Social Media Icons

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Marjoja ja merkityksiä

1 kommentti , , , , , , Share It:


Helmi ei puhu paljoa. Tai no, melko harva neljätoistakuinen nyt puhua pulputtaa, mutta sanoja ei ole käytössä montaakaan. Äiti, issä, ato, vauva (Helmillä on hänelle kovin tärkeä nukke, ja hoitovastuu vanhempien kanssa on jaettu, siitä lisää myöhemmin tällä viikolla) ja amma kajahtavat ilmoille lukuisia kertoja päivässä, mutta keskusteluja ei kuulu. Hän on toiminnan naisia.



Hän on ollut vauvasta saakka hyvin utelias, mutta varovainen, päättäväinen, mutta herkkä. Hän tarttuu tuumasta toimeen - ruokailee itse, kävelee itse paikasta toiseen, laulaa itselleen tuutulaulua. Nyt hän on selkeästi alkanut ymmärtämään puhetta aivan eri tavalla ja reagoi ympäristöönsä aiempaa välittömämmin. Kun sanon, että vaippa pitää vaihtaa, hän ottaa sukat pois jalastaan, kun sanon että lähdetään kauppaan, suuntaa hän eteiseen. Hän osaa kaivaa eteisen lipaston laatikosta oman hattunsa ja pukee sen itse päähänsä lähdön hetkellä. Aamuisin hän kävelee itse jääkaapille ja koputtaa sen ovea aamupalan toivossa. Ruokakaupassa alkaa suun napsuttelu ja amma amma amma-mantra. Hän puhuu puhelimeen, osaa avata kosketusnäyttöpuhelimeni näppäinlukon, sulkea television ja laittaa videolaitteet päälle. Hän harjaa hiuksia hiusharjalla, omiaan ja muiden. Nyt hän on löytänyt minun kasvaneen vatsani ja kiinnostuneen näköisenä taputtelee ja silittelee sitä (mitä ei ole tapahtunut koskaan aiemmin). Helmi myös siivoaa mielellään, kulkee siis rikkalapion-ja harjan kanssa sekä pyyhkii mieluusti itse pöydän rätillä ruokailun päätteeksi (määrätietoinen tapakoulutus on täten julistettu alkaneeksi).
Hän matkii kaikkea mitä teemme. Kun muutama viikko sitten keräsin isäni viinimarjapensaista marjoja kulhoon ja annoin yhden Helmille suuhun, alkoi hän itse nostella oksia ja etsiä poimittavia marjoja. Viime viikonlopun mökkireissulla ulkoiluhetkien kohokohdiksi nousivat marjapensaat ja niiden harventaminen. Ihan ite. Maistuipa jokunen valmiiksi poimittu rasiastakin - koska miksi tehdä asioita vaikeammiksi kuin mitä ne oikeasti ovat. Olin tietenkin haljeta ylpeydestä, kuten kuka tahansa superesikoislapsen äiti. Minun lapsestani on tullut niin iso. Tai ainakin isompi.

1 kommentti:

  1. Samoja aatoksia oli itselläni, kun olin harventamassa vanhempieni marjapensaita tuon meidän 1,5-vuotiaan kanssa ja hän katseli tarkkaan touhujani ja alkoi keräämään marjoja minun kulhostani omaan kulhoonsa ja lopulta muutama marja eksyi pensaastakin sinne omaan kippoon ja sieltä suuhun. Nää on ihania nää 'ihan itse'-hetket ja sitä melkein pakahtuu ylpeydestä ja silmäkulma kostuu kun ne pienet on jo niin isoja vaikka silti ihan pieniä ja näkee kuinka ne hoksaa uusia asioita matkimalla meitä isoja. Tsemppiä raskauteen! :)

    VastaaPoista