Social Media Icons

maanantai 27. elokuuta 2012

Ei pääse tiikeri raidoistaan

Ei kommentteja Share It:
Minä kuulun niihin epäonnisiin yksilöihin, joiden keskivartalon ihosta raskaus teki selvää ensimmäisessä raskaudessa jo ennen viimeisen kolmanneksen alkua. Äitini taasen kuuluu niihin erityisen epäonnisiin, jotka saavat raskausarpia ensimmäisellä raskauskolmanneksella, painon ollessa vielä miinuksella pahoinvoinnin vuoksi. Kun ensimmäistä kertaa varovasti tiedustelin viime raskaudessani raskausarpien ehkäisymahdollisuuksista, silloinen neuvolantätini hymyillen totesi, että geenit vaikuttavat rasvoja ja mömmöjä enemmän. Minua ei hymyilyttänyt.

Jo ennen kuin toinen raskauteni edes sai alkunsa, sain testattavakseni apteekin uusinta raskausarpiöljyä, Bio Oilia, joka lupaa vaalentaa jo olemassa olevia raskausarpia ja ennaltaehkäistä uusia. Se sopii myös ikääntyneen tai kuivan ihon hoitoon, epätasaista ihonsävyä tasoittamaan ja arpien hoitoon. Sen pakkaus kokonaisuudessaan on kierrätettävissä, ja kaiken siinä käytettävän paperimateriaalin massa on peräisin kestävästä metsänhoidosta sertifioidusta metsästä. Valmistusprosesissa ei muodostu haitallisia päästöjä, ongelmajätettä eikä jätevesiä, mistä se ehdottomasti saa papukaijamerkin.
Itse tuote ei kuitenkaan allekirjoittaneen hyppysissä osoittautunut kovinkaan vallankumoukselliseksi ja pettymys on suuri - kahden kuukauden päivittäisestä käytöstä (otin tuotteen käyttöön kuitenkin vasta toisen kolmanneksen kynnyksellä) huolimatta vatsaan on ilmestynyt uusia raskausarpia, eikä viikkoja ole takana kuin lähestulkoon kaksikymmentäkolme. En ole erityisen hajuherkkä, mutta jokin pistävän yrttinen tuoksu tuotteessa on. Ison miinuksen Bio-Oil saa huonosta imeytymisestä - minulla on äärimmäisen kuiva iho, mutta tuntuu, ettei öljy iholla kuivu, ja iholle jää vahamainen tuntuma.

Allekirjoittaneella öljy ei ole siis nostattanut suuria riemunkiljahduksia raskausarpia ehkäisevän tai vaalentavan tehonsa vuoksi, mutta Oi mutsi mutsin vinkkaamana olen käyttänyt sitä megakuiviin kynsinauhoihini - toimii!

Viime raskaudessa käyttämäni laventeliöljy pysyy siis luottopaikallaan kylpyhuoneen peilikaapissa. Sen rentouttavaa ja ihanaa tuoksua ei voita mikään, ja sanotaanpa sen(kin) vaalentavan arpia & raskausarpia (itse kyllä huomasin ihan konkreettisen eron!). Laventeliöljy kuuluu myös yksiin harvoista eteerisistä öljyistä, joita voi käyttää laimentamattomana suoraan iholla. Itse olen lisännyt sitä käyttämäni (vauvan)ihonhoitoöjyn joukkoon ihoa öljytessäni.
Nähtäväksi jää, kuinka raidalliseksi muutun vielä viikkojen ja kuukausien vieriessä. 

Minkä ihonhoitotuotteen nimeen sinä vannot odotusaikana? Onko tuoksuja tai tuotteita, joita et missään nimessä haluaisi käyttää?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti