja kestovaippojen kuosit ovat niin ihania. Mutta. Stressaan tuhannesta pienestäkin asiasta, joten olen saamaton ja laiska ottamaan selvää kestoilusta. Toisaalta pelkään, että kestoiluinnostukseni laantuisi niin nopeasti kuin olisi alkanutkin, ja kaikki rahat menisivät vain "hukkaan". Voisin kuvitella osakestoilevani, mutta tiedän (tai voin kuvitella), kuinka paljon vaivaa pitää nähdä edes sen aloitukseen. Eikös homma ole vähän kuin tappion kautta voittoon? Toisaalta, voisin innostua kestoilusta jo pelkästään sen ekologisuuden vuoksi. Ehkä.....joskus :)

    VastaaPoista
  8. Me kestoillaan myös, vaikka pesukone on ihan kamala (täältä löytyy juttu meidän kestoilusta: http://elamanivuosi.blogspot.com/2012/07/vauva-asiaa-3-kestovaipat.html.)Mieskin on ihan täysillä mukana. Ainoastaan öisin ollaan kertakäyttöisillä, ei olla uskallettu vielä kokeilla kun yöunet on niin kullanarvoisia... :)

    VastaaPoista
  9. mie innostuin kestoilusta vasta ton neljännen lapsen kaa. ja nyt on ruettu kestoilemaan aika koko aikasesti (yöllä ainoastaan kertsi käytössä). en ees enää muista (vaikka pienin vasta vajaa 5kk, äitiysdementia :D) et mistä toi kestoiluinto alko. mut oon haalinu kestoja tutuilta ja kirppareilta tosi edullisesti. suurin syy kai meillä kestoiluun raha, huomattavasti halvemmaksihan tuo kestoilu tulee kun et käyttäs kertsejä. just rupesin miettimään et en oo varmaan pienimmälle ostanu kun ihan 2-3 pakettia vaippoja elämänsä aikana (2pakettia saatiin ristiäislahjax). vielä kun sais ton toisex nuorimmankin pitämään kestoja (sillon kun pitää viel vaippaa) niin ei tarvis tosiaan kohta vaippoja ostaa oikeestaan ollenkaan :D innostuin nyt myös kantoliiinailusta. löysin kirpparilta rengasliinan 2e:lla ja aattelin et ei siinä paljon rahallisesti häviä jos kokeilen. mut toi rengasliinahan on ihan huippu :) ne sidottavat liinat on mulle ollu aina jotenkin liian monimutkasia (tai sit en oo vaan viittiny tutustua niihin sidontoihin yms. tarpeex).

    VastaaPoista
  10. Meillä kestoillaan tällä hetkellä enää nuoremman kanssa. Vanhemman (nyt 2,5v) kanssa yritin ensin kestoilua äp:n imse vimsen sisä+kuorivaipoilla jotka oli ihan KAMALIA, ja pääsääntöinen kestoilu aloitettiin 3-4kk iässä kun ostin huutonetistä ison kasan babylandin yhdenkoon taskuvaippoja. Kestoiltiin kotona ja lyhyillä pyrähdyksillä kylään, mutta yöllä ja pitemmillä matkoilla on ollut aina kertsit käytössä. Kun babylandit jäi Iso-A:lle pieniksi, niin ostin muutaman sisävaipan ja pari kuorivaippaa ja niillä pärjättiin aika pitkälle, mutta niidenkin jäätyä pieniksi jokunen kuukausi sitten on meillä käytetty muutamia kestoharkkahousuja lukuunottamatta vain kertiksiä. Ja ne harkkahousut ovat aika kamalia vielä tässä vaiheessa, sillä A ei huomaa vielä yhtään jos tulee pissat housuun ja sohva on siis kastunut jo monta kertaa...Pikku-a:n kanssa aloitin kestoilun vähän aikaisemmin, ja ne aikaisemmat imse vimsetkään eivät tuntuneet niin pahoilta. Pienemmälläkin on kuitenkin olleet ne babylandit pääasiallisessa käytössä, ja ovat yhä. Pelkkä mikrokuituimu ei riitä mihinkään, mutta lisäimuilla toimivat jokusen tunnin. Yöllä ja matkoilla on taas kertsit käytössä. Mietiskelin juuri pari päivää sitten että kuinka paljon rahaa onkaan säästynyt kestoilun ansiosta, pakko olla PALJON! Varsinkin kun ne vaipatkin maksoivat vain muutaman euron huutonetistä. Enemmän olisin säästänyt jos olisin tilannut suoraan ebayn kautta (maksavat ihan naurettavan vähän), kuten ne huutiksessakin vaippoja myyneet ovat selvästi tehneet ja myyneet uudet vaipat samantien voitolla eteenpäin...

    VastaaPoista
  11. Meillä kestoiltiin aikalailla ensimmäinen vuosi, pojan mentyä päivähoitoon mummun luo ei mummu halunnut käyttää kestoja joten se sitten jäi. Ihan vastasyntyneestä asti meillä on kestoiltu varsin onnistuneesti (meillä oli ensimmäiset kuukaudet käytössä ImseVimset, toimi hyvin vastasyntyneellä!), loppuajasta käytettiin pääosin itsetehtyjä kuorivaippoja itsetehtyjen imujen kanssa (vanhat froteepyyhkeet ja saumuri kun löytyi mummum kaapista). Äitiyspakkauksen (ja mummun tekemiä) vaippoja lukuunottamatta meillä ei ole ollut yhtään uutta vaippaa koskaan käytössä. Eilen tilasinkin noita BabyLandin kuoria eBaysta (20 kpl noin 35 e), tulevaa sikkuraa varten ja kokeiltavaksi pojallakin kunhan jään taas kotiin :)Yökestoilu meillä jäi aika lyhyeksi kun tuskailin sen kanssa, että riittääkö imut (koskaan ei varsinaisesti ollut ongelmaa muuten kuin ajatuksen tasolla).Meilläkin mies oli alusta alkaen täysillä mukana, onneksi :)

    VastaaPoista
  12. Meilä kesti kestoilun alkuun joku 11 kuukautta(aluksi kestoiltiin pari päivää viikossa, vaippojen vähyyden vuoksi, vaikka kestoilla sattui alkuun jopa vähemmän vahinkoja kuin kerttiksillä...), nyt pitäisi ommella lisää vaippoja tyttöselle, joka menee päiväkotiin. Olihan jännä muuten huomata, kun asiasta kysyin tällä viikolla niin kokeneen lastenhoitajan eka vastaus oli "Ei. Ei me pystytä täällä semmossia pesemään." Aha, no just sitähän mä meinasinkin... Lastentarhanopettaja oli, että joo onnistuu, kun lupasin tuoda vaippapussin ja pitää huolen, että vaippoja on riittävästi. Omatekemät vaipat on kyllä mulla aika leveitä, mutta pelittää hyvin, koska kuminauhoista voi tehdä, just semmoset kuin ite haluaa. Malli on hybridin Suuren käsityölehden kaavasta ja ystävän luottomallista.-S

    VastaaPoista
  13. Kiitos selkokielisestä postauksesta! Raportoipa sitten aikanaan, että miten vastasyntyneen kanssa kestoilu onnistuu. Meillä ei (kesto)vaipat ole vielä ajankohtaisia, mutta ajatuksen tasolla kestoilu kiinnostaisi kovasti, kun käytän itsekin mukavuussyistä kestositeitä (ja ehkä vähän siksikin, että kipeät kuukautiset on edes vähän siedettävämmät, kun saa valita, käyttääkö leopardi- vai kärpässienikuvioista sidettä). Muuten kestovaipat alkaa jo tuntua ihan selkeältä ja mahdolliselta vaihtoehdolta, mutta jostain syystä vastasyntyneen kestoilu vaikuttaa edelleen joltain ihmeen salatieteeltä harsojen taitteluineen ja villahousuineen.

    VastaaPoista
  14. Molempien lasten kanssa kestoiltu heti kotiutumisen jälkeen (mikä kuopuksen kohdalla tarkoitti 6 h ikää). Vastasyntyneellä toimii ehdottomasti parhaiten harso+kuori -yhdistelmä, jota esikoisella käytettiin itse asiassa noin puolen vuoden ikään pelkästään. Silloin vasta jaksoin opetella käyttämään taskuja. Yökestovaippoja kokeiltiin meilläkin monia erilaisia, kunnes oikea löytyi (siihen asti kertis käytössä), ja tässä meidän salaisuus: FuzziBunz-taskuun sen oma imu päällimmäiseksi, seuraavaksi Prisman oman merkin (Rainbow) joku halpisimu (tosi hyvä!) ja alle harsopötkö. Aika tuhti paketti, mutta eipä se yöllä haittaa. Itse asiassa 1v3kk pojalla on lähes säännönmukaisesti kuiva yövaippa, joten varmaan kevennän yövaippaa pian.Kuopuksella oli viimeksi kertis päällä yli vuosi sitten, ja tuntuu ajatuksena tosi oudolta, että ostaisin paketin muovivaippoja... Tohon kuivausrumpujuttuun oli pakko vielä kommentoida, että jos yhtään kestoilet planeetan pelastamissyistä niin kuivuri tappaa kyllä sen aikeen heti. Mekin kyllä syyllistytään siihen aika ajoin, kun käytössä on ilmainen rumpu, mutta joka kerta syyllisyys painaa... Vaikka siis tehokkain tapa säästää vaippa-asioissa luontoa on saada lapsi pois vaipoista mahdollisimman nuorena.Ja mitä kestositeisiin tulee niin en ole kokeillut, koska inhoan siteitä, mutta hankin juuri kuukupin, jota voin lämpimästi suositella kaikille! :) (Oikeastaanhan pitkällä aikavälillä kuukautissuojan valinnalla on huomattavasti suurempi merkitys hiilijalanjälkeen kuin vaippavalinnalla, kuukautisethan kun yleensä kestävät naisella vähän pidempään kuin lapsen vaippa-aika...)

    VastaaPoista
  15. Kestoillaan, ja jopa matkoilla! Meillä yövaippana on ronja&roopen tuplaläppävaippa + kuori (joita saa puoli-ilmaiseksi mistä tahansa, vaikka meiltä) http://www.ronjaroope.net/omavalintainen-tuplalappavaippa-p-772.html Ja siis tosi hyvä ja selkeä kirjoitus!

    VastaaPoista
  16. Me oltiin ajateltu aloittavamme jopa sairaalassa, mutta päätettiin kuitenkin laittaa eka kesto vasta kotiin lähtiessä. Olis siellä voinut omaa vaippapyykkiä pestä, mutta ehkä se aika kului ilmankin ;)Me ollaan käytetty kertiksiä ainoastaan yhdellä hotellireissulla (kotiinpaluupäivänä kestot) sekä kahdella pidemmällä yökyläreissulla kun kestot loppui kesken ja sitten parissa reissussa yöllä, kun märkien yövaippojen roudaaminen joko likasena tai puhtaana olis ollut hankalaa. Ja jälkikäteen ajateltuna hotellireissustakin oltaisiin selvitty mainiosti kestoilla, jos olisi ollut villaimuja, jotka kuivuu nopsaan ja tuuletus riittää. Tukholman risteilylle mennessä kastuneet vaipat jätettiin laivalle kuivumaan jotta ne olis käyttövalmiina mikäli loppuu vaipat kesken. Ei loppuneet, vessahätäviestinnän ansiosta kun ei kastunut maissa yksikään ja paluumatkallakin vain pari. Mulla on aina ollut kestot mukanakin, näppärä pul-kankainen kassi vetoketjulla vaan mukaan ja märät vaipat sinne. Ja mun mielestä se on ollut äärettömän helppoa ja vaivatonta. Ja tietty me ollaan siinä onnellisessa asemassa että niitä vaippoja ei niin paljon kastu eikä kakka tule koskaan vaippaan, joten tosi helppo nakki. Kyllä mä silti kestoilisin reissussa vaikka kakkoja sais huuhdella vaipasta jossain lastenhoitohuoneessa. Mut helpommalla pääsee kun ei tarvi vaan lapsi tekee ne kakat ite pönttöön ;DMeillä oli aluksi imsevimsen flanellivaippoja ja muutamia iguleen nepparivaippoja ja nallenöttösiä sekä imsevimsen kuoret niihin. Ei koskaan mitään ongelmaa vaikka lapsella oli hullun ohuet reidet että kun nyt katsoo kuvaa jossa viikon vanha makaa sängyllä pelkässä vaipassa niin ihmettelen ettei falskannut :D Mutta koskaan ei falskannut eikä kuuluisia niskapaskoja ole koettu. Kun alettiin NB-vaipoista hiljakseen siirtyä s-kokoon oli käytössä tosi monta erilaista kokoonpanoa. Muutama AIO, sisävaippa+kuori, sisätasku+kuori ja kosteussulullisia taskuvaippoja. Niistä sitten viimeksi mainittu oli ehdottomasti paras ja näppärin ja samaa hankin seuraavaan kokoon ja ne on ainoita mitä käytetään eli Nallen taskut, sattui olemaan alle kympin kipale jossain vaiheessa varastojen tyhjennyksessä. Yövaippoina meillä on Nallen myrsky-yövaipat täyttöaukolla ja hyvin on toiminut kuoren kanssa. Olen hiljakseen myynyt turhat sisävaipat pois, hankin sitten aikanaan lisää s-kokoisia taskuja, joita on vain 8 kun käytettiin rinnalla niitä erilaisia yhdistelmiä.Nyt se nb-vaippakassi kiertää sitten kaverilta toiselle, osa ei ole päätynyt käyttämään, osa jonkin verran ja seuraava uhri on sitten syksyllä luvassa ja annan kunnon perehdytyksen kaupan päälle. Tärkeintä kai tässä hommassa on se, että tiedostaa ja vinkkaa muille että on niin monenlaista, että yhden kokeilun perusteella ei voi vielä lyödä hanskoja tiskiin, kannattaa kokeilla toisenlaista. Senkin takia mielelläni lainaan omiani, jos se sitten kannustaisi jotakin kestojen käyttöön. Eniten tietenkin suosittelen aina vessahätäviestintää, joka päästää kaikkein helpoimmalla ja on palkitsevaa niin lapselle kuin vanhemmallekin.Meillä ei juuri mitään näihin aiheisiin liittyvää kertakäyttöstä ole. Liivinsuojat kestoja, kuukuppi ollut jo varmaan 7v käytössä ja olen just siirtymässä kestotalouspaperiin kunhan saan saumurin lainaan että voin leikata pari pyykkituvalle viikkokausiksi hylättyä pyyhettä tuhota ja kieltämättä houkuttelee myös saumuroida vähän vanhoja t-paitoja trikootilkuiksi jos vaikka vessapaperina käyttäisi ;D Sitä vaippapyykkiä kun kuitenkin n. kolmen päivän välein pestään niin siinä samassahan ne menis. Kuulosti aluksi ihan kreisiltä mutta yllätin itseni harkitsemasta asiaa ihan vakavasti :D

    VastaaPoista
  17. Ja edellisen anonyymin kommentista tuli mieleeni että meilläkin itse asiassa pari ronja&roopen tuplaläppistä öisin. Aluksi riitti vähemmät yövaipat, mutta nyt kun vaippapyykkiä tulee niin vähän on pakko olla n. 4 yövaippaa kierrossa. Välillä voi olla viikko ettei kastu ensimmäinenkään, mutta sitten taas voi olla niin märkiä öitä kuten viime yö että vessassa haisee kuin iso hevonen ois sinne kussu :D

    VastaaPoista
  18. Me osakeatoillaan niin sanotusti fiiliksen ja jaksamisen mukaan. Esikoisen kanssa oli tarkoitus kestoilla alusta asti mutta eipä taidot riittäneet :) no kaikkea kokeiltiin ja apua saatiin ja kylästeltiin kahden paikkakunnallisen kestojen tekijän luona ja sit löyty se meille oikea tyyli; sisävaipat joihin lisäimua ja kuoret päälle. Yöllä on ollut kertsit aina ja näin tulee olemaan, en jaksa metsästää ja testailla :) tän kakkosen kanssa tiesin jo että miten tehdä ;) joten osakestoiltu koko neidin puolivuotinen elämä. Ecobus sisävaipat on mun uusi tuttavuus ja ne on huippuhyviä ja pehmeitä! Nyt kun osaa jo tätä kestoilua osaa viritellä hyviä toimivia systeemejä. Meidän suosikit ovat kumminkin Nupsukan sisätäyttövaipat ja sit kuoret päälle.Me ollaan kestoiltu missä vaan paitsi yöllä ja pidemmillä reissuilla. Kun on pussi mukana niin sinne vaan likainen vaippa ja kotiin pyykkiin.Me pestään kestot erikseen koska musta ja miehestä niissä on tietty haju jota emme halua vaatteisiin. Ja mies on välillä minua innokkaampi kestoilija :) ja osaa kyllä käyttää eri tyyppisiä kestoja yhtälailla kun minä.Mä kyllä suosittelen kestoilua vaikka en itse olekaan mikään himokestoilija ;) Siinä säästää tosiaan rahaa, roska määrä on pienempi (varsinkin omakotitaloudessa sen huomaa kun on oma jäteastia) ja kaikki ne ihanat kuosit voi että ne on ihania :)

    VastaaPoista
  19. Niin ja kestoliivinsuojia suosittelen! Ja mä en siedä kuivausrumpua :) joten kaikki narulla mut omassa talossa on tilaa sisällä ja ulkona. Jos on pieni asunto niin ymmärrän että rumpua tarvii. Tuota kuukuppi rupes kiinnostamaan!

    VastaaPoista
  20. KIITOS tästä postauksesta! Olen nimittäin itse juuri päättänyt alkaa osakestoilemaan 11-kuukautisen lapseni kanssa, mutta en oikeastaan tiedä juurikaan kestovaipoista, ihan perusjutut vaan. Tästä sain paljon vinkkejä ja tarpeellista tietoa, ja nyt uskon pääseväni hyvin alkuun! :)

    VastaaPoista
  21. Meillä ei kestoilla. Tyttö täyttää parin viikon päästä vuoden. Raskaana ollessa olin toista mieltä. Mulla on laatikollinen kestovaippoja (pitäisi varmaan laittaa myyntiin...), joista suurta osaa ei ole edes käyttöönottopesty. Ennen syntymää ajattelin, että ehdottomasti kokeilen ja vähintäänkin osakestoilen. Äiti osti kuitenkin paketin pieniä vaippoja ja sanoi, että aloita näillä, alussa on muutakin mietittävää. Siihen jäi. Tyttö on vielä kova kakkaamaan ja usein kakka on löysää (allergiatutkimukset on meneillään), niin en jaksa edes yrittää.PS. Itse käytän kuitenkin kestoliivinsuojia ja -siteitäkin silloin tällöin.

    VastaaPoista
  22. Suosittelen kaikkia kestoilusta kiinnostuneita tutustumaan kestovaippayhdistyksen sivuihin. Sieltä löytyy monilta paikkakunnilta vaippalainaamo, josta saa pariksi viikoksi vaippapaketin lainaan kokeiltavaksi. Jos ei lainaamoa löydy, läheltä voi kuitenkin löytyä kestovaippatukihenkilö, joka neuvoo ja opastaa. Nim. itsekin lainaamon pitäjä/ kestovaippatukihenkilöJa voi kun meilläkin riittäisi tuo R&R tuplaläppä yövaipaksi. Ei meidän superpissijällä! Yövaippaankin (maksimi-imuilla) pitää laittaa vielä lisäimu kaupan päälle :-)

    VastaaPoista
  23. Meillä viisikuisella käytettäisiin kokonaan kestovaippoja, mutta yöt ovat meilläkin olleet ongelmallisia. Kertsikin päästää läpi, joten ollaan käytetty nyt sitä ja villahousuja :D Liittynee kyllä tytön tämänhetkiseen kreisiin yöheräilyyn: saattaa herätä syömään kuusikin kertaa yössä ja siinä samalla sitten oletettavasti pissailee. Jossain vaiheessa oli jo yöllä kuivakin vaippa, kun heräilyjä oli vain ne armolliset pari yössä ;)Kestoilu oli mulle kyllä itsestäänselvyys ja miehenkin mielestä pelkästään hyvä idea. Me aloiteltiin harsojen ja villahousujen kanssa, kun oltiin oltu päivän verran kotona. Harsot ovat melkein kaikki perintöä 19-vuotiaalta veljeltäni, villahousuja on meidän tytölle jouduttu neuloa ihan omia, kun eivät enon vanhat ole oikein istuneet. Mun vanhemmat ovat kestoilleet siis neljännen lapsen kanssa (tai no ekankin, silloin oli harsot ja ne kamalat H-muovit :D); 90-luvun laman aikaan piti säästää rahaa. Ja tosi ekologista on ollut säästää kaikki vaippakama, olivat vain välissä kummitädilläni käytössä viitisentoista vuotta sitten!Mun pitää kyllä myöntää, että meillä rummutetaan ihan kaikki vaippakama. Myös pul-taskut, joita meillä oikeastaan pelkästään nykyisin käytetään. Noista Fuzzit ovat ainoat, joille rumpukuivaus on sallittu, mutta matalassa lämpötilassa oon kyllä pyöritellyt kaikki merkistä riippumatta, koska meillä ei (yksiössä) voi yksinkertaisesti roikotella pyykkejä missään ilman, että ne ärsyttäisivät joka hetki. Ei meille mahdu edes sitä pesukonetta :)Niin, ja omassa käytössä on ollut noin seitsemän vuotta kuukuppi, ja liivinsuojat ovat kestokamaa myös. Kaikki kertakäyttökama kutittaa ja tuntuu inhalta, joten huonolla omatunnolla puen tytön iltaisin nukkumaanmennessä kertsivaippaan. No, valtava yöheräämisten määrä taitaa olla vähenemässä, joten ehkä jo huomenillalla kokeillaan taas sisätäyttövaipan ja villahousujen yhdistelmää tuhdeilla imuilla!

