Social Media Icons

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Minä, kotiäiti

Ei kommentteja , , , , , , , , , Share It:
Hyppy vauva-ajasta taaperoaikaan on näkynyt selviten rutinisoitumisessa. Siinä, että kovaonniset vaiheet ovat muuttuneet jokseenkin pysyväksi olotilaksi, joustovaraa joissain asioissa ei juurikaan ole ja että elämä on jollain tapaa aiempaa enemmän ennakoitavissa.
Ilman sen suurempia poikkeuksia Helmi menee nukkumaan tiettyyn aikaan, tietyn kaavan mukaan. Levottomampi hetki yössä on aina lähes minuutin tarkkuudella sama, herätyskin on poikkeuksetta aina saman puolen tunnin tarkkuudella ennakoitavissa. Aamutoimet, päiväunille valmistautuminen, ruokailut, vaipanvaihdot ja iltatoimet hoituvat kaikki omalla kaavallaan, samaan aikaan, samalla tavalla joka päivä. Rikkoutuneet rutiinit, siis vaikkapa mökkireissun tekeminen tai pitkäksi venähtänyt mummolareissu näkyy itkuisuutena, takertuvaisuutena, katkonaisina unina ja repaleisina ruokailuhetkinä. Eikä siinä mitään. Kun tiedän asian laidan, palaamme asioiltamme kotiin lähes poikkeuksetta päiväuniaikaan emmekä lähde mistään niin myöhään, että lapsi nukahtaisi autoon tai rattaisiin (koska sieltä siirtäminen on äärimmäisen vaikeaa lasta herättämättä ja edessä on iltainen raivoshow).

Pienen vauvan kanssa liikkuminen ja oleskeleminen oli niin paljon vaivattomampaa. Ensimmäiset kuukaudet hän nukkui rauhaisasti läpi kauppareissujen ja pitkään kyläilyllä simahtanut lapsi saatettiin kantaa sänkyyn tai vaunukoppaan huilimaan niin että ilta sai vielä jatkua. Imettäessä lohturuoka ja hätäapu oli aina käsillä eikä kukaan katsonut sitä pahalla. Hoitolaukussa kulki vaihtovaatteet, vaihtovaippoja ja pukluliina.

Nyt kyläilemään lähtiessä pitää olla mukana paitsi lajitelma ruokaa matkaeväistä lounaaseen ja pillimaitojuomiin myös leluja & aktiviteetteja ja valpas silmäpari tai kaksikin joka vahtii kyläpaikkojen ikkunalaudoilla majailevia lasimaljakkoja ja televisiotasojen viihde-elektroniikkaa.

Vaikka tiukasti rutinisoitunut arki on omalla tavalla helpompaa, ennakoitavampaa, osaa se olla myös tavattoman tylsää, ainakin kun on (hetkellisesti) yksin vastuussa kaikesta. Päivät lipuvat samanlaisina ohitse, ja jo iltakuudelta huomaan haukotellen toteavani, että tämäkin on päivä on taas pulkassa. Tuntuu, ettei aamupuurojen, pesukoneen täyttöjen, lounaan, päiväunien, iltapäivän ulkoilun, kauppareissun, välipalan, päivällisen, iltapesun ja iltapuuron väliin mahdu mitään. Ei rauhallista hetkeä tyhjentää astianpesukonetta, ei kiireetöntä ruoanlaittohetkeä. Ei sanomalehden lukemista, ei suuria sosiaalisia eventtejä. Iltaisin istun silmät ristissä hereillä, hoidan omia asioitani (kuten suihkussa käymisen), ja miltei väkipakolla sinnittelen hereillä, sillä se on minun aikaani. Aikaa olla hetki yksin, aikaa hämmästellä möyrivää vatsaa ja ensimmäisiä potkuja.

Kaiken puuduttavuuden ja yksinäisyyden keskellä (jonka luulen kyllä liittyvän lähinnä H:n poissaoloon) tämä kaikki tuntuu silti kovin antoisalta, etuoikeutetulta. Tuntuu, että minun paikkani juuri nyt, juuri tässä elämänvaiheessa on kotona. Lukemattomien aikakausilehtien, jäähtyneiden kahvikupillisten, pyykkivuorien ja villakoirien keskellä, aamupuurolusikallisista taistellen. Kävelyharjoituksia katsellen, Helmiä sylitellen ja silitellen, mahaa kasvatellen.

Epäilemättä kotiäitiys jakaa mielipiteitä. Toiset ovat sitä mieltä, että se on ainoa tapa toimia, toiset taasen tarvitsevat työelämää rinnalleen. Ulkopuoliset näkevät kotiäidit helposti yhteiskunnan loisina, laiskoina lapsentekijöinä, jotka suorastaan lomailevat ja lorvailevat himassa muiden kustannuksella. Minun valintaani olla kotona pitkään ei oikeastaan liity vahvoja statementeja, se vain tuntuu minusta luontevalta ja minulla on siihen mahdollisuus. Tuntipalkoillehan tässä ei pääse, mutta minulle kyse on muustakin kuin rahasta. Se sopii meille, meidän elämäntilanteeseemme, mikä kuulostaa varmasti joistakin hassulta, sillä avomiehenikin opiskelee vielä ja suunnittelemme häitä. Helpointa on vain hyväksyä, että tässä vaiheessa elämää pitää tyytyä kompromisseihin - hissittömän talon ylimpään kerrokseen, ulkomaanmatkailulakkoiluun ja säännöstellympään talouteen.

Miltä sinun arkipäiväsi näyttää? Uskallatko rikkoa rutiineja spontaanisti? Vai onko teillä sellaisia (vielä?) ollenkaan? Oletko sinä omimmillasi kotona vai töissä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti