Social Media Icons

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Häähumua

18 kommenttia , , , , , Share It:

Isäni meni eilen uusiin naimisiin ja juhlimme tietenkin asiaan kuuluvasti hyvän ruoan ja juoman äärellä. Kärsimme hienoisista aikataulu-ja navigointiongelmista ja saavuimme paikalle tyylikkäästi myöhässä (joskin ehdimme kemuihin ennen papin aamenta), mikä ei tietenkään tule yllätyksenä kenellekään minut tuntevalle.
Häitä vietettiin kauniissa ja idyllisessä Villa Rauhalassa Lahden keskustan tuntumassa. Paikalla olivat lähimmät ystävät ja sukulaiset. Juhlien menun kohokohta - ja menuhan on aina juhlien kohokohta - oli valkosuklaa-mansikkakakku, macaron-leivokset ja yrttinen savulohi. Makeista ruoista jäi vain muisto kielelle, mutta muutama ylimääräinen sentti ikuisuudeksi vyötärölle, savulohesta taasen sain (ahneuksissani sitä puoli kiloa mättäneenä) hurjan näköisen allergisen ihottumareaktion kasvoilleni, kaulalleni ja käsivarsilleni. Mutta voinkin syyttää vain itseäni. Ja ehkä vähäsen tätä siitepölykautta, jonka vuoksi ruokavalioni supistuu hetkellisesti ristiallergioiden merkeissä.



Tuskastelin (=vollotin säälittävästi) aamulla kotona paisuvaa mahaani ja sitä kuinka tasapaksuksi makkaraksi itseni taas vaihteeksi tunnen, mutta yllätyksekseni raskausuutisista tietämättömät eivät näin puolivälin paikkeillakaan osanneet arvata mitään muuttuneen ulkomuotoni perusteella. Raskaudestani tienneet sukulaiset sen sijaan hämmästelivät, että eikö maha jo näy (mistä päästäänkin ikuisuuskeskusteluun siitä, saako mahan kokoa kommentoida ja miten)! Apein muumifiiliksin viikkoja kulkeneen hormonikimpun korville se oli suoranaista musiikkia.

Päälleni eksyi taannoinen alelöytömekko, maailman parhaat Long Tall Sallyn luottonahkakorkkarit ja vuosia sitten Lindexin alesta ostettu, monet juhlat nähnyt pikkujakku. Maailman helpoimman ja nopeimman kampauksen ohjeen löysin Sensaisti-blogista ja ohjevideonkin pääsee kurkkaamaan täältä. Näin minulla on hiukset nykyisin miltei aina, tämä kampaus kun taipuu vain mainiosti minuuttiaikatauluuni ja luonnonkiharaan tukkaani.
Itse olen juhlapukeutujana melko konservatiivinen ja varovainen less is more on minun juttuni, ja pilkkukuosinen mekko & huulipuna tuntuivat kovin räikeiltä alkuun (itse asiassa ne toivat vahvasti mieleeni räiskyvän ja mieleenpainuvan ystäväni, Oi mutsi mutsin...). Yritin piiloutua kameran taakse ja väistellä katseita. Vaikka viihdyn juhlissa, on tarkoituksenani ollut kovin usein vain sulautua vaaleaan tapettiin.
Itsekeskeisyyden multihuipentuma on tietenkin kadota vessaan tallentamaan tämä seitsemännen maailman ihme, raskausmaha, huulipuna ja päivän asu, toilettitiloihin alkupalojen santsaamisen välissä.
Mitä sanotte? Menikö ihan mönkään? Pitäytyisinkö sittenkin vain värittömissä huulissani ja ei-minkään-värisissä juhlakoltuissa?

Helmin lyhyet päiväunet alkoivat tuntua illan mittaan, joka meidän osaltamme jatkui miltei puolille öin. Pieniä uhmaraivoitkupotkukiukkukohtauksia lukuunottamatta perheemme pieninkin nautti silti juhlista täysin rinnoin, maha täynnä savukalaa, paahtopaistia ja vuohenjuusto-rucolasalaattia (joku vieressä istuvista vieraista sanoikin hämmästyneenä, että onneksi lapsemme ei ole lainkaan nirso, mihin hieman lakonisesti totesin, että hän on juurikin sitä, nirso!), mustat lakerikengät tanssilattialla orkesterin tahtiin kopisten ja merimiehiä tanssittaen. Itse stressasin juhlien sujuvuutta ja näytön paikkaani äitiyteni laadun suhteen 27 hengen pöydän päässä, mutta kaikki sujuikin yllättävän hyvin, asiat rullasivat omalla painollaan.

Omiin häihini - voisinpa sanoa että lähestyviin, mutta ei - sain monia hyviä ideoita aina hääleikeistä pöytäkoristeisiin ja kattaukseen. Nimikoituja saippuakuplapulloja, hääkarkkeja, istumapaikkakortteja tai suureellisia pöytäkoristeita ei meidän juhlissamme silti tulla näkemään. Kuten sanoin, less is more on se mun juttuni. Taannoin tiedustelinkin Kottaraiselta, josko vaalea omenanvihreä olisi turhan räväkkä teemaväri yhdessä luonnonvalkoisen kanssa....

18 kommenttia:

  1. Eikä :DNäin ne kyltit, S&A tänään kun ajoin keskustaan, ja vinkkasin avokille aina uuden ilmestyessä että; katos nyt, tuolla on meijän häät ku kirjaimetkin on just samat kun meillä ja paikka on just mitä olenkatellu :D

    VastaaPoista
  2. Tosi hieno tukka! Ja vaatteet, tosi hienot kyllä! Just eilen mietin, et on pakko alkaa panostamaan ulkonäköön edes jotenkin, mä en oo meikannut aikoihin ja K hajotti mun luomivärinkin just :/Ehkä mun pitäis kokeilla tota tukkaa eka.

    VastaaPoista
  3. Meidän tädillä oli häiden väriteeman juurikin omenanvihreä ja valkoinen, hopealla kuorrutettuna.

    VastaaPoista
  4. Kuolasin tuota sinun mekkoasi jo juhlapostauksessasi. Tosi sievä ja monikäyttöinen. Kampaus on kaunis ja huulipuna sopii tosi hyvin!Omenanvihreä kuulostaa oikein hyvältä teemaväriltä. Raikas, pirteä, olematta kuitenkaan räikeä.

    VastaaPoista
  5. Tuo kampaus on ihan mahti! Ja omenanvihreä hääteema kuulostaa hyvältä :) Meilläkin oli vihreää, valkoista ja vähän kultaa.

    VastaaPoista
  6. Kiitän! Mä todella arastelin kuosillisen mekkoni ja huulipunan kanssa, sittemmin olen uskaltautunut laittamaan tuota vaaleahkoa punaa ihan lähikauppaankin - piristää ripsiväri-puuteri-kotiäitilookia kummasti. Omenanvihreä, laventelinsininen ja vanharoosa on käyneet mielessä, saa nähdä mihin päädytään. Mä rakastan juhlia ja näiden meidän häiden suunnittelu on melko hyvällä mallilla - juhlapaikka, puvut, kampaus, meikki on jo katsottuna, enää pitäisi ryhtyä tositoimiin, mutta onneksi ei ole sen suhteen kiire vielä vähään aikaan. :D Seuraava suunniteltava eventti on kuitenkin ristiäiset, josko ultrassa selviäisi sukupuoli niin alkaisin jo hommiin! :D

    VastaaPoista
  7. Hopea! Hopea! Miksen keksinyt hopeaa? Kuulostaa ihanalta yhdistelmältä!

    VastaaPoista
  8. Kiitos! Aloita kirkkaalla huulipunalla ja ripsivärillä, et sä luomiväriä heti tarvitse. Sitten kun meikkaaminen onnistuu taas rutiininomaisesti hampaidenpesun yhteydessä niin sitten panostat johonkin uberihanaan luomiväripalettiin. ;)Kokeile ihmeessä tuota kampausta, tuo on niinkuin maailman helpoin. Ei tarvitse pinnejä, pompuloita, muotoilutuotteita. Pelkkä kuminauhahiuspanta riittää, mä en kyllä edes kihartanut hiuksiani mitenkään toisin kun ohjevideossa ja hyvin toimii. Aikaa menee alle 3 minuuttia. :)

    VastaaPoista
  9. Voin kyllä lämpimästi suositella tuota Villa Rauhalaa häänviettopaikaksi jos asuu siellä päin. Se oli juuri sopivan syrjässä, mutta silti ihan keskustan tuntumassa. Ja niin kaunis, niin kaunis. Me tarvitaan isompi juhlapaikka kun mummoja ja tätejä on niin hitosti, ja asutaankin yli tunnin ajomatkan päässä kuten melkein kaikki muutkin sukulaiset, joten meille tuo ei tulisi kyseeseen. :)

    VastaaPoista
  10. Bongasin tuon kampauksen joku aika sitten jostain toisesta blogista, siinä neuvottiin tekemään kiharat tuolla kampauksella. Illalla märkään tukkaan, aamulla on sitten kiharat. Minun hiuslaadullani niistä kiharista tuli melkoinen pörröpää, joten taisi jäädä yhteen kokeiluun. Mutta nyt vasta tajusin, että tuotahan voi tosiaan käyttää ihan vaan noin arkikampauksena :D

    VastaaPoista
  11. Oi noi kaikki herkut näyttää niiiiiiin hyviltä! Innolla odottelen meidän tytön ristiäisiä, koska silloin on tiedossa suussa sulavia macaronsseja :)P.S. Mulla ois sulle jotain blogissani!http://ihmeellinenelamaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  12. mielestäni toi juhlalook on vallan mainio :) ja muutenkin ihania kuvia!

    VastaaPoista
  13. Juhlalook on oikein onnistunut, vaikka minun silmiini näytät varsin meikittömältä noissa kuvissa. Eli huulipuna ei ole ollenkaan räikeä. :)Jäin vaan taas ihmettelemään, että miksi raskausvatsaa pitäisi piilotella? Olet aiemminkin kirjoittanut mahanpiilotuksestasi, että hyvä kun sen saa tunikan tms. alle piilotettua. Eikö siitä kasvavasta vatsasta pitäisi olla ylpeä?

    VastaaPoista
  14. Ja hei sulle on tunnustus tuolla epätodellisen puolella!

    VastaaPoista
  15. Tosi onnistunut asu ja hiukset. Juuri tänään harmittelin kun ei ole mitään juhlia, joihin saisi pynttäytyä ja sitten näen vielä näin kivoja juhlakuvia. Täytyy varmaan vaan itse järjestää ne häät, että pääsee juhlimaan.

    VastaaPoista
  16. Kiitän! Mulla onkin aina tosi kevyt meikki jo siksi että olen varsinainen maitonaama ja kovin vahva meikki tai tummat sävyt saavat mut näyttämään kummituseläimeltä. :DRaskausvatsaa piilottelen, koska kuulun niihin ihmisiin, joita raskaus ei pue. Oikeasti. Levisin viimeksi ja levisin nytkin lähinnä sivuille ja megamoiset jenkkakahvat on puristuneet lantiolle. Ihailen sellaisia suippoja, "terhakan" näköisiä pinkeitä mahoja, mutta omani näyttää ihan kauhealta, isolta ja liian pyöreältä. Ja tässä kohtaa raskautta se muistuttaa enemmän vain pömppistä, joten en halua antaa kenellekkään tilaisuutta katsoa pahalla silmällä. :D

    VastaaPoista
  17. Höpö höpö senkin kaunis nainen. MAHA YLPEÄNÄ ESIIN! :)

    VastaaPoista