Social Media Icons

torstai 9. elokuuta 2012

Illan viimeiset

2 kommenttia , , , Share It:
Lapsen käytyä yöpuulle alkaa minun oma aikani. Meidän aikamme yhdessä H:n kanssa. Pitkään mietin ja murehdin, miten käyttäisin sen riittävän tehokkaasti, hyvin. Sohvalla lorvailu tuntui turhalta, suoranaiselta laiskuudelta, mutta energiaa päivällä rästiin jääneiden kotitöiden tekemiseen ei useinkaan enää ole iltakymmeneltä, vaikka ajankohta olisikin olosuhteet huomioon ottaen otollinen. Televisiosta ei tule mitään katsomisen arvoista, aamulla koittaa taas suhteellisen aikainen herätys. Kirjahylly on pölyttynyt jo hetken verran, sen verran väsynyttä ja aikaansaamatonta porukkaa meillä on viime aikoina asustanut.

Illalla ennen nukkumaan menoa teen asioita joihin minulla ei päiväsaikaan ole mahdollisuutta; lakkaan varpaankynteni ilman pelkoa täystuhon maissinaksuiskuista, teen seuraavan (parin) päivän ruoan valmiiksi, haahuilen toimettomana pitkin asuntoa jos jaksan, ja jos en, katselen sohvalta käsin olohuoneen katon halkeamia, kirjahyllyjen päällä vipeltäviä villakoiria. Käyn vessassa yksin. Suihkussa rauhassa. Teen herkullista iltapalaa. Luen aikakauslehtiä. Kuuntelen autotieltä kantautuvaa kohinaa, linkoavaa pesukonetta, matalalla lentäviä lentokoneita. Oikeastaan harvoin teen (ruoanlaittoa lukuunottamatta) mitään kovinkaan tarpeellista tai järkevää, koska saan toimittaa lapsen kanssa koko päivän, kaikki päivät vain tarpeellisia ja järkeviä asioita. Olla järkevä ja loputtoman ymmärtäväinen, ja kun en ole, vaadin itseäni olemaan. Aikuinen, vastuussa kaikesta ja kaikista. Aina väsynyt, loputtoman tehtävälistan edessä ja vapaimpinakin hetkinä itkuhälyttimen välittömässä läheisyydessä, toimintavalmiudessa.

Minä olen tarpeellinen. Joku tarvitsee minua, joka päivä. Mutta ei myöhään illalla eikä öisin. Enää - tai vielä, miten sen nyt ottaisi.

2 kommenttia:

  1. Ei vitsi, tämän kirjoituksen sisältö tuntuu todella tutulta, se voisi olla suoraan minun elämästäni (ja varmaan monen muunkin lapsellisen elämästä). Itse asiassa kirjoitin oikeastaan samasta aiheesta jokusia päiviä sitten (http://lystion.blogspot.fi/2012/08/omaa-aikaa.html). Nuo päivän viimeiset tunnit, kun lapsi on mennyt nukkumaan, ovat ainakin itselleni kultaakin kalliimpia, ja ne olen pyhittänyt lepäilyyn ja omiin juttuihini. Kuten sanoit, silloin ei tehdä mitään kovin tarpeelista tai ainakaan järkevää.

    VastaaPoista
  2. Enpä minäkään ihmeitä suorita saatuani lapset nukkumaan. Yleensä vain pakolliset tiskikoneen täytön tms. mutta muuten keskitymme miehen kanssa löhöämään sohvalla ja katsomaan digiboksille tallennettuja ohjelmia. Välillä ehkä venyttelen samalla :) Minulle ilta on rauhoittumista yötä kohden, ei kaikkien mahdollisten kotitöiden tekemistä...

    VastaaPoista