    VastaaPoista
  24. Voi miten positiivista palautetta! Rehellinen ollakseni, arastelin kovasti aiheesta kirjoittamista koska toiset kokevat senkin jo syyllistävänä, vaikkei se tarkoituksena olisikaan. Kiva kuulla, että tekstistäni oli apua kestoilun aloittamista harkitsevilla, on hienoa tuntea itsensä hyödylliseksi. :)

    VastaaPoista
  25. Sascia, ootteko kokeillu Hahtuvahullun Helmi-yövaippoja? Meillä ne on ihan ykkösiä! Joustofroteinen sisävaippa, sisuksena kaks oisko bambuliparetta, jokka taitellaan sinne sisään. Coolmax sisus ja kantit jalansuissa. Kuorena hh-woolit. Toimii!

    VastaaPoista
  26. Hei!Haluaisin vielä tähän postaukseen kommentoia meidän perheen kestovaippa kokemuksista.Minä oli kiinnostunut raskausaikana kestoilusta ja hankin imse vimse vaippoja sekä tiikeriemon taskuvaippoja. Etenkin nuista taskuvaipoista olin todella innostunut, niiden helppouden takia. No kotiin tultuamme laitoin taskuvaipan jonka sisällä oli onnibumin prefold sisällä 3 kertaiseksi taiteltuna. Vaippa näytti silmäänikin todella paksulta vaikka olin taitelllut imun mahdollisimman hyvin. Vaipan ollessa vauvan päällä huomasi todella kuinka paksu vaippa oli. Vauvan selkä meni ihan kaarelle ja näytti epämukavalta. Kokeilin vielä sellaista taskuvaippaa jonka sisällä oli haso ja se oli kyllä ohuempi mutta ei edelleenkään näyttänyt kovin mukavalta vauvan päällä.Käytin jonkun aikaa sitten nuita imse vimsen vaippoja mutta koska meillä on pieni asunto ja ei ole tilaa vaippoja kuivatella kun tuota pyykkiä muutenkin riittää niin kestoilu jäi.Ajattelin että harkitsen ehkä myöhemmin isomman koon taskuvaippojen ostamista ja että niitä käytän sitten kun vauva osaa konttailla ja istua ja seisoa että vaipan paksuus ei enää niin haittaisi. Ja että päiväuniaikaan voisi käyttää vaikka imse vimsejä kun ne oli ohuempia.Mietinkin että onko vauvalle haittaa siitä että se vaippa tosiaan oli niin paksu, siis jos niitä käyttäisin edelleen?

    VastaaPoista
  27. Moi! Haluaisin korjata tätä käsitystä, jos joku muukin lukee blogia näin jälkijunassa.. Kun pyykkiä kuivataan telineellä, kuivaukseen kuluu lämmitys- ja ilmastointienergiaa selvästi enemmän kuin A energialuokan rummulla huomioiden myös rummun valmistuksen hiilijalanjälki. Rumpu on yleensä ekoteko, vaikkei sitä ensimmäiseksi tulisi ajatelleeksi niin päin.

    VastaaPoista
  28. Mua kiinnostaa, miksi useimmat käyttää useita erilaisia kestoja? Eikö samat ole sopivia kaikissa tilanteissa ja miten osaa valita oikean kombinaation eri tilanteisiin? vai kerääntyykö muuten vaan erilaisia..? Ajattelin kokeilla osakestoilua 4kk vauvan kanssa ja tilasin noita babylandeja, mutta ei kiinnostaisi alkaa arpomaan useiden erilaisten vaippojen kanssa ja varsinkaan mitään paksuja settejä en halua rakennella. Käytän, jos toimii yksinkertaisesti mutta jätän sikseen jos vaatii antaumuksellista harrastuneisuutta..

    VastaaPoista